Olttekos te miniät huomanneet tämmöistä asiaa?
Omille vanhemmille ette ole niin ankaria ja suotte
heille aivan eri asioita kun miehenne vanhemmille!
Mitkä heille on suotaviaa, ei ole varmaan
appivanhemmille. Olen sivusta seurannut muutamaa
tapausta.
Omille vanhemmille ette ole niin ankaria ja suotte
heille aivan eri asioita kun miehenne vanhemmille!
Mitkä heille on suotaviaa, ei ole varmaan
appivanhemmille. Olen sivusta seurannut muutamaa
tapausta.
Vastaukset 77
Vanhimmat
Anoppi-miniä suhteessa on vain kaksi aikuista naista. Eikä mitään muuta.
Jos oma äiti sanoo tyhmästi ja arvostelee, voi muistaa mitä kaikkea hyvää hän on tehnyt. Jos anoppi käyttäytyy inhottavasti, tulee mieleen että sen päässä on jotain vikaa - meneekö se arvostelemaan esim. oman hyvän ystävän tai työkaverin asuntoa jne? Se pätee tietysti myös toisinpäin.
Tai miten olisi niin, että omille vanhemmilleen voi sanoa suoraan, jos ne yrittävät sekaantua asioihin, kun taas anopille ei voi mitään sanoa, koska se vetää siitä herneet nenään. Meillä ainakin näin eli anoppia käsiteltävä silkkihansikkain ettei vaan sano jotain väärää, kun taas omille vanhemmilleni voin sanoa suoraan, jos joku asia ottaa päähän.
vesi!
mä ainakin vaadin ihan samoja juttuja äidiltäni kuin anopilta, aivan varmasti! Kummallekin olen sanonut, että ei karkkia ja leluja lapsille joka viikko. Arvaa kumpi sen uskoo ja kumpi ei...???
Yleensä sellaisia ristiriitoja ei omien vanhempien kanssa edes tule, koska vanhempani ymmärtävät kerralla kun sanon jotain TAI sitten he tuntevat mut niin hyvin jo muutenkin, ettei ristiriitoja pääse syntymään lainkaan. Mutta aivan varmaa on, etten omille vanhemmilleni suo sen enempää kuin appivanhemmille.
Tiedätkös, miksi luulet noin? Koska monissa tapauksissa nainen pystyy sanomaan omille vanhemmilleen, kun on tarvetta, mutta mies ei: silloin sanominen jää naisen eli miniän vastuulle ja heti katotaan miten kauhee akka miniä onkaan! Jos mies olisi heti tarttunut asiaan ja nätisti sanonut jostain, joka välejä hiertää, ei suurtaa draamaa olisi päässyt lainkaan syntymään! Mutta kun useimmista miehistä ei ole sanomaan äideilleen yhtään mistään yhtään mitään! (Enkä siis tarkoita raivoamista ja huutamista vaan kannan esittämistä napakasti. No en tiedä miten onnistun omat poikani kasvattamaan mutta toivon, että olen jotain oppinut omista kokemuksista...)
Toivottavasti sinä saat yhtä hankalan miniän kuin sinä itse olet miniänä.
olen miniänä? Ainakaan en aio kävellä miniöideni yli joka kohdassa missä onnistun, se on varma se...
Mä en tajua miksi tällä palstalla aina täytyy mennä henkilökohtaisuuksiin? Eikö voi vaan kertoa, että "mä olen tuosta eri mieltä, koska..."? Ei voi, vaan aina täytyy ruveta haukkumaan muita kirjoittajia. Kummallinen tapa aikuisilta(?) ihmisiltä...
Meillä menee niin oudosti, että olen anoppini kanssa paremmisaa väleissä kuin vaimoni. Vaimoni ei voi sietää äitinsä uutta miestä, mutta vaikka kyseinen kaveri ei mikään sydänten prinssi olekaan, ei hänen ja anoppini suhde minua vaivaa... Molemmat tulemme hyvin toimeen äitini kanssa, ja jos hänelle täytyy sanoa jostakin asiasta, sen voi meistä kumpi tahansa sanoa. Tietysti äitini pitää (hiljaisesti) puoltani vaimoani vastaan mahdollisissa riitatilanteissa koska äiti on aina äiti. Se on kyllä epäreilua, etenkin jos olen väärässä ja vaimoni oikeassa. Onhan niitä tilanteita ollut.
Mutta itse aiheeseen. Käsittääkseni varsinainen syy henkilökohtaisuuksiin menemisen lienee sen helppous. Nimimerkin takaa on mukava ampua ja purkaa vuosien, ehkä vuosikymmenten paineita. Täällä ei tunneta toisia kirjoittajia ihmisinä vaan tekstinsuoltokoneina. Samantyyppinen ilmiö kuin roadrage, "maantieraivo", vain voimakkaampi, koska on myös turvallismpi. Roadragea on selitetty sillä, etteivät autoissaan istuvat ihmiset näe toistensa ilmeitä, joten mikään inhimillinen ei hillitse alkeellisia tunteenpurkauksia. Emmehän me markettien ahtailla käytävillä huuda, toitota torvea (emme toitottaisi vaikka kärryissä sellaiset torvet olisivat), emmekä arvostele muita kärkevään sävyyn vaikka krimiturkkimummut kuinka kiilailevat, pysähtelevät kärryt poikittain käytäviin tekemään ei mitään jne. Täällä keskustelupalstoilla voi runnoa huoleti, sillä minkäänlaista vaaraa ei ole. Ellei sitten ole niin hupsu, että menee luomaan itselleen profiilin oikein valokuvan kanssa ja kaikilla yhteystiedoilla. Jos yhtään seuraat muita palstoja , huomaat saman raivokäyttäytymisen aiheesta riippumatta. Vaikka mitä kirjoittaa, aina joku vetää kokonaisen hernepussin nenäänsä. Eli älä ota näistä henkilökohtaisuuksista itseesi. Niiden heittelijät eivät sinua tunne ja ovat todella typeriä tuittuillessaan parin kirjoitetun rivin perusteella. Jaksamista ihmissuhteisiin ja aurnkoista kevättä!
Onks anoppi joku koira, jolle sanotaan napakasti?
Tottele anoppi! Minä vaadin.
halusit tuon ottaa.
se koira älähtää johon kalikka kalahtaa... TSETSE!
eikä siinä kyllä minun mielestä annettu kuvaa, että kyseinen kirjoiottaja pitäisi anoppiaan "koirana". mielestäni hän toivoi, että anopille sanoisi poikansa nätisti ennen kuin asioista nousee turhan suuri häly.
Että onkos sulle poika tai miniä jotain sanonut, kun noin vedit herneen nenään? =)
Itse haukut anoppias tietokone punaisena. Kyllä sekin on aika henkilökohtaista.
Aikuisena ihmisenä sanon, että meitä on moneksi. Paras tapa selviytyä hankalista (?) ihmisistä, anopit mukaanlukien, on hyväksyä heidät sellaisina kuin he ovat.
Ketään ei voi muuksi muuttaa. Nuorena niin kuvittelee.
Monet ongelmat lasten kasvatuksessakin juontavat juurensa siitä, että vanhemmat ovat päättäneet, että "meidän lapsi ei ainakaan koskaan ...." Ja lapsi on kuitenkin persoona ja itsenäinen vauvasta alkaen.
En tosta tekstistä löytänyt mitään anopin haukkumista??
Ja vaikka vaikka lapsi olisi millainen persoona tahansa niin kyllä vanhemmilla on velvollisuus ne rajat laittaa. Ei isovanhemmilla tai naapurilla. Jos vanhemmat päättävät että meidän lapsi ei koskaan... niin siitä kuuluu kaikkien pitää kiinni. Vanhemmillahan se kasvatusvastuu on, ei kenelläkään muulla. Eikä ole oikein että kukaan "kävelee vanhempien päätöksen yli". Miksi lapselle sitten rajat laitetaan jos esim. isovanhemmat voivat ne kumota?
sä oo niin oikeassa ku vaan olla voi! tai siis oon aivan samaa mieltä sun kanssas..hyvä homma.. :)
minä ainakin olen tasan yhtä ankara molemmille tosin minun vanhemmat ei nyt sekaannu asioihin niin hanakasti koska tuntevat minut tietysti paremmin =) mutta molemmille sanon jos sanomista on ihan suorat sanat ja niin että taatusti uskoo. eikä siinä sen enempää, anoppi saa siinä sitten kiukutelle ihan niin paljon kun lystää kunhan sen tekee johonkin muualle kuin meille näin se vaan on.
ja rehellisesti sanottuna kyllä se vaan niin on että anoppi tuppaa kylään joka päivä kun omat vanhemmat käy kerran kuussa. Kyllä se miehen äiti on se joka kuvittelee että siinä tarvitaan apua jostain kumman syystä se vaan yleisesti ottaen niin on.
Olen ollu vastaavanlaisen tapauksen todistajana.
Miniän vannemmat saivat viedä lasta leikkikentälle
milloin halusivat, mutta appivanhemmille ei annettu
lupaa, vaikka olivat nuorempi ja parempi kuntoisia.
Kävivät harvakseltaa,kun asuivat kauempana. Lisäksi
lapsi jutteli heistä paljon naapurin mummolle.
Tämä vain esimerkkinä,tapauksia muitakin.
siitä, että tiesin lasteni olevan turvassa oman äitini kanssa, mutta anopin kanssa he eivät olleet turvassa.
Unohti muun muassa puolitoista vuotiaan yksin pihalle. Luojan kiitos poika löytyi vajaan kilometrin päästä ihan kunnossa, ei esim. ollut jäänyt kapealla kylätiellä hurjastelevien koltiaisten autojen alle. Lumipenkat vielä entisestään kavensivat tietä ja peittivät näkyvyyttä. En ikinä tule unohtamaan sitä paniikkia, jonka koin lasta etsittäessä.
Kertoikos mummu tuon sinulle?
Tai sen kun pisti 5-vuotiaan vieraassa metsässä yksinään hakemaan pudonnutta lippistään? Poika tietenkin eksyi ja kun vihdoin löysivät kielsivät ehdottomasti kertomasta minulle. Ensimmäiseksihän kun järkyttynyt poika tuotiin kotiin hän kysyi miksi ei saa kertoa minulle, että eksyi metsään.
Nämä riitti, lapset eivät enää ikinä päässeet ilman minun valvontaani anoppilaan tai minnekkään missä olisi ollut pienintäkään riskiä, että hänet olisi jätetty yskinään vastuuseen lapsista edes viideksi minuutiksi.
että mun anoppi on hankala... Kuulostaa tommonen tosiaan kamalalta. En minäkään päästäis lapsiani tollasen anopin "hoitoon"... Anna anopin kiukutella jos niikseen tulee, sinähän niistä lapsistasi olet viime kädessä vastuussa. Ihan viluväreet menee kun ajatteleekin tollasta ihmistä HUI!!
Jätimme lapsen pariksi tunniksi hoitoon anopille jotta pääsisimme kaupassa rauhassa käymään mieheni kanssa.
Tullessamme lapsi huutaa ja kertoivat ylpeänä miten tytölle ei oltu annettu velliä tuttipullon kera koska isot tytöt eivät sellaista tarvitse.
lapsi oli 2 vuotias..
Siis velliä tuttipullosta kaksivuotiaalle?
Haloo!
Joo mielestäni toikin on aika typerää käytöstä. Ehkä 2-vuotias ei nyt enää tuttipulloa tarttisi, mut ei ole anopin asia päättää siitä, vaan teidän vanhempien. Eikä toi "anopin tapa" ole kyllä paras mahdollinen että yhtäkkiä vaan lapsi jääkin ilman pulloa. Hiljaa hyvä tulee tässäkin asiassa, vähitellen.
Mun lapset on pullon jättäneet 1-vuotiaana, mut pikkuveli veteli velliä viel 3-vuotiaana. En siis todellakaan halua arvosella teitä, jos lapsi haluaa vellin syödä pullosta niin se on mielestäni ihan ok. Ei siinä ole mitään ihmeellistä.
Ehkä munkin lapset söisivät vielä pullosta velliä jos vaan sitä velliä olisivat ylipäätään suostuneet syömään. :)
No varmaan typerää käytöstä, jos vanhemmat olisivat olleet poissa päivän, mutta tässä tapauksessa kaksivuotias lapsi oli yhtäkkiä ilman vellipulloa KAKSI tuntia.
Yksi kolmesta lapsestani sai iltaunijuomakseen tuttipulloa 3-vuotiaaksi, siis en ole tuttipullojen vastustaja.
Mutta... kaksi tuntia ilman vellipulloa sillä välin, kun vanhemmat ovat kaupassa ja kyseessä kaksivuotias.
Anoppi ei varmaan ole pahaa tarkoittanut, päinvastoin, vaikka ei anopin tehtävänä ole tuttipullosta vieroittaminen.
Silti en itse vetäisi herneitä nenuliini, pahempiakin asioita lapsille tapahtuu.
lukenut tota alkuperäistä tarkkaan. Mun mielestä ei anopin pidä silti huudattaa sitä lasta kahtakaan tuntia. Tai edes puolta tuntia.
Tuntuu että tässä on anoppi vaan päättänyt olla antamatta sitä pulloa. Miksi? Jos vanhemmat on sen pullon jättäneet niin kai tarkoitus on että sitä annetaan?
Ja olen kyllä sitä mieltä että pahempiakin tapahtuu. Tämä asia vain sattuu olemaan tälle kirjoittajalle se "paha asia". On sitä ihmiset vetäneet pienemmästäkin asiasta herneen nenäänsä.. (Mulla on suunnilleen 2-vuotias lapsi ja nyt mulla on kauhukuva siitä että se huutaa kaksi tuntia mummulassa kun mummu ei halua antaa sille velliä.. Kyllä mäkin vetäisin tosta herneen nenään, menis varmaan koko kourallinen. Kaksi tuntia on noin pienelle todella pitkä vaikka eihän se tarkoita että lapsi olisi ihan koko ajan huutanut)
Kannattaa kyllä seuraavan kerran lapsi syöttää jo mummolle lähtiessä masunsa täyteen.
Voi olla että se mummu sai migreenin siitä, että kaksivuotias imi ruokansa vielä pullosta. Ehkä mummu kuvitteli opettavansa nuppunsa käyttämään lusikkaa? Vai eikö hän antanut nälkäiselle mitään syötävää?.
Se on outoa ja julmaa, jos ei antanut mitään, antoi vain huutaa kaksi tuntia. Ja jaksoi itse kuunnella sitä huutoa! Aika kovakorvainen mummo tai sanoisinko hermoinen.
Useimmat mummut kun ovat ihan päinvastaisia, tuputtavat vesselit täyteen lettusia ja muita herkkuja. Omani ainakin on sellainen.
Ehkä tää julmurimummu ei todellakaan osaa hoitaa lasta.
jos lapsi muuten osaa syödä itse ja juo mukista maitoa, mutta josku varsinkin illalla haluaa pullon.
minusta siinä ei ole mitään ihmeellistä.
on niitä 4 vuotiaitakin pulloa iltaisi ottanut.
Et ole lukenut aikaisempia viestejäni. Oma lapseni sai iltapullonsa kolmevuotiaaksi.
Minusta päiväsaikaan 2-vuotiaalla pitää olla muuta puuhaa ja hänen kuuluu opetella lusikoimaan ruokansa/vellinsä lautaselta.
Iltapullo on okei!
Mutta tämähän on vain mielipide.
Jollain toisella on toisenlainen milepide asiasta.
Täällä on anopeista tehty kiukuttelevia, lapsia ilkeästi kohteleviä, nälässä pitäviä ym. kammotuksia.
Uutta on JULMURIMUMMU! Kiitos siitä. Mielikuvitukseni lähti lentoon. Mitäs me julmurimummot! Perustetaan kerho ja otetaan luudat mukaan. (Salaa myös letuntekotarpeet)
Se olikin mainio ajatus.
- Salainen kokoontumispaikka
- ja lettutarvikkeet mukaan
- ja mukaan tietenkin ilman miniän lupaa
lastenlapset
Sitten oltaisiin vielä lasten sieppaajia.
Ajattele mitkä lööpit iltalehdet saisivatkaan aikaan!
- Julmurimummot iskivät jälleen!
- Salainen letunpaistopaikka löytynyt!
- Vellipullot sirpaleina! Julmurimummot tositoimissa.
kirjotuksessa oli kuitenkin, että isoäitien ja -isien, olivat ne sitten miehen tai naisen puolelta, ei kuulu päättää miten lapsi syö. Vaikka itsestä tuntuisi hassulta antaa vielä 2-vuotiaalle pulloa, ei siitä nyt haittaakaan ole, ja jos vanhemmat niin tekevät, ei ole isovanhempien paikka ruveta lasta "koulimaan". Voi vaikka sanoa, että joko ruvettais opettamaan lapselle vellin syöntiä lautaselta, mutta ei mennä omin päin tapoja muuttamaan, se on vanhempien tehtävä, ei isovanhempien...
Totta kai Pointti on oikeassa. Isoäiti on tyhmä, jos rupeaa omin päin muuttamaan lapsen ruokailua.
Kokemuksesta tiedän, että lapsi ei hevillä muuta mitään rutiiniaan, sillä hänen turvallisuutensa riippuu siitä, että hoitajat ja päivän tapahtumat ovat samat päivästä päivään.
Kun lapsi viedään vaikka kuinka tutulle mummille, niin paikka on erilainen. Edes ruuan pitää olla juuri niin kuin kotona. Silloin sen uskaltaa syödä vaikka äiti ei olekaan paikalla.
Kyllä tämän ymmärrämme.
Oli vain niin hauska tuo JULMURIMUMMU, että mielikuvitus lähti lentoon ja luudalla lentävät mummelit kaapattuine lapsineen lensivät mielikuvissani letunpaistoon salaiseen paikkaan.
Ei pidä ajatella, että tässä on ilkeilyä takana. Satujahan mummut lapsilleen kertovat. Tästä aiheesta voisi tehdä vaikka kuinka hurjia satuja vilkkaan pojanpojan kanssa yhdessä.
Pari muutakin lukijaa jo innostui.
Liityn mukaan julmurimummukerhoon. Siinä voisi samalla luuta-tanssin, vellipullojen sabotoinnin ja letunpaiston välillä polttaa kaikki 3-4 vuotiaitten "vauvojen" kertakäyttövaipat. Lasten muovipotat päässämme tietty.
Sehän voisi olla julmurimummun virkalakki!
Niin kaikkea ei voi saada.
Tottakai oma äiti on luonnollisesti läheisempi kuin anoppi.
Sellaista se on. Mutta onhan sinulla poika.
Löytyiskö sinulta tyttölasta niin sitten sinäkin pääset läheisempään kontaktiin lapsenlapsen kanssa.
Olettekos koskaan anopit sitä miettinyt että tyttölapsista voi olla hyötyäkin!
Ihan oma elämä jookos.
Vaihtakaa jo tuota kuluneeksi käynyttä termiä, nuoret: "Hanki oma elämä!"
Sen lausujat ovat kyllä toteuttaneetkin käytännössä.
Muille ei mitään, itselle kaikki.
TOIMII VÄHÄN LIIANKIN HYVIN..
Oma äiti ei kilpaile tyttärensä kanssa äidin roolissa. Miksi vahingoittaisi omaa tytärtään? Eihän äidit tee sitä omille pojillekkaan vaan miniässä on vika jos jokin mättää.
Tytär saa olla rauhassa oma itsensä oman äitinsä seurassa. Ja tietää että on hyvä kasvattaja miehensä lapsille ilman anopin kilpailevaa tausta kirmailua.
Olen tosin kuullut muutamia harvoja tapauksia, joissa naisen äiti on ollut tyttärelleen hankala lasten syntymän jälkeen, mutta ylivoimaisesti enemmän on näitä anoppeja eli miehen äitejä jotka kuvittelevat olevansa jotain varaäitejä lapsenlapsilleen tai jotka eivät osaa muutoin päästää pojistaan irti.
Toisaalta, kyllä on varmasti hankalia miniöitäkin. Mutta en mä pitäisi "hankalana# sellaista, joka vaan haluaa elää oman perheen elämää ilman että muut puuttuu koko ajan joka tekemiseen. Anopit ja isoäidit saa tietenkin olla lastensa ja lastenlastensa elämässä mukana ja hienoa on jos ovat! Mutta kyllä sen täytyisi mahdollisimman pitkälle mennä lasten vanhempien ehdoilla (jos ne ehdot ei ole mitään ihan älyttömiä).
Itselläni on useampi poika, mutta ei yhtään tytärtä. Ymmärrän, että tytär kokee äitinsä läheisempänä mummona lapsilleen.
Tytär ei tietenkään voi nähdä äitinsä toimia "virheinä", koska on sisäistänyt äidin roolimallin tältä omalta äidiltään.
Tästä on tullut joskus keskustelua ystävättärien kanssa, joilla on aikuisia lapsia niin poikia kuin tyttäriä. He ovat huomanneet tulleensa läheisemmiksi tyttäriensä perheiden lapsille.
Olen itse tehnyt luopumisprosessia tuon asian suhteen ja alkanut hyväksyä sen, että omien poikieni perheisiin en niin "tervetullut" mummo ole, että olen vieraampi kuin se toinen mummo, eli poikieni vaimojen isoäiti.
Suremalla surin sen asian pois ja nyt hyväksyn. Sillä onhan elämässä muitakin asioita, joille voi omistautua ja jakaa intressejään ja rakkauttaan.
Poikalapsista joutuu kyllä totaalisesti luopumaan, sen olemme ystävättärien kesken todenneet. Ihan ilman sarvia ja hampaita. Olemmehan olleet myös miniän asemassa aikoinaan.
Eli:
Jos olet omistushaluinen luonteeltasi, ole onnellinen, jos sinulla on tyttäriä. Pojista joudut luopumaan. Siis nauti siitä ajasta täysillä, silloin kun he ovat pieniä. Saattaa tulla joskus se päivä, jolloin poikasi sulkee oven nenäsi edestä ja sanoo nykyisin niin klassiseksi käyneen kommentin: HANKI OMA ELÄMÄ!
Erinlainen toimintatapa ja kasvatus ei tarkoita sitä että miniän kasvatusmalli olisi "väärä".
JOKAINEN TAAPLAA OMALLA TYYLILLÄÄN.
On tärkeintä että lapsi voi hyvin ja lapsen vanhemmat ovat samaa mieltä.
Vaikka kuinka kutkuttaisi puuttua lapsen ohjaamiseen mummona, niin kannattaa jättää se suosiolla lasten vanhemmille.
Aikansa kutakin.
Ihanaa kun oma äitini ei puutu ja nakkele niskojaan kasvatusasioissa. HUOH..
No, huomasit kai lainausmerkit sanassa -virhe.
Eli en tietenkään tarkoittanut, että miniä kasvatusmalli olisi väärä. Esitin asiani huonosti, miniän kasvatusmalli on TOISENLAINEN. Tähän ei sisälly arvostelmia! Se vain on toisenlainen ja yhteneväinen siihen, miten hänet itsensä on kasvatettu.
Joten tyttären äidin on helpompi lähestyä lapsenlapsiaan, kun kasvatusvastuu nyt yleensä jää äideille.
Poikien äidin, eli anopin osa on toinen.Viisas jos on, niin muuttakoon 500 km päähän poikansa perheestä, niin välit säilyvät kohtuullisena.
Itse menen pojilleni kylään, jos kutsutaan, muuten en. Minulla on se kuulu, hankittu oma elämä.
Näillä palstoilla "hankittu elämä" on siitä pahimmasta päästä. Anoppi ei tule lapsenvahdiksi, ei tuo lahjoja, ei ota yökylään, ei auta siivouksessa, on itsekäs ja pitää omat rahansa. Muutti jopa 500 km pähän, ettei tarvitse tavata!
Niin että suo siellä vetelä täällä.
Näiltä palstoilta ei oikeata tapaa löydy.
Uskomaton väitte tuo "irtipäästäminen pojastaan" kamalaa, kauhistuttavaa molempia osapuolia loukkaavä väite. Miten äidit voisivat roikottaa aikamiespoikiaan hameenhelmoissaan, se on ajatuksenakin sairas yök. Jos äiti huomaat tälläisiä ominaisuuksia itsessäsi, niin mene hoitoon.. Ymmärrän kyllä, että lapset ovat äidilleen rakkaita hautaan saakka, mutta kuka haluaisi sitoa poikansa elämän vanhan naisen elämään. Nuorille kuuluu oma elämä suruineen ja iloineen.
Mutta varahoitajana isovanhemmat voisivat olla lapsenlapsilleen ja helpottaa pienten lasten äitejä, vaikka sallimalla heille päiväunet, kun yöt usein jäävät lyhyeksi. Vaunujen lykkääminen on heille ikäihmisille mieluisaa puuhaa ja paljon muutakin he osaavat ja useimmat haluavatkin ja jaksavat, kiitos siitä heille.
Onneksi me ollaan ukkoni kanssa sen verran itsenäisiä tyyppejä että ei päästetä vanhempiamme liikaa puuttumaan elämäämme, pidämme tarkoituksella välillä etäisyyttä. Ei vanhempien tarvitsee tietää meidän asioista kaikkea. Olen kuitenkin antanut anopin asentaa meille verhot keittiöön, siitä kun tuli hänelle luultavasti hyvä mieli, pitää sen anopin antaa johonkin osallistua eikä täysin sysätä sivuun.Muutenkin minun anoppi on mukava tyyppi jonka kanssa on sopivina annoksina mukava porista asioista.
Onhan se kyllä että minähän se olen tämän talon emäntä ja mehän täällä asutaan, eli me niitä anopin asentamia verhoja katsellaan päivät pitkät ei anoppi. Ja tämä pätee moneen muuhunkin asiaan eli kohtuus kaikessa.
1. miniät ei kannata sysätä anoppia kokonaan pois, anopilla voi olla myös hyviä neuvoja. Positiivinen asenne alusta asti anoppia kohtaan.
2. Aikuiset ihmiset saavat päättää omista asioistaan. Älkää tunkeko nenäänne asioihin jotka teille eivät kuulu.
Sinulla tuntuu sydän olevan paikallaan ja tervettä
järkeä. Minä en olisi uskaltanut ehdottaa miniälle
verhojen laittoa.Sinulla tuntuu olevan muutenkin normaali itsetunto, kun voit pitää anopin nuinkin lähellä.
Sinun kaltaisia tarvittaisiin paljon lisää.
HYVÄÄ JATKOA TEILLE.
Minusta korkeintaan voitaisiin käydä yhdessä kangaskaupassa (toiveeni on mahdoton, anoppini on kammottava yksinvaltias). Mutta eipä tulisi mieleenikään antaa jonkun muun kuin mieheni ja itseni valita millaiset verhot meillä on.
Miten verhot voi kuulua anopeille mitenkään?
Sen paremmin kuin että minä päivänä ja kuinka usein meillä siivotaan?
Tai mikään muukaan sellainen?
Mistä oikein on kyse, ystävällisyydestä vai hallitsemiskeinosta?
Anoppi tietenkin sisustaa omassa kodissaan ja me omassamme. Eihän se nyt vaikka esimerkiksi naapureillekaan kuulu, miksi sitten anopille, joka ei asu samassa taloudessa hänkään.
Ilmaisin itseni epäselvästi.Tämä verhohuomautus
oli sivuseikka ja viittaus edelliselle kirjoittäjalle.
Tarkoitin kirjoituksellani sitä, kun ed. kirjoittaja
kertoi mielipiteessään olla anoppeja syrjäyttämättä
kokonaan.
En tarkoita, että annetaan hallita, määrätä ja sekaantua asioihin jotka ei anopille kuulu.
Pidetää vain ihmisenä, ei se niin vaikeaa voi olla.
Aikoinansa minulla anoppi virkkasi putkena pitsiä ja kaikenlaisia käsitöitä, liinoja sekä sängynpeitteitä.
En hennonnut kieltääkään, kun hän lahjoitti meille, kapat laitoin ikkunoihin ja peitteet sängyille. Toisinaan tuntui, että ei ne minun makuuni ollut, kysyin mielessäni, että onko tää minun kotikaan, mutta oli anoppi mielissään ja näytteli aikaansaannoksiaan suvulle.
En ollut käsityöihminen, joten anoppi veti pisteet itselleen.
En kuitenkaan vetänyt herneitä nenääni, ajattelin ettei maailma yksiin pitseihin kaadu.
Nyt on anoppi dementiavihannes, mutta jotain hän "muistaa", kun puhumme hänen käsitöistään. Kun käyn katsomassa, meillä on molemmilla hyvä mieli.
hei,
Oletko miettinyt sitä, että voit saada molemmat? Voit pitää osan aikaa pitsisysteemejä ja osan aikaa omia verhoja! Ei kai niitä samoja verhoja ja sängynpeitteitä puoltavuotta kauempaa pidetä!
Ehkäpä näin oletkin loppujen lopuksi voittaja! Toinen vaihtoehto olisi ollut, että olisit valittanut täällä foorumilla kuinka vaikeata sinun oli elää tuon helevetin pitsinnyplääjän kanssa!
Ei mun enää tarvitse niitä pitsiverhoja pitää. Anopilla on dementia, ja on sairaalahoidossa kohta loppusuoralla.
Eikä se niin hirvee ongelma ollut, otin asian osin huumorilla. Mieheni oli ainoa lapsi, olisi ollut anopille liian rankkaa hyljeksintää, jos olisin patittanut moisesta.
Muori oli onnellinen virkkuuksistaan, miun puolesta sai pitää onnensa.
Tuollainen pitsinvirkkaaminen vähän poikkeaa verhojen ostamisesta. Joillain ihmisillä on harrastuksena tehdä jotain, vaikka virkata pitsiä tai vuolla puusta koriste-esineitä. Koska omassa kodissa tila on rajallinen, johonkin tuollaiset tavarat on saatava, joten niitä sitten lahjoitellaan suvulla ja tutuille. Kyseessä ei siis ole niinkään hallitsemishalu vaan lähinnä halu tehdä ja saada tekoset hyötykäyttöön.
Toisaalta en usko, että verhojen ostokaan aina on hallitsemishalua. Esimerkiksi minä olin aikoinani se kuuluisa köyhä opiskelija, ja silloinen avokkini oli vielä köyhempi. Meillä ei ollut varaa edes verhoja ostaa, joten pidimme ikkunassa vanhoja lakanoita. Kun äitini kävi meillä, hän seuraavalla kerralla toi meille verhot. Olimme molemmat hyvillämme hänen avustaan. Uskonkin, että usein anopilla on vain halu auttaa omalla tavallaan.
Toki määräileviäkin anoppeja on, mutteivat kaikki ole sellaisia.
Olen samaa mieltä. En ajatellutkaan, että anoppi olisi halunnut hallita.
Arvostan hänen käsitöitään edelleen. Se on jälkimmäiseen viestiini viitaten ainut asia, millä sairaaseen anoppiin nykyään saa kontaktin.
Säästä käsinvirkatut verhot! Joskus miniäsi on onnessaan, kun annat ne hänen keittiönsä ikkunaan oman anoppisi terveisinä.
niinkö luulet? olen ollut todella paljon anteeksi antavampi appivanhemille kuin omilleni. ja niin myös tuttavanikin.. veikkaisin että asia on täysin toisin päin..
Minunkin mielestäni asia on aivan päinvastoin.
Anoppi saa kyllä piikitellä ja vertailla taitojani poikansa edellisten morsioiden taitoihin. Jos näyttäisin ärsyyntyväni asiasta niin minuahan siinä pidettäisiin heti mustasukkaisena ja lapsellisena.
Minulla taas ei anopin mielestä olisi saannut olla aikaisempia poikaystäviä.
Sen kerran kun hiljaisena avaan suuni niin jo anoppi puhuu päälle ja minun tietysti kuunneltava kiitollisena näitä viisauden sanoja ja unohdettava oma juttuni. Muutenhan anoppi sanoo, että olen koko ajan suunapäänä.
Anoppini osoittaa usein mieltänsä suututtuaan ensin jollekin muulle, olemalla vastaamatta minulle kun esimerkiksi kehun hänen kukkapenkkiään.
Hän myös saattaa kutsua vanhempani kylään ja olla sitten puhumatta koko vierailun ajan.
Kun isäni näytti hänelle nuorena urheilukilpailuista voittamiani palkintoja, tokaisi anoppi, että hän on kasvattanut lapsensa niin, että he kilpailevat vain itsensä kanssa.
Mitalit ovat vain merkki siitä, että nauttii ylemmyyden tunteesta.
Anoppi on paikkakunnalla arvostettu henkilö, eikä kukaan koskaan uskoisi minua, jos kertoisin hänen melko lapsekkaista mielenilmaisuistaan.
Vaikka rystyset syyhyää niin kestettävä on. Hänen poikansa on nimittäin maailman ihanin mies.
"Miksi kutsutaan tunteita, jotka valtaavat sinut nähdessäsi uuden mersusi syöksyvän alas vuorenjyrkännettä anoppisi kyydissään? -Ristiriitaiset tunteet"
pakko tunnustaa että silmäkulma kostui kun luin, Emma, sun kirjoitusta. Ihan kuin meillä.
Jopa jouluaattoksi anoppi kutsui mieheni ex-vaimon viettämään perheen kesken jouluaattoa...
arvatkaa meninkö. Ollaan oltu yhdessä kohta kolme vuotta ja naimissa lähes vuoden... niin edelleen tämä anoppi selostaa mulle mieheni ensi rakkauksista ja kuinka edelleen odottaa mieheni palaavan yhteen ex-vaimonsa kanssa...
mulla ei ole tekemistä heidän eronsa kanssa, tapasimme mieheni kanssa siinä vaiheessa kun erosta oli kulunut kaksi vuotta.
....viettämään joulua äitinsä ja exänsä kanssa sinun jäädessäsi kotiin?
Jos niin kävi, ehdotan, että alat katsella ympärillesi. Mies on valmis ottamaan exän takaisin.
en jaksanut kirjoittaa koko tarinaa mutta tässä siis puuttuvia palasia: anoppi tosiaan kutsui mieheni ex-vaimon joulun viettoon, mutta kun tästä kuulin soitin anopille ja kysyin syytä...
Kas anoppi fiksu ihminen oli päätellyt että kun olin osallistunut mieheni tyttären 5-vuotis päiville niin voisin viettää joulunaaton lapsen äidin siis tämän ex:n kanssa...
Otettiin mieheni kanssa melko kovasti yhteen ennenkuin ymmärsi tilanteen loukkaavan minua ja lopulta myös mieheni osasi ilmoittaa myös äidilleen että jos tahtoo nähdä poikansa ja lapsenlapsensa jouluaattona ei ex:n osallistuminen ole suotavaa...
anoppi perui ex:lle esittämänsä kutsun ja siitähän tämä ex-vaimo minulle suuttui (siihen asti oltu siis sivistyneissä väleissä ja lapsia meille noudettassa ollaan istuttu yhdessä kahvikupposen ääressä, mutta ei siis istuta enää).
eli jouluaattona anopin ja appen luona olivat heidän 3 poikaansa, lastenlapset sekä mieheni veljien puolisot. Jäin siis tilaisuudesta pois vaikka ex ei aaton viettoon osallistunutkaan.
Ongelmana siis anopin lisäksi ex-vaimo jotka eivät ymmärrä etteivät ole enää perhettä/sukua.
Ystäviä luonnollisesti voivat olla ilman minun tai miehenikään sanomista, mitäs se meille kuuluu. että tämmöstä....
Olen myös seurannut muutamaa tapausta ja on järkyttävää huomata, että useimmissa tapauksissa ongelma ei ole se parjattu anoppi vaan miniä ja miniän luulemiset (parissa tapauksessa voi kutsua lääketieteellisellä termeillä ko. tilaa).
Oman äidin tapauksessa ongelman aiheutti miehen äiti, josta koitui ilmiö; lastenlasten vieraantuminen. Ja kun lapsuudessa ei tutustuttu, niin miten sitten aikuisena tullaan mummua tapaamaan, kun pieneen päähän on ahdettu kaiken maailman "satuja" hirviömummoista. Ei anna hyvää kuvaa lapsenlapsista se, että mummin kuoltua ollaan haaskalla kärkkymässä "ventovieraan" perintökultaa, opittua tuokin.
Että miniät voisivat ajatella oman napansa ulkopuolista tilaa ja ennenkaikkea lapsukaisia, jotka ovat syyttömiä koko tilanteeseen.
Jos perheessä on kaikki muuten hyvin ja tervettä auktoriteettia kasvatuksessa niin mummujen aiheuttama "rajojen lipsuminen" (kuuluu tehtäviin) lasta hetkauta suuntaan eikä toiseen.
"Jos perheessä on kaikki muuten hyvin ja tervettä auktoriteettia kasvatuksessa niin mummujen aiheuttama "rajojen lipsuminen" (kuuluu tehtäviin) lasta hetkauta suuntaan eikä toiseen."
Viitaten edelliseen, taas kerran kysyn: miksi teidänm mummujen pitää lipsua rajoista? Mikä ihme siinä on, ettei voi olla lastenlasten kanssa lapsen vanhempien toivomien periaatteiden mukaisesti? Varmastikaan vanhemmat eivät ilkeyttään tiettyjä asioita kiellä!
Ja muistatteko te mummut myös, että te ette ole ainoita lapsen "lellijöitä"? Meillä ainakin on tilanne, että lapsella on kummatkin mummolat ja 3 kummia, jotka kaikki ovat joka viikko lapsen kanssa tekemisissä. Jos jokainen heistä lipsuu rajoista, "koska se kuuluu tehtäviin", niin sehän tarkoittaa, että joka ainut päivä lipsutaan rajoista. Siis kumpikin isoäiti ja kumpikin isoisä saa esim. syöttää karkkia koska vaan? Jokainen kummi ostaa uusia leluja joka viikko? jne. Kyllä se silloin "hetkauttaa".
miksi ei. Jos se ei sodi vanhempien kasvatusmetodien kanssa. On ilmanmuuta selvää, että tilanne selitetään lapselle. Mummun luona saa olla näin, mutta kotona asiat ovat erilailla.
Ja kummit ovat varaäitejä, jotka toimii toisin kuin mummot.
En tiedä onko omat kasvatusmetodit huonommat kuin miniällä, koska 3v. epeli lutustelee tuttia ja velliä pullosta, käyttää vaippoja. Potan nähtyään kysyi "mikä toi on" ja jatkuvalla syötöllä haluaa keksiä, karkkia ja kokista.
Miniä ei tykännyt, kun vaipat palautui takaisin vellipullon ja kokiksen kera.
Herkut vaihtui hedelmiin ja marjaherkkuihin ja-mehuihin. Moniviljaiset aamu/iltapuurot ja- vellit tuli kornfleiksien ja vellipullon tilalle.
Muutaman kerran tuli haaveri pöksyihin, mutta viikon aikana oli napero oppinut kuivaksi.
Tutti ei enää kelvannut ja se pistettiin nukkumaan kissimirrin viereen.
Lapset tarvitsevat rentoa meininkiä, rakkautta ja paljon rakkautta ja kiireettömyyttä ainakin jonkun hetken lapsuudessaan. Kova maailma on tulossa. Ja monet nykylapset joutuvat elämään kiireessä ja vaativassa yhteiskunnassa tahtomattaan, niin eikö ne muutamat hetket lyhyessä lapsuudessa ole suotavia.
Minä en saannut traumoja mummojeni lellimisistä eikä lapsenikaan. Saimmepa laaja-alaisen ajattelun kuunnellessamme erilaisia elämäntilanteita eri aikakausilta. Mutta monillehan se on vierasta.
siis mummuilla on joku eri oikeus esim. verrattuina kummeihin? Mistäs tämä tulee?
Mun mielstä niin kummit kuin mummit on olemassa LAPSEN VANHEMPIEN TUKENA NÄIDEN VALITSEMALLA KASVATUS- JA HOITOTIELLÄ.
Enkä missään nimessä ole sitä mieltä, etteikö mummu vois välillä paistaa lettuja jäätelön kera ja joskus ostaa jotain tavaraakin. MUTTA MUMMUJEN PITÄÄ TODELLAKIN MUISTAA, ETTÄ HE EIVÄT OLE AINOITA! esimerkiksi meillä toinen mummu ei lainkaan huomioi, että lapsila on toinenkin mummula missä myös mielellään joskus "hemmoteltaisiin". Mutta koska toinen mummu rahtaa tavaraa ja makeaa joka viikko ja koska me vanhemmat olemme toivoneet, että näin ei tehtäis, joutuu nyt toinen mummula olemaan antamatta suunnilleen mitään, koska tämä ensin mainittu mummu ei tajua ettei ole ainut lapsen läheinen lellijä...
Onko niillä mummuilla, jotka eivät halua toimia lapsen vanhempien periaatteiden mukaan, niin huono itsetunto, että luulevat, ettei lapsi pidä heistä, jos he eivät ole koko ajan tunkemassa makeaa ja tavaraa ja astumassa vanhempien toiveiden yli?
Ei kasvatus lopu lapseen.
Vanhempien on kasvatettava itseään täsmällisyydessä ja kärsivällisyydessä. Isovanhempien on kasvatettava itseään olemaan sekaantumatta ja kuuntelemaan.
Kotona on kodin säännöt. Isovanhemmilla ei ole oikeuta niihin puuttua. Kodin arki pyörii niillä säännöillä.
Mutta itse olen isovanhempana sanonut, että mummilassa on mummin säännöt, sillä lapsenlapsia on useammasta kodista.
Ruokailussa olen aina noudattanut lasten vanhempien toivomia ruoka-aikoja ja välttänyt kiellettyjä ruoka-aineita. Useat ovat ihan allergiankin vuoksi pannassa. Yksi lapsenlapsista on ollut aina ylipainoinen, niin että namit eivät ole koskaan kuuluneet meillä tarjottaviin. Eivät edes kaipaa nameja mummilassa. Niitä kun ei ole koskaan siellä ollut.
Kun lapsi on minulla ollut esim. loma-aikana pitempään, olen päin vastoin hyvin huolella vahtinut, etten lihota lasta enempää.
Mutta mummilan nukkuma-ajat voivat olla toiset kuin kotona. Samoin ulkona leikkimiset ja muut päivän toimet. Ei ole samoja kavereita kuin kotipihassa, eikä ehkä yhtä turvallista leikkipaikkaa, niin että mummuvanha joutuu paarustamaan hiekkalaatikon reunalle, mitä äiti kotona ei jouda tekemään.
Koskaan ei kuitenkaan kumota kodin sääntöjä eikä "anneta joka asiassa periksi". Päin vastoin: silmille ei hypitä, ruuasta ei tule kinaa eikä marista kaupan kassalla. Lapset ovat paljon parempikäytöksisiä ollessaan kotoa poissa. Se on vanha totuus.
Äidille voi aina kränätä paremmin.
Paras palkinto lapsenhoidosta on se, että lapsi riemuiten tulee mummilaan, ja että hän yhtä riemuiten menee taas kotiin ja lupaa tulla uudestaan pian.
tästä minäkin olen ihan samaa mieltä!
En missään nimessä vaadikaan, että mummuloissa täytyisi olla juuri kuin kotona, mummulahan on mummula! Mutta ongelmia meillä onkin juuri esim. ylenmääräisen makean tarjoamisessa ja joka viikkoisissa leluostoksissa. Me emme halua, että lapsi oppii siihen, että saa joka viikko uusia tavaroita: miten sitä sitten osaa mistään kohta iloitakaan!
Tottakai muuten mummit ja papat saavat touhuta lapsenlapsien kanssa omia juttujaan, kunhan nämä touhuamiset tosiaan tapahtuvat pääperiaatteissa vanhempien kasvatusperiaatteiden mukaan!
...nuo mummot, jotka eivät vaan voi pitää kiinni sovituista rajoista. Siihen on syynsä, että lapsella on karkkipäivä vain kerran viikossa (hampaat...). Mutta järkyttävintä oli kyllä, että anopin autossa ei ollut tarvinut laittaa 3-vuotiaan turvavyötä ollenkaan. Onneksi poliisi pysäytti ja saivat sakot, oppivathan olemaan esimerkkinä lapselle.
Isäni kanssa juttelin, niin sanoi että minun mummoni oli samanlainen, ei voinut antaa yökylässä olevalle kipeälle lapselle penisiliini-annostaan, ettei vaan ala vihaamaan mummoa... huh-huh
supermummu, niin kerropa yksi juttu:
"En tiedä onko omat kasvatusmetodit huonommat kuin miniällä, koska 3v. epeli lutustelee tuttia ja velliä pullosta, käyttää vaippoja. Potan nähtyään kysyi "mikä toi on" ja jatkuvalla syötöllä haluaa keksiä, karkkia ja kokista.
Miniä ei tykännyt, kun vaipat palautui takaisin vellipullon ja kokiksen kera.
Herkut vaihtui hedelmiin ja marjaherkkuihin ja-mehuihin. Moniviljaiset aamu/iltapuurot ja- vellit tuli kornfleiksien ja vellipullon tilalle."
Jos kerran sun kasvatukseen kuuluu terveelliset herkut (missä ei siis ole mitään pahaa, vaan tosi kiva jos näin on!) ja muutenkin olet eri linjoilla miniäsi kanssa, niin miten olet oman poikasi kasvattanut??? Eikö hän ole saanut noita hyviä oppejasi kotoa, jos antaa miniän kuitenkin hoitaa lasta miten sattuu??? Kummallista, että sanot "miniä ei tykännyt" ja puhut muutenkin vain miniästä. Kaikkiko on hänen valintojaan ja hänen vastuullaan?
Tää just mua mättää: jos lapsella on kaikki hyvin, johtuu se tiettyjen anoppien mielestä vain siitä, että sillä on hyvä isä ja jos taas asiat on huonosti, niin voi itku millainen äiti sillä lapsella on...????????
No ei kai noin yksioikoisesti. Yleensä isillä ei paljon oo sanottavaa lasten kasvatukseen.
Ja jos miniä haluaa pitää 3-vuotiaalla vaippoja, niin mikä ettei! Kunhan ei anopin pussukalla käy vaipparahoja hakemassa.
Samaten on vellipullojen laita.
Kyllä ne kouluun mennessä viimein loppuu, vaikkapa tiedä häntä, jos miniä survoo vaipat koululaisen reppuun mukaan ja vellipullon taskuun.
Tuskin sitäkään kukaan raaskii kieltää. Ainakaan kiltti anoppi.:)
...ei ole paljon sanottavaa lasten kasvatukseen???? No peeveli, kyllä kait yhtälailla kuin äideilläkin. vai meinaatko, että kyseisessäkin tapauksessa isä olisi sanonut, että "ruvetaanpa opettamaan lasta potalle" ja äiti olisi sanonut että "ei varmana!"? Ja isi olisi sitä mieltä, että puuroa murojen sijasta naamaan ja äiti sanoisi, ettei ikinä!??? Millasia kummallisia perheitä maailmassa sitten onkaan?
Siis myönnän, että meilläkin minä varmastikin sanon enemmän lapsen kasvatukseen liittyvissä asioissa, mutta jos mies joskus jotain ehdottaa (ja varsinkin siis jotain noin fiksua), niin tuskin moni äiti ilmottaa, että "ei ikinä sun tavallasi" vaan eiköhän nämäkin ole niitä asioita, mistä voi ja pitää keskustella yhdessä?
Ihmekös, että tällä palstalla puhutaan miehistä, jotka on ihan äitien pikkupoikia, äiditkö ne opettaa miehelle senkin, että oman lapsen kasvatus kuuluu vaan lapsen äidille, ei lainkaan isille (tai kuten jotkut äidit näyttää opettavan, että lapsen kasvatus kuuluu anopille, ei äidille...)? No huh huh...
Mutta muutoin olen samalla kannalla, niin kauan kun vanhemmat eivät tee suoranaista haittaa lapselle, ei isovanhempien kuulu puuttua kasvatuksellisiin seikkoihin. ideoita ja ehdotuksia saa antaa, mutta omin päin ei kuulu mennä sekaantumaan.
Tuo kyseinenkin mummu olis voinut jättää palauttamatta ne vaipat ja kokikset ja siten pahoittaa tahallaan miniän mielen. Paremmin olis tuonkin hoitanut, jos olisi ehdottanut miniälle ja pojalleen, että "olisko jo aika opettaa potalle, me jo hiukan sitä kokeiltiin ja hienosti meni" eikä apinan raivolla päättää itse juuri ja nyt opettaa lasta kuivaksi. jne.
No juurihan sanoin, että miniä saa pitää lasta vaipoissa vaikka kouluikään asti, kunhan ei anopin pussista vaipparahoja kustanneta!
En kyllä nähnyt anopilla apinan raivoa, jos sai tenavan tekemään tarpeet pottaan. Mitä pahaa potassa on, jos lapsi siihen suosiolla istuu? Vai onko lapselle terveellistä tehdä tarpeet vaippoihin esikouluikään asti? Tuleeko traumoja, jos näytetään potta? Äidin itsetunto vai lapsen kehitys?
Pitääkö anopin joka tilanteessa olla soittamassa kännykällä miniältä neuvoja, ettei tule vain astuttua varpaille? Vai pitääkö anopin pyydellä joka mutkassa anteeksi? Anteeksi, että annoin ruisleipää, vaikka käskitte juottamaan cokista. Eikö terve järki ratkaise?
Ja käytännössä se on nähty miesten aktiivinen poissaolo lastenkasvatusasioissa. Siitä tuntuu olevan muutenkin miniöiden keskuudessa valitusta.
Ja viimeisen sanan tuntuu sanovan aina miniä, puhui mies nyt mitä hyvänsä.
Ei se mies uskalla olla eri mieltä, kun ollaan kohta syyttämässä, että on anopin puolella vaimoaan vastaan.
viesti. Missään vaiheessa en mielestäni sanonut, että on pahaksi opettaa lapsi potalle. Omani käyttää vaippaa enää vain pidemmillä ulkoiluilla ja yöllä, vaikka on vasta 1 v 9 kk.
Kyse on juuri siitä, että asiat voi halutessaan hoitaa myös hienovaraisesti eikä tahallaan niin, että "näytetäänpäs nyt oikein miniälle, miten mummu osaa".
Luin. Hyvä.
Mutta jos se mummu osaa? Mitäs sitten?
Jos mummulla on ollut vaikkapa viisi lasta, niin täytyykö sen tahallaan heittäytyä hölmöksi.
Itse olen kyllä tehnyt niin monesti.
Kerran sain miniältä tarkat kaurapuuron keitto-ohjeet, kun menin lasta likottamaan. Laittoipa tuo veitikka vielä jääkaapin oveen kirjallisena, että muistaisin.
En viistinyt kommentoida, mutta nauratti se pikkasen, kun miniä oli niin tohkeissaan. Toisaalta olin hyvilläni, että lapsi oli opetettu syömään terveellisesti.
Oon tään miniän antanut neuvoa minua ihan vapaasti kaikesta. Olen ottanut salahuumorin kannalta. Ittekseni oon pitänyt hauskaa. Tämä muuten vinkiksi kaikille anopeille, joilla on viisas miniä!
ole tehnyt juuri niin kuin ehdotin? Olet pitänyt mielipiteesi omanasi ja nauranut itseksesi? Etkä tahallasi loukannut miniääsi?
Eikö teidän mummujen pitäisi juuri olla "vanhempia ja viisaampia"? Olkaa sitten kanssa.
Näin se menee, totta: mummo suu tukkoon!
Kaikkee hyvää, elellään ja ollaan. ;)
olla, agnes, juuri sellainen anoppi, jonka vuoksi miniäressut täällä joutuu kirjoittelemaan? Onhan se tietty hienoa olla kaikkitietävä ja naureskella toisten selän takana. Mitä mahtaisi poikasi sanoa, jos tietäisi mitä mieltä vaimostaan olet?
En tosiaankaan ole. Kärsin itse aikoinani ilkiöanopista. Päätin jo silloin hyväksyä tulevat miniäni! Menen kylään jos kutsutaan ja minulla on hankittuna oma elämä.
Miniäni eivät ole protestoineet, päinvastoin pitävät huumorintajuisena.
Ja anopillakin on sentään jotain oikeuksia! Jos ei muuta, niin nauraa ymmärtäväisesti sisäänpäin.
Siitä ei kukaan kärsi, ja se pitää oman mielen "pikkupedot" todellakin nahkojen sisällä.
Ihmisiä me anopit vain olemme. Emme pyhimyksiä, jos emme pirujakaan.
Mikä tekee omista vanhemmista parempia kuin appivanhemmista? Sen tekee kasvatus, jos sinut on kasvatettu tulemaan toimeen erilaisten ihmisten kanssa, arvostamaan ja hyväksymään erilaisuutta jne.. niin siedät myös paremmin uusia sukulaisiasi. Jokainen äiti on kasvattanut ja kasvattaa niin miniät kuin anopit. Katsokaapa miniät ja anopit peiliin ja katkaiskaa riitaiset ja kaunaiset puheet toisistanne (sukupolvien kirous), opetelkaa elämään yhdessä ja iloisesti kasvattamaan uutta sukupolvea. Miniät käyttäkää, jos isovanhemmat elävät, heidän energiaa ja elämänkokemustaan hyödyksi varalastenhoitajina, vapaapäivien/ lomien sijaisina, sukuhistorian (lasten juurien) siirtäjänä jne.. Tämä kaikki onnistuu, jos malemmat sukupolvet ymmärtävät paikkansa ja tehtävänsä oikein.