Taistelujoukkoihin laskettiin kuuluvaksi noin 170 000 miestä. He olivat 24 jv-rykmentin, vajaan 20 erillisen pataljoonan, 20 prikaateihin kuuluneen pataljoonan, 14 pioneeripataljoonan, 7 jääkäri- tai panssarijääkäripataljoonan, 1 rynnäkkötykkipataljoonan, 1 panssaripataljoonan, 6 rajajääkäripataljoonan sekä 2 ratsuväkirykmentin sotilaita. Siinä suurinpiirtein ne taistelijajoukot. Yli 500 000 sotilaasta siis melkein 2/3 oli koiraslottia.
2/3 Suomen jatkosodan sotilaista oli koiraslottia (1944)
Anonyymi
96144
1Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 6 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 96
Vanhimmat
Idiootti paljastaa tyhmyytensä.
Kaikkiaan yli kuusivuotisena sotien aikana asevoimissa palveli jopa noin700 000 miestä.
Harva oli yhdessä ja samassa tehtävässä koko ajan.
Jatkuva vaihto kävi kotijoukkojen ja rintamajoukkojen välillä. Samoin esimerkiksi huolto-ja taistelutehtävien.
Miehiä kaatui, haavoittui, sairastui,yleni ja vapautettiin siviiliin.Ikäluokat 1922-26 kutsuttiin palveluksen,vanhoja kotiutettiin.
Taistelujoukoissa palveli eri vaiheissa tuo 170 00o ainakin kaksin- ehkä kolminkertaisesti.
Tosin olet liian tyhmä sitä ymärtämään.
Ei+niitä+viestimiehiä+juuri+viety+kiväärimiehiksi+eikä+soppatykkimiehiä.+Joitakin+tapauksia+oli+että+patteriston,+joka+oli+tykkinsä+menettänyt,+sen+miehä+saattoi+olla+kiväärimiesten+tehtävissä+lyhyen+aikaa+mutta+jokainen+komentaja+tiesi+miten+heikko+taisteluarvo+tällaisilla+jalkaväen+taisteluun+tottumattomilla+miehillä+oli.+
Näyttää+olevan+tuskallinen+paikka+monille+kun+havaitaan+tällainen+aivan+kiistaton+kahtiajako+armeijan+sisällä.+Sodasta+hengissä+selvinneistä+vielä+suurempi+osa+kuin+66%+oli+koiraslottia.
”+Näyttää+olevan+tuskallinen+paikka+monille+kun+havaitaan+tällainen+aivan+kiistaton+kahtiajako+armeijan+sisällä.+Sodasta+hengissä+selvinneistä+vielä+suurempi+osa+kuin+66%+oli+koiraslottia.”
Koko+terni+ja+ajatusrekennelmasi+on+ehtaa+made+in+Suomivihaaja+Tarkkispojabn+aivotuotantoa!+VAIN+SINÄ+kutsut+kaikkia+muita+koiraslotiksi!+Aikaöaiset+eiväyt+niin+tehmeet!
Ja+tyypilliseen+tapaasi+teet+tämän+omaperäisen+havainnon+vain+Suomen+armeijasta?!+Syykin+on+ilmeinen!
Miesten tehtävät vaihtuivat yksikköjen sisällä , vaikka ette sitä tiedä.
Lisäksi uudet ikäluokat täyttivät tappiot.
Ei samat 170 000 suinkaan palvelleet taistelujoukoissa kahta sotaa ja kuutta vuotta.
Mitä ihmeen idiootteja oikein olette?
Syy on ilmeinen ja se on se, että sinä voit tapasi mukaan hoitaa sen itäisen isänmaasi vahvuusilmoitusten tekemisen sikäli kuin teen keittämiseltäsi ehdit.
Raja railona aukee: suomalaiset juovat kahvia, tai vähintäänkin korviketta!
Kyllä osa palveli.
Sinulle+kaikki+kriittinen+objektiivinen+aineisto+viime+sodista+on+suorastaan+ohittamaton+provokaatio+niin+se+fakta+että+suurin+osa+sodasta+selvinneistä++veteraaneista+ei+ollut+taistelujoukkojen+sotilaita.+Heidän+osuutensa+näyttää+olleen+todellakin++vain+noin+1/3+eikä+ainakaan+kovin+paljon+sen+yli.+Voi+olla+jopa+alle+33%.
94%+tappioista+keskittyi+taistelujoukkoihin.+Lähde:+Ville+Kivimäki,+"Murtuneen+mielet".
Siis+hieman+yli+1/3+sotilaista+otti+94%:sti+kaiken+sen+pahimman+paskan+vastaan+mitä+sota+tuo+tullesssaan.+Koiraslotat+pääsivät+suhteessa+siten+huomattavasti+vähemmällä.++Koiraslotan+todennäköisyys+kaatua+tai+haavoittua+suhteessa+taistelujoukon+sotilaaseen+voidaan+jopa+laskea+(oletus:+34%+taistelujoukoissa,+66%+koiraslottina).+
(94/0,34)÷(6÷0,66)=+30.4....+eli+taistelujoukkoihin+kuuluneella+oli+30.4+kertaa+suurempi+todennäköisyys+kaatua+tai+haavoittua+kuin+koiraslotalla.++Eikö+tämä+jo+kerro+miten+erillaisessa+todellisuudessa+sodan+aikana+taistelujoukoissa+olleet+olivat+kuin+koiraslotat?
Ilman huoltoa ei taistelija pärjää, muona, ammukset ja muut taisteluvälineet sekä niiden korjaaminen vaativat valtavan määrän työtä.
"Ilman huoltoa ei taistelija pärjää..."
En ole sitä väittänytkään. Vanikkaa ja hernesoppaa tarvittiin. Mutta yhtä kaikki lähes 2/3 jatkosodan sotilaista oli koiraslottia. Ja olivat luultavasti erittäin tyytyväisiä ettei heidän tarvinnut olla kauhistuttavissa oloissa etummaisilla linjoilla. Kuva joka sodasta meille myös tarjoiltiin oli sittenkin pääosin koiraslottien ja upseerien suodattamaa.
” Mutta yhtä kaikki lähes 2/3 jatkosodan sotilaista oli koiraslottia. Ja olivat luultavasti erittäin tyytyväisiä ettei heidän tarvinnut olla kauhistuttavissa oloissa etummaisilla linjoilla”
Vain sinun nimittelyssäsi. Todellisuudessa rintamalla heid
T tunnettiin termillä ”töpinä” ja he olivat välittömässä yhteydessä etulinjaan! Ruoka ja posti tuotiin päivittäin etulinjan tuntumaan ja kuljetettiin sieltä korsuihin tykistö oli myös rintaman välittömässä yhteydessä eikä millään lailla turvassa vihollisen vastatykistötoiminnalta!
Kyllä rintamajoukoissa kärsittiin tappioita kautta linjan ja jäljellä olevat sotaveteraanit koostuvat kaikista ryhmistä.
Kuva joka sodasta meille myös tarjoiltiin oli sittenkin pääosin koiraslottien ja upseerien suodattamaa.
Armeija ei olisi pystynyt suorittamaan vaativaa tehtäväänsä ilman kenttäpappien merkittävää panosta.
Osa papeista taisteli kuten miehen pitääkin, toki ammatillisten valheiden ja satujen kertomisen ohessa.
Kuinkas hyvin läpirationaalisen vihollisemme taistelu onnistui ilman kenttäpappien valheita?
Neuvostoarmeijassa oli poliittisia upseereita eli politrukkeja. Suomen armeijassa niitä sanottiin papeiksi. Jotkut hölmöimmät eivät ymmärrä yhtäläisyyttä.
Tosiasiassa taistelujoukoissa olleet näkivät kaukana etulinjasta olleet esikunnat sun muut töpinäporukat koiraslottina. Tästä ei vain ole uskallettu kansallisen yhteinäisyyden ja veteraaninarratiivin vuoksi nostaa paremmin esille. Suomen armeijassa oli kaksi kastia: taistelujoukoissa olleet ja sitten nämä ns. koiraslotat.
Höpö höpö
Heillä oli politrukit eli poliittiset upseerit, jotka niskalaukauksin kannustivat epäröiviä puna-armeijalaisia rynnimään kohti nakuttavia konekivääreitä!
” Tosiasiassa taistelujoukoissa olleet näkivät kaukana etulinjasta olleet esikunnat sun muut töpinäporukat koiraslottina.”
Tuo on pelkkä Tarkkispojan ikioma ”tosiasia”, sillä sodan aikana ei huollosta käytetty tuota nimitystä,
” Tästä ei vain ole uskallettu kansallisen yhteinäisyyden ja veteraaninarratiivin vuoksi nostaa paremmin esille”
TODELLISUUDESSA Tarkkispoika sepitti sen juuri toivoessaan suomalaisten kansallista eräpuraa!
”Suomen armeijassa oli kaksi kastia: taistelujoukoissa olleet ja sitten nämä ns. koiraslotat.”
Ainoastaanko Suomen armeijassa? EI SUINKAAN. VAAN SAMA JAKO oli kaikissa sotivissa armeijoidsa. Töpinää eli huoltuo ei juurikaan haistateltu tai nimitelty, koska sen toiminnasta riippui myös etulinjan hyvinvointi!
Puna-armeijan rivimiesten keskuudessa irvailtiin näitä politrukkeja. Sielläkin taistelijoiden omat pienyhteisöt, ei kaavamainen propaganda, piti taistelumoraalia yllä. Oli yleistä kaikissa armeijoissa että taistelujoukoissa olleet sotilaat tiesivät miten heidän oman armeijansa "koiraslotat" pääsivät vähällä ja miten pinnallinen kuva tälle patsastelijoiden porukalle muodostui.
Satuinpa törmäämään brittien huoltojoukkoja kuvaavaan dokumenttiin.
https://m.youtube.com/watch?v=qpIAok--f1o
Tirisijät olkaa hyvä ja lähtekää sinne partioimaan.
Vietnamin sodasta tehdyssä eräässä tutkimuksessa mainittiin se että osa veteraaneista yksinkertaisesti häpesi sitä eivätkä halunneet tunnustaa etteivät he todellisuudessa nähneet yhtään taistelua. Tutkimuksen mukaan vaihtuvasta porukasta jota huipussaan oli 1969 alussa peräti 540 000 vain 70 000 oli taistelujoukkoihin kuuluvia. Heistäkin 2/3 vain hieman yli 40 000 kyettiin siirtämään tarvittaessa maataisteluihin. Suurin osa Vietnamin sodan veteraaneista kävi sotaansa lähinnä bordelleissa.
Eikö tuo ole luonnollista asevelvollisuusarmeijassa, yritetään välttää sitä kaikkein pahinta ja odotetaan, että pääsee pois.
Eiköhän+nykyisessä+yhä+teknologisemmaksi+käyvässä+sodassa+ns.+"koiraslottien"+osuus+ole+jo+ylittänyt+95%:n+osuuden?+USA:n+asevoimiakin+sanotaan+nykyisin+jo+suorastaan+kommunistiseksi+lepokodiksi.+Siviilielämä+saattaa+olla+paljon+rankempaa.+
*****Penna+Tervo*****
Mielestäni koiraslotta on sekin tyyppi pohjimmiltaan joka nevadalaisessa studiossa ohjaa lennokkia ampumaan ohjuksia muslimimaan kaupungin vihannestorille. Minusta tuollaisesta hemmosta on turha yrittää leipoa sankaria. Hän on lurjus.
Kyllä modernissa sodissa muutenkin ns. sotasankarin sädekehä on mennyttä. Tapetaan mummoja, pappoja, naisia ja lapsia. Joukkoon mahtuu tietyisti hääseurueeseen ammutun ohjuksen tapauksessa joitakin sissejä ja jihadisteja.
Sulle tuli nyt ainakin yksi laskuvirhe. 14 jv-divisioonassa oli 28 rykmenttiä vuonna 1944. Eli saat vähentää koiraslottamäärästä heti n. 14 000 miestä ja siirtää ne taistelijioksi.
****Penna Tervo*****
Kuka on keksinyt moisen sanahirviön ( koiraslotta ) lotat olivat lottia ja sotamiehet miehiä.
Olen veteraanin poika enkä ymmärrä moista sanahirviötä jota en ole koskaan ennemin kuullut.
Sotajuttuja olen kyllä kuullut ja lukenut paljonkin .Silloin miehet olivat MIEHIÄ eikä p,,,,housuja
kuten tänään KAIKKI KUNNIA VETERAANEILLE HE PELASTIVAT SUOMEN !!!
Jospa isäsi oli koiraslotta? Rintamamiehet käyttivät koiraslotta nimeä niistä, jotka eivät olleet etulinjoilla, vaan jossakin lepsummissa ja turvallisemmissa oloissa.
Niipä niin on hyvä keksiä sodasta satuja kun oikeita veteraaneja ei juuri enää ole hengissä...
Kerrotko missä nuot lepsummat ja turvallisemmat olot sotatoimialueella olivat......
Koiraslotta nimitys esiintyy veteraanien omissa kuvauksissa jo sodan aikana.
Sodassa koiraslotiksi kutsuttiin tk-miehiä eli sotakirjeenvaihtajia ja -kuvaajia.
Kuten jo aiemmin totesin olen veteraanin poika ikääkin on 74 vuotta . Enkä ole koskaan kuullut tai lukenut moista nimihirviötä.
"Kerrotko+missä+nuot+lepsummat+ja+turvallisemmat+olot+sotatoimialueella+olivat......"+
Heti+etulinjasta+poispäin.+Ne+näkyy+selvästi+tappiotilastoista.+Mieti+nyt+itsekin+jo+taistelujoukot+jotka+muodostivat+vain+hieman+yli+1/3+joukoista+ottivat+94%+kaikista+vihollisen+aiheuttamista+miestappioista+ja+sitten+tämä+vajaa+2/3+vain+6%.+Tämähän+oli+myös+hyvin+kansainvälinen+tulos+II+maailmansodan+aikaan.+
Mutta+ne+jotka+jäivät+sotaa+muistelemaan+saattoivat+olla++näitä+esikuntien+patsastelijoita,+koiraslottia+jotka+sitten+suurella+pensselillä+vetelivät+suuria+linjoja+sodasta+ja+pääasiassa+kertoi+koko+tarinan.+Tapetut+miehet+eivät+yleensä+virka+mitään.
Koiraslottanimike+tarkoitti+aluksi+TK-miehiä+mutta+myöhemmin+se+laajeni+koskemaan+niitä+sotilaita+myös+jotka+eivät+kuuluneet+taistelujoukkoihin+eikä+olleet+suurimman+uhan+alla.+Ilmeisesti+nimike+on+niin+ilkeä+että+se+on+tietoisesti+pyritty+hävittymään+muistista.+Professori+Thomas+Weber+joka+kirjoitti+kirjan+Hitleristä+I+maailmansodassa+(Hitler's+First+War)+sai+selville+että+etulinjan+sotilaat+nimittivät+Hitleriä+"takalinjojen+siaksi"++(eng.+rare+area+pig),+saksaksi+Etappenschweinin)+koska+Hitler,+päinvastoin+kuin+yritti+antaa+jälkipolvien+ymmärtää,+ei+ollut+taistelujoukoissa+sanan+varsinaisessa+mielessä+eikä+suinkaan+"taistelulähetti"+sanan+varsinaisessa+merkityksessä.+Hän+oli+rykmentin+lähetti,+toimi+rykmentin+esikunnassa+ja+vei+viestejä+rykmentin+yksiköihin,+esim+pataljooniin.+Samoin+tykistöön+jne...Niinpä+Hitler+joka+etupäässä+I+maailmansodassa+operoi+yleensä+3-5+km+rintamalinjan+takana+oli+suhteellisen+turvassa.+Weberin+mukaan+näistä+lähteistä+taisi+kuolla+sodan+aikana+vain+yksi.+Hitler+eli+upseerien+keskellä+ja+oli+erittäin+kuuliainen+upseerien+mielistelijä.+Tapaus+todistaa+että+vaikka+Hitler+oli+rykmentin+sotilas+rykmentin+jalkaväen+kiväärikomppanioiden+sotilaat+eivät+nähneet+häntä+taistelijana.+Tämä+asia+paljastui+kirjeessa+jonka+Hitlerin+rintamakaveri+(hänkin+rykmenttilähettinä+toiminut)+lähetti+Hitlerille+1930-luvun+alussa+(jolloin+Hitler+oli+pyrkimässä+valtaan).+Kirjeessä+tämä+rintamamies+totesi+Hitlerille+asian+niinkuin+se+oli.+Huolimatta+että+he+toimivat+niinkuin+piti+niissä+oloissa+etulinjan+kauhuissa+olleet+miehet+eivät+heitä+pitäneet+taistelijoina+vaan+etuoikeutettuina.+Hitlerin+yritys+saada+natsipuolueen+kannatusta+Litz-rykmentin+sisällä+epäonnistui.+Vain+2%+rykmentin+veteraaneista+oli+liittynyt+natsipuolueeseen+vuoteen+1934+mennessä+ja+lähes+kaikki+esikunta+ja+muissa+takalinjahommissa+olleita.+Etulinjan+kauhuissa+olleet+olivat+sotahulluudesta+saaneet+tarpeekseen.+
(Lokakuussa+1918+kaikesta+huolimatta+"Etappenschweinen"+A.Hitler+kuskattiin+psyykkisistä+syistä++Pasewalkin+sotasairaalaan+kaus+Saksan+itäosaan.+Sairaala+oli+tarkoitettu+vain+psyykkisille+tapauksille+eikä+suinkaan+kaasuhyökkäyksissä+sokeutuneille.+Tämä+on+asia+jota+Hitler+ei+halunnut+missään+tapauksessa+paljastaa+jälkipolville)
Kyllä naapurin tykistö ja kranaatin heittimet pitivä huolen siitä ,että huoltopuolella ei ollut yhään turvallisempaa . Sielläkun ei voitu olla juoksuhaudoissa Ja suhkot turvallisessa Korsussa Ruokaa oli saatava olipa tykkituli millainen tahansa. Ja sitäpaitsi tapetut miehet eivät rakentaneet sodan jälkeistä Suomea
Tuo loppukommenttisi jopa loukkaa veteraaneja . Tuolla porukalla oli TALVISODAN HENKI VIELÄ TALLELLA
” Rintamamiehet käyttivät koiraslotta nimeä niistä, jotka eivät olleet etulinjoilla, vaan jossakin lepsummissa ja turvallisemmissa oloissa.”
EIVÄT TODELLAKAAN KÄYTTÄNEET. TERMIÄ ”koiraslotta” käyttö oli harvinaista ja olen aiemmin kuullut sitä käytettävän vain TK-miehistä ja etenkin niistä, jotka sodan ajaksi ylennettiin tehtävän takia matalasta sotilasarvosta upseeriin rinnastettavaan sotilasteknikon arvoon!
Lienee sanomattakin selvää, että jos rintamaolosihteissa olisit kaupannut moista törkynimeä etulinjan muona-annoksien tuojalle niin siinä olisi nyrkit heilunut!
Kyseessä on pelkkä stallarin tähän hätään sepittämä mustamaalauskeksintö... yksi monista vastaavista!
Kerrotko, että missä? Ei taida löytyä:-D
Ja höpö höpö! Perustelet keksintöäsi YKSINOMAAN suuremmalla riskillä kaatua?
Kaikki sotaveteraanit menettivät yhtälailla henkilökohtaisen vapauden ja joutuivat elämään max viisi vuotta vailla opiskelumahdollisuuksia, perhe-elämää ja kuoleman vaarassa!
Perustelet keksintöäsi vain yhdellä näkökohdalla vaikka kaikki menettivät vuosia elämästään yhtälailla synnyinmaansa eteen!
Lisäksi esität ikiomaa sepitelmmääsi ja halventavaa ilmaisua muka yleisesti käytössä olleena! Omituista kyllä se ei esiinny kertaakaan vaikkapa Linnan kirjassa tai lukemattomissa sotamuistelmissa!
"Kerrotko missä nuot lepsummat ja turvallisemmat olot sotatoimialueella olivat......"
Mietippä vähän miten "rajut tappiot" niillä 14 tai 15 viestipataljoonan joukoilla oli viime sodissa. Niihin lienee kuulunut noin 8 000 sotilasta. Viimeisenä sotakesänä jolloin kaikenlaisia stormoviikkejä sun muita pörrääjiä oli selustassa ja vihollisen usein kokeili tykistöiskuja esikunta-alueille ja taustojen liikennesolmukohtiin näiden joukkojen sotilaista ajalla 9.6 -5.9.44 kaatui, haavoihinsa menehtyi , katosi ja julistettiin kuolleiksi 38 miestä. Siis 38 miestä. Oliko se paljon vai vähän on tietenkin suhteellinen kysymys. Se tiedetään että 6 jääkäripataljooan (n. 6 000 miestä) miehiä vastaavasti kuoli 951. Oma laskelmani päättyy siihen lopputulokseen että jääkäripataljoonissa kuolemanriski oli 33-35 kertainen.
Vuoden 1941 osalta vastaavat lukemat olivat: 79 ja 1 208.
Taistelujoukkoihin tuskin on pataljoonittain kuulunut edes 1 000 miestä vaan keskimäärin 850-900. Erillisiä pataljoonia on ollut kesällä 14 eli yhtä paljon kuin oli jv-divisiooniakin.
15.elokuuta 1944 esim 18.Divisioonan rivivahvuus oli 12 729 miestä ja heistä kahdessa rykmentissä yht 6 388 miestä, kahdessa erillisissä pataljoonassa (huom, siis yksi ylimääräinen) 1 513, kolmessa tykkikomppaniassa (huom, siis yksi ylimääräinen) 313 miestä, krh-komppaniassa 150 miestä, divisioonan jääkärikomppaniassa 161 miestä sekä pioneeripataljoonassa 478 miestä. Kaikkiaan jv-rivivahvuus 8 622 ja pioneerit ml taistelijoita tasan 9 100. Mutta tässä divisioonassa todellakin oli siis yksi ylimääräinen erillinen pataljoona ja yksi ylimääräinen tykkikomppania joten vertailukelpoinen taistelijalukema olisi lähes 800 pienempi, siis noin 8 300.
Jv-prikaateissa esim 19.Pr taistelijoiden rivivahvuus on ollut vajaa 4 000 miestä. Rivivahvuuksien perusteella taistelujoukkoihin kuuluneita tuskin on elokuussa 1944 ollut paljoa enempää kuin 155 000. Tässä vaiheessa rivivahvuudet olivat jo nousussa ja ne ovat olleet heinäkuun puolivälissä selvästi pienemmät juuri taistelujoukoissa.
Erillisiä pataljoonia oli ainakin yksi enemmän, käsittääkseni enemmänkin ja niihin verratavia muodostelmia kuten HeimoP 3, oli myös. Jokaisessa divisioonassa oli myös pioneeripataljoona, joka nyt ei aina etulinjassa ollut, mutta suoritti vaarallisia tehtäviä.
Jalkaväkirykmentti 200. Tietokannasta löytyi 51 nimeä jotka kaatuneet, haavoihinsa menehtyneet, kadonneet. 9.6-5.9.44. Tappioiden vähäisyys kertoo ettei se ole ollut kaikkein pahimmissa paikoissa eikä välttämättä sen vahvuudet ole olleet samat kuin muilla rykmenteillä. Jos ovat olleet niin silloin rykmentin tappioiden vähäisyys paljastaa ettei sen varaan laskettu paljoa.
Fasaaniksi sanottiin Venäjän armeijan esikunnissa olleita vakanssien kyttääjiä, jotka ei koskaan olleet ruutia edes haistelleet. Ne kyttäili vaan ylennyksiä ja parempia vakansseja. Olisiko tuollainen fasaani ollut M:n "sapelinkiillottaja"?
Kustaa Mannerheimon sapeli oli kuulemma kiiltavä ja puhdas. Hän joutui eroamaan 1918 muutaman kiusallisen asian takia. Hän teki eräästä "fasaanista" majurin ja antoi sille vielä vapaudenristin ja se oli jääkäreille liikaa!
Mannerheimin eron syyt 1918 kerrotaan tuossa Suurta unta -kirjassa aika hyvin sivuilla 141-146.
Päälimäisinä syinä on nähty armeijan uudelleenjärjestelyt ja suhteet Saksaan. Tässä järjestyksessä. Sitä järjestelmää arvosteltiin kovasti, joka oli päässyt muodostumaan päämajan ympärille. Kerrottiin kuinka M:n ympärillä liikkui henkilöitä jotka eivät täyttäneet tilanteenedellyttämiä vaatimuksia. Ylennyksiä korkeisiin virkoihin arvosteltiin. Siviilejä ja ruotsalaisia asetettiin korkeisiin virkoihin ja vanhaan Suomen sotaväkeen kuuluneita upseereita ylennettiin ansiottomasti. Jääkäreitä ja saksalaisia syrjittiin. Viimeinen niitti oli Mannerheimin langon nimittäminen Michael Gripenbergin ylennys majuriksi.
s. 143 "Gripenberg ei ollut "haistanut ruutia" vaan toimi päämajassa lähinnä poliittisissa tehtävissä. Kun hänelle vielä myönnettiin Vapaudenristi, oli myrsky vesilasissa valmis. Venäjällä nimitettiin esikuntiin pesiytyneitä upseeeita "fasaaneiksi", koska näiden pääasiallisena harrastuksena usein oli oman sotilasuran edistäminen."
Gustafsson Paul: Suurta unta, Kirjayhtymä 1992, 460 s.
P.S. Tällaistakin kerrotaan:
Kaikenlaisia ylennyksiä oli: Jääkäreitä ylennettiin majuri-everstiluutnantti -tasolle. Sihvo ylennettiin jopa everstiksi. Saksalaiset kapteenit ylennettiin eversteiksi. Esimerkiksi Paavo Susitaival (Siven) ylensi itse itsensä kapteeniksi ilman päivänkään sotilaskoulutusta.
Homojahan kantaupseeristokin oli, mitä sitä suotta kiertelemään.
Ja sinäkin tiltureppana olet ihmisapina, joten älä sinä huoli veitikka nuori ; )
Hyvinhän ne homot kantaupseerit johtivat kun kerrassaan pitelemättömäksi kehuskellun puna-armeijan jo varmana pidetyt Helsingin voitonparaatit tyssäsivät yksi toisensa jälkeen.
On se vaan hyvä että Suomella oli tuollaisia homoja, vai mitä se tiltureppana tämmösistä tosiasioista tuumii?
Pääasia että pieni Suomi tuli toiseksi, hopea ei ollut häpeä.
.... 94 000 kuollutta sodassa, 300 miljoonaa dollaria sotakorvauksia Neuvostoliitolle, menetetty Karjala, Urho Kekkonen ja sen perään vielä itsenäisyyden menetys Brysselille. Siinä Suomen historian viimeiset 80 vuotta.
Kylläpä näitä tiltureppanoita taasen harmittaa kun aikansa niitä näitä kyhästeltyään ja huomattuaan ettei synny niin sanotusti lasta eikä paskaa, päätyi Neuvostoliiton kommunismidiktatuuri lopulta itsemurhaan, ja sepä vasta olikin viisas ratkaisu.
Jaxuhalit vaan 0,1 prosenttisille tiltureppanoille, kyllä se elämä siittä.
Semmosia itkijöitä niin kuin pöhveli.
Meillä ei ole mitään syytä itkuun! Selvisimme kahdesta sodasta suurvaltaa vastaan vapaina ja itsenäisinä ja olemme EU:n jäsenmaanakin monta vertaa itsenäisempiä kuin tunkkaisena ja suomettuneella YYA-kaudella.
Itsehän sinä palstalla itket jatkuvasti ja haukut Suomea, jonka sossu sinut elättää!
Ihminen ei elä pelkästään Tuure Junnilan hengen ravinnolla, Kekkosen aikana luotu hyvinvoinnin perusta pitäisi estää kaltaisiltasi. Lätkämiljonäärit menevät kortistoon ja petturiurpo valehtelee lupaavansa 200 000 uutta työllistä.
” Ihminen ei elä pelkästään Tuure Junnilan hengen ravinnolla”
Ja huonoa on elo myös Taisto Sinisalon opeilla, eikös?
” Kekkosen aikana luotu hyvinvoinnin perusta pitäisi estää kaltaisiltasi.”
Sinä se olet kovasti estelemässä, karkottamassa ja tappamassa?
”Lätkämiljonäärit menevät kortistoon ja petturiurpo valehtelee lupaavansa 200 000 uutta työllistä.”
Tuoko on Sannan uusin lupaus?
Ei kunn se on sinun Sinuhesi politiikkaa. Sinisalo oli huomattavasti harmittomampi Suomelle kuin vaarallisen umpityhmä Junnila. Sama tietysti tänään pätee sinuun.
Nauratti+nämä+2000-luvun+veteraanien+edessä+pokkuroijat+kun+eivät+edes+tienneet+että+luultavasti+90%+veteraaneista+oli+jotain+takalinjojen+sikoja,+rättivarastoilla+töissäolleita,+esikuntien+koiraslottia+tai+muita+tossunkuluttajia.+Ne+taistelijaveteraanit+kuolivat+sodan+jälkeen+paljon+aiemmin+kuin+nämä+koiraslotat.
Tuo jo ylittää valehtelussa itsensäkin.
Sotilasorganisaatio tarvitsee toimiakseen kaikkia jäseniään.
Taistelu loppuu parissa päivässä ilman toimivaa huoltoa.
Siellä ne sodan todelliset voittajat palvelivat.
Sekä kotirintaman virastoissa, tehtaissa ja maatiloilla.
Rintamamiehet olivat vain jäävuoren huippu.
Aivan oikeen !
Kyllä naapurin tykistö ja kranaatin heittimet pitivä huolen siitä ,että huoltopuolella ei ollut yhään turvallisempaa . Sielläkun ei voitu olla juoksuhaudoissa !!
Hyvin usein näitä sotavetaraaneja pönöttäen haastatelleilta puuttui se oleellinen kysymys: "olitko taistelujoukoissa vai koiraslotissa?" Näin tyhmä kansa saatiin siihen harhaluuloon että "on se tuokin mies ollut kauheissa paikoissa" vaikka todellisuudessa ovelasti uutta kohonnutta veteraaniasemaa hyödyntävältä ja pokkuroinnista persolta veteraanilta usein puuttui etulinjan taistelukokemus täysin. Jokin "olin ilmatorjunnassa" saattoi tarkoittaa jotain takalinjan patterin esikunnassa tölhöilemistä ja kipinävartiota kaukana kaukana etulinjan vaaroista.
Hengissä selvisivät noi piilossa olleet !
” Hyvin usein näitä sotavetaraaneja pönöttäen haastatelleilta puuttui se oleellinen kysymys: "olitko taistelujoukoissa vai koiraslotissa?"
Kiitä onneasi, ettet ollut älyväläystäsi kysymässä vaikka 60-luvun alussa, koska hampaasi olisi harventuneet tasaisesti mitä useammalta kysyit! Koko koiraslotta-jankutus puhas stallaritermi, jolla sota-aikana viitattiin lähinnä TK-miehiin. Huoltoa kutsuttiin nimellä töpinä eikä kukaan pitänyt kenttätykistöä lottafarmina. Asianomainen olisi varmuudella reagoinut loukkaavaan ilmaisuun!
Eräänlainen taikatemppu yritetään nyt tehdä siinäkin, kun annetaan vaivihkaa ymmärtää Ikään kuin Suomen armeija olisi ollut ainoa, jossa etulinjan takana huolto pelasi! Kyllä sama rakenne oli armeijalla neukuissa, Saksalla, Briteillä ja jenkeillä!
”Näin tyhmä kansa saatiin siihen harhaluuloon että "on se tuokin mies ollut kauheissa paikoissa" vaikka todellisuudessa ovelasti uutta kohonnutta veteraaniasemaa hyödyntävältä ja pokkuroinnista persolta veteraanilta usein puuttui etulinjan taistelukokemus täysin. ”
Varsin alhaista ja tarkoitushakuista stallaripölötystä! Sekä tykisö että huoltoporras oli etulinjassa vihollisen tykkitulen, krh:n ja pommikoneiden armoilla koko sodan ajan! Lisäksi samat ihmiset uhrasiva pahimmillaan. Viisi vuotta nuoruudestaan vaaralle alttiina pitääkseen maan itsenäisenä! Ja he onnistuivat siinä!
”Jokin "olin ilmatorjunnassa" saattoi tarkoittaa jotain takalinjan patterin esikunnassa tölhöilemistä ja kipinävartiota kaukana kaukana etulinjan vaaroista.”
Valtaosa kevyestä ilmatorjunnasta oli välittömästi rintaman yhteydessä ja sellaisina yksi maataistelukoneneiden päämaaleja! Olisi ollut hauska nähdä Tarkkispoika kiinni kevyen it-tykin suuntaimissa samalla kun lukuisia IL-2 Stormovikia syöksyy tulittaen kohti. Siinä olisi housupyykki ollut tarpeeseen!
” Hengissä selvisivät noi piilossa olleet !”
Hengissä selvisivät ne, jotka eivät kaatuneet. Myös kovissa paikoissa olleet. Esim. Valtaosa Mannerheim-ristinsaaneista! Ja toisaalta: ainoansa saattoi mainiosti menettää myös tykkitulessa etulinjan huollossa kun kohdille sattui!
"Valtaosa+kevyestä+ilmatorjunnasta+oli+välittömästi+rintaman+yhteydessä"
Vain+20+mm+aseista+enemmistö+kenttäarmeijan+joukoilla+(jos+oletetaan+että+merivoimien+aseet+luetaan+etulinjaan).+Mutta+jo+tehokkaammista+37-40+mm+tykeistä+enemmistö+oli+muualla+kuin+kenttäarmeijan+joukoilla.+Niistäkin+osa+selustassa.+Esim+sodan+loppupuolella+20+mm+tykeistä:
204+kenttäarmeijalla
135+kotiseudulla+
368+merivoimilla
37-40+mm+tykeistä:
99+kenttäarmeijalla
135+kotiseudulla
38+merivoimilla
Menehtyneiden+tietokannan+mukaan+9.6-14.9.44+eli+jatkosodan+viimeisenä+kesänä+82+ilmatorjuntamiestä+on+merkitty+taisteluissa+menehtyneiksi.+Suhteessa+it-joukkojen+tappiot+olivat+joukkoihin+kuuluneisiin+verrattuna+aika+vähäinen.+Kaikkiaan+menehtyneitä+tuona+kesänä+16+471.+Siis+it-miesten+osuus+tappioista+0.5%.+Mikä+lienee+ollut+it-miesten+osuus++koko+puolustusvoimien+määrästä?
Miksi pönöttäjät repivät pelihousunsa kun tuodaan esille että sotilaiden yhtenäisyys ei voinut mitenkään olla rikkumaton? Jos toisissa yksiköissä todennäköisyys tulla tapetuksi tai haavoittua oli 100 kertaa suurempi kuin toisessa (esim. jääkäripataljoonat vs. autokomppaniat) niin en yhtään ihmettele etteikö taistelujoukkojen sotilaat ole tästä nakelleet näille takana turvassa olleille sotureille.
Sodasta palasi yli puoli miljoonaa miestä joilla on hyvinkin erillaiset kokemukset sodasta jo senkin vuoksi missä joukoissa olivat olleet. Turha yrittää veteraaneja laittaa samaan nippuun. Tämä oli tietysti ylimmän upseeriston tavoite - luoda myytti "yhtenäisyydestä".
” Turha yrittää veteraaneja laittaa samaan nippuun. Tämä oli tietysti ylimmän upseeriston tavoite - luoda myytti "yhtenäisyydestä".”
He olivat samassa nipussa, koska heitä yhdisti vuosien rintamallaolo!
Sen sijaan on meikäläisten stallareitten himohommia yrittä heitä saada eri nippuihin riitelemään keskenään vaikkei heitä enää montaa ole edes jäljellä!
Mikkeli kovin kaakana!
Kaikki sotilaat olivat vannoneet saman valan ja kaikki olivat taistelijoita ja maanpuolustajia tehtävästä ja sotilasarvosta riippumatta.
Mikään taistelujoukko ei selviä päivääkään ilman huolto-organisaatioita.Se eikykene edes liikkumaan.
Sitä ei stallarien mustamaalaus muuta miksikään.
Bandalissimus Stalinia ylistettiinkin logistiikan mestariksi.
"Kaikki sotilaat olivat vannoneet saman valan ja kaikki olivat taistelijoita..."
Lienee syytä toistaa että taistelujoukkoihin luoettiin jv-rykmenttien ja pataljoonien lisäksi pioneeripataljooniin ja komppaniohin kuuluneet sekä divisioonien tykki- eli pst-komppaniat. Esim viestipataljooniin, tykistöön ja ilmatorjuntaan kuuluneita ei laskettu taistelujoukkoihin. Eikä autokomppanioihin ja kolonnoihin kuuluneet. Siinä on jo tarpeeksi myönnytystä että rykmenttien kynsiään viilailleet kirjaritkin luokiteltiin taistelijoiksi.
Koettakaa nyt jo vähitellen uskoa että vähemmistö veteraaneista oli taistelujoukkoihin kuuluneita.
” Siinä on jo tarpeeksi myönnytystä että rykmenttien kynsiään viilailleet kirjaritkin luokiteltiin taistelijoiksi. ”
Miksi käytät asiassa noin töksöjä ja luokkaavia ilmaisuja?
”Koettakaa nyt jo vähitellen uskoa että vähemmistö veteraaneista oli taistelujoukkoihin kuuluneita.”
Ja miksi asia on SINULLE NOIN TÄRKEÄ? Sama tilanne oli kaikissa maailman armeijoissa!
Koettakaa nyt jo vähitellen uskoa että vähemmistö veteraaneista oli taistelujoukkoihin kuuluneita.
Toivottavasit pääset etulinjaan kun taistellaan muslimiarmeijaa vastaan tulevaisuuden Suomessa !!
"kun taistellaan muslimiarmeijaa vastaan tulevaisuuden Suomessa !!"
Sivari Halla-ahon kannattajia näemmä tunkenut tänne kiukuttelemaan. Ihmettelinkin miksi yhdestä kepun kansanedustajasta piti tehdä historia-palstalle kiukutteleva avaus.
Parikin kertaa se Suur-Neuvostoliittoa Suomen valtauksella kaavailleen kommunismidiktatuurin kerrassaan pitelemättämäksi mainostettu puna-armeija pantiin Helsinkiin voitonparaatia marssimaan, vaan mitenkä kävi?
No kävi sillviisin, ettei sen hommista tullut mitään.
Mutta ymmärsi se Neuvostoliiton kommunismidiktatuuri lopulta sentään sen verran, että ymmärsi tehdä itsemurhan.
Pitkiä kiihtyviä ablodeja _ kokousedustajat nousevat seisomaan _ , huudetaan: Alas imperialistinen komulidiktatuuri! Ylös demokratia!
Niin se kävi, ja tiltureppanoita harmittaa.
Jaxuhaleja vaan.
"Stalin oli murheissaan tappioista: "Siellä oli paljon lunta. Joukkomme etenevät . . . reippaalla mielellä . . . Yhtäkkiä konekiväärit alkavat laulaa ja sotilaamme kaatuvat maahan". Toisinaan hän näytti avuttomalta ja masentuneelta. Hruštšov näki hänen makaavan murtuneena sohvalla - - -.
"Puna-armeijasta ei ollut mihinkään", Stalin kertoi myöhemmin Churchillille ja Rooseveltille"
Simon Sebag Montefiore, Stalin. Punaisen tsaarin hovissa, s. 338.
https://www.finna.fi/Record/fikka.4003145
Saksalla oli Suomessa vain 6-7 divisioonaa taistelujoukkoja, vaikka saksalaisten määräksi on kerrottu yli 200 000.
Saksalaisilla oli siis ns. "töpinässä" 3-4 miestä yhtä etulinjan miestä kohden.
Mutta Neuvostoliitolla oli rintamalla 20 miljoonaa jaloa työläistaistelijaa eikä yhtään ainoata koiraslottaa! Jalo armeija ei huoltoa tarvinnut!
Mitä teknologisempi asevoima sitä enemmän koiraslottia. Koiralottien osuus kasvoi jopa Suomen primitiivisissä asevoimissa kun jv-pataljoonien määrä suhteessa kenttätykistöön ja it-lottapattereihin väheni 1939-44.
Lakkaa höpöttämästä ( koiraslotista ) tuo nimi oma keksintösi. Unohdat erään asian joka miehellä roikkui vähintään Suomalainen pystykorva olalla ei siinä paljon ketään ollut vara nimitellä, Upseeritkin tiesisivät tämän hyvin !!
Mikäli taistelujoukkojen taistelutappiot olisivat olleet suhteessa yhtä vähäiset kuin muilla joukoille ei viime sodissa taistelujen takia olisi kuollut kuin 7 500 suomalaista. Tämä osoittaa sen miten erillaisen todellisuuden taistelujoukkoihin kuulunut 1/3 osuus kohtasi verrattuna tähän 2/3 porukkaan. Kuin kyse olisi kahdesta eri maailmasta vaikka samannäköiset univormit eli rytkyt päällä.
Elä sivari viitsi enään valehdela kirjoituksesi osoittaa jo sen ettet sodasta mitään ymmärrä !!
Kyse ei ollut kahdesta eri maailmasta vaan yhtenäisestä armeijasta, jonka kaikki osaset tukivat toisiaan. Jokainen sotilas menetti liki saman määrän vuosia parhaasta nuoruudestaan isänmaansa hyväksi.!
Rintamamiehet halveksuivat kovasti uhonneita takarintaman huoltoupseereita.
Etulinjan miehet sanoivat, että kovimmat puheet sekä ennen, että jälkeen sodan, oli niillä ketkä eivät olleet etulinjassa käyneetkään.
Rintamamiehet perustivatkin oman liiton.
Rintamamiesveteraanien Liitto ja Suomen sotaveteraaniliitto olivat pitkään riidoissa keskenään. Rintamamiesveteraanien Liiton näkemyksen mukaan sotaveteraaniliittoon sai liittyä sellainenkin henkilö, joka ei ollut ollut sodassa mukana, kun taas heidän liittoonsa kelpasivat vain rintamamiehet.
” Rintamamiehet halveksuivat kovasti uhonneita takarintaman huoltoupseereita.
Etulinjan miehet sanoivat, että kovimmat puheet sekä ennen, että jälkeen sodan, oli niillä ketkä eivät olleet etulinjassa käyneetkään.”
Halveksumiset on Tarkkispoika säveltänyt täysin hatusta omaa agendaansa ajaakseen! Tässäkin hän antaa ymmärtää ikään kuin huolto ja tykistö Suomen armeijassa olisi jotakin ainutlaatuista, jota ei muka olisi ollut kaikissa aemeijoissa.
”Rintamamiehet perustivatkin oman liiton.”
Ei se sen kummemmin mikään oma ollut vaan etuja ajavia veteraanijärjeestöjä oli kaksi kuten on monissakin samaa asiaa ajavissa järjestöissä ja kumpaankin pääsi kaikki rintamamiestunnuksen (tammenlehvä) omaavat henkilöt!
”Rintamamiesveteraanien Liitto ja Suomen sotaveteraaniliitto olivat pitkään riidoissa keskenään. Rintamamiesveteraanien Liiton näkemyksen mukaan sotaveteraaniliittoon sai liittyä sellainenkin henkilö, joka ei ollut ollut sodassa mukana, kun taas heidän liittoonsa kelpasivat vain rintamamiehet.”
Samaan tapaan kuin Suomessa oli aikoinaan kaksi urheilun krslusjärjestöä. Valtio määritteli sen, kuka sai rintamamiestunnuksen ja sen sai myös lotat ja kaikki armeijan eri tehtävissä olleet.
Stallarin elämäntehtävä on yrittää luoda hämmennystä ja eripuraa kaikissa Suomen asioissa ja on kyseenalaista onko hän itse EDES suomalainen!
Valehtelet rintamamiesveteraanien liittoon ei hyväksytty lottia, eikä mitään takarintaman taaveja.
PöhveIi on henkisesti tyypillinen koiraslotta, yrittää tälläkin palstalla uhota muiden tekemisillä, aivan kuin olisi itse ollut jotenkin osallisena torjuntavoittoihin.
PöhveIiIIe suurinta sankaruutta edustaa vankileirin vartija.
” Valehtelet rintamamiesveteraanien liittoon ei hyväksytty lottia, eikä mitään takarintaman taaveja.”
Milläs he ne muka erottivat toisistaan? Pitikö veteraanin liittää sotilaspassi hakemukseen?
”PöhveIi on henkisesti tyypillinen koiraslotta, yrittää tälläkin palstalla uhota muiden tekemisillä, aivan kuin olisi itse ollut jotenkin osallisena torjuntavoittoihin.”
En ole puhunut omakohtaisesti sanaakaan kun olen syntynyt sodan jälkeen! Tarkkispoika on sitten itse syntynyt ennen sotia tai sen aikana kun niistä asiosta hän voi keskustella, mutta ei muut?
”PöhveIiIIe suurinta sankaruutta edustaa vankileirin vartija.7”
Taas ikioma kuvitelmasi! Tämä ON keskustelupalsta, mutta ilmeisesti se, että keskustellaan, juuri jurppii Tarkkispoikaa! Hän haluaa vain julistaa ilman kommentteja!
Vahinko vain ettei koiraslotat lisäänny keskenään, saataisiin ikuinen rauha, kun kukaan ei uskaltaisi tarttua aseisiin.
Leonid Brezhnev toi Eurooppaan rauhan, ei tarvinnut taistella
” Vahinko vain ettei koiraslotat lisäänny keskenään, saataisiin ikuinen rauha, kun kukaan ei uskaltaisi tarttua aseisiin.”
Niinkö? Ilman Talvisodan hyökkäystä ei sotia olisi syntynyt Suomen osalta laisinkaan! Ja naapurimaan sotahulluuteen me emme voi vaikuttaa!
” Leonid Brezhnev toi Eurooppaan rauhan, ei tarvinnut taistella”
Hyökkäsi 1979-1989 Afganistaniin, jossa tuli yli miljoona kuolonuhria!
Että sellainen ’rauhan mies’!
Jonkinlaisen+käsityksen+saa+kun+vertaa+6+jääkäripataljoonan+ja+noin+16+viestipataljoonan+(tai+sitä+vastaavan+määrän)+kuolleiden+määriä.+Ilman+vihollisvaikutusta+kuolleita+jääkäreitä+jatkosodassa+100,+viestipaljoonien+miehiä+150.
Mutta+taistelujen+vuoksi+kuolleita+jääkäripataljoonien+miehiä+2+480,+viestipataljoonan+miehiä+156.+On+myös+luultavaa+että+jääkärien+"ei+vihollisen+toiminnasta+aiheutuneissa+kuolemissa"+on+tosiasiassa+mukana+sodan+psyykkisiä+seurauksia,+vahingonlauksia+ja+kiistanalaisia+mutta+taisteluihin+viittaavia+kuolintapauksia.+
Luultavasti+vihollistoiminnan+aiheuttama+kuolinriski+oli+lähes+30+kertaa+suurempi+jääkäripataljoonien+miehelle+kuin+viestipataljoonan+miehelle.+Tämä+selittyy+myös+sillä+tilastolla+jonka+mukaan+vihollisen+ilmatoiminta+olisi+aiheuttanut+noin+3%+haavoittumisista.+
Ilmatorjuntapattereiden+miehiä+kuoli+ilman+vihollisen+toimintaa+84+ja+vihollistoiminnan+vuoksi+140.+Tämä+osoittaa+it-miesten+taistelukuolleiduuden+nousun+johtuvan+pääasiassa+rintamalla+olleiden+it-asemien+mahdollisuudesta+joutua+myös+vihollisen+tykistötoiminnan+erääksi+kohteeksi.+It-miesten+taistelukuolleisuus+olisi+ollut+2.5+kertaa+suurempi+kuin+viestimiesten+mutta+suhteellisesti+vain+1/15+jääkärien+taistelukuolleisuudesta.+Tämäkin+voi+olla+liian+suuri+lukema+sillä+it-miehissä+oli+paljon+nuoria+poikia+joiden+ei-taistelukuolleisuus+oli+pieni.
” Ilmatorjuntapattereiden miehiä kuoli ilman vihollisen toimintaa 84 ja vihollistoiminnan vuoksi 140. Tämä osoittaa it-miesten taistelukuolleiduuden nousun johtuvan pääasiassa rintamalla olleiden it-asemien mahdollisuudesta joutua myös vihollisen tykistötoiminnan erääksi kohteeksi. ”
Ei todellakaan osoita! Me kaikki tiedämme, että neukun ilmavoimissa oli maataistelukoneiden osuus melkoisen suuri! Rintaman läheisyydessä oli valtaosa ilmatorjuntaa kevyttä joko 20 mm:n tai 40 mm:n tykkejä. Niillä torjuttiin maataistelukoneita! It-tykeissä ei ole asekilpiä pst-tykin tapaan ja ’pukilla’ istuva suuntaaja on hyvin esillä. Usein syntyi kaksintaisteluita venäläisten IL-2 Stormovikien ja kevyen ilmatorjunnan välillä. Vaati hyviä hermoja istua suuntaajan paikalla ja tulittaa kohti syöksyvää maataistelukonetta ja näissä kahinoissa tuli usein omia tappioita!
”It-miesten taistelukuolleisuus olisi ollut 2.5 kertaa suurempi kuin viestimiesten mutta suhteellisesti vain 1/15 jääkärien taistelukuolleisuudesta. Tämäkin voi olla liian suuri lukema sillä it-miehissä oli paljon nuoria poikia joiden ei-taistelukuolleisuus oli pieni.”
Tuskinpa oli, sillä sodan viime vaiheessa lähi-ilmatorjunta oli vaarallinen ammatti!
"Tuskinpa+oli,+sillä+sodan+viime+vaiheessa+lähi-ilmatorjunta+oli+vaarallinen+ammatti!"
Tilastot+eivät+tue+tuota+väitettä.+It-miehet+pääsivät+paljon+helpommalla+kuin+taistelujoukot.+9.6-5.9.44+it-patterien+miehiä+taistelutappiona+menehtyi+kaikkiaan+75.+Määrä+oli+noin+0.45%+taistelujoukkojen+tappioista+(kuolleet).+Yli+300+kenttäarmeijan+kevyen+it-tykin+organisaatio+on+käsittänyt+luultavasti+noin+10+000+miestä,+siis+noin+60%+enemmän+kuin+jääkäripataljoonat.+Näiden+jääkäripataljoonien+sotilaita+kuoli+taistelujen+vuoksi+vastaavalla+ajanjaksolla+951+miestä.+Suhteessa+miesmääriin+noin+21+kertaa+enemmän.
Edelleen+yritetään+tarrautua+väitteeseen+että+rintamavyöhykkeellä+olisi+ollut+suurinpiirtein+sama+vaara+muillakin+kuolla+kuin+taistelujoukkoihin+kuuluneilla.
”+Tilastot+eivät+tue+tuota+väitettä.+It-miehet+pääsivät+paljon+helpommalla+kuin+taistelujoukot.+9.6-5.9.44+it-patterien+miehiä+taistelutappiona+menehtyi+kaikkiaan+75.+Määrä+oli+noin+0.45%+taistelujoukkojen+tappioista+(kuolleet).”
Vertaatko+nyt+yksi+yhteen+pientä+suurempaan?+Ethän+itse+edes+hetki+sitten+edes+ymmärtänyt,+että+mikä+teki+lähi-ilmatorjunnasta+vaarallisn+vaan+puhuit+kenttätykistöstä+vaaran+aiheuttajana?
Kun+maataistelukoneet+saivat+päähänsä+yrittää+tuhota+kiusallisen+kohdetta+suojaavan+iilmatorjunnan+niin+se+oli+totinen+paikka!
Koko+tämä+aihe+on+täysin+typerä+ja+ainoa+koiraslotta+asiassa+on+stallari+itse!
” Edelleen yritetään tarrautua väitteeseen että rintamavyöhykkeellä olisi ollut suurinpiirtein sama vaara muillakin kuolla kuin taistelujoukkoihin kuuluneilla.”
Ei sellaista väitettä ole kukaan edes esittänyt!
Sen sijaan voi ihmetellä, että onko kuolemanvaaran määrä muka ainoa kriteeri, jolla veteraaneja ja heidän panostaan arvostetaan! Käsittääkseni yhtä tärkeitä uhrauksia on ne vuodet, jotka uhrattiin isänmaan eteen usein varsin sietämättömissä olosuhteissa! Lisäksi pitää huomioida myös palveluksen tuottama hyöty oman puolen sotatoimille!
Kaikki liittyy kaikkeen
Sen sijaan tahallinen vähättely on vastenmielistä ja raukkamaista etenkin sellaisen henkilön toimesta, joka lähtökohtaisesti halveksii Suomea, suomalaisuutta ja demokratiaa!
Sinä se raukka haluat yhä kiistää tosiasiat että sotaveteraanien joukko ei ollut yhtenäinen, ei näkemyksissään eikä kokemuksissaan. Hyvin monet sotaveteraanit pääsivät melko turvallisen välimatkan päästä katsoa tapahtumia. Mitä luulet millä tavoin se vaikutti heidän näkemyksiinsä? Kumpi näki sodan "todelliset rujot kasvot"? Kumpaa versiota kertomuksessa uskot enemmän - etulinjan taistelijan vai koiraslotan?
Todennäköisyys kuolla taisteluissa kertoo sotatehtävien vaarallisuusasteesta. Erot sotilasyksiköiden välillä olivat hyvin suuret. Jopa 50-kertaiset. Esim monien viestipataljoonien osalta yhtään miestä ei kaatunut kesällä 1944. Sen sijaan jääkäripataljoonissa kaatuneita, kadonneita ja haavoihinsa menehtyneitä saattoi olla hyvinkin yli 200.
Kuinka moni jv-divisioonien esikunnissa olleista kuoli esim. kesällä 1944?