Turkin Erdogan raivona: "Macron, tarkistuta mielenterveytesi"

Ranska ”ei luovu karikatyyreistään”, Macron julisti korostaen maan sananvapautta. Turkin presidentti Recep Tayyip Erdoğan puolestaan sanoi, että ”Macronin mielenterveys tulee tarkistuttaa”.

Turkki myös vaahtoaa ja etsii kostoa Charlie Hebdon julkaistua karikatyyrin presidentti Erdoğanista.

Lehden kansikuva esitti karikatyyriä Turkin presidentistä Recep Tayyip Erdoğanista. Kuvassa Turkin presidentti lojuu nojatuolissa valkoisessa paidassa ja kalsareissa nautiskellen juomia islamilaiseen hijabiin pukeutuneen naisen seurassa.

– Erdogan, ollessaan yksin hän on tosi hauska, kuvateksti kuului.

Vähän siedätyshoitoa Erdoganillekkin.
2753
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 27

Vanhimmat

Erdoganin kohdalla ei tarvitse edes tarkistaa. Kaikki tekemänsä ja sanomansa todistavat että umpihullusta pökäleestä on kysymys.

Ainoa epäselvyys on siinä, kuinka syvään jumiin vielä ajaa valtioiden suhteet ja kuinka paljon haittaa maltillisille muslimeille aiheuttaa. Hän kun itse linjaa että ääri-islamin ja murhatöiden arvosteleminen on hyökkäys kaikkia muslimeja vastaan. En itse koe että kaikki muslimit olisivat murhia tekeviä psykopaatteja, mutta voi voi. Turkin presidentti on pistänyt "arvovaltansa" peliin todistellakseen että ovat.

Äänestä
  • Diktaattori vaan.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Diktaattori vaan.

    Vainoharhainen sellainen. Saas nähdä, kuinka äijän käy sitten kun lopulta saavat kammettua hänet pois virastaan. Ettei olisi vain aiempien diktaattorien kohtalo odottamassa?

    Äänestä

  • Äärihihhuli Turkin johdossa ja haittaa "maltillisia"? Kukahan hänet johtoon laittoi. Kuu-ukko?

    Äänestä

Turkkia johtaa sulttaani.

Äänestä

Eihän kukaan islamin oppeja nopudattava voi olla täysijärkinen. Onko tuohon pilakuvaan linkkiä, olisi hauska nähdä.

Äänestä

Ilmeisesti Turkilla ei mene taloudellisesti kovin hyvin, kun pitää löytää "hyvä vihollinen", jolle Suuri Johtaja voi kiukutella. Pohjois-Syyrian valloituskin taisi Suurelta Johtajalta epäonnistua.

Diktaattoriksi pääsy ei ole helppoa. Jaksuhali!

Äänestä

No Erdoganhan on Trumpin kavereita. Mitä muutakaan moiselta odottaisi?

Äänestä
  • Ei vaan Putinin kaveri.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ei vaan Putinin kaveri.

    Sama asia. Putinhan omistaa Trumpin.

    Äänestä

  • Jotain rajaa noihin valheisiin. Erdogan on nimenomaan vihervassareiden suosikkidiktaattoreita.

    Äänestä

...ja tämä kiista tulee päättymään siihen että Macron pyytää koko Ranskan puolesta anteeksi muslimeilta.

Äänestä
  • Juu, onhan se hyvä pyytää enteeksi että joutuu poistamaan ne maasta elävänä tai kuolleena.

    Äänestä

Erdogan, tuo likainen sika, uhkasi että turkki vastaa kaikin keinoin erdoganista tehtyyn pilakuvaan.

Yksi vastauksista näkyi jo Nizzassa.

Sika tirisemään rasvassaan.

Äänestä

Koulussa lapsi nimittelee toista lasta tai sen mutsia, jolloin se toinen lapsi suuttuu ja lyö. Lyöminen on väärin. Aikuisen täytyy taata lapsen fyysinen koskemattomuus, myös silloin, kun lapsi on sen lyönnin omalla toiminnallaan aiheuttanut ja tavallaan ansainnut. Aikuisen täytyy kuitenkin puuttua myös nimittelyyn, sillä se voi satuttaa yhtä paljon kuin lyöminen.

Kun aikuinen havaitsee nimittelyä, hänen tulee puuttua siihen. Kun aikuiselle kerrotaan nimittelystä, hänen tulee kehua lasta kertomisesta: "Hyvä, kun kerroit, etkä ottanut oikeutta omiin käsiin, koska olisit mahdollisesti kostanut liikaa. Minä alan nyt selvittää asiaa ja puhun sille lapselle. Pidän huolta, että kiusaaminen loppuu. Mutta jos ei lopu, tule kertomaan siitä minulle, niin minä hoidan sen rankaisemisen." Kun lapsi lyö ja paljastuu syyksi toisen lapsen häneen kohdistuva nimittely, niin molempia lapsia rangaistaan. Toista koska löi ja toista koska nimitteli.

Jos aikuinen ei puutu kiusaamiseen, niin lapsen on otettava oikeus omiin käsiin. Jos aikuinen puuttuu vain kostamiseen, mutta ei nimittelyyn, silloin aikuinen oikeuttaa kiusaamisen ja itse osallistuu kiusaamiseen: "No, oletkin ihmisarvoton roska, jota on oikein nimitellä..." Lapsi ei silloin enää kanna kaunaa vain tekijälle, vaan kosto alkaa kohdistua myös järjestelmään: Sivullisiin, jotka eivät puuttuneet tilanteeseen, sekä aikuisiin, joita lapsi ei enää pysty kunnioittamaan auktoriteettina.

Macron ei puuttunut pilakuvien piirtämiseen, joilla ei ole mitään tekemistä asiallisen kritiikin ja sananvapauden kanssa. Pilakuvien piirtely on sellaisen 5-vuotiaan lapsen käytöstä, jota tarvii ojentaa. Mutta vielä nytkin, kun jotkut purkivat pahaa oloa väkivallalla, Macron tuomitsee vain väkivaltaan syyllistyneet. Macron itse on siis niin epäkypsä, että ei sovi valtiota johtamaan.

Näille pilakuvien tekijöille ja niiden puolustelija Macronille sopisi opetukseksi se, että pilapiirtäjien lapsia ja Macronin lapsipuolia kiusattaisiin päivästä toiseen nimitellen toisten lasten taholta. Sehän on ok käytöstä näiden pilapiirtäjien ja Macronin mukaan? Ehkä siinä vaiheessa kun opastavat lasta lyömään tai itse ajavat kiukusta punaisena koululle riehumaan, ymmärtävät, että heidän reaktionsa on pohjimmiltaan ihan sama mitä muslimit tekivät. Ehkä oppivat myös, että sanat voivat satuttaa todella paljon.

Äänestä
  • "Macron ei puuttunut pilakuvien piirtämiseen, joilla ei ole mitään tekemistä asiallisen kritiikin ja sananvapauden kanssa. "
    Etenkin Ranskassa on vuosisatoja pitkät perinteet pilakuvista, jo ennen vallankumousta. Usein niissä on arvosteltu yhteiskunnallisia epäkohtia, eikä niiden esittämästä satiirista ole olleet kuninkaatkaan vapaita.
    Mikään muu kansanryhmä ei kuitenkaan ole tätä ennen reagoinut niin brutaalilla tavalla pilakuviin kuin muslimit nyt. Niinpä onkin erittäin tärkeää, että ranskalaiset eivät alistu terrorismin ja väkivallan edessä, vaan uskaltavat puolustaa ilmaisunvapautta ja demokratiaa.

    Äänestä

  • Voihan...Oletan, että jos joku ojentaa sinua kohti pyssyn ja uhkaa ampua, niin sinä menet ja kaivat jopa haudan itsellesi valmiiksi - näin vertauskuvallisesti sanottuna.

    Mutta älä edes yritä kaivaa sitä hautaa meille muille, joilla vielä jonkunlainen järki on säilynyt päässä.

    Äänestä

  • "Macron ei puuttunut pilakuvien piirtämiseen, joilla ei ole mitään tekemistä asiallisen kritiikin ja sananvapauden kanssa. "

    Ja sinulla on sitten mittari taskussa, jonka avulla päätetään siitä, että onko joku "asiallista" tai muuten vaan bersser wisser pölhökustaan mittarin mukaista. Voiko joku olla oikesti noin tietämätön siitä, mitä sananvapaus tarkoittaa. Ziisuksen pallit ja Zuhnan pakarat! Ai v-i-t-t-u, nyt tuli asiattomasti kirjoitettua tuo tuhma sana ja samalla loukattua paria jumalaa. Kielto päälle heti, ettei joku paskahousu vaan pääse loukkaantumaan. Eikö todella mene sinne umpiluun sisään (huomaa jälleen loukkaus ja asiaton ilmaus) että kukaan ei voi määritellä sitä, mikä on asiallista, hauskaa, huomoa, hyvää..... Eikä ole tarkoitettukaan. Sanavapuden ydimeen kuuluu ajatus siitä, että mielipide voi ja saa loukata, olla ihan perseestä ja vihasuttaa tai ihastuttaa ketä tahansa. Sinä ITSE päätät loukkaantua ei se, joka viestin on kirjoittanut.

    Äänestä

  • Olet selvästi suvakki.

    Äänestä

  • Tarkoitat siis että kun musut kehitelleet uskonnon joka loukkaa länsimaisia arvoja, niin ne ovat itse syyllisiä jos niihin kohdistuu väkivaltaa, olen samaa mieltä kanssasi.mParasta tietenkin ettei niitä oteta tänne ja täällä olevat karkoitetaan etteivät joudu vaaraan.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Olet selvästi suvakki.

    Ei,kun minä olen sivakki

    Äänestä

  • Punavihreää logiikkaa ja sumeaa sellaista. Tuolla typerällä todistelulla ei ole mitään tekemistä demokratian ja sananvapauden kanssa. Juuri tollaiset hiirulaiset mahdollistavat diktaattorien vallan.

    Äänestä

Tavallisten ihmisten ei edes tarvitsisi välittää tuosta sukurutsasta muslimista jos se ei olisi terroristivaltion johtaja.

Äänestä
  • Ajatelkaa suomalaiset,me elämme maassa jossa sananvapaus on sallittua,kaikissa maailman maissa se ei ole sallittua.Siihen sananvapauteen liitty myös vastuu,mutta ettehän te turhasta mölisijät sitä ymmärrä.Minulla on vapaus sanoa sitä tai tätä,en välitä vaikka loukkaisin sanomisillani jotakin toista ihmistä,minulla on vapaus,vapaus,vapaus.......Itsekäs kun olen.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ajatelkaa suomalaiset,me elämme maassa jossa sananvapaus on sallittua,kaikissa maailman maissa se ei ole sallittua.Siihen sananvapauteen liitty myös vastuu,mutta ettehän te turhasta mölisijät sitä ymmärrä.Minulla on vapaus sanoa sitä tai tätä,en välitä vaikka loukkaisin sanomisillani jotakin toista ihmistä,minulla on vapaus,vapaus,vapaus.......Itsekäs kun olen.

    Niinpä, musut ja suvakit ei kunnioita mitään, pelkkää valehtelua ja herjaamista.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Ranska ”ei luovu karikatyyreistään”, Macron julisti korostaen maan sananvapautta. Turkin presidentti Recep Tayyip Erdoğan puolestaan sanoi, että ”Macronin mielenterveys tulee tarkistuttaa”.

Turkki myös vaahtoaa ja etsii kostoa Charlie Hebdon julkaistua karikatyyrin presidentti Erdoğanista.

Lehden kansikuva esitti karikatyyriä Turkin presidentistä Recep Tayyip Erdoğanista. Kuvassa Turkin presidentti lojuu nojatuolissa valkoisessa paidassa ja kalsareissa nautiskellen juomia islamilaiseen hijabiin pukeutuneen naisen seurassa.

– Erdogan, ollessaan yksin hän on tosi hauska, kuvateksti kuului.

Vähän siedätyshoitoa Erdoganillekkin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu