Muslimiterroristit leikkovat urakalla väääusokisten päitä irti ympäri Eurooppaa, mutta YLE:n uutissa päähuomio oli siinä kuinka äärioikeisto on erityisen suuri turvallisuusuhka suomalaisille. Todellisuudessa isänmaallinen väki on uhka vain terroristimuslimeille ja terrorismia Suomessa vauhdilla lisääville aivottomille ja äärimmäisen rikollisille suvakeille. Ainut toimija Suomessa joka oikeasti ajaa suomalaisten turvallisuutta Islam-terrorismia vastaan, on YLE:n utisten mukaan suuri uhka.
YLE on pahoin sairas SYÖPÄPESÄKE, jonka toiminta tulisi lakkkauttaa.
YLE on pahoin sairas SYÖPÄPESÄKE, jonka toiminta tulisi lakkkauttaa.
Vastaukset 65
Vanhimmat
Katsoin kanssa nuo ylen uutiset ja ihmetytti miksi tämä terroriteko piti väen väkisin kääntää oikeisto uhaksi. Missä oli vasemmiston aiheuttama uhka? Äärivasemmisto on useamman vuoden vain jatkuvasti aiheuttanut kränää ja kahtiajakoa mutta tästä ei puhuta missään.
Toisaalta ymmärrän miksi oikeistosta mielummin puhutaan kuin islamiterrorismista johtuu siitä että islamiterrorismi hyväksytään sentakia koska sekä islamisteille että vasemmistolle on olemassa yhteinen uhka ja tämä on oikeisto. Toisinsanoen islamiterrorismihan on käytännössä vasemmistoterrorismia jossa hyökätään länsimaita vastaan ja teot käännetään oikeiston syyksi.
Kieroa ja todella pelottavaa touhua.
Kyseesä on erittäin vakava ja vaarallinen meilsiairaus suvakeilla suvakkimedioilla. Valtaisa todellien Islamin uhka ohitetaan sivumaininnalla ja nostetaan ykkösuhkana esiin ne, jotka Islamin terrorismia vastustavat. YLE ei todellakaan anasitse olla olemassa.
Siitäkin pitää maksaa, vaikka tota ylen uutispaskaa, pysty edes katsomaan.
Mistä kaikki lähti liikkeelle?
Miksi Hitleristä nousi Saksassa symboli ja juutalaiset saivat oman valtion?
Miksi pakolaisia virtaa ympäri pallon teollisuusmaihin?
Mistä kaikki alkoi, ja emmekö ole kaikki pelkkiä pelimerkkejä?
Demarina olen samaa mieltä, yle suoltaa sairasta kakkaa. Islamifasistit joita Ohisalo ja Haavisto komppaa leikkaa päitä irti ja nämä siirtävät keskustelun muualle, se on todella sairasta.
Joillakin on vaan kumma pakkomielle yleistää kaikki Muslimit ja Islamit terroristeiksi ikäänkuin vihan kiihottamiseksi.
Joillakin on vaan pakko valehdella, ettei Islamin ja islaminuskoisten tavoite ole Islamin valta ja vääräuskoisten hävittäminen maailamasta. Herneaivoiset suvakit kieltävät faktat Islamista ja ovat äärimmäisen vaarallisia koko yhteiskunnalle.
Jostain syystä melkein kaikilla Euroopassa toimineilla terroristeilla on ollut sama aate... (jota erääksi tietyksi uskonnoksi kutsutaan)
Aikansa näyttelevät ystävää hölmöille, totuus selviää kun huomaamme että valloittivat maamme, ja jotkut haluaisivat sen takaisin.
He varmaan palaa kotimahan, kunsiellä ei sotaa. Ai, mutta tulivatkin elintasopakolaisina, joilla edes mutään ei uhkas. Ja ankkurilapset edellä. Sodanjalkoihin jättivät laoset ja vanhukset.Vai rynnivätkö perässä, kunankkurilapsensa saa turvapaikan, vaatienperheen yhdistämistä?
Ovat valtaamassamaamme,usko pois, se tapahtuu jo. Ja meidän piikkiin. Voi sinisilmäisyytenne määrää.
Annamme pois maamme , jonka isoisämme sotimalla savuttivat. Valjaajillemme emme ole minkään arvoisia. Sehän näkyy miten tulijat rikollisesti kohtelevat lapsiamme.
Kannattaa herätä todellisuuteen. Seuratkaa mitä tekevät Ranskassa, Ruotsissa . Uutiset ja google kertoo.
He eivät luo uutisia Ranskasta ja Ruotsista. Siksi eivät totuutta tiedä viellä.
Kyllä Ylen uutistoimittaja päästi sellaista paskaa suustaan, että suurin osa suomalaisista ryhtyy tosissaan vihaamaan Yleä.
Pysykääpä asiallisina.
Muistutus, että islam ei ole vakava mielenterveydellinen häiriö tai tragikoomis-väkivaltainen perversiokultti - ei ole, ei. Ihan tavallinen uskonto on islam, mekasta lähtöisin.
Että pitäkääpäs poissa se vihapuhe.
Kun aate on sumentanut järjen, niin
- muhamettilainen terrorismi kääntyy Euroopan poliittisten konservatiivien harjoittamaksi terrorismiksi
- velat muuttuu saataviksi
- miehet "muuttuu" naisiksi ja naiset "muuttuu" miehiksi (kromosomeista riippumatta)
Miten vieraantunut voi ihminen olla todellisuudesta ilman että on psykoosissa?
Montako islamilaistaustaista nykyään jo löytyy ylen uutistuotannossa?
Juuri nyt Islamin valtapyrkimykset ja niihin liittyvät terrori-iskut käännetään suvakkipsykoosiin vaipuneiden taholta vääruskoisten syyksi. Islam on hyvyen ihmisten uskonto ja vääruskoiset ovat kaulan katkaisun ansainneet, koska ovat pahoja rasisteja.
Suomessa äärioikeisto on suurempi turvallisuusuhka kuin ääri-islamidmi. Se on nähty. Siksi Supokin siitä on huolestunut. Meillä äärioikeistoa edustaa persut. Viimeisin äärioikeiston tekemä murhanyritys oli se Katajan tapaus.
Montako kaulaa ovat katkaisseet mailmalla huudellen mantraansa?
Ketkä Ruotsissa häiriköivät?
Herää sinäkin todellisuuteen, myötä häpeän sinua.
” Viimeisin äärioikeiston tekemä murhanyritys oli se Katajan tapaus.”
Kataja on ITSE Persu!
Tämän kirjoittaja on uskoakseni islamfasisti, ei ole muuta vaihtoehtoa.
Sitä kun Suomessa on jo ajettu uhriintumista syytteisiin asti. Nyt sen taidetaan antaa mennä loppuun asti eli kun ilmoittaa olevansa loukkaantunut on oikeus oman käden oikeuteen. Onko tämä taas sitä hyväksyttyä monikulttuurisuutta? Eli sopii Ylen arvomaailmaan? Ja vasemmistolaiseen arvomaailmaan?
Tuleeko tämän katsoa niin, että vasemmistolaiset hyväksyvät tällaiset teot ?
Näin Marinin suvakkihallinto on antanut tiedotusvälineille mahtikärkyn, jossa muslimiterrorismi käännetään näkymättömän uhan "äärioikeiston" syyksi, jota ei edes ole olemassakaan.
Muslimia ei tarvitse varoa. "Äärioikeistoa" pitää varoa, jota ei ole.
Suvakit kehittivät uudenlaisen mediatempun muslimisaation edistämiseksi.
Tuossa tiedottamisessa heijastuu hallinnon PELKO.
Ok, selvä homma. Äänestäminen tarpeellista.
Niin, ensin levittäytyvät. Sitten jo alkaa näköjään hyökkäykset.
Kun eivät saa tahtoaan läpi, lähtevätkö kaikki kostamaan?
Onko meistä kukaan silloin turvassa niiltä?
Kauheaa.
Täytyypä kaivaa oikein isonnuslasi ja alkaa etsimään niitä kärpäsen p.skan kokoisia fasistejalaumoja, jotta voi nukkua ensi yönsä rauhassa ja nähdä unta Anna Kontulasta rauhantyössä Gazassa: Anna peltisaksien kanssa vapauttamassa gazalaisia naisia miehisestä sorron yöstä.
Hyvät toverit...kyllä se siitä.
Ei tartte kaivaa esiin mitään isonnuslaseja. Saksassa ja Kreikassa on äärioikeisto terrori kaikkein yleisintä Euroopan alueella. Suomessakin on nämä pvl:t, suomen sisut ja muut persujärjestöt vasara- ja potkuhommissa.
Miksei äärioikeistolaisia voitaisi vaikka kaasuttaa Zyklon B:llä niin päästäisiin niistä täipesistä ja voitaisiin turvallisesti keskittyä muihin uhkiin.
Koska rasismi. Ei voi silloin kaasutella.
Koska rasismi. Eipä voi kaasutella :)
No vasemmistolainen YLE on pelkkä muslimien tiedon levittäjä ja kannattaja, tottakai, se ei tee muuta kuin vihaa oikeistoa. YLE tulisikin läkkauttaa terroristijärjestönä Suomessa.
Onkohan realistista odottaa että YLEkin alkaa pysymään totuudessa ja "oikeissa uutisissa" tässä tulevaisuudessa kunhan Apusen Masa aloittaa keväällä 2021 YLE:n hallituksen puheenjohtajana.
Päätä saa tippuu lisää ongelmia tuomalla ei uhkaa
Tämä hulluus on mennyt liian pitkälle tässä maassa. Tätä varten ei isämme taistelleet, haavoittuneet ja kuolleet Suomen vapauden puolesta! Tämä syyllistää jokaisen joiden suvaitsevaisuudella ei ole mitään rajoja. RAJAT tuo turvaa ihmisille.
Milloin te pietarilaiset olette Suomen puolesta taistelleet?
Parempi Pietarilainen kuin Erdoganin paska paperi.
Raskassa niitetään äärioikeiston kylvämää viljaa.
Ranskassa niitetään kohta ihan muuta.
Ylen tehtävä on monikulttuurisuuden edistäminen.
Siis meidän aivopesu meidän rahoilla. En haluaisi tätä.
Monikulttuurisuutta tarvitaan kansan ristiriitaiseksi saamiseen.
Menee monta vuotta ennenkuin maahanmuuttaja huomaa millainen valheiden valtakunta tämä maa on. Näin koska tämä järjestelmä on niin hyvin koristeltu.
Suurin osa tämän kansan silmistä on suljettu. Milloin tulee se tilanne ettei kansa enää uskalla pitää silmiä suljettuna. ??
Vaalit on ainoa tapa vaikuttaa.
Vaaleissa on tulevaisuus.
Niin. Mutta ei ole kuin yksi ainoa vaihtoehto hulluudelle. Se on persut.
Vaaleilla vaikuttamisvalhe on maamme pahimpia valheita joita kansa on saatu nielemään.
TÄSSÄ maassa ei ole demokratiaa eikä tämä ole oikeusvaltio. Miksi siis kansan pitäisi toimia oikeusvaltion periaatteiden mukaan.
Ei tässä oikein muuta keinoa ole vaikuttaa. Pitää vaan olla riittävän isänmaalliset tyypit ja puolue joita äänestää. Kansa ei lähde satojen tuhansien miekkareihinkaaan joten mitään muuta kuin vaalit ei ole.
Pitäisi olla Orbanin kaltaisia miehiä niin heihin voisi luottaa.
Kuuden uutisissa ylen toimittaja kyllä mokasi pahemman kerran.
Oli aika lailla tunnekuohuissaan.
Se lähetys oli kyllä ihan uskomaton.
On se niin järjetön väite kuin olla voi että isänmaalliset olisivat omalle kansalle muka uhka? Vain punikki-yle voi tällaista esittää.
Olisi edes kommunisti yle mutta kun se on pään leikkaajien puudeli kanava.
YLE:n suurin huoli on että heidän kanavillaan ei vahingossakaan vilahda yhtään pilapiirrosta!
Toimittajien työtä on tällä viikolla syynätty erityisen tarkasti pilapiirrosten etsimiseksi ennen kuin jutut saavat julkaisuluvan.
Jos porukka provosoituu pilapiirroksesta tekee rikoksia, eikö kyseessä ole rikoksen ohella myös mielenterveyden häiriö?
Miksei maahanmuuttajille tarjota riittävästi hoitoa ja hoivaa. Uutisten mukaan Turun suunnalla Kupittaalla osataan auttaa suomalaista, miksei siis myös ulkomaalaista?
Oikeisto-YLE luetteli jonkun "asiantuntijan" avituksella "turvallisuusuhkia".
Yksi oli tietenkin venäjä ja sitten jotain muuta, .... äärioikeistoa ja sellaista.
TÄMÄ on suunnitelmallista, järjestelmäromahduksessa. Pitää saada sopulille muuta ajateltavaa kuin TALOUDELLISEN TURVALLISUUDEN menettäminen, joka on lamassa kuitenkin se suurin uhka !!! Näin eliitti taas jymäyttää sopulia.
kyllä, avaajan määritelmä tavallaan pitää paikkansa:
>>YLE on pahoin sairas SYÖPÄPESÄKE, jonka toiminta tulisi lakkkauttaa.
Antikristillinen saatananpalvoja media on yle!
Iljettää katsoa ylenantoa näinä aikoina. Äskenkin Ranskan toimittaja oli eniten huolissaan niistä jotka puolustaa maatansa.
HUOMATKAA
kaikki tehdään tämän kansan vaientamiseksi. Yle vaikenee kaikesta maamme ydin ongelmista, ja vaientaa ne jotka kertoisivat.
MIKSI vaietaan siitä mitä tuhoa edellinen hallitus sai aikaan, kun otti Lvm Bernerin hetkeksi sotkemaan asiat ja Sipilä yritti vallata autokoulubisneksen omalle uskonnolliselle lahkolleen jossa vain yrittäjiä töissä joita voisi kohdella täysin mielivaltaisesti.
KYLLÄ tässä maassa tarvitaan terroria, oikeisiin kohteisiin. Tässä maassa suurin epäoikeudenmukaisuus piileksii siellä missä pitäisi olla eniten oikeudenmukaisuutta.
MITEN kauan kansa sulkee silmänsä totuudelta eikä myöskään vaadi totuutta esiin.
Homogeenistä maapalloa ei enää tule takaisin, joten turha haaveilla että suomessa jokupäivä kävelisi vaan suomalaisia. Globaali monikulttuuri on kääntämätön ilmiö joten tottukaa siihen että raitilla lappaa vastaan mustaa miestä enemmän kuin valkoista. Se on normaalia ja kehityksen normaali ja ainut suunta.
Kansalaisaloitteissa on aloite sitä vastaan, että Ylen rahoitus otetaan veronmaksajilta. Ei muuta kun sinne vaan nimiä.
Kun sen laittaa tänne linkiksi, se poistetaan välittömästi.
Siellä on myös aloite Helsingin SuurMoskeijan rakentamiseksi.
Kyllä vähän kummalta tuntuu, kun kaulankatkomisuutisten sekaan sotketaan äärioikeisto. Ääri-islamisteilla kaulankatkominen vääräuskoisilta on tapa, joka kauheuksissaan pitäisi käsitellä irrallisena muusta rikollisuudesta. On kummallista yhdistää ääri-islamistinen kaulankatkonta äärioikeiston tekemisiin. Näinkö vähätellään ääri-islamistien tekemisiä.
Jos natsit olisivat valinneet uhreikseen juutalaisten sijaan muslimit, niin koko Eurooppa kiittäisi vieläkin natseja.
Taskut tyhjinä mutta ehkä silti kiittäisi
Eräässä kerrostalossa asuu matuja ja yhdessä asunnossa natsi, äijällä on iso natsilippu olohuoneessa joka näkyy ulos kun verhot ovat auki. Matut antavat äijän elellä rauhassa.
Talossa käy melko usein poliisit, aina matujen asunnoissa :D
Onkohan joku pilottitakkinen tönäissyt taas vassarinarkkaria.?