Olen lukenut montakin artikkelia netistä jossa ne ihmiset joilla ei juurikaan ole seksiviettiä kokevat itsensä jotenkin "rikkinäisiksi" ja yrittävät saada terapiaa tai ovat sellaisessa olleet.
Itsekin olen melko lailla ns. aseksuaali. Ulkonäön ja taitojen puolesta vientiä olisi mutta ei ole tullut mieleen etsiä suhdetta tai yhden yön juttuja. Saan kyllä suurtakin tyydytystä mutta en seksuaalisista asioista. Minulle suurta nautintoa tuottaa luovuus, oman käden pysyvä jälki.
En silti tarkoita etten harrastaisi seksiä ikinä. Ehkä joskus silloin kun se on syvä ja intiimi kokemus kahden ihmisen välillä, usein toistuvan urheilusuorituksen sijaan niin kuin pornossa mainostetaan. Ehkä silloin kun haluan lisääntyä.
En tunne että olisin "rikki" millään tavalla joten mielestäni seksittömyyden kummeksumisen saisi nyky-yhteiskunnassa lopettaa. Koen sen määrän jolla seksistä nykyään puhutaan jopa hämmentäväksi ja ainut huolenaiheeni joka siihen liittyy onkin löytää joku kaltaiseni joka ymmärtää mitä minä tarkoitan.
Osa ihmisistä on luotu jäniksiksi, osa joutseniksi, niin erilaisia me olemme. Kenestä tietää kuka on kuka...
Onko seksittömyys jokin häpeän aihe?
170
8019
Vastaukset
- Anonyymi
Häpeän asemesta se olisi helpotus. 8-kymppiä lähestyvän miehen vaihtoehdot ovat vähissä. Jopa jotkut "palvelualan" ammattilaiset vieroksuvat ikääni.
- Anonyymi
Ehkä se ongelma onkin riippuvuus, korvien välissä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ehkä se ongelma onkin riippuvuus, korvien välissä.
Tarkoittaen mitä?
- Anonyymi
Eiks oo muuta mietittävää vielä 8-kymppisenä kuin vaan edelleen seksi, Mä jätin noi seksy unelmat taakseni jo ajat sitten ja keskityin ainoastaan puutarhani hoitoon. 6vitonen.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Eiks oo muuta mietittävää vielä 8-kymppisenä kuin vaan edelleen seksi, Mä jätin noi seksy unelmat taakseni jo ajat sitten ja keskityin ainoastaan puutarhani hoitoon. 6vitonen.
Kiitos päivän pyrskähdyksestä: " ... puutarhani hoitoon ... ". - Nm. Heh
- Anonyymi
Seteliä kehiin niin olet tasa arvoisempi.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ehkä se ongelma onkin riippuvuus, korvien välissä.
Ettei sitten vesirajan alapuolella kummin kaa?
- Anonyymi
Kai sen voi häpeäksikin kokea? Itsellä enemmän ongelmana, ettei uskoa suhteen toimimiseen ole ja siksi yksin, vaikka halua olisi olla kaksin? Ristiriitaista, mut ehkä tarvii vaan oikeanlaisen ihmisen kohtaamista, jonka kanssa tuntuisi nopeasti siltä, et kuulumme yhteen tjsp? En halua hyppiä kukasta kukkaan, enkä kohdata sellaista? Koska luottamus on tärkeä ominaisuus kumppanissa, enkä usko em. sisäistävän sitä seikkaa niin kuin toivoisin?
- Anonyymi
Samassa ihmisessä voi olla molemmat puolet, sinkkuna kukasta kukkaan ja parisuhteessa uskollinen. Ei kaikki ole niin mustavalkoista.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Samassa ihmisessä voi olla molemmat puolet, sinkkuna kukasta kukkaan ja parisuhteessa uskollinen. Ei kaikki ole niin mustavalkoista.
Ja päinvastoin, usko pois.
- Anonyymi
Ainakaan minä en ajattele, että "seksittömyys" olis lähtökohtaisesti rikkinäisyyttä tai häpeän aihe. Me ihmiset olemme erilaisia, me pidämme eri asioista ja toisten viestit ovat vahvempia kuin toisten. Eroja on myös noiden ns. perusviettien kohdalla. Ei siinä ole mitään outoa, eikä hävettävää.
Ajattelen tätä asiaa ennemmin sitä kautta, että onko asia ongelma ihmiselle itselleen ja mistä mahdollinen ongelma johtuu. Onko asia todella ongelma itselle, vai muodostuuko se ongelmaksi muiden ihmisten takia. Jos kyseessä on todella omaa itseä häiritsevä asia ja tuntuu, että sitä olisi mahdollista jotenkin "hoitaa", niin silloin kannattaa tietysti hakea apua. Jos vähäinen seksuaalivietti taas ei ole ihmistä itseään häiritsevä asia, niin sen käsitteleminen ei kuulu kenellekään muulle. Eivät kaikki halua jälkikasvuakaan, eikä sitä tarvitse mitenkään yrittää terapoida ja parantaa.
Isoin asia taitaa tosiaan olla tuo mainitsemasi "kaltaisensa löytäminen". Ihan kuten monissa muissakin ominaisuuksissa niin olisi tärkeää löytää riittävän samankaltainen kumppani. Nimenomaan samankaltainen eikä sellainen, joka on valmis "tyytymään". Tervettä parisuhdetta on vaikea rakentaa, jos toinen lähtökohtaisesti tyytyy johonkin. Tuosta tilanteessa nousevat sitten helposti pintaan juuri ne viallisuuden, rikkinäisyyden ja riittämättömyyden tunteet, joita useissa artikkeleissa käsitellään. Todellisuudessa kyse ei kuitenkaan ole viallisuudesta, vaan parisuhteessa olevasta epätasapainosta. Ihmisen pitäisi parisuhteessa voida tuntea itsensä lähtökohtaisesti hyväksi ja riittäväksi. - Anonyymi
Osa kokee seksittömyyden ainakin parisuhteessa "kaveruudeksi". Ei kai se mikään häpee ole, jos kotona ei toinen halua niin maksullinen on yks vaihtoehto.
- Anonyymi
Sitä voi tuntea syvää platonista rakkautta toista kohtaan kuitenkaan haluamatta seksuaalista aktia, eiköhän sitä ystävyydeksi kutsuta. Sitten kun sitä alkaa haluamaan niin on toiselle tasolle.
Mutta maksulliseen tyytyminen tarkoittaa että sinä olet se joka ei toista huomioi, ellei sitten suhde ole avoimeksi neuvoteltu. Jos seksi on kerran niin pahuksen tärkeää! - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Sitä voi tuntea syvää platonista rakkautta toista kohtaan kuitenkaan haluamatta seksuaalista aktia, eiköhän sitä ystävyydeksi kutsuta. Sitten kun sitä alkaa haluamaan niin on toiselle tasolle.
Mutta maksulliseen tyytyminen tarkoittaa että sinä olet se joka ei toista huomioi, ellei sitten suhde ole avoimeksi neuvoteltu. Jos seksi on kerran niin pahuksen tärkeää!Seksin ostaminen on rikos myös myyminen .
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Seksin ostaminen on rikos myös myyminen .
Vain kehittyvissä maissa...
Anonyymi kirjoitti:
Seksin ostaminen on rikos myös myyminen .
"Seksin ostaminen on rikos myös myyminen ."
kateus vie vähäisenkin ilon, totuus kuitenkin on..........
Suomessa prostituutio eli seksin myynti sekä seksin ostaminen on laillista.- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Seksin ostaminen on rikos myös myyminen .
Kahden kauppa ei kuulu muille mitään.
- Anonyymi
Kaikki ihmiset eivät suikaan hortoile seksin perään, olivat parisuhteessa tai ei.
Elämässä on niiiiiiin paljon muutakin tärkeämpää kuin seksi. Seksi vain on se mikä myy!
Sitä tungetaan jokaikisessä (roska)lehdessä, televisio-ohjelmissa, aikakausilehdissä, mainoksissa jne jne jne
Ja kansa senkuin uskoo ja yrittää tahkoilla noiden typerien viestien tuottamalla aineksella.
Vasta sitten kun jokainen alkaa tajuta että mikä sopii yhdelle, ei lainkaan sovi kaikille, tuo seksin puskeminen alkaa rakoilla ja (toivottavasti) loppua kokonaan.
Kumpa tuo jauhaminen jo vihdoin loppuisi!!!!!!!- Anonyymi
Niinpä, ehkä outoja ovatkin ne jotka pitävät seksin harrastamista yhtä tärkeänä kuin jokapäiväistä ateriaa tms.
Totuus on kuitenkin että seksi on tärkeää vain ja ainoastaan suvun jatkamisen kannalta. Muuten se on melko turhamaista. - Anonyymi
Joo, kyllähän se media työntää tuota seksin ilosanomaa joka tuutista, mutta suurin osa ihmisistä ottaa sen varmaan aika kevyesti. Se loppujen lopuksi aika pieni osa elämää, ja vielä tiettyyn ikäkauteen painottuvaa. Useimmat kuitenkin etsivät elämäänsä sitä kumppania jakamaan iloja ja suruja, seksi ei pääasia.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Joo, kyllähän se media työntää tuota seksin ilosanomaa joka tuutista, mutta suurin osa ihmisistä ottaa sen varmaan aika kevyesti. Se loppujen lopuksi aika pieni osa elämää, ja vielä tiettyyn ikäkauteen painottuvaa. Useimmat kuitenkin etsivät elämäänsä sitä kumppania jakamaan iloja ja suruja, seksi ei pääasia.
Tuo viimeinen lause kiteyttää sen miten itsekin ajattelen.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tuo viimeinen lause kiteyttää sen miten itsekin ajattelen.
Mielihyvän tuottaminen kumppanille on myös osoitus kiintymyksestä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Niinpä, ehkä outoja ovatkin ne jotka pitävät seksin harrastamista yhtä tärkeänä kuin jokapäiväistä ateriaa tms.
Totuus on kuitenkin että seksi on tärkeää vain ja ainoastaan suvun jatkamisen kannalta. Muuten se on melko turhamaista.Ilman seksiä voi lisääntyä mainiosti, jollei ole vähävarainen. Joskus luin lehtijutun naisesta, joka kävi pakonomaisesti treffeillä, ja yksikään ehdokas ei ollut mieleinen. Lopulta hän hankki kaksi lasta ulkomaisella luovutetulla spermalla. Molemmilla lapsilla on sama biologinen isä, mutta virallisestihan lapset ovat isättömiä. Menestynyt ja vakavarainen nainen selviytyi hyvin yksinhuoltajan arjestaan.
Mielestäni seksi itsessään on eettisempää kuin lisääntyminen, edellyttäen että seksi perustuu kahden henkisesti riittävän kypsän ihmisen vapaaehtoiseen keskinäiseen päätökseen. Lisääntymiseen liittyy vastuu uuden ihmisen yhteiskuntakelpoiseksi kasvattamisesta, mutta myös vastuu maapallosta. Maapallo on ylikansoitettu, joten jos aseksuaalisuus vähentää syntyvyyttä, niin aseksuaalisuus on tervetullut ilmiö.
Itse asiassa tutkimusten mukaan seksin kiinnostavuus on vähentynyt. Se, mitä media suoltaa ulos ei ole sitä samaa, mitä ihmiset makuusopeissaan (taj muualla) harrastavat. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Niinpä, ehkä outoja ovatkin ne jotka pitävät seksin harrastamista yhtä tärkeänä kuin jokapäiväistä ateriaa tms.
Totuus on kuitenkin että seksi on tärkeää vain ja ainoastaan suvun jatkamisen kannalta. Muuten se on melko turhamaista.Tää "suvaitsevaisuus" loppuu jollain just niin siihen omaan napaan. Eli viallisia onkin ne jotka nauttii seksistä ja kokee sen voimavarana?Pitää ihan vääntää rautalangasta että suvaitsevaisuus on sitä että hyväksyy kaikki eri tavat olla ja elää. Ja jos itsetunto on terve niin ei tarvitse painaa muita alas päästäkseen itse ylös.
- Anonyymi
No niin on, seksi on täysin yliarvostettua, onhan se hyvä asia esim terveyden ja mielenterveyden kannalta, mutta hyvin tulee toimeen ilmankin. Onnellisuuden voi löytää muualtakin.
- Anonyymi
Olet harvinaisen oikeassa! Minä haluaisin, että ihmiset pitäisivät edes jotain asioita yksityisinä, eivätkä levittelisi ja revittelisi seksijuttujaan pitkin poikin. Minusta on lähinnä noloa esim. näiltä
julkuilta kirjoitella muistelmissaan kaikista sekoiluistaan tuolla rintamalla.
Kahden ihmisen välinen asia, ylimainostettu, koska kukaan ei sen puutteessa kuole. Kyllä oikea nälkä ja vilu pistävät asiat tärkeysjärjestykseen. On liian hyvin asiat, jos jostain seksistä jauhetaan koko ajan. Äärimmäisen kiusallista, kun menet vaikka telkkaria ostamaan ja koko seinällinen ruutuja esittää jotain vanhaa elokuvaa ja sattuu olemaan muhinointi menossa. Törmännyt tällaiseen.
Olisi syytä opetella hienotunteisuutta muita ihmisiä kohtaan. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tää "suvaitsevaisuus" loppuu jollain just niin siihen omaan napaan. Eli viallisia onkin ne jotka nauttii seksistä ja kokee sen voimavarana?Pitää ihan vääntää rautalangasta että suvaitsevaisuus on sitä että hyväksyy kaikki eri tavat olla ja elää. Ja jos itsetunto on terve niin ei tarvitse painaa muita alas päästäkseen itse ylös.
Seksi on ihana voimavara, sellainen suhde olisi ihana :)
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tää "suvaitsevaisuus" loppuu jollain just niin siihen omaan napaan. Eli viallisia onkin ne jotka nauttii seksistä ja kokee sen voimavarana?Pitää ihan vääntää rautalangasta että suvaitsevaisuus on sitä että hyväksyy kaikki eri tavat olla ja elää. Ja jos itsetunto on terve niin ei tarvitse painaa muita alas päästäkseen itse ylös.
Kyllä 73v saa pillua nuorta ja kokenutta ainakin Stadissa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Niinpä, ehkä outoja ovatkin ne jotka pitävät seksin harrastamista yhtä tärkeänä kuin jokapäiväistä ateriaa tms.
Totuus on kuitenkin että seksi on tärkeää vain ja ainoastaan suvun jatkamisen kannalta. Muuten se on melko turhamaista.Sun mielestä. Hyvä seksi on nautinto.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Niinpä, ehkä outoja ovatkin ne jotka pitävät seksin harrastamista yhtä tärkeänä kuin jokapäiväistä ateriaa tms.
Totuus on kuitenkin että seksi on tärkeää vain ja ainoastaan suvun jatkamisen kannalta. Muuten se on melko turhamaista.Kyllä,turhaan tätä keskustelua käydään.Jokainen tekee niin kun itse parhaaksi näkee ja jokaisen oma asia
- Anonyymi
On totta, että yletön seksiartikkelien määrä päivälehdissä, joiden ensisijaisena intressäni luulisi olevan uutisoimisen, on todella puuduttavaa ja tympivää. Toimittajina vaikuttaa kunnostautuvan nuorehkot naiset, jotka kuvittelevat tietävänsä kaiken seksuaalisuuden koko kaaresta ja joista jotkut hyvin avoimesti kertovat omistakin taustoistaan, ongelmistaan ja eheytysmisprosesseistaan, joka sekin on hiukan kiusallista, verrattavissa tilanteeseen jossa hoitaja terapoi itseään potilaansa kautta. Lukevan asiakkaan tehtävä ei ole tutustua toimittajan ongelmiin. Toimittajan tehtävä on pitää yksityisyytensä omanaan. Kun kaikki ovat avoimia kaikille, ollaan ennen pitkää isossa sopassa sormi sojossa syyttämässä ja vellomassa, mitä kukakin sanoi ja miten se tulkittiin väärin/oikein/väärin - ja uhkean avautumisen päälle käydään kirkumaan ahdistelusta?! Niin tyypillistä naisille. On paljon sellaisia elämänalueita, joissa ihmiset kaipaisivat tukea ja opastusta tasa-arvoisen arvomaailman omaksumiseen ja ikäjakauma voisi olla kattavampi; myös ikäihmiset ovat elossa olevaa lukijakuntaa, myös uskollisimpia lehtien tilaajia. Toimittajakin hyötyy enemmän ajatuksella lukevista uskollisista seuraajistaan kuin muutamista pian unohtuvista sensaatiorääkäisyistä kiksinsä saavista friikeistä. Vanhoissa hyvissä käytännöissä on paljon säilytettävää, paljon opiksi otettavaa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Seksi on ihana voimavara, sellainen suhde olisi ihana :)
Seksistä en tiedä mitään, mutta rakastelu rakkaan ihmisen kanssa on kivaa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kyllä 73v saa pillua nuorta ja kokenutta ainakin Stadissa.
Yäääääk!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Yäääääk!
Suosittelen sulle kuohintaa, että olet ihminen, etkä eläin. Sulla nainti pakkollista kuin paskalla käynti iljettävä. Yök!
- Anonyymi
Aamen!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Seksistä en tiedä mitään, mutta rakastelu rakkaan ihmisen kanssa on kivaa.
yääääkkk mite imeläää
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
No niin on, seksi on täysin yliarvostettua, onhan se hyvä asia esim terveyden ja mielenterveyden kannalta, mutta hyvin tulee toimeen ilmankin. Onnellisuuden voi löytää muualtakin.
No eihän se näin ole kunnon pano päivässä on parasta tässä elämässä suhde on aika huono eikä toimiva jos seksiä ei ole
- Anonyymi
Seksihän on tarkoitettu lasten hankkimiseen, akti ilmanhan on periaatteessa hukkaseksiä, energian haaskausta.
- Anonyymi
Mikä elämässä ei ole energian haaskausta?
- Anonyymi
Aamen.
- Anonyymi
Ei ole epänormaalia ollenkaan. Homot ja kaikki muutkin on normaaleja. Ne joita ei vähenpää seksi kiinnosta on yhtä normaaleja! Nekin jotka ei terveyden takia voi sekstailla kun pumppu prakaa. Meitä on moneenlähtöön ja kaikki on ihan ok. Ei ole mitään epänormaalia olemassakaan!💎
- Anonyymi
Luonnollinen olisi normaalia...
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Luonnollinen olisi normaalia...
Luonnollisinta on olla normaalisti epänormaali💎
- Anonyymi
Sairaassa ympäristössä sairaana oleminen on normaali-olotila. Mutta ei se missään nimessä tervettä ole.
- Anonyymi
Homous ei todellakaan ole normaalia.Saa olla homo mutta normaalia se ei ole.Jos tapaan toisen polven homon niin sit uskon että se on normaalia niin kuin heterot joista ainakin vielä useammin lapsia siunaantuu.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Homous ei todellakaan ole normaalia.Saa olla homo mutta normaalia se ei ole.Jos tapaan toisen polven homon niin sit uskon että se on normaalia niin kuin heterot joista ainakin vielä useammin lapsia siunaantuu.
Kuka on määrännyt että suhteista aina pitäis lapsia syntyä?
- Anonyymi
Olisihan se nyt köyhää jos parisuhde olisi vain seksin määrittelemä.
- Anonyymi
Itse en ainakaan koe että olisi häpeän aihe. Moni siitä varmasti saa ilkkumisen jatkeita. Intiimit ihmisen taipumukset ovat niin herkkiä ja tehokkaita kiusan välineitä.
Kenellekään en suosittele omaa polkua mutta kun ei enää tarvitse tai ei ole halua saada miehen läheisyyttä, saavuttaa rauhan omassa mielessä.- Anonyymi
Hyvä kirjoitus. Samaa mieltä.
- Anonyymi
Seksistä puhutaan paljon enemmän kuin sillä on merkitystä. Pieni osa ihmisistä on ulkonäkösuuntautuneita ja "seksikäslook" -riippuvaisia ja sillä saa julkisuutta ja mediakin kivoja artikkeleja ja lööppejä. Tavallinen elämä on muualla ja muunlaista.
Jos seksi ei ole elämän pääasia, se ei ole eikä siinä ole mitään outoa. Jokainen rakentaa omannäköisensä elämän ja onneksi sen nyky-yhteiskunta aika pitkälle mahdollistaa. Lööppijulkisuus on höpöhöpömediaa ja siitä ei todellakaan kannata ottaa painetia; se on vain harvojen ja suurimmaksi osaksi Ö-luokan julkkisten tarinointia, ja useimmiten vielä heilläkin vain haavetta, ei suinkaan sellaista mitä he elävät. - Anonyymi
Itse en sitä häpeäksi ole koskaan kokenut, en edes tullut ajatelleeksi että jotenkin pitäisi hävetä!
Olen nainen, sinkku ja vakavampia parisuhteita takana kolme, lisäksi sitten lyhyemmät seurustelut ja tapailut. Olen aloittanut seurustelun 14-vuotiaana, ja sen pojan kanssa olimme yhdessä yli vuoden. Päättyi siihen että oltiin täysiä kakaroita, eihän sellainen tietenkään kestä.
Viimeisen parisuhteen jälkeen tunsin vain halua olla ihan yksin, ei enää jaksanut kiinnostaa millään tasolla. Sanotaanko vaikka että seksikiintiö tuli täyteen.
En häpeä tippaakaan sitä että miestä en kaipaa. Mitä häpeämistä siinä pitäisi olla?
Olen ollut yksin nyt pitemmän aikaa, ja päin vastoin tämä yksinolo on alkanut maistua aina vain paremmalle. En kuitenkaan mene vannomaan etteikö asia vielä voisi muuttua, ehkä se seksihalukin vielä herää - tai sitten ei. Sama se, sopii minulle.
Mihinkään en itseäni aio pakottaa.- Anonyymi
Niin kuin joku pyytäisi pakottaa.
- Anonyymi
Ei hätiä mitiä jos osaa japania höpöttää. Siellä tuo on hyvinkin suosittu ajatus.
Japanese Millennials Aren’t Having Sex - The Jim Jefferies Show : https://youtu.be/5iyxjKW9vKo - Anonyymi
Kaikki parisuhteessa olevat ei koe seksiä välttämättä tärkeäksi joten se jää ja jokainen on yksilö. Minä en tulisi toimeen ilman seksiä, sitä ei ole enää usein mutta sitä on ja se riittää niin mulle kuin puolisolle. Seksitöntäkin aikaa ollut, harmitti mutta se siitä.
- Anonyymi
Voi olla, tai sitten ei. Tämän olen huomannut muilla.
Itseäni ei seksittyömyys ole vaivannut. Sitä on ollut koko aikuisikäni.- Anonyymi
Hyvä että olet tyytyväinen. Enemmän on kuitenkin varmaan ihmisiä, joita asia vaivaa rankastikin.
Ehkä on parempi, jos ei koskaan kokeile seksiä. Sitten ei tiedä, mistä jää paitsi. Varmaan kokaiinin kanssa sama juttu.
Hirveät vieroitusoireet seksistä vielä vuosikymmenten jälkeenkin, mutta kokaiinia ei tee yhtään mieli. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Hyvä että olet tyytyväinen. Enemmän on kuitenkin varmaan ihmisiä, joita asia vaivaa rankastikin.
Ehkä on parempi, jos ei koskaan kokeile seksiä. Sitten ei tiedä, mistä jää paitsi. Varmaan kokaiinin kanssa sama juttu.
Hirveät vieroitusoireet seksistä vielä vuosikymmenten jälkeenkin, mutta kokaiinia ei tee yhtään mieli.Minusta seksi ei ole mikään niin ihmeellinen juttu. Orgasmin saa helpommin vetämällä käteen, ei tarvitse tanssittaa naisia eikä tarjota drinkkejä.
- Anonyymi
Maailma muuttuu kokoajan. Tulee uusia eläinlajeja. Entiset kehittävät uusia kykyjä, muuntautuvat jne. Ihminen kehittyy myös. Ei me nyt valmiita olla ns.ihmisen paras versio. Sanonpa vain sanoneeni.korona ja kaikki mikä maailmassa tapahtuu on tarkoitettu tapahtuvaksi. Ne jotka vastaan polkee kuolevat pois. Sukupuuttoon on kuoltu ennenkin. Muutumaton katoaa.💎
- Anonyymi
Muuttumaan kykenemätön katoaa💎muutos on ikuista.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Muuttumaan kykenemätön katoaa💎muutos on ikuista.
Jos jokin tosin ei pysy samana niin miten siihen voi luottaa? Haaste sekin eikä vain muutos.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jos jokin tosin ei pysy samana niin miten siihen voi luottaa? Haaste sekin eikä vain muutos.
Luottaa voit vain muutokseen. Siihen voit luottaa.mene mukana.muutu.tai jää jalkoihin
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Luottaa voit vain muutokseen. Siihen voit luottaa.mene mukana.muutu.tai jää jalkoihin
🦋🤗
- Anonyymi
Mitäs häpeemistä seksittömyydessä sinänsä, nuorena sitä mietti kun kaverit oli jo saanut pilluu ja itse ei mutta sekin korjaantui tyttöystävän ja myöhemmin puolison löydyttyä. Sitähän se sit on, jyystöä jyystön päälle.
- Anonyymi
Seksittömyys on häpeä. Biologia hävittää ihmisen joka ei harrasta seksiä koska hän on luonnolle tarpeeton.
- Anonyymi
Niin eivätkä itsekkään ymmärrä mitä on seksi.
- Anonyymi
Onku pisara m ressä.
- Anonyymi
eihän siinä mitään häpeällistä, saamattomuus on vaan yksi ilkkumisen ja kiusaamisen aihe niiden monien muiden aiheiden valtameressä. toisille saamisen jälkeen seuraa masis ja toisille pelkkä seuran etsiminen on aihe masikseen. aseksuaaleja on oikeasti olemassa ja on sitten niitäkin jotka käyttäytyy gorillan ja apinan tavoin arjessa ja yöelämässä. me ihmiset ollaan kummallisia olentoja.
- Anonyymi
Tulevaisuudessa seksi tulee olemaan historiaa. Paljon pahaa saanut aikaan tuo nykyään turhanpäiväisyys,jolla maailman kehittymisen kannalta ole mitään merkitystä . Tyttäreni myös kanssasi samaa . Pidä itsesi tuollaisena. Olet edelläkävijä.💎
- Anonyymi
Ei seksittömyys häpeä ole mutta seksin joka paikassa tuputtaminen, sillä rahastaminen ja pornoilu kuin myös uskottomuus jolla kerskaillaankin, ne ovat häpeällisiä. Rienaaminen kertoo ihmisestä hyvin paljon itsestään. Ei mitään kauneutta ei mitään häpyä enää missään, se on häpeällisintä ihmiselle itselleen. Sanoilla ja teoilla hän häpäisee oman kehonsakin ja oma arvo putoaa hyvinkin alas. Kauniitkin asiat pilataan hulluudella, myös seksin saralla. Seksi on kauneinta ja herkintä toisiaan kunnioittavalla rakastuneella parilla.
- Anonyymi
Kakka tulee.
- Anonyymi
Suuri häpeä on olla parisuhteeseen kelpaamaton.
- Anonyymi
Minä olin sitä avomiehelleni monta vuotta. Selvisi sitten että hänellä oli käynyt seksikumppani 9v.ajan. Oli kuulemma ollut jännää kun nuorena oli ollut vain työtä. En ole pahan näköinen ja saumaa olisi varmaan ollut itselläkin mutta mutta rakastin miestä ja uskoin yhteiseen jatkoon elämässä. Hänen siskonsa tytär Ruotsista puolusti häntä ja tulin siihen tulokseen että vaihdan maisemaa ja sen teinkin enkä ole katunut. Pitäköön jatkossa vaikka 5 naista jos kykenee. Tuo sänkykaveri ehdotteli hänelle kovaa seksiä ja laitoin naiselle ehdotuksen että menisi seksilinjalle töihin kun on niin kova seksin puute. Naisella on avomies ja 2 tytärtä. On tytöillä kiva äiti.
- Anonyymi
Minulla oli10 vuotta maailman ihanin suhde, joka oli kummakin unelma.
Mikä on ihaninta kui käytönnössä pois lukien todella huonot ajat... Kun katsookin ihmistä, jonka on jo tuntenut monta vuotta..... Heti kihelmöi.
Onko siis syntiä, jos himot eivat ole vielä 4 vuoteen kadonneet?
Voi olla seksitön, mutta jos ei ole tuntenut sellaista, ettet voi pitää sormia irti... Ja kun se oli ehdottomasti kummankin puolista ihanaa kidutusta., joka päiväistä.
...- Anonyymi
Ihanaa, olisipa minulla tuollainen suhde, jossa olisi paljon seksiä rakastamani ihmisen kanssa. Unelma!
- Anonyymi
Itselleni seksi on merkittävä osa fyysistä terveyttä. Samoin ajattelen sen olevan puolisolleni. Se ei aina ole maata järisyttävää, mutta silti aina hyvää ja terveellistä psyykkisesti ja fyysisesti. Kuivat kaudet syö ihmistä, mutta ehkä niitäkin tarvitaan että osaa arvostaa sitä, kun kaikki on taas hyvin.
- Anonyymi
Paskapuhetta. Terveys siitä on kaukana, kun ihmiset hyppii sängystä toiseen ja levittävät ties mitä tauteja. Juu-u, kyllä ne aviossa olevat tekee sitä ihan yhtälailla, ellei enemmänkin, vaihtelu kun virkistää.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Paskapuhetta. Terveys siitä on kaukana, kun ihmiset hyppii sängystä toiseen ja levittävät ties mitä tauteja. Juu-u, kyllä ne aviossa olevat tekee sitä ihan yhtälailla, ellei enemmänkin, vaihtelu kun virkistää.
Jos nauttii seksistä kumppanin kanssa ja tuntee intohimoa, ei se tarkoita, että haluaa seksiä kenen kanssa vaan ja pettää heti tilaisuuden tullen.
Jos suhde on hyvä, ei silloin ole tarvetta pettää tai saada muita (näin useimmilla). Huomattava osa ei halua pettää, vaikkei suhde olisi edes hyvä.
Aseksuaalit usein sanovat, että heitä kohtaan ollaan suvaitsemattomia ja ymmärtämättömiä, mutta ainakin tässä ketjussa näkee sen että moni aseksuaali ajattelee hyvin mustavalkoisesti, on suvaitsematon eikä ymmärrä että meitä on monenlaisia. Omaa asennetta kannattaa miettiä ja katsoa maailmaa omaa napaa ulommaksi. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jos nauttii seksistä kumppanin kanssa ja tuntee intohimoa, ei se tarkoita, että haluaa seksiä kenen kanssa vaan ja pettää heti tilaisuuden tullen.
Jos suhde on hyvä, ei silloin ole tarvetta pettää tai saada muita (näin useimmilla). Huomattava osa ei halua pettää, vaikkei suhde olisi edes hyvä.
Aseksuaalit usein sanovat, että heitä kohtaan ollaan suvaitsemattomia ja ymmärtämättömiä, mutta ainakin tässä ketjussa näkee sen että moni aseksuaali ajattelee hyvin mustavalkoisesti, on suvaitsematon eikä ymmärrä että meitä on monenlaisia. Omaa asennetta kannattaa miettiä ja katsoa maailmaa omaa napaa ulommaksi.Miten päättelet, että tässä ketjussa olisi yhtään aseksuaalia? Jos ihminen osaa pidättäytyä ja hillitä ja hallita himonsa, hän ei ole välttämättä aseksuaali. Jos ihmisellä ei ole seksielämää ja parisuhdetta jollain hetkellä, sekään ei tarkoita, että henkilö olisi aseksuaali. Jos henkilöllä ei ole samanlainen libido kuin häntä arvostelevalla henkilöllä, hän ei ole sen perusteella aseksuaali. Jos henkilö ei puhu omista seksuaalisista kokemuksistaan palstalla tai muualla, se ei tarkoita, että hän olisi aseksuaali.
Jotkut ihmiset ovat mielestään seksuaalimyönteisiä sillä perusteella, että puhuvat mielellään omista kokemuksista ja kuulevat toisten kokemuksista. Kaikki eivät kuitenkaan halua puhua omista kokemuksistaan tai kuulla toisten kokemuksia. Jotkut jopa luulevat olevansa omasta mielestään hyvinkin seksikkäitä, kun kertovat omista kokemuksistaan. Minua ällöttää, varsinkin, jos seksikkääksi itseään luulevat ovat fyysisesti kaikkea muuta kuin haluttavia. Kannattaa pitää ne omat jutut ja mölyt vaan omassa mahassaan. Kuka ei oikeasti halua kuulla epäseksikkäiden ihmisten intiimikertomuksia! - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Miten päättelet, että tässä ketjussa olisi yhtään aseksuaalia? Jos ihminen osaa pidättäytyä ja hillitä ja hallita himonsa, hän ei ole välttämättä aseksuaali. Jos ihmisellä ei ole seksielämää ja parisuhdetta jollain hetkellä, sekään ei tarkoita, että henkilö olisi aseksuaali. Jos henkilöllä ei ole samanlainen libido kuin häntä arvostelevalla henkilöllä, hän ei ole sen perusteella aseksuaali. Jos henkilö ei puhu omista seksuaalisista kokemuksistaan palstalla tai muualla, se ei tarkoita, että hän olisi aseksuaali.
Jotkut ihmiset ovat mielestään seksuaalimyönteisiä sillä perusteella, että puhuvat mielellään omista kokemuksista ja kuulevat toisten kokemuksista. Kaikki eivät kuitenkaan halua puhua omista kokemuksistaan tai kuulla toisten kokemuksia. Jotkut jopa luulevat olevansa omasta mielestään hyvinkin seksikkäitä, kun kertovat omista kokemuksistaan. Minua ällöttää, varsinkin, jos seksikkääksi itseään luulevat ovat fyysisesti kaikkea muuta kuin haluttavia. Kannattaa pitää ne omat jutut ja mölyt vaan omassa mahassaan. Kuka ei oikeasti halua kuulla epäseksikkäiden ihmisten intiimikertomuksia!Se on oikeasti seksikästä, että pitää ne omat intiimijutut omana tietonaan. Omien juttujen retostelu ei tee ihmisestä seksikästä. Omien juttujen kertominen ei tee myöskään epäviehättävästä ihmisestä seksikästä, vaikka seksikkyyteen toki vaikuttaa muukin kuin ulkonäkö. Sillä ei oikeasti kannata yrittää kompensoida.
Seksikkyys on ulkoisen ja sisäisen summa. Vaikka ihminen olisikin fyysisesti viehättävä ja sisäisesti vetovoimainen, en silti halua kuulla kenenkään tarinoita omasta seksielämästään. Nuo jutut kuuluu kahden ihmisen välille. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Miten päättelet, että tässä ketjussa olisi yhtään aseksuaalia? Jos ihminen osaa pidättäytyä ja hillitä ja hallita himonsa, hän ei ole välttämättä aseksuaali. Jos ihmisellä ei ole seksielämää ja parisuhdetta jollain hetkellä, sekään ei tarkoita, että henkilö olisi aseksuaali. Jos henkilöllä ei ole samanlainen libido kuin häntä arvostelevalla henkilöllä, hän ei ole sen perusteella aseksuaali. Jos henkilö ei puhu omista seksuaalisista kokemuksistaan palstalla tai muualla, se ei tarkoita, että hän olisi aseksuaali.
Jotkut ihmiset ovat mielestään seksuaalimyönteisiä sillä perusteella, että puhuvat mielellään omista kokemuksista ja kuulevat toisten kokemuksista. Kaikki eivät kuitenkaan halua puhua omista kokemuksistaan tai kuulla toisten kokemuksia. Jotkut jopa luulevat olevansa omasta mielestään hyvinkin seksikkäitä, kun kertovat omista kokemuksistaan. Minua ällöttää, varsinkin, jos seksikkääksi itseään luulevat ovat fyysisesti kaikkea muuta kuin haluttavia. Kannattaa pitää ne omat jutut ja mölyt vaan omassa mahassaan. Kuka ei oikeasti halua kuulla epäseksikkäiden ihmisten intiimikertomuksia!Miten vastaukseni liittyi seksistä puhumiseen? Ei mitenkään... Vastaukseni liittyi siihen, että itse itsensä a-seksuaalisiksi luokittelevat, tässä ketjussa, näyttävät olevan hvinahdasmielisiä ajatuksineen. Ei seksi ole paha asia eikä korkean lipidon omaava ole automaattisesti huora/pukki tai pettäjä. Korkean lipidon ihminen voi olla uskollinen ja kärsiä suhteessa ilman vaatimuksia, jos paria ei kiinnosta tai sinkkuna olla selibaatissa.
Toinen mitä en ymmärrä miksi parisuhteessa pitäisi haluta hillitä himoaan? Parisuhteen seksiähän aloitus koski. Jos ei halua ollenkaan, pysyvästi, on aseksuaali. Jos haluaa vai harvoin ja vähän, on lipido alhainen tai elämäntilanne (pienet lapset tai stressi tai huono suhde vakuuttaa). Suurin osa meistä haluaa joskus tai usein.
Oma kantani on, että se puhuu, joka kokee tarvetta puhua. Se, joka haluaa pitää asian yksityisenä, pitää yksityisenä. Fiksu ihminen puhuu intiimiasioita vain seurassa, jossa se on kaikille ok. Palstalla taas vastuu on lukijalla. Jokainen voi valita itse mitä haluaa lukea. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Miten vastaukseni liittyi seksistä puhumiseen? Ei mitenkään... Vastaukseni liittyi siihen, että itse itsensä a-seksuaalisiksi luokittelevat, tässä ketjussa, näyttävät olevan hvinahdasmielisiä ajatuksineen. Ei seksi ole paha asia eikä korkean lipidon omaava ole automaattisesti huora/pukki tai pettäjä. Korkean lipidon ihminen voi olla uskollinen ja kärsiä suhteessa ilman vaatimuksia, jos paria ei kiinnosta tai sinkkuna olla selibaatissa.
Toinen mitä en ymmärrä miksi parisuhteessa pitäisi haluta hillitä himoaan? Parisuhteen seksiähän aloitus koski. Jos ei halua ollenkaan, pysyvästi, on aseksuaali. Jos haluaa vai harvoin ja vähän, on lipido alhainen tai elämäntilanne (pienet lapset tai stressi tai huono suhde vakuuttaa). Suurin osa meistä haluaa joskus tai usein.
Oma kantani on, että se puhuu, joka kokee tarvetta puhua. Se, joka haluaa pitää asian yksityisenä, pitää yksityisenä. Fiksu ihminen puhuu intiimiasioita vain seurassa, jossa se on kaikille ok. Palstalla taas vastuu on lukijalla. Jokainen voi valita itse mitä haluaa lukea.En itse huomannut ketjussa olevan itsensä aseksuaaliksi määrittelevää. En ole itse väittänyt missään kohtaa, että seksi olisi paha asia. Seksi on loistava asia oikeassa kontekstissa ja terveissä rajoissa. Sellaiseksi se on tarkoitettu. Korkean seksuaalivietin omaaminen ei ole välttämättä negatiivinen asia niin kauan kuin ihmisellä on kontrolli omaan seksuaalisuuteen ja kyky hallita ja hillitä himoja ja kun seksi ei ohjaa ihmistä. Ihminen voi toki olla yliseksuaalinenkin ja seksistä sairas, se ei enää ole seksikästä vaan sairasta. Korkea kontrolloitu libido terveessä mielessä ei ole sama kuin yliseksuaalinen ja seksistä sairas ihminen. On totta, että erot libidossa voi tuottaa haasteita parisuhteessa mutta siinä mennään sitten sen mukaan, jolla ei ole yhtä korkea libido, jos sellaisen puolison valitsee. Parempi tietysti valita sellainen, jolla olisi mahdollisemman saman tasoinen libido mutta siinäkin voi tulla muutoksia elämän aikana. Moni asia vaikuttaa myös siihen libidoon.
Seksin saamisen ja seksuaalisuuden ei pidä hallita ihmistä vaan ihmisen tulee hallita omaa seksuaalisuutta ja sen toteuttamista. Sillä tavalla ihmisen tulee hillitä himojaan, ettei ne hallitse ihmistä ja toteuttaa niitä terveissä rajoissa.
Mielestäni ne seksipuheet voisi jättää kumppanille. Kenelläkään ei ole varmasti tarvetta kuulla toisten kokemuksista. En ymmärrä myöskään, miksi jollakin on tarvetta kertoilla kokemuksistaan muille kuin sille, jonka kanssa on seksuaalisessa kanssakäymisessä. Usein kumppanikaan ei välttämättä halua kuulla kumppaninsa aikaisemmista kokemuksista, jos niitä on ollut. Ei ainakaan mitään yksityiskohtia.
- Anonyymi
Minusta seksuaalisuuden ylikorostaminen on ainakin osin median ja tabujen sävyttämä ilmiö.
Siihen ei olla suhtauduttu täysin positiivisesti ja sitten kun ollaan suhtauduttu, ollaan ammuttu yli ja reilusti.
Alastomuuskin saa aikaan joissakin maissa huomattavasti voimakkaamman reaktion juuri tabustatuksen vuoksi. - Anonyymi
Sandberia, sandströmmiä, strandbergia ei tarvita levinneisyyden edistämiseen.
- Anonyymi
Mehukas pitkä pieru ajaa asian moninkerroin!
- Anonyymi
Tämä! ;D
- Anonyymi
Kyllähän se hävettää kovastikin kun tällainen 60 vuotias rellukkavatsainen seksipommimies ei saa 16 vuotiasta ehtaa ja tiukkaa tyttöystävää mistään.
Kyllä kiittämättömyys on maailman palkka.
Paitsi tietysti Dannylla... - Anonyymi
Jos parisuhteen kumpikin osapuoli on tyytyväinen seksittömyyteen, miksi siinä olisi mitään ongelmaa. Kuitenkin parisuhde ilman seksiä on parhaimillaankin ”vain” syvä ystävyys. Sinänsä arvokas ja osalle riittävä. Se, että seksi tai läheisyys on osalle tärkeää, ei tee muita parisuhteen asioita merkityksettömäksi! Ei ole jakoa seksi vs. muut, on kokonaisuus. Harva lähtee suhteesta pelkän seksin
puuttumisen takia, yleensä silloin puutteet on isompia. Kokonaisuus ei toimi.
Rakastelussa, jos kumpikin on avoimia, pääsee lähemmäksi toista kuin mitenkään muuten. Orgasmi hoituu itsekseenkin, mutta syvään vuorovaikutukseen tarvitaan kumppani, johon voi luottaa. Rakasteluun ja sen avannut henkiseen yhteyteen tarvitaan kyky kuunnella toisen rytmiä ja kyky ja halua katsoa syvälle silmiin. Silloin on avoin toiselle, mutta myös haavoittuva. Jos ei anna, ei voi saada. Pinta-seksi taas ei välttämättä anna kuin orgasmin, eikä välttämättä sitäkään.
Seksittömyydestä tulee ongelma, jos seksin lisäksi puuttuu myös koskettaminen ja läheisyys. Pahimmassa tapauksessa myös henkinen läheisyys on olematon, läsnäolo ja vuorovaikutus on heikkoa. Usein, ei aina, myös nuo puuttuu samaan aikaan. Ollaan kuin ystävät samassa huushollissa tai ainoa yhteinen asia on asuntolaina tai lapset. Tuokin voi olla osalle ihan ok tilanne, ei välttämättä haeta perinteistä kumppania tai suurta rakkautta vaan elintason mahdollistajaa, lasta, yksinäisyyden poistajaa ja turvallisuutta.
Ongelma syntyy kun, jos ei ole alussa rehellinen ja kerro puolisoehdokkaalle, ettei välitä seksistä tai läheisyydestä tai/ja henkisestä läheisyydestä. Pahimmassa tapauksessa asiasta valehtelee ja puolisoehdokas saa kuvan, että läheisyys ja seksi on molemmille tärkeitä. Suurin osa ymmärtää ja kestää hyvin väliaikaisen haluttomuuden. Silti vuosikausia jatkuva torjunta vie naiseuden/mieheyden ja erottaa paria toisistaan (jos kumpikaan ei halua, ei ole ongelmaa). On huono tilanne, jos toinen suostuu tahtomattaan epätyydyttävään tilanteeseen sovun ylläpitämiseksi tai miellyttämisen halusta.
Ainoa ongelma seksittömyydessä siis on, että se on parin toisen osapuolen yksipuolinen toive. Jos parilla on syvä ystävyys ja siihen kuuluva luottamus, asiasta pitäisi voida keskustella avoimesti ja miettiä yhdessä löytyykö tarpeiden välistä keltainen alue, mikä on kummallekin vielä ok, vaikka kaikki toiveet ei täyttyisikään silti kuitenkaan menemättä punaiselle alueelle.
t. Vuosia henkisesti ja fyysisesti torjuttu keski-ikäinen nainen, jonka elämä on parempaa eron jälkeen- Anonyymi
Mistä lähtien koit, että olit fyysisesti ja henkisesti torjuttu? Miten se ilmeni suhteessasi? Oliko suhteesi muuten toimiva?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mistä lähtien koit, että olit fyysisesti ja henkisesti torjuttu? Miten se ilmeni suhteessasi? Oliko suhteesi muuten toimiva?
Ja edelleen: Oliko puolisosi myös tyytymätön joiltain osin suhteeseenne ja kokiko hän, että hän oli myös joltain osin torjuttu?
- Anonyymi
Siihen haluttomuuteenkin voi olla syitä. Pitäisi miettiä koko sitä suhteen kaarta ja siinä tapahtuneita muutoksia. On eri asia, jos haluttomuutta on ollut alusta saakka kuin että se haluttomuus on hiipinyt suhteeseen vähitellen. Jos haluttomuutta tai vähemmän haluamista esiintyy toisella jos suhteen alussa, se viittaa siihen, että seksuaalivietti on matalampi kuin toiselle. Se, joka kokee, ettei tarpeet tyydyty, omaa korkeamman seksuaalivietin. Harvemmin aseksuaalit suhteeseen lähteen, ehkä joku voi lähteäkin mutta tuon tulisi olla suhteen alussa aivan selvää ja tulla ilmi. Toinen voi tietysti olla yliseksuaalinenkin. On hyvä miettiä, mitkä on terveen haluamisen rajat.
Se, että haluttomuus tulee kuvioon vähitellen voi johtua monesta syystä. Niistä syistä pitäisi keskustella, kun ne alkaa vaivata. Toisen haluttomuuteen laskevasti voi vaikuttaa esim. paineet, stressi ja sairaudet. Myös puolisossa tapahtuneet ulkoiset ja sisäiset muutokset sekä suhteessa tapahtuvat muutokset voi johtaa haluttomuuteen: puolison runsas lihominen, puolison torjuva käytös, eron uhka, puolison paineet, stressi ja sairaudet tms. Ne syyt pitäisi heti selvittää ja puhua auki eikä jättää vuosiksi muhimaan, jolloin molemmille voi tulla tunne, että ei ole halua enää selvittää ongelmia eikä jatkaa. - Anonyymi
Hyvä kirjoitus .Mut elämä paranee huonojen suhteiden jälkeen ja voi nauttia siitä taas.
30v mies on hyvä rakastaja keski-ikäiselle naiselle.
Seksi on todella mahtavaa psyykkisesti sekä fyysisesti. - Anonyymi
Jos parisuhde sinulle merkitse vaan penis kovana, ei ole ihme, että avioeron jälkeen tuli onni elämään.
- Anonyymi
Luuletko tosiaan ettei aitoa rakkautta voi olla ilman seksiä? Ei kuulu ystävyyteen pussailut ja halailut. Hyväilyt tai alastomuus.silti siihen ei varsinaista seksiä tarvita. Mielestäni se on enemmän aitoa rakkautta kuin joku himorytkytys. Likainen limainen eläimellinen ähkintä😂💎
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jos parisuhde sinulle merkitse vaan penis kovana, ei ole ihme, että avioeron jälkeen tuli onni elämään.
Kyllähän aktiiviselle tai yliaktiiviselle vaimolle tai naisystävälle voi puoliso ostaa sen sauvan tms. Suhteessahan voi olla puolin ja toisin sitä, että toinen on aktiivisempi ja kokee, ettei saa riittävästi ja tulee turhautuneeksi. Joillakin "pelivälineillä" voi kaiketi tilannetta helpottaa tai opettelemalla suuntaamalla sen huomion muuhun kuin omiin himoihin. Varmaan itsensä ja suhteen kannalta terveintä olisi kyetä saamaan nautintoa muustakin lähteistä kuin seksistä, esim. harrastuksista. Ei pysty tarkemmin ottamaan kantaa tuohon, kun ei tuon viestin kirjoittajan tilannetta tarkemmin tiedä ja sitä, mikä on hänen kohdaltaan toivottava määrä seksiä viikossa ja millaisesta läheisyydestä hän kokee jääneensä paitsi.
- Anonyymi
Syvä ystävyys ja seksitön parisuhde ovat kaksi ihan eri asiaa. Jos erittäin hyvä ystäväni vaikka kuolisi, se olisi kyllä surullista, mutta jos seksittömän parisuhteeni toinen osapuoli kuolisi, se olisi kuin menettäisin vähintään puolet itsestäni.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jos parisuhde sinulle merkitse vaan penis kovana, ei ole ihme, että avioeron jälkeen tuli onni elämään.
Olem ollut selibaatissa eron jälkeen. Väärä johtopäätös siis. 🤣
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Siihen haluttomuuteenkin voi olla syitä. Pitäisi miettiä koko sitä suhteen kaarta ja siinä tapahtuneita muutoksia. On eri asia, jos haluttomuutta on ollut alusta saakka kuin että se haluttomuus on hiipinyt suhteeseen vähitellen. Jos haluttomuutta tai vähemmän haluamista esiintyy toisella jos suhteen alussa, se viittaa siihen, että seksuaalivietti on matalampi kuin toiselle. Se, joka kokee, ettei tarpeet tyydyty, omaa korkeamman seksuaalivietin. Harvemmin aseksuaalit suhteeseen lähteen, ehkä joku voi lähteäkin mutta tuon tulisi olla suhteen alussa aivan selvää ja tulla ilmi. Toinen voi tietysti olla yliseksuaalinenkin. On hyvä miettiä, mitkä on terveen haluamisen rajat.
Se, että haluttomuus tulee kuvioon vähitellen voi johtua monesta syystä. Niistä syistä pitäisi keskustella, kun ne alkaa vaivata. Toisen haluttomuuteen laskevasti voi vaikuttaa esim. paineet, stressi ja sairaudet. Myös puolisossa tapahtuneet ulkoiset ja sisäiset muutokset sekä suhteessa tapahtuvat muutokset voi johtaa haluttomuuteen: puolison runsas lihominen, puolison torjuva käytös, eron uhka, puolison paineet, stressi ja sairaudet tms. Ne syyt pitäisi heti selvittää ja puhua auki eikä jättää vuosiksi muhimaan, jolloin molemmille voi tulla tunne, että ei ole halua enää selvittää ongelmia eikä jatkaa.Totta kai olen asiasta puhunut ja yrittänyt kysyä syytä haluttomuuteen, mutta ex totaali kieltäytyi myös keskustelusta.
Olen normaslihaluinen. Ex taas mieheksi alhainen. Olin ensimmäinen parisuhde melkein 40v miehellä teini-iän parin kk seurustelun lisäksi. Halut oli alussakin vain noin kerran vko, sen olisin vielä kestänyt, mutta vuosien selibaatti parisuhteessa ei minusta ole ok varsinkaan, jos ei suostu aiheesta edes keskustelemaan.
Ulkonäön suhteen, jis on syvää rakkautta, ei seksi häviä vuosien tai kilojen myötä. Toisen näkee viehättävänä vanhenemisesta huolimstta.
.
Suhde oli huono. Ex ei osannut puhua tunteistaan. 8v aikana ei kertaakaan sanonut pidän sinusta, rakastan tai tykkään. Ei kertaakaan. Ei katsonut silmiin. Jutteli omista työ asioista, muttei muusta. Vikan 3 vuoden läheisyys oli yksi taputus olalle. Tunsin olevani läheisempi työkavereiden ja ystävien kuin ex-puolison kanssa. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Luuletko tosiaan ettei aitoa rakkautta voi olla ilman seksiä? Ei kuulu ystävyyteen pussailut ja halailut. Hyväilyt tai alastomuus.silti siihen ei varsinaista seksiä tarvita. Mielestäni se on enemmän aitoa rakkautta kuin joku himorytkytys. Likainen limainen eläimellinen ähkintä😂💎
Ei rakastelu rakkaudesta ole millään tasolla likaista eikä ähkintää vaan kaunista ja herkkää. Tuo mitä kuvaat on lähinnä masturbastiota toisella Rakasteluun kuuluu olennaisena osana juuri nuo asiat, mitä kuvailet ja lisäksi syvä kontakti. Rakastelussa on mukana syvä henkinen ja fyysinen läheisyys. En laskisi itse, että suhde on seksitön, jos siinä on hyväilyä. Silloin vain yhdyntä puuttuu ei muut seksuaaliset elementit.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kyllähän aktiiviselle tai yliaktiiviselle vaimolle tai naisystävälle voi puoliso ostaa sen sauvan tms. Suhteessahan voi olla puolin ja toisin sitä, että toinen on aktiivisempi ja kokee, ettei saa riittävästi ja tulee turhautuneeksi. Joillakin "pelivälineillä" voi kaiketi tilannetta helpottaa tai opettelemalla suuntaamalla sen huomion muuhun kuin omiin himoihin. Varmaan itsensä ja suhteen kannalta terveintä olisi kyetä saamaan nautintoa muustakin lähteistä kuin seksistä, esim. harrastuksista. Ei pysty tarkemmin ottamaan kantaa tuohon, kun ei tuon viestin kirjoittajan tilannetta tarkemmin tiedä ja sitä, mikä on hänen kohdaltaan toivottava määrä seksiä viikossa ja millaisesta läheisyydestä hän kokee jääneensä paitsi.
Kirjoittajan vastaus: saamani läheisyys oli kolmessa vikassa vuodessa yksi taputus olalle ja kerran katsekontakti. Seksiä oli nolla kertaa/3v, sen jälkeen kun ilmoitin, etten enää jaksa vastaan ottaa 95% torjuntaa aloitteestani (vaikka tein aloitteen vain 25% kerroista, jolloin olisin halunnut) enkä halua ahdistella, jos hän ei halua.
Saan ja sain mielihyvää monista asioista. En ole seksin varassa tietenkään. Ei se silti tarkoita, että sen takia, että muu elämä on enemmän kuin hyvin, jäisi huonoon parisuhteeseen. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Syvä ystävyys ja seksitön parisuhde ovat kaksi ihan eri asiaa. Jos erittäin hyvä ystäväni vaikka kuolisi, se olisi kyllä surullista, mutta jos seksittömän parisuhteeni toinen osapuoli kuolisi, se olisi kuin menettäisin vähintään puolet itsestäni.
Jos puoliso on henkisesti lähellä ja jos jaatte läheisyyden se voi noin ollakin. Tosin, sama menettämisrn tunne tapahtuu, jos lapsi kuolee vaikkei ole kyseessä romanttisesta rakkaudesta. Kyse on läheisestä hyvin tärkeästä ihmisestä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Luuletko tosiaan ettei aitoa rakkautta voi olla ilman seksiä? Ei kuulu ystävyyteen pussailut ja halailut. Hyväilyt tai alastomuus.silti siihen ei varsinaista seksiä tarvita. Mielestäni se on enemmän aitoa rakkautta kuin joku himorytkytys. Likainen limainen eläimellinen ähkintä😂💎
Monet ystävät halaavat toisiaan, pitävät kädestä, ovat olkapäänä ja lohtuna, koskettavat toisiaan... Käyvät alasti saunassa yhdessä, eivät häpeile vartaloaan ystävän seurassa, alastomuus on luonnollista.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Syvä ystävyys ja seksitön parisuhde ovat kaksi ihan eri asiaa. Jos erittäin hyvä ystäväni vaikka kuolisi, se olisi kyllä surullista, mutta jos seksittömän parisuhteeni toinen osapuoli kuolisi, se olisi kuin menettäisin vähintään puolet itsestäni.
Tuo menee useimmilla täysin päinvastoin - huonosta suhteesta jos toinen osapuoli kuolee, ei paljoa hetkauta, mutta jos rakas ystävä kuolee niin siinä kuolee osa itseäkin.
- Anonyymi
Kyllä ne seksihalut siitä ajankanssa tasaantuu. Sitten kun on tarpeeksi vanhus. Itse olen melko vanha ja kammottaisi jos jollekkin halukkaalle pitäisi alkaa vielä vällyjen välissä miehuuttaan tiedustelemaan.
- Anonyymi
Todistelemaan.
- Anonyymi
No ei kai seksittömyys häpeän aihe ole, mutta on valitettavaa jos ihminen ei pysty saamaan ja olemaan suhteessa jos seksiä; tai minä sanon sitä rakkaudeksi ja rakasteluksi,ole. Mielstäni normaali ihminen tarvitsee seksiä vähintään kerran viikossa,siis vähintään. On epänormaalia, jos seksin tarvetta ei ole. Normaali, oikein kehittynyt ihminen tarvitsee läheisyyttä ja rakastelua. Itse olisin kauhuissani, jos ei olisi seksuaalisia haluja. Mutta, meitä on moneksi
- Anonyymi
Näissä seksikeskusteluissa kannattaa muistaa, että normalius ja seksin harrastaminen ovat eri asioita eivätkä korreloi välttämättä keskenään. Vastuuttoman irtoseksin saaminen on myös eri asia kuin hyvä parisuhde ja seksuaalisuuden toteuttaminen hyvässä parisuhteessa. Jokainen voisi varmasti lampsia lähikapakkaan saamaan seksiä, jos haluaisi, mutta vastuullinen ihminen ei sitä halua toimi noin koskaan. Jotkut ei halua saada seksiä kuin sitoutuneessa parisuhteessa, mikä rajaa toisten seksin saamista tai ihminen itse rajaa sitä itseltään ja rajaa vain sen tiettyihin raameihin. Moni myös pystyy elämään ilman seksiä ja parisuhdetta, vaikka ei olisi aseksuaali ja vaikka omaisi korkean libidon ja vaikka on avoin parisuhteelle, kunhan tarpeeksi hyvä ja sopiva kumppani löytyy. Itse ainakin omalla kohdallani ajattelen niin, että seksi kuuluu sellaiseen suhteeseen, jossa sitoudutaan toiseen vähintäänkin sydämen tasolla. Olen mielummin ilman huonoa, rikkovaa irtoseksiä ja odotan hyvää seksiä hyvään parisuhteeseen. Seksittömyyteen ja parisuhteettomuuteen ei kuole eikä se määrittele ihmisen normaliutta.
Usein suurin osa ihmisistä omaa ainakin jonkinasteisen seksuaalivietin. Todella harvalta se puuttuu kokonaan.
- Anonyymi
Mikähän sellainen suhde on jossa ei ole seksiä??Ystävyys ei oo parisuhteen kanssa mitään telkemistä
Miten niin ei? Ystävyys on jo sinänsä platonista rakkautta mikä on peruste monelle eri tavalla läheiselle tai syvemmälle suhteelle.
Jos ei voi olla vähintään ystävä rakastamansa henkilön kanssa niin jokin on pielessä. Kyse olisi silloin enemmän pakkomielteestä.- Anonyymi
Jos sinulle pelkkä paneminen on "parisuhde" niin onneksi olkoon, helpolla pääset! Useimmilla muilla se parisuhteen syntyminen vaatii muunkinlaista kemiaa kuin vain seksuaalista. Ystävyys on monen hyvän parisuhteen perusta. Harva haluaisi suhteeseen seksipedon, jonka kanssa ei voisi muuta tehdä eikä olisi mitään muuta yhteistä kuin pissavälineiden lätkyttely yhteen.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jos sinulle pelkkä paneminen on "parisuhde" niin onneksi olkoon, helpolla pääset! Useimmilla muilla se parisuhteen syntyminen vaatii muunkinlaista kemiaa kuin vain seksuaalista. Ystävyys on monen hyvän parisuhteen perusta. Harva haluaisi suhteeseen seksipedon, jonka kanssa ei voisi muuta tehdä eikä olisi mitään muuta yhteistä kuin pissavälineiden lätkyttely yhteen.
Ystävyyttä ei koskaan päässyt syntymään. Hurmiollista seksiä oli aika pitkään. Jäljellä on aikuiset lapset, rakkaus ja velvollisuudentunto. Muuta yhteistä ei juuri ole.
se kykeneminen intim elämään on kehittynyt vuosituhansien aikana.
minusta tuntuu luonnottomalta
että ihmiset tekisi sitä unohtaen että sen tarkoitus on siittää lapsi.
( siis se tuntuu itsekkäältä, sairaalta, he luulevat että se on olemassa
se öksi että sillä ei ole tekemistä lapsen siittämisen kanssa
vaan et se on erikseen joku ominaisuus
Jumalan antama asia
( he taitaa menettää sen käyttäessä siten )
niin eilen muistin että olin ehkä Mooses maaluksessa
Mooses löytää vettä kalliosta
muistin jalattoman näköisen tytön joka ehkä oli näköiseni.
eilen löysin yhden sellaisen missä oli pari tyttöä polvillaan vettä keräten
En ollut se tyttö
kuulemma hän olisi ollut se tyttö
joak jolla jokin aika korkea tms intim elämä
mistä Eva oli ihastuksissaan
et hänm oli niink evan edustaja
( vaaleat hiusket tuolla Mooseksen vieres tytöllä
arvelin että ei minulla ollut.
Siis Eva ei ymmär mitään suurinpiirtein koska on alaston kuvissa
eevana ja ( ehkä siksi Evan ja adamin pojat tyttäret muslimit
( he pitää itseään evan ja adamin poikina ) eivät anna piirtää mitään kuvaa??? tuli mieleen just.
Eva on loukattu rinnat näkyessä,.
ai Bathseva.
Hän Evan inkarnaatio
Batshebasta ( hänennini
Raamatus lukee
olio Seva. ( yli 120 alastonmaalausta bathsevaasta.Anteeksi nyt että kirjoitin pienellä alkukirjaimella nimiä. On kiire
koska minulta meni nukkuminen Evan pojan luona.
Olin ensin yhden Evan pojan luona asunnottomana
hänen olohuoneen matolla
myös äitini mies
jnk luon ensin olin
olohuoneen matolla on kyllä Eeva naiselle sopivan tyyppinen.
Hänen saisko oli Ameleia Henriette
ja Amelie Henriette ilmeni Eevan tyyppisenä .
Ameliella oli tummatukkainen mies
joka ehkä kykenevä rakkaus elämään
joka nykyään on se Kirkoissa laulava Jarkko Ahola.
Hän oli saman näköinen tuolloin 1600 luvulla.
en tiedä miksi Amelie antoi tehdä muotokuvan missä imetti lasta,
missä rinta näkyi,
( hän oli vähän raa an näköinen muotokuvissa.... joissakin. )
Senkö takia Eva ilmestyi koska hänestä näkyi rinta
ja hänestä tehtiin ihan "Evan" näköinennmuotokuvakin.
Evan näköinenons ellainen iso kasvoinen. ? niink Orlando elokuvan näyttelijätätr.
Tai Five penny laulajatar.
Minut nyt ontuhottu
evan mieliksi.
Evasta henki se, että hän nautti min8un raiskaamisesta.
Voin laittaa sen miten tunteva olin, kun jouduin arcadekuvaan
missä on peitetty ylä ja alapää
( en ole nähnyt muuta sellaista kuvaa, missä olisi tunne
tytöllä joka jollain lailla vähissä vaatteissa poseeraamaan joutuu
( todella selkeä tuska henkii kuvasta.
en ole sellaisia kasvoja nähnyt.
kristityt tytöt naiset 1900 l alku täysin psykopaattisia kuten Eeva
minulla oli tunteet
olin joka olin korke a rakkaus elämä ( se on tullut selväksi,
selvitetty sitä,
( 1600 luvun lopussa muslimina oli ilmeisesti voimmakkain? kokemus ?? minulla sieluna rakkaus elämästä.
( hetki tunnen sekavuutta elämieni järjestyksessä....
1200 olin kuningatar muotokuvassa huivipäinen ei kruunua
( niin kruunasin poikani kuninkaaksi kun hänoli 7 v
ja hän on Toni W nykyään )
1300 en tiedä tarkalleen
1400 olin Yorkin Kuningas Edwardin puolisisko
Mary Plantagenet mikäli olen oikein ymmärtänyt.
Olin Duke Glocesterin kolme lapsen äiti
( hänen henkilöllisyyttä ei tiedetä,
lapset olivat virallisia . 2 tai kolme.
Jeesus sentään nuo häiritsee... jotkut mustat puhuessaan tuolla
olen saanut nukkua liian vähän.
onhirveä kateus yms
ja rakkaudettomuus
ottivat kaiken irti siitä kuvaan saamisestaan
ihmiset nauttivat yhä
suuresti
mustat maleksivat tiehensä....
( oikeasti.. he ei paljoa tajunneet siitä, että se kuva n henkilöon maatunut,
kuollut 1944 joukkohautaan haudattu warsowassa ammmuttuna
he kohdistivat minuun jot seks energiaa
koska ilm olen sama sielu
( nähdessä kuvan aajattelin vain että ruma..
en tiennyt että se oli minun sieluni 1928 kuva
( ilmeisesti se on. ) ( rumaa se lyhyt selkä. rinta roikkuu navan kohdalta.
Lyhyt selkä on ruma.
( vähän liian lyhyt.
Niin tunnistan Queen Cesilyn… hän ei ole äitini..
Tunnistin Kuningas Rikhardn, hänen miehensä
tutkinniitä kuvia
ja tulin tulokseen se joka on toisessa kuvista täysin saman näköinen
on toisessakin
( olen tunnistanut, ( selkeästi ja varmasti ……. Margaret of Yorkin..
siskonisiis puolisiskon
tiedän että hänoli se se hirveän rääpäle tyttö kahvilassa joka puhui minulle kuin tutulle..
Olen jo 18 Vuotta!!! hän sanoi lapsekkaasti kuin olisin sukulainen
vanhempi sukulainen joka epäilisi että mihin hän niin nuorena pystyy
( hyvin viehättävä rääpäle )
J atunnistin Cesilily of Yorkin
kahvilassa myös hän myös oli hyvin viehättävä
hän siis Edwardin tytär
( ja jenni vartiainen on Edwardin tytär
Catrahin e of York oliko nimi ihan oikein
kump a joku v'älittäisi rakastaisi että saisin nukkua tarpeeksi
että muistaisin nuo nimetkin.
( Lancastereita? s epoika ? jonk olohuonematolnukuin
Evan poika
( Eva oli lancaster )
( hän lähetti minulle biisin tänään... nauroin kuunnellessa sitä Bussissa.
"On annettava että saa "
sen nimi oli, Rap biisi. ( en tiedä miksi )
se biisi. ihanaa tunnelmallista musiikkia kuuluu.... kaikessa on tunne
( se oli neuvostoliiton kansallislaulu: sains elville. ) ??
( toivottavasti Suomi saa silti pysyä Suomena.- Anonyymi
Niin kauan kun kädet toimivat ei ole seksitön.
- Anonyymi
Valitettavasti asia ei ole noin yksinkertainen. Tämä kirjoitus kuvastaa minun kokemukseni aika tyhjentävästi:
https://www.quora.com/Whats-it-like-being-in-a-sexless-marriage/answers/119129792?share=1
Niin 1400 oli varm silloinkin ehkä se rakkaus elämä
en ole varma. Arvelin... Rikhardilla oli hyvin ylevä käsiala.. näin you tube filmissä... siis mielettömän ylevähenkinen käsiala..
siinä sai jonkin kosketuksen otteen millainen henki....
(mut hänon sellainenpultsari nykyään
jos oikein hänet tunnistin
siis selvä ihminenon ja kiltti ei minua viehättävä
lainkaan
oli jot hyvää henkeä kun tarjosi kahvin köyhyys oli ) hänel just oli pari euroa..
s eoli tärkeää sillä hetkellä.
enmit viha ahänt kohtaan tunne.
Hänoli joka warsowass a kidutti
häpäisi
kun nälänhädässsä 1943 lähti korin kanssa kulkemaan ruokaa etsien.
Poiikani on Alexander Rybak nykyään
Hänet menetin, 5 vuotias taisi olla.
1936 syntynyt. eli 42 ? vei isänsä ( Luther 9 joak oli
hänessäkään ei ole kadehtimista
hänollut aika kaamea
toivon et ehtisimme
osaisimme mennä kylään
( Ktarina Von Borgin tapasin juuri
mut en tunne mit vetoa häntä kohtaankaan..
Minusta olikiva kun otin kuvan hänestä ja paavista jonk kanssa seurusteli
ett rinta tuppasi näkymään
( siit väh menninkäisen näköisestä tytöstä
( niin kuin hänen muotokuvassa kun oli TurkinMuslimi
( se nimi oli väärin jossain muotokuvassa
Ei hän Turhan hatice ollutkaan...
( väärin nimetty yksi kuva )
eli oliko hän sitten eevan mieleen..
evan mieleinen..
tie s vaikka siksi katarina von Borg Lutherin vaimo.
( minusta vaan hauskaa että hän on se joka on. )
sama vanha sinä. ( Tahdoin otta a toisen kuvan koska siin näkyi rintaa
mut hänest sillä eiollut väliä.
Siis vaatetettu täysin oli mutta kun on pulska niin.
Rinta vaikea peittää täysin.
( minullakin ollut vähän Turkin muslimien 1500 tyyli... tahattomasti
kun tein jonk videon mis tanssin
( heillä vaan oli se vartalonmyötäinen puku
Turkin muslimeilla . Jeesus oli Suleima Suuri. Hänen inkarnaatio.
Minun isosisä.
( Olin Humasahin tytär.
Joak Ritta Väisänen nykyään,
Ja isäni oli Pasa
joka oli Spede Pasanen.
Hän on kai kuten Jeesus budhalaisia. nyt. ??
Pasa lala kara Mustafa, grand Vizir.
en tiedä sen suuren rakkauden nimeä
(joku oli laittanut että Humasahilla oli kolme tytärtä
Amira, Kaya ja Jazmin.
muuta heistäe i ole kerrottu.
( poikia oli paljon ei heidän avioliitoista ole kerrottu kaikkien.
Amirah? Ameerah.
niin 1400 valkoiset ja punaiset
Yorkit ja lancasterit..
ja sitten niin oli avioliitto koska Rikhard hylkäsi
Earl Warwick naitti hänet tyttärelleen 17 vuotiaana
( ei välittänyt että meillä oli 2-3 lasta.
ehkä? syntyi 1472 kolmas ??
1472 meni naimisiin Anne nevillen kanssa Rikhard.
(myöhemmin hänestä tuli englannin kuningas )
Köyry selkäinen hän oli. sen muistin.
Hän ei pessyt hiuksia... ei tahtonut nähtävän alasti häntä.
Niin menin sitten kai siksi
sen parrakkaan miehen kanssa joka Wilken son niminen...
hänellä ennestään lapsia...
( ja hän oli aivan väärämies minulle
koetan muistella. ) 1495 ……
Sitten kai oli se noitavaino elämä
1500 luvun alussa
mutta peukaloruuvien jäljet peukaloissa
helvetti tuolla on pimeätä.
joudun menemään kuulovammaisen tytön luo.
On yhä peuk ruuv jäljet peukalois
mutta jos ne tekikin joku kiduttava 19 43-44 Warsowassa.
jos ne siksi ovat näkyvillä yhä.
Kuten se luodin jälki olkapäässä
luodin kokoinen luomi.
Siihen osui se kun ampuivat kaikki Wolan kylässä.
Kai minuloli Lutherinkin kanssa rakkaus elämä.
jonkinlainen., Kunsil miehellä oli tuhansia kirkkojakin.
kauneimmat kirkot mitä ovat kirkot niiden kauneus
kuvissa
oliko rakkaus elämä niin kaunis.
ei kukaan välittänyt
kun selkä oli lyhyt
ja muutenkin rääpäleen näköinen kai olin
kuten Margaret of York
ja länkisääret
yms.
ja olin yl9iherkkä
eikä hirveänkorkea älykkysyosamäärä
nyt ymmärtänyt että se oli yksi asia mikä piti olal että on rakkaus elämä voimakas että on yksinkertainen
Että näin sen miehen hirveän suurena.,
ihailin jopa vaikka tupakan polttamista kovis punkkari ensi ihastukseni.
en arvostella osannut.
ja kädet tärisi eva ei piittaaaa ( hän ilmaisi selkeästi että
hän nautti siitä että minut raiskattiin ) siis noin kymmeniä tuhansia kertoja
20 v aikana joka päivä.
Kädet tärisi kun hän pyysi että lakkaisin hänen kynnet. ( Neuman tyylinen oli , Tupeeratut hiukset. ( olin todella yliherkkä ) ja tunteva olin..
voimakkaasti. ( ja tahdon ne tunteet takaisin.
Jumala hyvä.
tunne tason jolle olen kehittynyt tuhansien vuosien aikana.
( tunne romautettiin 1999 ( siihen liittyi Nostrtadamuksen ennustuns
syyskuussa 1999 kauhun suuri kuningas tulee alas taivaalta.
?? hän oli ehkä Hitler, joka oli Aurinkokuningas.
Hän on hyvin kiltti nykyään. Kärsinyt varmasti todella paljon,
Hänen vaimo oli Eva.. Brown . ???
Hitlerin? se vaalea eeva tyyppinen. ???
Tanssi hiekalla uimapuvussaLuther ei ole Lancaster. ??? Kukakohan York hän olisi ollut.
En ole miettinyt.
Hän alka a ikääntyä. ehditäänkö pitää mehu bileet
omasta vehnästä tehdä pulllaaa….. mustikka piirakkaa??? kerätään yhdessä.
Jos menenkin evan pojan luo. H'än oli kauhea.
Hänenluona on joku asunnoton. Heillä ei ehkäole patjaa.
Pitkääkö osta akaksi patjaa?
Pitää antaa että saa. ? pääsisikö sinne yöksi .
En jaksaisi mennä kuulovammaisen luo . Kuulee kyllä hyvin kuulolaitteella.
Luther myös tarvitsísi kuulolaitteen. !!
tarvitsemme ihmisiä jotka saavat hänet käyttämään sitä!!!
hankkimaan sen.
Ehdin ostamaan kaksi ilmapatjaa. Saako siellä nukkua?
Hän osaisi soittaa teille niitä jeesus levyjä.
Gospelia. Voisimme tehdä kahvilan missä soisi gospelia.
ja tarjoaisimme ruokaa.
siis minun pitää mennä lancasterin luo. h emolemmat ovat lancastereita.
eikö mitään muuta voisi. luoda. Mittarimadon jalat. ei ole totta.
Tämä on unta. Hyvää unta. Nähdään onnellista unta.- Anonyymi
Miten se menikään Juha Watt Vainion laulussa..... Nyt päästiin naisista noista painajaisista.
Saa toivoa ett on jotain rakkautta. Ihmiset on niin pieniä, mitkä kirjoittaa, viihde otsikon alta kun katsoin.
Olisin ihmetellyt miksi Mariskan esitys oli rivo tms uutisten mukaan.?näin sen Vain elämää ja siinä ei ollut minkäänlaista erotiik ainakaan. Tavallinen laulu. Jokin sen iskelmälaulajan lauluista oli jonka lauloi. Nyt en saa päähäni nimeä sen laul.. Arja Koriseva han se oli.
Eihän hänel mitään rivoja lauluja ole.- Anonyymi
Ei se seksittömyys ole mikään häpeä. mullakin on pari lasta ja todella vähällä seksillä tehty. Olen just laskenu että ikää on 45 ja seksivuosia on ollut neljä. Ja nekin aika harvakseen. Olen aika tyytyväinen ettei enempää ole tarvinnu tehdä seksiä. Näin miehenä kun seksin tarve hoituu omin käsin viidessä minuutissa. Nainen kun vaatii tunteja eikä siltikään tyydyty.
- Anonyymi
Ei mutta tyhmyyttähän se on.ollla vittu panematta
- Anonyymi
Luonnon näkökulmasta paneminen ilman jälkeläisten hankkimista se tyhmää on. Vai kehittyivätkö kortsut muka itsekseen jostakin alkukeitosta?
- Anonyymi
Kynttilän päissä voi olla joko jänis ja orkku tai sitten jotain ihan muuta.
https://www.iltalehti.fi/mieli/a/01a92033-e5f2-4a62-8740-1b406dc87ee9
Toisinpäin kysyen etiikka ei useimmilla enää riitäkään. - Anonyymi
Seksitön elämä, on surkee elämä.
Sitä en toivo edes pahimmalle vihahenkilölle.- Anonyymi
onko elämän tarkoitus koiran kusettaminen? ja koiran persreijän tuijottaminen kusetusreissulla? Yli miljoonalle suomalaiselle niin tuntuu olevan- ihmettelen suuresti.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
onko elämän tarkoitus koiran kusettaminen? ja koiran persreijän tuijottaminen kusetusreissulla? Yli miljoonalle suomalaiselle niin tuntuu olevan- ihmettelen suuresti.
Jos seksi on pääasia, on paras syntyä kaniksi.
Seksi on tarkoitettu houkuttimeksi terveessä lisääntymisiässä oleville. Nykymaailmassa iän pidentyminen on hygienian ja ravinnon ansiosta bonusta, mutta terveellisin lisääntymisikä alkaa olla parasta ennen. Munasolujen uusiutuminen ja kivesten generoimien siittiöiden laadun huononeminen lisää geneettisiä vahingollisia mutaatioita, joten luonto sammuttelee seksihimoja. Seksihimojen katoaminen vapauttaa energiaa muihin asioihin. Seksiaika on nähtävä vain yhtenä elämän väliasemana elämänradalla. Ei enempänä eikä vähempänä. - Anonyymi
Onko sinusta pakkoseksi sitten parempi, jos ei kiinnosta? Jos kiinnostaa ok, jos ei kiinnosta, niin myös ok. Jokaisen oma asia
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jos seksi on pääasia, on paras syntyä kaniksi.
Seksi on tarkoitettu houkuttimeksi terveessä lisääntymisiässä oleville. Nykymaailmassa iän pidentyminen on hygienian ja ravinnon ansiosta bonusta, mutta terveellisin lisääntymisikä alkaa olla parasta ennen. Munasolujen uusiutuminen ja kivesten generoimien siittiöiden laadun huononeminen lisää geneettisiä vahingollisia mutaatioita, joten luonto sammuttelee seksihimoja. Seksihimojen katoaminen vapauttaa energiaa muihin asioihin. Seksiaika on nähtävä vain yhtenä elämän väliasemana elämänradalla. Ei enempänä eikä vähempänä.Miehillä asia tuppaa olemaan juuri päin vastoin. Suurmiehet ammentavat energiansa seksistä, heillä on usein kokonainen haaremi.
Vastaavasti seksittömyys lannistaa miehen kuin miehen saamattomaksi vätykseksi, usein juopoksi. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Miehillä asia tuppaa olemaan juuri päin vastoin. Suurmiehet ammentavat energiansa seksistä, heillä on usein kokonainen haaremi.
Vastaavasti seksittömyys lannistaa miehen kuin miehen saamattomaksi vätykseksi, usein juopoksi.Ovat tehneet ensin suurtekonsa. Sitten kun naiset ovat alkaneet piirittää, ovat alkaneet haaskata aikaansa akkoihin. Ja suurteot ovat jääneet naipottelun, huumeiden ja korruption alle.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Miehillä asia tuppaa olemaan juuri päin vastoin. Suurmiehet ammentavat energiansa seksistä, heillä on usein kokonainen haaremi.
Vastaavasti seksittömyys lannistaa miehen kuin miehen saamattomaksi vätykseksi, usein juopoksi.Sen vuoksi olisi miehet kuohittava 60- vuotiaana, että järkevyys elämään ja maailman rauha säilyisi. Hoitopaikoissa vanhat ukot ovat riesa, kun ne käpelöi ketätahansa lähelle tulevaa naista! Kaikki sodat ja maailman pahuus johtuu miesten ruumiillisen voiman avulla vainoharhaisen vallan halun tavoitteluun, myös seksillä sekä naista alistamalla. Kun ei ole järkeä enää, viagran käyttökin sotkee päätä lisää! Olisi halpa konsti pelastaa maailmamme ja parantaa elämänlaatua!
- Anonyymi
Selipaatti seilaa.Nyt alkaa vasta 14.vuosi.
- Anonyymi
Seksuaalisuus on normaalia. Seksistä ja seksuaalisuudesta puhuminen on normaalia.
Älä tee siitä epänormaalia. - Anonyymi
Seksi, seksuaalisuus on ihan normaalia. Jos ei ole seksihaluja, sekin on normaalia. Pöhköä ajatella itsensä rikkinäiseksi. Ja ilkeääkin itseä kohtaan.
Minä pidän seksistä. Se on rakkautta, vuorovaikutusta parisuhteessa, mutta sillä on muitakin hyviä vaikutuksia:
1. Polttaa kaloreita
2. Piristää mieltä
3. Parantaa vastustuskykyä
4. Tuo hehkua iholle
5. Lievittää stressiä
6. Parantaa unen laatua
7. Kohottaa itsetuntoa
8. Vahvistaa parisuhdetta
9. Lievittää kipua
10. Piristää aivotoimintaa- Anonyymi
Seksi ei tosin ole ainoa asia joka nuo saa aikaan.
- Anonyymi
Kyllä seksi on hyödyllistä ja viihdyttävää. Pitää muistaa, että kun antaa,saa itsekin.
- Anonyymi
On kai se nuorelle miehelle..siksi nuoret viettiset miehet jatkaa nuorten naisten juottamista humalaan sekin toisen ihmisen.ottaminen sammuneena tuntuu tärkeältä viettiselle miehelle ei ole rajoja eikä käyttäytymistä sillon kun vietti vie..säälittävää ja rikollista, mutta hyvältä tuntuu nuorelle miehelle..nainen saa kantaa tuosta usein seuraukset ja mies vaan naureskelee..
- Anonyymi
Älä ole katkera. Lopeta juominen ja katsele kunnon miehiä.
- Anonyymi
On.
Oliko muuta?
https://maskiset.net/fi/kategoria/pestavat-kasvomaskit/ - Anonyymi
Itsekin olen itseni jo parisen vuotta aseksuaaliksi määritellyt, ja on sitä jo muutamia kertoja saanut kuulla yhtä sun toista "diagnoosiksi" sen sijaan että nyt vain tämmöinen sattuisin olemaan. Lapsuustraumoista hormonaalisiin vikoihin ja sisäistettyyn seksihäpeään on kaiveltu ties mitä perusteluja, mutta kun asia ei nyt toimi näin.
Joitain kiinnostaa samansukupuoliset. Joitain eri sukupuoliset. Jotkut kiinnostuu sukupuolesta riippumatta. Eikö jonon jatkoksi nyt mahtuisi ne, joita ei kiinnosta sukupuolesta riippumatta kukaan? Eihän enää kukaan uskottava lääkäri väitä, että homous on sairaus joka pitäisi jotenkin parantaa.
Aseksuaalisuus on seksuaalinen ominaisuus siinä missä muutkin, ja nykypäivän seksipositiivisessa maailmassa se unohtuu helposti. Ei sillä, että seksipositiivisuus sinänsä huono asia olisi. Mutta esim. mediassa siihen ei juuri törmää, ja moni saattaa helposti kokea olevansa jollain tapaa viallinen ja vähemmän inhimillinen, kun joka ainut esimerkki seksistä piittaamattomasta on robotti, psykopaatti tai jotenkin traumatisoitunut ja "rakkaudella parannettavissa".
Arviolta noin 1% maailman väestöstä on aseksuaaleja, joten vaikka välillä tuntuu siltä ettei ketään samoilla aaltopituuksilla olevaa löytyisi, ei kyseessä todellakaan ole mikään mahdottomuus!- Anonyymi
Eihän naimaan ole kenenkään pakko ryhtyä. Sitä harrastaa ken haluaa. Se kuuluu normaaliin parisuhteeseen ja siitä nauttii molemmat. Ihmiset perustavat perheen ja saavat lapsia. Niin elämä jatkuu ja voi hyvin.
- Anonyymi
Aseksuaalisuudesta liikkuu erittäin paljon harhakäsityksiä. Eräs harhakäsityksistä on se, että se olisi ”umpikuja” evoluutiossa. Perusteluna tälle on ilmeisesti vanhanaikainen näkemys, että jokainen elävä olento pyrkisi lisääntymään. Tämä logiikka ei kuitenkaan toimi mm. siksi, että
-seksuaalit vanhemmat saattavat saada aseksuaalin lapsen (eli kummankaan vanhemman ei itse tarvitse olla aseksuaali)
-aseksuaali saattaa haluta saada biologisia lapsia (eli vaikkei kokisi seksuaalista vetovoimaa lainkaan, voi silti haluta saada biologisia lapsia)
-ei ole mitään yleispätevää syytä, miksei aseksuaali voisi saada biologista lasta (eli tyypillisesti aseksuaalin elimistö kykenee tuottamaan sukusoluja, ja lisääntymiseen liittyvä osa elimistöstä toimii)
-monet seksuaalit harrastavat suojaseksiä ja ovat päättäneet kumppaniensa kanssa, etteivät koskaan hanki lapsia (eli ihminen voi harrastaa seksiä, ja kokea seksuaalista vetovoimaa, mutta ei tarvetta lisääntyä)
Toinen harhakäsitys on, että aseksuaalit olisivat lähinnä naisia. Todellisuudessa aseksuaaleja miehiä on lähes yhtä paljon.l Luultavampaa on, että miehen seksittömyys ja aseksuaalisuus on yhteiskunnassamme tabu, josta ei puhuta, jolloin syntyy vaikutelma, että aseksuaaleja miehiä olisi vain vähän.
Kolmas tässä mainittava harhakäsitys on, että aseksuaalisuus olisi harvinainen tai uusi ilmiö. Todellisuudessa aseksuaaleja on nykykäsityksen mukaan yhdestä viiteen prosenttia väestöstä eli suunnilleen samaa luokkaa kuin homoseksuaalejakin. Aseksuaalisuudesta vain puhutaan selvästi vähemmän valtamediassa kuin homoseksuaalisuudesta, jolloin syntyy illuusio, että aseksuaalisuus olisi harvinaista. Ei myöskään ole uskottavaa, että aseksuaalisuus olisi ilmaantunut vasta hiljattain. Luultavammin aseksuaaleja on aina ollut ihmisten keskuudessa."
Mielestäni mielenkiintoista tuo minkä itsekin uskon hyvinkin paikkansapitäväksi:
...."aseksuaaleja miehiä on lähes yhtä paljon. Luultavampaa on, että miehen seksittömyys ja aseksuaalisuus on yhteiskunnassamme tabu, josta ei puhuta, jolloin syntyy vaikutelma, että aseksuaaleja miehiä olisi vain vähän."
Tämä johtuu todennäköisesti siitä, että miehet itse asettavat paineita tästä, itselleen ja muille. Miehuus mitataan sillä montako naista on onnistunut "kaatamaan". Naiselle on jostain syystä helpompaa myöntää ettei kiinnosta.
Miehelle jolla ei ole kymmenittäin naiskokemuksia nauretaan toisten miesten keskuudessa, ja nämä nautajat hyvin usein ovat itse varsin samassa veneessä pilkattaviensa kanssa.
Itselläni (nainen) tämä asia meni niin että nuorena hurjasteltiin ja elettiin, mentiin ja koettiin. Sitten jossain vaiheessa tuli totaalinen kyllästyminen. Nyt elän vahvasti sinkkuelämää enkä kaipaa yhtään seksiä elämääni. Näin mennyt muutama vuosi nyt viimeisen suhteen jälkeen.
En kuitenkaan sano että tämä tulisi olemaan lopullinen päätös, tällä hetkellä kuitenkin on se mitä haluan.
En katso olevani mikään tai kukaan sanomaan mikä on "oikein". Jokainen saakoot rauhassa valita miten haluaa elää, kunhan ei vahingoita ketään.- Anonyymi
Luulen että "aseksuaalien" luku olisi paljon korkeampi jos seksuaalisuutta ei olisi korostettu nyky-yhteiskunnassa yhtäällä tabujen ja toisaalla mainosten avulla.
- Anonyymi
Mulle seksittömyys (yhdyntöjen puuttuminen/vähyys) ei ole häpeän aihe kun terveys reistailee mutta onneksi tuo vaimo suostuu sentään ottamaan suihin ja rintojen väliin aika ajoin ja vaimo tykkää puolestaan myös suuhoidosta ja sormetuksesta.
- Anonyymi
Tärkeintä,että on asialla edes kannatuksen vuoksi. Päämäärä ei ole niin tärkeä kuin liike.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tärkeintä,että on asialla edes kannatuksen vuoksi. Päämäärä ei ole niin tärkeä kuin liike.
Kyllähän se mällin tulo helpottaa oloa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kyllähän se mällin tulo helpottaa oloa.
Sama se on kuin vanhan haulikon kanssa: kyllä se laukeaa,kun aikansa tyhjää rämpsyttää, sanoi vanha kansa.
Kiinnostava juttu.
En itsekkään varsinaista yhdyntä keskeistä seksiä kaipaa. Kosketus pitoinen läheisyys on tärkeämpi.- Anonyymi
Kyllä kunnon seksi vaikka joka päivä on parasta tässä elämässä sanokaa mitä sanotte
- Anonyymi
Mutta ensin pitää löytää itselle sopiva kumppani. Aika näyttää löytyykö sellainen vaikka sieltä tanssiaisista.
- Anonyymi
Seksuaalisuus on vietti, joka on vain ihmisellä. Eläinkunnalla vietti liittyy täysin suvunjatkamiseen, ja jossain määrin poikkeavaan käytökseen ja alistamiseen. Mutta vain ihmismielessä paritteluvietti on kehittynyt seksuaalisuudeksi pelkästään paritteluun liittyvästä mielihyvästä, pelkästään sen tavoitteluun. Tämä vietti liikkuu normaalista nautinnonhalusta aina sairaisiin perversioihin. Ts. seksuaalisuuden hävitessä ihminen on melkolailla normaalissa mielentilassa.
- Anonyymi
Seksi parisuhteessa on samanlaista tunteiden välittämistä toiselle kuin puhumalla. Kaksi "mykkää" ja kaksi pälättäjää ovat luonnollinen pari ja molemmat skenariot toimivat luonnostaa. Toisessa tapauksessa puhutaan harvoin ja toisessa koko ajan.
Sitten kun toinen on "mykkä" ja toisella tarinaa riittää koko ajan niin tilanne onkin mielenkiintoisempi. - Anonyymi
Kyllä sitä nuorena jaksoi panna tupsuttaa vaikka koko paivän. Näin ikämiehenä kerta pari viikossa on sopiva taksa. Kumppani on kyllä ”aina valmiina” kuin partiotyttö konsanaan. Aina pitää kuitenkin muistaa vanha viisaus: ”Kyllä pillu hyvvee on,mutta ee oo pullamössön voettanutta.”
- Anonyymi
En ymmärrä koko aseksuaalisuutta. Jos ei paneta niin ei paneta. Kaikelle aina keksittävä hieno nimi. Meillä asia toimii niin että vaimo saa orgasmin n 3 krt viikossa, mutta antaa silti minun laueta sisäänsä vaikka joka ilta. Ei ole kuulemma hänestä mikään ongelma. Minulla onkin ihana vaimo.
Ei ole, miksi olisi? Jokainen meistä on rakennettu erilaisista toiveista ja haluista, ei ole kahta samanlaista. Sitten voi myös olla "kausia" jolloin seksi ei vain edes tule mieleen tai sitten libido voi olla vähän "ylivireessä" 😂 Mutta jo se että pohdit asiaa kertoo että tiedostat adian ja hyväksyt itsesi sellaisena kuin ole mutta että kannattaako olla huolissaan niin ei ❤
- Anonyymi
Runkkaan VR pornolle kerran viikossa. Aika matala on seksivietti ja ikää vasta 30.
https://photos.app.goo.gl/PmycWFmgNZfoLDMN6
Tuossa on filmi jonka tein ei ole pornoa vaan tanssia.
Kahvilan edessä. Tuo ei ollut valmis mutta laitan sen
että siinä olen.
( en kestä mitään pornoon liittyvääkään.
Olen neitsyt . Elänyt TRO periaatteella Tosi rakkaus odottaa.Ei ole häpeän aihe, minua ei ainakaan hävetä yhtään jos en halua seksiä tai tykkään elää ilman. Ne tarpeet tulee, kun ne tulee ja kellä niitä tarpeita ei ole ollenkaan, ei yhtään sen häpeällisempää.
Onko se tanssivideo siinä?
Mistä löydän kenen kanssa jakaa asioita kuulumisia Jota kunnioittaa älyllinen jota voisikunnioittaa älyllisenä
Kn menee aikaa ett ihminen sanoo jotain issä ymmörtänyt ihan väärin ja noloa ei voi sanoa että tuo puhe on rasittavaa kuunnella
Ei sellainen ihminen välitäkään
Lähetin sille bb talossa olleelle viestin
Laulajalle kun antoi e mailin
Mut se oli väärä
Aattelin kirjoitin väärin uuden lähetin
Ei mennyt Nyt kolmannen sekin palautui
Manuela Boscole en enääkirj koska he oli iha n vauvoja näin Maria Veitola vierailee ohjelmasta
( juuri jokaei voi ymmärtää.
Miksi ihmiset ei tahdo vastata? Munnuu00 voitte kirj gmail jos tahdotte. Minulle, joka kehittymätön sielun ja tunnne elämältä.
Mutta tervesieluine koska aie elämät olivat eheitä. Ei ole koskaan rikottu kuintäällä, Warsowassa oli kyllä kidutus 1939-44Maajussille morsian näkyi fiksuja ihmisiä
En oikein ymmärrä millaisia ihmiset ovat.
Miksi eivät keskustele, vastaa ja keskustele.
mieluuten tutustuisun julkkiksiin ? Jotka ursetuntoisia
Kaukenlaisiin ihmisiin kun en ymmärrä ihmisiä.
Kahvila viereen oli muutt kirkon seurakuntatilat
Menin käymään He ei tahtoneet jutella.
Keskiikäisten naisten selkiä näkyi vaan, he ei tahtoneet edes kuulla mitä sanoin.
Sanoin esim että Jeesus sanoi, Raamatussa lukee;; Jeesus sanoi miksi sanotte minua hyväksi? Kukaan ei ole hyvä, Jumala yksin on hyvä
He ei kuunnelleet eikä kommentoineet
He haluaisi sinne vaan alottelijan?
Mut kun on menestyneitä ihmisiä
Laittaako Sarasvuo minulle ajan kalenterista???
Näin vaimostaan vain jakkupukuisen esiintymisen tanssissa
Tahtoisin monia tavata en ymmärrä millaisia ihmiset on
Ketjusta on poistettu 225 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos
Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä602007Jos ottaisit yhteyttä, näyttäisin viestin kaikille
Yhdessä naurettaisiin sulle. Ymmärräthän tämän?1661688Heikki Silvennoinen ( Kummeli)
Kuollut 70-vuotiaana. Kiitos Heikille hauskoista hetkistä. Joskus olen hymyillyt kyynelten läpi. Sellaista se elämä on701408Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?
Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?2411367Pelotelkaa niin paljon kuin sielu sietää.
Mutta ei mene perille asti. Miksi Venäjä hyökkäisi Suomeen? No, tottahan se tietenkin on jos Suomi joka ei ole edes soda2321313Kauanko valitatte yöpäivystyksestä?
Miks tosta Oulaisten yöpäivystyksen lopettamisesta tuli nii kova myrsky? Kai kaikki sen ymmärtää että raha on nyt tiuk3391179- 1281155
- 801135
Nyt kun Pride on ohi 3.0
Edelliset kaksi ketjua tuli täyteen. Pidetään siis edelleen tämä asia esillä. Raamattu opettaa johdonmukaisesti, että3171085IL - VARUSMIEHIÄ lähetetään jatkossa NATO-tehtäviin ulkomaille!
Suomen puolustuksen uudet linjaukset: Varusmiehiä suunnitellaan Nato-tehtäviin Puolustusministeri Antti Häkkänen esittel3421082