Koronakriisi on paljastanut sen, kuinka haavoittuvan uusliberalismi voi yhteiskunnasta tehdä. Suomihan sai tästä oppitunnin jo vuosina 1917-18, jolloin talousliberalismin nimityksen eteen ei tarvinnut vielä liittää liitettää uus-. Olipa sitten kyseessä uusi tai vanha talousliberalismi, vaikutukset ovat aika samankaltaiset ja kriisin iskiessä seuraukset tuhoisat.
Vuonna 1917 maasta loppui ruoka ja se johti aseelliseen laajaan kansannousuun, johon tuskin ilman nälänhätää olisi riittänyt kourallista enempää osanottajia. Toki myös bolsevistinen kiihotus vaikutti, mutta ei kapinoita pelkillä kiihottajilla tehdä, tarvitaan myös niitä, joilla on syytä kiihottua.
Sosiaalidemokratian luvattuna aikana sodan jälkeen tehtiin maassamme lukuisia terveyden kannalta hyviä toimia. Ruoka, jos mikä on terveydelle tärkeää ja niinpä kouluihin järjestettiin yhteiskunnan kustantama ruokailu ja työpaikoille työnantajien järjestämä terveellinen ja ravitseva työmaaruokailu. Toki työnantajat eivät tuota työtehoakin parantavaa uudistusta olisi itse oma-aloitteisesti tehneet, elleivät nuo nykyään pirusta seuraaviksi leimatut ammattiliitot yhdessä terveysviranomaisten kanssa olisi painostaneet.
Tutkimukset osoittavat, että koronan leviämiseen vaikuttavat myös ravinnolliset seikat. Riittävän korkeat D-vitamiinitasot vähentäisivät tutkimusten mukaan sairastumisia ja kuolemia. D-vitamiinista tiedetään sen vaikutukset ihmisten terveyteen hyvin laajasti. Miten tämä sitten liittyy uusliberalismiin?
Monellakin tavalla. Ensinnäkin uusliberalistinen rajoittamaton ja mistään muista yhteiskunnallisista seikoista piittaamaton voitontavoittelu on johtanut globalisaatioon, jossa työvoima liikkuu hyvin laajalti. Tämä johtaa luonnollisesti terveydellisiin ongelmiin jo sinänsä, koska ihmiset joutuvat luonnooloihin, joihin he eivät biologisesti ole tottuneet. Samalla vaeltavat elämänmuoto ja vieras kulttuuri vierottaa heidät heidän normaaleista elämäntavoistaan ja ruokailutottumuksistaan, joita he eivät ehkä voi harjoittaa senkään takia, että heidän uuden oleskelumaansa ruokakulttuuri ja tarjolla olevat ruoka-ainekset ovat erilaisia ja heidän kannaltaan puutteellisia.
Työelämä on myös muuttunut pientoimijavaltaisemmaksi, ja kunnollinen työmaaruokailu samoin kuin kunnollinen työterveyshuolto ovat osa entistä harvemman työntekijän arkea. Kaikenlaiset hyvin vapaasti ja rajoittamattomasti toimivat epämääräiset työnantajat eivät aina maksa edes palkkoja, saati että huolehtisivat työntekijöistään muutenkaan.
Koronakriisi on jälleen kerran muistuttanut maailmaa siitä, mitä talousliberalismin rutto saa aikaiseksi. Se on kuin alkoholismi. Niin kauan kun nousuhumalaa riittää, kaikki on niin hienoa. Mutta kun huumaava aines loppuu, iskee aivan hirvittävä krapula. Talousliberalismiin on kuitenkin toimivaksi todettu lääke, jota on menestyksellä käytetty aina 1800-luvulta saakka ja se on pitkälti kehitetty Bismarckin Saksassa.
Se lääke on ammattiyhdistystoiminta ja sosiaalidemokratia.. On aika jälleen nostaa työväen järjestäytymisastetta ja nyt jos koskaan on aika myös pienyrittäjien, ainakin niiden yksinyrittäjien, joihin myös maanviljelijät kuuluvat, liittyä sosiaalidemokraatteihin ja alkaa rakastamaan verojaan, lähimmäisiään ja maataan, jossa asuvat. Olipa yritys minkä kokoinen tahansa, yhteiskunnan tulee taata, että se pystyy huolehtimaan työntekijöistään asiallisesti. Kustannukset verotetaan yrityksiltä, mutta ne hyötyvät työvoimansa parempana työkykynä ja terveinä, toimintakykyisinä kuluttujina, jotka ostavat heidän tuotteitaan ja palveluksiaan. Talousliberalismin lyhytnäköinen ja typerä ajattelu on aika heittää taas sinne minne se kuuluukin, eli roskakoriin.
Kunnollinen työmaaruokailu ja työterveyshuolto tulee olla jokaisen työntekijän perusoikeus. Jos niin olisi jo nyt, meidän olisi helppo huolehtia myös maahanmuuttajaperäisen väestön D-vitamiinitasoista ja järjestää työpaikkojen terveydelliset olot suojaamaan niin työntekijöitä kuin asiakkaitakin jopa koronaviruksen kaltaiselta hyvin tarttuvalta taudilta.
Talousliberalismin 30 vuotta kestänyt päihtymysputki on nyt syytä laittaa poikki ja palata normaaliin, terveeseen yhteiskuntaan. Humalaisten sekopäiset puheet on myös syytä oikoa kerrasta: sosiaalidemokratia ei johda pakkotyöleireihin, mutta sosiaalidemokratian ja ay-toiminnan puute johtaa, kaiken muun kurjuuden ohella, mitä työvoiman järjestäytymättömyys tuo aina tullessaan.
Vuonna 1917 maasta loppui ruoka ja se johti aseelliseen laajaan kansannousuun, johon tuskin ilman nälänhätää olisi riittänyt kourallista enempää osanottajia. Toki myös bolsevistinen kiihotus vaikutti, mutta ei kapinoita pelkillä kiihottajilla tehdä, tarvitaan myös niitä, joilla on syytä kiihottua.
Sosiaalidemokratian luvattuna aikana sodan jälkeen tehtiin maassamme lukuisia terveyden kannalta hyviä toimia. Ruoka, jos mikä on terveydelle tärkeää ja niinpä kouluihin järjestettiin yhteiskunnan kustantama ruokailu ja työpaikoille työnantajien järjestämä terveellinen ja ravitseva työmaaruokailu. Toki työnantajat eivät tuota työtehoakin parantavaa uudistusta olisi itse oma-aloitteisesti tehneet, elleivät nuo nykyään pirusta seuraaviksi leimatut ammattiliitot yhdessä terveysviranomaisten kanssa olisi painostaneet.
Tutkimukset osoittavat, että koronan leviämiseen vaikuttavat myös ravinnolliset seikat. Riittävän korkeat D-vitamiinitasot vähentäisivät tutkimusten mukaan sairastumisia ja kuolemia. D-vitamiinista tiedetään sen vaikutukset ihmisten terveyteen hyvin laajasti. Miten tämä sitten liittyy uusliberalismiin?
Monellakin tavalla. Ensinnäkin uusliberalistinen rajoittamaton ja mistään muista yhteiskunnallisista seikoista piittaamaton voitontavoittelu on johtanut globalisaatioon, jossa työvoima liikkuu hyvin laajalti. Tämä johtaa luonnollisesti terveydellisiin ongelmiin jo sinänsä, koska ihmiset joutuvat luonnooloihin, joihin he eivät biologisesti ole tottuneet. Samalla vaeltavat elämänmuoto ja vieras kulttuuri vierottaa heidät heidän normaaleista elämäntavoistaan ja ruokailutottumuksistaan, joita he eivät ehkä voi harjoittaa senkään takia, että heidän uuden oleskelumaansa ruokakulttuuri ja tarjolla olevat ruoka-ainekset ovat erilaisia ja heidän kannaltaan puutteellisia.
Työelämä on myös muuttunut pientoimijavaltaisemmaksi, ja kunnollinen työmaaruokailu samoin kuin kunnollinen työterveyshuolto ovat osa entistä harvemman työntekijän arkea. Kaikenlaiset hyvin vapaasti ja rajoittamattomasti toimivat epämääräiset työnantajat eivät aina maksa edes palkkoja, saati että huolehtisivat työntekijöistään muutenkaan.
Koronakriisi on jälleen kerran muistuttanut maailmaa siitä, mitä talousliberalismin rutto saa aikaiseksi. Se on kuin alkoholismi. Niin kauan kun nousuhumalaa riittää, kaikki on niin hienoa. Mutta kun huumaava aines loppuu, iskee aivan hirvittävä krapula. Talousliberalismiin on kuitenkin toimivaksi todettu lääke, jota on menestyksellä käytetty aina 1800-luvulta saakka ja se on pitkälti kehitetty Bismarckin Saksassa.
Se lääke on ammattiyhdistystoiminta ja sosiaalidemokratia.. On aika jälleen nostaa työväen järjestäytymisastetta ja nyt jos koskaan on aika myös pienyrittäjien, ainakin niiden yksinyrittäjien, joihin myös maanviljelijät kuuluvat, liittyä sosiaalidemokraatteihin ja alkaa rakastamaan verojaan, lähimmäisiään ja maataan, jossa asuvat. Olipa yritys minkä kokoinen tahansa, yhteiskunnan tulee taata, että se pystyy huolehtimaan työntekijöistään asiallisesti. Kustannukset verotetaan yrityksiltä, mutta ne hyötyvät työvoimansa parempana työkykynä ja terveinä, toimintakykyisinä kuluttujina, jotka ostavat heidän tuotteitaan ja palveluksiaan. Talousliberalismin lyhytnäköinen ja typerä ajattelu on aika heittää taas sinne minne se kuuluukin, eli roskakoriin.
Kunnollinen työmaaruokailu ja työterveyshuolto tulee olla jokaisen työntekijän perusoikeus. Jos niin olisi jo nyt, meidän olisi helppo huolehtia myös maahanmuuttajaperäisen väestön D-vitamiinitasoista ja järjestää työpaikkojen terveydelliset olot suojaamaan niin työntekijöitä kuin asiakkaitakin jopa koronaviruksen kaltaiselta hyvin tarttuvalta taudilta.
Talousliberalismin 30 vuotta kestänyt päihtymysputki on nyt syytä laittaa poikki ja palata normaaliin, terveeseen yhteiskuntaan. Humalaisten sekopäiset puheet on myös syytä oikoa kerrasta: sosiaalidemokratia ei johda pakkotyöleireihin, mutta sosiaalidemokratian ja ay-toiminnan puute johtaa, kaiken muun kurjuuden ohella, mitä työvoiman järjestäytymättömyys tuo aina tullessaan.
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.