Kun tällä palstalla niin usein ja hanakasti ihaillaan miehiä ja ylistetään heidän jumalallisia ominaisuuksiaan, niin onko tässä tapauksessa niin että ylistäjinä toimivat ei niin miehet vai peräti kaikessa puutteelliset naiset?
(hihitystä)
(hihitystä)
Vastaukset 8
Vanhimmat
Juurikin näin
Funeau on sellainen venkula että heikompia huimaa.
(hirn)
Ajan kuluksi
Onkohan olemassa sellaista käsitettä kuin palstasolidaarisuus?
(hihitystä)
Mjoo
Ketäs minä tässä olen oikein ylistänyt?
No Sanna Marin tuli ensimmäiseksi mieleen. No minkä ihmeen vuoksi minä Sanna Marinia ylistäisin?
Annetaan vaihtoehtoja. Vaihtoehtoja myös jaetaan, sijoitellaan ja sommitellaan milloin mitenkin.
(hirn)
Ylistämisen logiikka
Heti kärkeen on tökättävä jahtipuukko siihen kohtaan jossa tuntuu ja josta lämpimät sanat ryöpsähtävät kylmille käsille.
Ylistäminen on omien puutteiden unelma. Jalustalle nostaminen on verrattavissa kattolampun vaihtoon.
Ylistävä sielu ei ole nähnyt omaansa siinä missä kirjoittava ihminen haparoi sanoissa.
(reps)
Solidaarisuussyistä en siis lähde ylistämään ketään täällä, sillä täällä ei ole ketään tai mitään ylistettävää.
Elämme fiktiossa.
(hirn)
Ajatellaan että väittäsin jonkin olevan totta, tai että esittäisin mielipiteen jostain asiasta.
Pelkkää fiktiota.
Fiktion kummallisin puoli on se että sillä on mahdollisuus muuttua faktaksi. Jossain.
Aatelkaapa sitä.
(hirn)
Miehissä jumalallisia ominaisuuksia? Kerro?
Jumala on fiktiota.
Aasikin sen ymmärtää.
(reps)