Joitakin viestiketjuja täällä on kai ollut tantrisesta hieronnasta. Jonkin verran olen tietoinen myös siitä, että on olemassa tantrisia koulutuksia. Niiden kanssa kannattaa olla kuitenkin varovainen , koska on niitäkin kouluttajia, jotka on valmiita järjestämään kursseja/koulutuksia jopa näin riskiaikoina, piittamatta ilmeisestikään kovinkaan paljoa asiakkaiden turvallisuudesta tai terveydestä. Myöskin jos itseä askarruttaviin kysymyksiin saa hyvin epämääräisiä vastauksia, niin ei tule kovin luotettava olo, vaan enemmänkin jos jotain saattuu, niin asiakas on aika omillaan. Ihan sama onko poikkeustilannetta tai ei, mutta normaaliaikanakin tälläinen hyvin merkittävä välinpitämättömyys ei tunnu hyvältä oikein...
Ja nämä on aika yleispäteviä juttuja riippumatta koulutuksen aiheesta. Kyllä kouluttajilla pitäisi aina olla jonkinlainen vastuu asiakkaiden turvallisuudesta, koska se saattaa vaikuttaa heidänkin bisnestulevaisuuteensa. Toki ihan kaikesta kouluttajakaan ei voi olla vastuussa, esim. aikuisen ihmisen tulee osata liikkua omatoimisesti paikasta toiseen ja kyettävä tarvittaessa hoitamaan oma ruokapuolensa, mutta toisaalta jos ainut vastuu mitä otetaan on se, että saadaan kurssi vedetyksi ja rahat pois asiakkailta, niin sellainen saattaa ennen pitkää kostautua, olipa aihe mikä tahansa
Tantrakoulutuksesta
Anonyymi
0
<50
Vastaukset
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "874098Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella242911No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol452320- 341321
- 10909
- 131885
- 6874
Masan touhut etenee
Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa12822Naisten ja miesten tasoeroista
Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris124766- 11760