Trump pitää kohta voittopuheen

Näin sanoivat mtv3 uutisissa. Myöntävät jo että nyt käy kuten 2016, Trump voittaa, vaikka valtamedia väitti Bidenin olevan varma valinta.

Yle, hävisitte sitten nämäkin vaalit. 4 vuotta päivittäistä Trumpin mollaamista ja reportaaseja yhdysvalloista. Kuinkahan paljon veronmaksajien rahoja on laitettu Trumpin haukkumiseen.
11<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

Trump on kuin PS, ylestä huolimatta voitosta voittoon.

Äänestä

Suomalaiset kommentaattorit spekuloivat tässä vaiheessa sitä, millä keinoin Biden voisi tässä vaiheessa voittaa. Vielä eivät ole niin epätoivoisia, että syyttäisivät ulkomaisia toimijoita vaalivaikuttamisesta.

Niin tai näin, YLEn ehdokas näyttää häviävän taas. Jälkikäteen katsottuna naurettavaa tämä massiivinen jenkkien vaalien märehtiminen. Pitäisi keskittyä uutsioimaan aiheista , jotka todella koskevat Suomea, kuten EU-asiat ja maamme heikkenevä talous.

Äänestä

Uskomaton nousu taas Trumpilta. Kansa kiittää Trumpia historiansa pisimmästä talouden noususta, joka päättyi vasta korona pandemiaan.

Äänestä
  • ... ja alkoi jo Obaman aikana. Tuskin Trump yksin siitä kiitosta ansaitsee.

    Äänestä

Suomessa Trump kuuluisi vihreisiin demagogeihin...

Äänestä

Trump loi lähes täystyöllisyyden, uskomaton menestystarina.

Äänestä

ÄLKÄÄ nyt juistelko niitä lopputuloksia etukäteen - se on vielä teille kaksinkertainen pettymys.... .

Äänestä
  • Entäs teille 4 vuoden jälkeen?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Entäs teille 4 vuoden jälkeen?

    Ei mikään, koska kumpikaan ukkeli ei ole ehdolla..

    Äänestä

On se saamari, Biden on täysin Kiinan orja ja ohjailtavissa sieltä koska ostettu mies, ihan kahelia sitä kannattaa, Kiina on täysin diktratuuri nykyään sisältäen omat ihanat keskistysleirit kansalaisten valvonnan, sun muut ja tuommoista paskaa sitten kannatetaan, ei saakeli.

Äänestä
  • Väärin meni, Biden on tiukempi kuin Trump Kiinan suhteen. Kiina on Suomelle tärkeä kauppakumppani nyt ja tulevaisuudessa, samoin kuin Venäjä, ei Venäjänkään alamäki ikuisesti jatku.
    Vastaavasti Trumpin tullipolitiikka noin yleisesti ottaen on Suomelle haitallista.
    Vaakakuppi Suomen kannalta on suurin piirtein tasan. Toisaalta Trump edustaa mennyttä aikaa, johon keskisen amerikan punaniskat koettavat tarrautua, ei se kuitenkaan pitemmän päälle onnistu. Biden taas on jo seniili, kuten Kekkonen viimeisellä kaudellaan....

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Näin sanoivat mtv3 uutisissa. Myöntävät jo että nyt käy kuten 2016, Trump voittaa, vaikka valtamedia väitti Bidenin olevan varma valinta.

Yle, hävisitte sitten nämäkin vaalit. 4 vuotta päivittäistä Trumpin mollaamista ja reportaaseja yhdysvalloista. Kuinkahan paljon veronmaksajien rahoja on laitettu Trumpin haukkumiseen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu