Tanskan minkkiläisille napit otsaan, massakaput

Tanskassa lopetetaan miljoonia minkkejä virusmutaation takia.

Tanskassa lopetetaan kaikki maan minkkitarhojen minkit eläimistä löytyneen koronavirusmutaation takia. Tanskan poliisin mukaan tämä tarkoittaa arviolta 15–17 miljoonan minkin lopettamista.

Minkkitarhoilta virus on uutistoimistojen mukaan levinnyt myös ihmisiin. Tanska lukeutuu maailman suurimpiin minkkiturkkien tuottajamaihin.

Tanskan pääministeri Metter Frederiksenin mukaan toimiin ryhdyttiin sen takia, että minkeistä löytynyt mutaatio voi uhata tulevan koronarokotteen toimintaa.

Minkkejä on lopetettu myös muun muassa Espanjassa ja Hollannissa koronatartuntojen takia, kertoo uutistoimisto Reuters

Lähteet: AFP, Reuters / Yle 4.11. klo 17.57
14<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 14

Vanhimmat

Turkistarhaus on aikansa elänyt ja tulisi muutenkin lopettaa.
Kaikki jotka kasvattavat turkiseläimiä olisi velvoitettava lopettamaan tarhaus eläkeelle jäätyään ja silloin ei jatkajaa saisi olla.

Äänestä
  • Niistä saa lihaluujauhoa, jolla voidaan korvata polttoturvetta. Ilmasto kiittää.

    https://yle.fi/uutiset/3-11627267

    Melkein ikiliikkuja? "Lihaluujauhon poltolla syntyvällä energialla tuotettaisiin lisää lihaluujauhoa Honkajoella Pohjois-Satakunnassa."

    Äänestä

Lähteeköhän Kettutytöt® Suomesta pelastustöihin?

Äänestä
  • Nehän nauttii, kun lopetetaan turkistarhaus.

    Äänestä

Sinänsä noi turkiseläimet jänniä, kun niistä käytetään vain turkki. Loppuruho menee roskiin. Yleensä eläin syödään ja jänteet ja nahka heitetään roskiin.

Äänestä

Suomessa Ruokavirasto aloittaa pelkästään tehostetun testaamisen turkis­tarhoilla.

Äänestä

Ylireagointia. Panikointia.

Äänestä

Nyt ei tarvita kuin yksi positiivinen minkiltä otettu koronanäyte ja minkit saavat napin otsaan ja samalla varmuuden vuoksi ketut ja kaikki muutkin tarhaeläimet. Siihen loppuu tarhaus Suomessa.
Positiivinen minkkinäyte saadaan vaikka "vahingossa" positiivisesta ihmisestä, esim. pohjalaiselta tarhurilta. Positiivinen näyte on järjestelykysymys, sillä koronatestaushan haluttiin pitää STM:n omissa käsissä.

Äänestä
  • Tyhmästä päästä kärsii koko bisnes. Suomessa on 500 000 työtöntä, ja ahne riistokapitalistiyrittäjä käyttää ulkomaista halpatyövoimaa.

    Nauran paskasta.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Tyhmästä päästä kärsii koko bisnes. Suomessa on 500 000 työtöntä, ja ahne riistokapitalistiyrittäjä käyttää ulkomaista halpatyövoimaa.

    Nauran paskasta.

    Sehän hyvittaa.

    Äänestä

Taas tuli vihreille itku. 😢 😭 😭

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Tanskassa lopetetaan miljoonia minkkejä virusmutaation takia.

Tanskassa lopetetaan kaikki maan minkkitarhojen minkit eläimistä löytyneen koronavirusmutaation takia. Tanskan poliisin mukaan tämä tarkoittaa arviolta 15–17 miljoonan minkin lopettamista.

Minkkitarhoilta virus on uutistoimistojen mukaan levinnyt myös ihmisiin. Tanska lukeutuu maailman suurimpiin minkkiturkkien tuottajamaihin.

Tanskan pääministeri Metter Frederiksenin mukaan toimiin ryhdyttiin sen takia, että minkeistä löytynyt mutaatio voi uhata tulevan koronarokotteen toimintaa.

Minkkejä on lopetettu myös muun muassa Espanjassa ja Hollannissa koronatartuntojen takia, kertoo uutistoimisto Reuters

Lähteet: AFP, Reuters / Yle 4.11. klo 17.57

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu