Kertokaa mistä uskovaisuudessa on kysymys

Olen saanut kristillisen kasvatuksen, mutta raamatun opit tuntuivat ei niin omilta varsinkaan mitä vanhemmaksi tulin. Minulla oli kuitenkin koko ajan käsitys, että on joku tai jokin voima yläpuolellamme ja me vain pieniä muurahaisia. Sitten aloin ristiä käteni ja pyytää huolenpitoa. Sain sitä. Tuntui kuin todella olisin ollut jonkun suojeluksessa. Kiitin huolenpidosta ja olin onnellinen ja luottavainen.

Sitten tapasin miehen, joka oli uskovainen ja sai minutkin sille polulle. Suhde miehen kanssa jäi kaukoystävyydeksi, mutta hän on vahvisti uskoani. Hän sairastui, tai oikeastaan kertomansa mukaan oli vakavan sairauden kynnyksellä. Veriarvot olivat huonot. Rukoilin hänen puolestaan, miten hän solu solulta tulee terveeksi. Ja niin tulikin. Paljon on muitakin asioita, joissa koin ihmeellistä johdatusta. Joku sanoisi niitä sattumuksiksi. Ehkä niitäkin on. Ja mitä on tapahtunut, on ollut hyvin konkreettistakin välillä, ei pelkästään tunnetasolla.

Kahdesti olen saanut erikoisen viestin. Onko se ääni, jota eivät muut kuule vai onko se joku kirkas ajatus. Mikään yks kaks saadun ahaa-elämyksen tyylisiä ne eivät kuitenkaan olleet. Toisessa viestissä käskettiin olla oikea ystävä juuri tuolle uskovaiselle tuttavalle. Toinen viesti herätti minut. Nukuin oikealla kyljelläni vasempaan korvaan "sanottiin" jotain puhutellen minua ensin etunimeltä ja sitten sanottiin jotain kummallista isästä. "Ääni "melkein koski korvaani. Lause oli selkeä, mutta sisältöä en ymmärrä vieläkään. Luulisin, että vain joku toinen, joka on kokenut nuo viestit, ymmärtää millaisista viesteistä puhun.

Uskovaisuudella - tai oikeastaan sillä tiellä - oli kääntöpuolensakin. Se iloinen olo jäi. En tiedä, miksi. En ole joutunut uskomisen vuoksi luopumaan oikeastaan mistään. Vuoden aikana on tapahtunut erityisen paljon isoja ikäviä asioita ja koen, että en ole saanut niihin mihinkään mitään apua vaan tuntuu siltä, että vaikka kuinka rukoilen, lyödään vaan lisää. Esimerkiksi vesivahinko paljastui laajemmaksi eikä vakuutuskaan korvaa yms. Nämä eivät kuitenkaan selitä ilon katoamista, osasin ennen iloita vaikka olisi välillä mennyt huonomminkin.

Onko todella olemassa henkimaailma, jossa käydään taistelua ihmisistä saadakseen jotain valtaa tms? En tarkoita välttämättä Jumala/Jeesus vastaan saatana, vaan että olisi jumalolentoja enemmänkin ja he saisivat valtaa (toimivaltuuksia mihin?) sen mukaan, miten paljon heillä on kannattajia ihmisissä ja miten paljon heitä rukoillaan.

Olen ihmetellyt raamattua lukiessa, miksi puhutaan, että Jumala rakastaa luotujaan, mutta samalla puhutaan, miten joku oli vanhurskas ja jumalaa pelkäävä. Mietin pitkään, miksi pelkäämisestä sanotaan niin monessa kohtaa. Miksi pitää pelätä, jos on Jumalan rakkauden kohteena? Nyt taitaa olla selviämässä. Olen ajatellut kristinuskosta kriittisemmin ja pohtinut muitakin uskontoja. Sattumaako vai ei, mutta tuntuu kuin kapuloita lyötäisiin rattaisiin koko ajan. Vai huonoa omaatuntoa? Mistäpä mielen sopukoitaan tietää. Mietin, pitäisikö pysyä kerta kaikkiaan henkimaailman jutuista kaukana. Jos alkaa kosiskelemaan jotakin uskomalla, kietooko tuo jokin verkkoonsa niin, että jos kyseenalaistaa jotakin ja on kääntämässä selkäänsä, alkaa kuritus ja ikuinen vankeus? Sitä pidän selvänä, että ympärillämme on paljon sellaista, mitä emme näe emmekä ymmärrä.