Olen kaksi kertaa n.s. ohimennen vilikassu kyseistä teevee ohjelmaa.
Minulla on traktorin ajokortti suoritettuna 1969, moottoripyörän 1970, henkilöauton 1971, kuorma-auton 1973.
Vieläkin pelottaa, jos nuilla taidoilla päässee Suomessa tieliikenteeseen. Voi hyväluoja.
Surkein kuski tv. ohjelma.
9
115
Vastaukset
- Anonyymi
Kyseessähän on käsikirjoitettu viihdeohjelma.
- Anonyymi
kuka päättää, että kuka esittää toheloa kuskia ja kuka kussakin jaksossa niin hyvää kuskia että pääsee pois?
- Anonyymi
Ei tuollaisia torveiluja kukaan voi käsikirjoittaa!
Kaikkein ensimmäisessä ohjelmassa pari vuotta sitten? oli " hm. taitava" asennevammainen nuori kuski, jolle ei kuitenkaan ollut paikkaa ohjelmassa, koska vetäjillä ei puheittensa mukaan ollut herralle mitään annettavaa.
Tämä kuski ajeli joka paikassa jatkuvaa - yli 20 km/t - ylinopeutta ja harjoitti koko ajan lisäksi näyttävää. "pujottelua" kaistalta toiselle.
Vaikka myönnän, että sellainen kuljettaja kieltämättä myös omalla tavallaan on riskikuljettaja, siis vaara liikenteessä, mutta kyllä nyt nämä kaikkien aikojen huonoimmat ovat vaaraksi itselleen ja kaikille muille syyttömille autoilijolle.
On vierasta kuunnella kuskien omia arvioita, sillä homma on näköjään heidän mielestään mennyt hyvin, mikäli osumia/kiinniajoja on vain yksi.
Eivät taida tietää, mitä kylkien oikominen ja maalaaminen maksaa, mikäli omaa lompakkoa tarvitsee kaivaa. - Anonyymi
Vauhti korjaa virheet, ja vauhtia saa vain saksalaisilla reemiumiautoilla!
T: 17V Huippukuski. (Formula-ainesta) - Anonyymi
Tällä hetkellä televisiossa pyörivään sarjaan on koottu ne takavuosien huonoimmat kuskit. Olisi luullut että taidot olisi kehittyneet edes hiukan, mutta varsinkin nämä tällä hetkellä suhaavat viimeiset kaikkein huonoimmat ovat kyllä pohjanoteerauksia. Kädet ei pysy ratissa ajaessa ja auton annetaan mennä vaikka metsään kuskin kiljuessa suoraa huutoa. Niin näitä suomalaisia kuin aiemmin esitettyjä ruotsalaisia ja virolaisia jaksoja katsoessa olen ihmetellyt että miten kuskit ovat saaneet alunperinkään ajokorttinsa. Mutta onhan näitä, itse olen saanut ajokorttini 1965 ja opettanut poikanikin ihan laadukkaaksi autoilijaksi niin että uskallan hänen kyytiinsä varauksetta.
- Anonyymi
Kortti pois kun eivät erota oikeaa ja vasenta, polkimia toisistaan, unohtavat välittömästi missä käsijarru ja muut hallinyalaitteet, eivät ymmärrä mihin päin rattia pitää kääntää, saati miten mikäkin toimii. Silmät kiinni ja kädet pois ratista kun säikähtävät, todella vaarallisia.
- Anonyymi
Voi olla käsikirjoitettua ja näyteltyä tohelointia, esim. tuo "Varkauden täystuho" on kyllä melkoinen komedienne :D
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Voi olla käsikirjoitettua ja näyteltyä tohelointia, esim. tuo "Varkauden täystuho" on kyllä melkoinen komedienne :D
"Varkauden täystuholla" on hyvät hinkit ja riettaat reisilihat.
- Anonyymi
Joku aika sitten uutisoitiin että joku ohjelmassa mukana ollut oli kuollut kolarissa. Lieköhän sittenkään näyteltyä...
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Työeläkeloisinta Suomen suurin talousongelma
Työeläkeloisinta maksaa vuodessa lähes 40 miljardia euroa, josta reilut 28 miljardia on pois palkansaajien ostovoimasta.2812946Veroaste on Suomessa viitisen prosenttiyksikköä liian matala
Veropohjaa on rapautettu käytännössä koko kulunut vuosituhat, jonka vuoksi valtion menoja on jouduttu rahoittamaan velka582338Israel euroviisujen 2.
Israel sai taas eniten yleisöääniä. Suomesta täydet 12 pistettä, poliittinen ”ammattiraati” antoi 0 pistettä. Hyvä Is3482007- 1151747
Euroviisut ei enää niin musiikkikilpailu?
Kappaleiden taso ei enää ole mikä sijoituksen ratkaisee.Eikö kukaan ihmettele että Israel pärjää lähes joka vuosi kisois1261709Mun mielestäni on tosi loukkaavaa
Nainen, että luulet palatan typeriä, sekavia ja ilkeitä viestejä mun kirjoittamiksi. Mä en ole katkera, epätoivoinen, ra2121375- 661327
- 591263
- 681253
Rakas nainen ymmärsin
Että minun pitää pitää kiinni sinusta. Haluan, että sä olet onnellinen. Olet mulle se oikea ja mä sulle. Rakastan Sua yl781203