Huhuu naiset, minua kiinnostaisi ihan kamalasti tällainen asia kuin että:
Mies on päättänyt olla kaikkien eksiensä kanssa ystävä tai ehkäpä lähinnä kaveri. Yhteyttä nyt ei sinänsä aktiivisesti pidetä, mitä nyt naiset joskus soittelee ja kertoo kuulumisiaan. Yksi on samalla työpaikalla, ja on muutenkin luottoystävä, joten tämän kanssa yhteyttä pidetään luonnolisesti koko ajan, niinkuin ystävien kanssa kuuluukin. Ei ongelmaa, hän tietää minusta ja minä hänestä, ollaan oltu yhdessä ulkonakin.
Minulla on miespuolisia ystäviä, mutta eksät ovat eksiä ja sellaisina tulevat säilymäänkin. Mitään vihanpitoa ei ole, ei vaan ole tarvetta olla tekemisissä. Tiedän, että asiat on selvitetty, eikä vanha suola voisi janottaa, vaikka haluaisi. Tämän olen havainnut, kun olen heitä tavannut.
En epäile miehen motiiveja. Mutta epäilen hyvin vahvasti näiden naisten motiiveja. Lähtökohtaisesti siis siksi, etten näe mitään syytä olla tekemisissä eksän kanssa, jos ei ole mitään siteitä tyyliä lapset, koira, taideaarteet. Ja sitten tuli se yksi puhelu yöllä, jossa yksi näistä eksistä kyseli kuulumisia. Mies oli ihan aidosti hämmentynyt ja kysyi, että mitähän se nyt soitti. Johon minä, että mitäs luulisit. Eikä mies voinut tajuta.
Puhumme miehen kanssa näistä, kysymys ei nyt ole siitä, että kaipaisin mitään neuvoja tai että minulla olisi suhteessa paha olla. Kiinnostaisi ihan vaan puhdas kesustelu yleisellä tasolla.

Vastaukset 5
Vanhimmat
Ei kukaan voi olla noin sokea. Ja tarkoitan nyt miesystävääsi:/!
..sitä epäilekään, onhan miesystäväni kaikessa ihanuudessan kuitenkin vain mies.
Mä kysyinkin oikeammin sitä, miksi ollan eksien kanssa ystäviä, jos ei ole mitään em. velvoitteita? Ja kerran tyyppi on niin hyvä, mikset halua seurustella hänen kanssaan?
Ei kai seurusteluun riitä että tyyppi on hyvä. Pitää tuntea myös vetoa ja viehätystä. Eksän kanssa on helppo kaveerata silloin kun jälkimmäinen puuttuu ja tunteet ovat kuolleet jo aikaa sitten. Kysynkin miksi pitäisi sellainen ihminen, siis hyvä tyyppi "hukata", jos on sattunut aikaisemmassa elämänvaiheessa hetken seurustelemaan tämän kanssa. Vain siksi että joku sanoo "eksien kanssa ei olla tekemisissä"?
Itselläni on yksi eksä ystävänä, luotto-sellaisena, yhteyksiä pidellään suurinpiirtein viikottain, joskus harvemmin kun elämä vie. Vaikka hän on välillä asunut ulkomailla näiden neljän vuoden aikana, ei ystävyys ole siitä erityisemmin kärsinyt. Olemme molemmat ehtineet seurustella tahoillamme jälkeenpäin, eikä se ole tuottanut minkäänlaisia ongelmia, edes yhteisissä illanvietoissa. Päinvastoin molemmat toivomme toisen löytävän sen sopivan kumppanin.
Olen myös huomannut että termin "eksä" käyttäminen leimaa vahvasti, joten ainakin minä olen sen jättänyt pois tämän ystäväni kohdalta pois kun satun puhumaan kolmannen osapuolen kanssa. Usein eks ystävä-kombinaatio on liian vaikea ymmärrettävä, joten parempi jättää se pois millä ei ole merkitystä. Luultavasti ystäväni tekee samoin. Varsinaisista eksistä sitte käytetään asiaankuuluvaa termiä.
Niinjoo, on minulla ollut muutamia ns tavallisia naispuoleisia kavereitakin, mutta heistä on jäänyt loppujenlopuksi lähinnä paha maku suuhun. Ovat olleet kaksinaamaisia, pinnallisia ja muutenkin epäluotettavia omaan hyötymiseen pyrkiviä otuksia. Tämä ystäväni onkin tähänmennessä ainoa nainen(pl.lähisukulaiset) johon olen voinut aina luottaa. Mielestäni se on niin arvokas asia tässä itsekeskeisessä maailmassa, että sitä kannattaa vaalia.
äh...kiitos vastauksista. menivät vaan himpun kysymyksestäni ohi. ehkä olin ylioptimistinen, kun kuvittelin naisten vastaavan tähän, kanssasisaren "kavallusyritykseen".
Et ehkä saa haluamaasi vastausta, jossa koko naissukukunta tuomitsee yhtenä rintamana törkeän eksäsyöjättären "kavallusyritykset", koska harva nainen (toivoakseni) on sitä mieltä.
Menetit myötätuntoni kun kirjoitit, että "etten näe mitään syytä olla tekemisissä eksän kanssa, jos ei ole mitään siteitä tyyliä lapset, koira, taideaarteet." Ehkä sinulle on täysin vieras ajatus että miehesi voisi arvostaa kaverisuhdetta, tai että nämä eksänpaskiaiset saattaisivat pitää miehestäsi ystävänä. Ehkä sinä uskot kertakäyttökulttuuriin, jossa ihminen heitetään nurkkaan heti kun oma kiinnostus laimenee. Jos miehesi on joskus näiden naisten kanssa seurustellut ja sen jälkeen todennut etteivät he seurustelumielessä ole kiinnostavia, pitäisikö hänen samalla sekunnilla unohtaa että muuten ihan mukavia ihmisiä ovat ja kavereina ihan kiinnostavia?
Ehkä sinulla on käsitys että keskellä yötä soittaminen on yksi suosituimmista miestenvonkaustaktiikoista ja selkeä merkki hämäräperäisistä motiiveista. Olet ehkä mielestäsi tämän aukottomasti todistanut, mutta miehellesi, joka toki tuntee naisen paremmin, ei kuitenkaan tämä vaihtoehto tullut mieleenkään. Mietipä sitä. Toki melko heikkoa käytöstapaa tuo osoittaa mutta joidenkin ihmisten päivärytmi on hiukan omituinen.
Mietipä kumpi on pienempi paha, eksien satunnaiset kuulumissoittelut vai katkeroitunut mies, kun kiellät sosiaaliset suhteet sellaisten ihmisten kanssa, joista sinä et pidä? (Syystä että "sinä tiedät paremmin").