Luin tuossa uutisen jossa villisiat kävi Prachin Burissa maissipellolla työskennelleiden kimppuun. Kolme loukkaantui joista kaksi vakavasti.
Tuli mieleen oma kohtaaminen kyseisen elukan kanssa Koh Taolla. Olin vuokrannut pienen off roadiin soveltuvan prätkän ja ajelin vuorella savipolkuja pitkin huipulle.
Pysähdyin kuvaamaan maisemaa kun viidakosta alkoi kuulua hirmuinen ryske, rytinä ja sikamainen mylviminen. En jäänyt ihmettelemään että mikä sieltä tulee.
Oli onneksi pyörä käynnissä ja lähdin samantien kiihdyttämään alamäkeen. Peilistä ehdin nähdä tummahkon hahmon joka juoksi vähän matkaa perässäni. Se oli varmuudella villisika.
Ovat kuulema todella älykkäitä eläimiä ja vaarallisia. Käyttävät tutkijoiden mukaan "tiedustelussa" pikku possuja jotka käy sitten kertomassa onko reitti selvä tms. Liki mahdottomia saada elävänä kiinni. Ovat liian fiksuja jäädäkseen ansoihin.
Meilläpäin on luonnonvaraisia norsujakin. Niitäkään ei aina parane lähestyä. Saattaa olla joku joskus pahalla päällä ja kurmuuttavat autoja ja mopoja.
T 2010
Eläimellinen Thaimaa
15
<50
Vastaukset
Kaikenlaisia elukoita täällä on tullut nähtyä, hyvinkin usein tapaa tuossa pihalla kutsumattomia vieraita kun joki on tuossa aivan lähellä niin käärmeitä näkee joskus ihan viikottain. Yleensä nuo lähtevät pakoon ihan suosiolla muttä tämä vesseli piti oikein pyydystää, onneksi tuossa tapong marketin vieressä on tuollainen emergency piste josta saa apua myös tällaisessa tapauksessa.
https://aijaa.com/AHQrm7- Anonyymi
Juuri katsoin Netflixistä dokkarin jossa mies iski jenkeissä kalkkarokäärmeeltä pään irti lapiolla mutta se pää pomppasi ja purki sormiin koko myrkkylastinsa. Myrkkyä tuli kroppaan niin paljon että taju meinasi lähteä heti ja henki ei kulkenut enää matkalla sairaalaan. Pari viikkoa oli henki katkolla mutta selvisi sormien menetyksellä. Jos ei tiedä mitä tekee niin ei kannata itse mennä koskemaan.
- Anonyymi
Kärmekset on ihan mun lemppareita! Oikealta kameralta löytyy muutamia otoksia niistä. Täällä niitä myös piisaa kun on vetisiä peltoja, puroja, kalliota, sammakkoja, liskoja ja muuta evästä ja piilopaikkaa niille.
On hommattu sellaiset pihdit liki kahden metrin varrella joilla saa helpot tapaukset poimittua säkkiin.
Tunnistan nykyään lajit ja hätistäminen on se eka keino. Kobrilla on iso ego ja ne saattaa tehdä valehyökkäyksiä jos liian hätäisesti koettaa karkoittaa. Yhtään käärmettä ei ole surmattu ainakaan nähteni.
T 2010 - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Juuri katsoin Netflixistä dokkarin jossa mies iski jenkeissä kalkkarokäärmeeltä pään irti lapiolla mutta se pää pomppasi ja purki sormiin koko myrkkylastinsa. Myrkkyä tuli kroppaan niin paljon että taju meinasi lähteä heti ja henki ei kulkenut enää matkalla sairaalaan. Pari viikkoa oli henki katkolla mutta selvisi sormien menetyksellä. Jos ei tiedä mitä tekee niin ei kannata itse mennä koskemaan.
Mielenkiintoinen viesti, kiitos.
Mainitsemaasi dokkaria en ole nähnyt, valitettavasti.
Olisikohan sinulla antaa vinkkiä dokkarin nimestä? Kärmekset kiinnostavat ja olisi mielenkiintoista katsoa tämä dokkari.
Eteläisessä Afrikassa duunissa kun olin, niin siellä annettiin neuvo, että käärmeen puremaksi jouduttuaan olisi tärkeää yrittää leikata purreelta käärmeeltä pää poikki ja ottaa se mukaan "ensiapuasemalle". Näin toimittaessa varmentuisi se, että saisi varmasti oikeaa vasta-ainetta myrkylle. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mielenkiintoinen viesti, kiitos.
Mainitsemaasi dokkaria en ole nähnyt, valitettavasti.
Olisikohan sinulla antaa vinkkiä dokkarin nimestä? Kärmekset kiinnostavat ja olisi mielenkiintoista katsoa tämä dokkari.
Eteläisessä Afrikassa duunissa kun olin, niin siellä annettiin neuvo, että käärmeen puremaksi jouduttuaan olisi tärkeää yrittää leikata purreelta käärmeeltä pää poikki ja ottaa se mukaan "ensiapuasemalle". Näin toimittaessa varmentuisi se, että saisi varmasti oikeaa vasta-ainetta myrkylle.Täällä on siis kaksi Mato-Allia, Kläppi Afrikasta ja Neito Hotellin uima-allas kyykäämeiden pyydystäjä 2 metrisellä pinsetillä. SIELLÄ ....... 😅
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Täällä on siis kaksi Mato-Allia, Kläppi Afrikasta ja Neito Hotellin uima-allas kyykäämeiden pyydystäjä 2 metrisellä pinsetillä. SIELLÄ ....... 😅
Ja tässä heistä tarinaa ..... SIELLÄ ..... https://youtu.be/Dzy42mPAEFc
- Anonyymi
Turvallisempaa kuitenkin kuin polkupyöräily Suomen luonnossa, tiedä milloin saa hirvikivääristä päähänsä!
- Anonyymi
Lintuluodikolla ottivat pois sen maasto fättäri pyöräilijän siellä Korvatuntsalla, tuhannen juovuksissa. Hirvimiehet ovat korkeintaan konjakkipäissään, mutta ei ne osu.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Lintuluodikolla ottivat pois sen maasto fättäri pyöräilijän siellä Korvatuntsalla, tuhannen juovuksissa. Hirvimiehet ovat korkeintaan konjakkipäissään, mutta ei ne osu.
Surullinen tapaus ja äärettömän huonoa tuuria. Briteissä ja Italiassa oli eräänä vuonna ammuttu metsästyskauden alkaessa muun muassa 27 polkupyörällä liikkunutta postinkantajaa haja-asutusalueilla.
- Anonyymi
Thaimaa on minun näkökulmastani varsin turvallinen maa. Jos varoitella pitää jostakin
niin eläimet eivät ole siellä kärkipäässä.
Koirahyökkäyksetkin on kohtuullisen harvinaisia varsinkin niiden määrään nähden. Pari kiveä taskuun, jos alueella liikkuu ärhenteleviä koiralaumoja.
Lasten turvallisuuden vuoksi täällä meilläpäin vihaiset koirat ammutaan. Yksi koira ammuttu minun aikanani, eli harvinaista täälläkin.
Liikenteeseen paras vinkki on olla liikenteessä virkeänä ja tarkkaavaisena ja älä ota pimeää taksia varsinkaan yöaikaan, jos et tunne kuskia. Kaahailu kannattaa jättää radalle.
Kieltäydy kohteliaasti kyydistä, jos kuski vaikuttaa sekavalta tai uneliaalta. Oikeat ammattikuskit on ystävällisiä ja skarppeja. Heille on kunnia-asia viedä asiakas ehjänä perille.
Lämpimissä vesissä ja savessa muhii bakteereja, jotka ovat varsinkin farangille ikäviä. Käytä kunnollisia jalkineita ja suojakäsineitä jos on riskinä saada haava.
Putsaa haava heti kunnolla ja laita antibioottirasvaa. Jos haava alkaa tykyttelemään ja särkemään niin heti sairaalaan. Viime vuonna viimeksi yksi suomalaismies menetti toisen jalkansa harmittoman haavan vuoksi.
Harvinaistahan tuo on että niin pahaksi menee, mutta tilastot ei lohduta silloin kun omaa jalkaa amputoidaan. Ensiaputaidoilla ja pakkauksilla on suurempi merkitys Thaimaassa kuin Suomessa.
T 2010- Anonyymi
"Thaimaa on minun näkökulmastani varsin turvallinen maa. Jos varoitella pitää jostakin
niin eläimet eivät ole siellä kärkipäässä."
SIELLÄ .......
Mistä mahtaa Neito Hotellin uima-allas kirjoitella? - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"Thaimaa on minun näkökulmastani varsin turvallinen maa. Jos varoitella pitää jostakin
niin eläimet eivät ole siellä kärkipäässä."
SIELLÄ .......
Mistä mahtaa Neito Hotellin uima-allas kirjoitella?Tottahan toki thaimaa on turvallinen Neidin näkökulmasta, koska tuo näkökulma on kaukana thaimaasta.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tottahan toki thaimaa on turvallinen Neidin näkökulmasta, koska tuo näkökulma on kaukana thaimaasta.
Sanoo mies Miljan Palvelukodista Helsingistä.
- Anonyymi
Kello on kaksi aamuyöllä "täällä Thaimaassa". Eilen olet porskuttanut tällä palstalla aamukuuteen saakka. Olet varmaan todella romanttinen rakastaja, uuttera liikemies ja loistava perheenisä siellä Chiang Maissa ja ehdit aina jossakin välissä myös täyttää juomakaapit ja kouluttaa karatekoita, moottoripyöräilijöitä ja sukelluksen opettajia.
Ethän tänä vuonna unohda suurlähetystön juhlia kuitenkaan everstin kanssa? - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kello on kaksi aamuyöllä "täällä Thaimaassa". Eilen olet porskuttanut tällä palstalla aamukuuteen saakka. Olet varmaan todella romanttinen rakastaja, uuttera liikemies ja loistava perheenisä siellä Chiang Maissa ja ehdit aina jossakin välissä myös täyttää juomakaapit ja kouluttaa karatekoita, moottoripyöräilijöitä ja sukelluksen opettajia.
Ethän tänä vuonna unohda suurlähetystön juhlia kuitenkaan everstin kanssa?Tietäisitpä mulkkuruikkunen kenelle yrität olla nollaa suurempi.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
57-vuotiads muka liian vanha töihin?
On tämä sairas maailma. Mihin yli 55-vuotiaat sitten muka enää kelpaavat? Hidasta itsemurhaa tekemään, kun eläkkeelle ei3914886Haluatteko miellyttää kumppaninne silmää?
Entä muita aisteja? Mitä olette valmiita tekemään sen eteen että kumppani näkisi teissä kunnioitettavan yksilön? Olette2852711By the way, olet
mielessäni. Olet minulle tärkeä, niin suunnattoman tärkeä. En kestäisi sitä jos sinulle tapahtuisi jotain. Surullani ei1551955Onko kaivattunne suosittu?
Onko teillä paljon kilpailijoita? Mies valitettavasti näyttää olevan paljonkin naisten suosiossa :(1041648J-miehelle toivon
Hyvää yötä. Voisiko nykyistä tilannetta uhmaten vielä pienintäkään toivetta olla, päästä kainaloosi joskus lepääämään.851503Täytyi haukkuu sut lyttyyn
En haluu tuntee rakkautta sua kohtaan enää ja haluun unohtaa sut mut sit tulee kuiteki paha olo kun haluis vaan oikeesti611357- 611351
Onkohan sulla enää tunteita
kun nähdään seuraavan kerran? Niin hyvä fiilis on ollut viime aikoina, että se on nyt pahin pelkoni. Oletkohan unohtanut501337Kylpyläsaaren Lomakylän kahvilaravintola
Kävimme syömässä Kylpyläsaaressa. "Naudanliha burgeri" maksoi 18,90 euroa ja lisäksi limsa 4,50 euroa. Annoksen hinnaks641304Rakkauden riemuvoitto
Valta voidaan voittaa tiedolla. Mutta tieto on huonompi kuin kauneus, hellyys ja rakkaus. Siksi kauneus on vallan ja tie3491111