Ihmeparantumiset ja niistä kerominen

Yllätys monille on ollut se, kun on kertonut itselleen tapahtuneesta Jumalan antamasta ihmeestä, että juuri uskovaisten palstalla on alkanut kova pilkkaaminen ja vainoaminen.
Ei ole aika muuttanut ihmisiä. Se, mitä Jeesus teki sokeille ja rammoille sai vihaa aikaiseksi juuri heidän keskuudessaan, jotka luulivat olevansa ns. oikeassa uskossa.

Toki uskovaisten palstoilla kulkee myös heitä, jotka janoavat kuulla Jumalan elävyydestä ja toiminnoista tässäkin ajassa.

Pilkkaajat ovat pilkanneet itsensä suurin vaikeuksiin, ahdistuksiin ja sairauksiin ja koska heillä ei ole elävää ja toimivaa Jumalaa he eivät löydä apua.
554
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Kun kyse on mahdottomalta kuulostavasta tapahtumasta, pelkkä kertominen ilman todisteita on yhtä tyhjän kanssa. Ja vielä anonyymina: ei jatkoon.

Äänestä
  • Kertoi asian nimimerkillä tai anonyyminä, niin jos se kerran on tapahtunut, niin se on tapahtunut.
    Mikä ihmiset saa pilkkaamaan toiselle tapahtuneita asioita uskoi niihin tai ei?

    Mikä ihmiset saa pilkkaamaan Jeesukselle tapahtuneita asioita uskoi tai ei tapahtuneisiin tapahtumiin?

    Todisteita noista molemmista ei ole, sillä Jeesus eli kauan sitten maanpäällä ihmisen ja Jumalan Poikana, eikä jättänyt muuta todistetta jälkeensä kuin sen, että Jumalan Henki ihmisen kautta todistaa tapahtumista.

    Ihmeparantumiset tapahtuvat niin hetkessä, että useinkaan mitää muuta todistettavaa ei jää jäljelle kuin ihmisen parantuminen ja siitä kertominen Jumalan Hengen avulla.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kertoi asian nimimerkillä tai anonyyminä, niin jos se kerran on tapahtunut, niin se on tapahtunut.
    Mikä ihmiset saa pilkkaamaan toiselle tapahtuneita asioita uskoi niihin tai ei?

    Mikä ihmiset saa pilkkaamaan Jeesukselle tapahtuneita asioita uskoi tai ei tapahtuneisiin tapahtumiin?

    Todisteita noista molemmista ei ole, sillä Jeesus eli kauan sitten maanpäällä ihmisen ja Jumalan Poikana, eikä jättänyt muuta todistetta jälkeensä kuin sen, että Jumalan Henki ihmisen kautta todistaa tapahtumista.

    Ihmeparantumiset tapahtuvat niin hetkessä, että useinkaan mitää muuta todistettavaa ei jää jäljelle kuin ihmisen parantuminen ja siitä kertominen Jumalan Hengen avulla.

    >Ihmeparantumiset tapahtuvat niin hetkessä, että useinkaan mitää muuta todistettavaa ei jää jäljelle kuin ihmisen parantuminen ja siitä kertominen Jumalan Hengen avulla.

    Tokihan vakavasti sairaan sairauskertomuksessa tapahtunut todetaan. Näitä ei vain koskaan julkisteta, koska ei ole oikeasti parannuttu.

    Voitaisiin myös ottaa vaikka naapureilta todistukset, että (esimerkiksi) ennen tuo liikkasi pahasti ja nyt astuu kuin orhi.

    Kukaan ei pilkkaa parantumista, mutta sitä pilkataan että tapahtuneelle ei koskaan löydy todisteita eikä ainakaan lahkon ulkopuolisia todistajia. Ja silti ”parantunut” kehtaa vaatia uskomaan kaiken väittämänsä.

    Äänestä

Ihmeparantuminen on jo se, että entinen pilkkaaja tulee todistajaksi ja hänen luonteensakin muuttuu.
Myös sellaisen esimerkin otan, joka todella on ihmeparantuminen.
Ajatellaan nyt ihmisen juomista. Sitten siitä vaikka Veikko Hurstia.
Eikö juuri hän ole sellainen esimerkki, että on tapahtunut ihme parantuminen ja se parantuminen näkyy puun hedelmistä.
Se on parantumisena vastaansanomaton ihme.

Äänestä
  • Kyllä, juuri tuollaisia ihmeparantumiset ovat. Itse olen saanut parantua ruumiilisista henkeä uhkaavista sairauksista hetkessä, mutta olen onnellinen heidän puolestaan joille ihme on tullu elämää muuttavana voimana.

    Ylläpito voisi poistaa tämän ketjun, jotta keskustelu jatkuisi yhdessä ketjussa. Otsikko virheentakia tein toisen ketjun. Tervetuloa sinne keskustelemaan.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Yllätys monille on ollut se, kun on kertonut itselleen tapahtuneesta Jumalan antamasta ihmeestä, että juuri uskovaisten palstalla on alkanut kova pilkkaaminen ja vainoaminen.
Ei ole aika muuttanut ihmisiä. Se, mitä Jeesus teki sokeille ja rammoille sai vihaa aikaiseksi juuri heidän keskuudessaan, jotka luulivat olevansa ns. oikeassa uskossa.

Toki uskovaisten palstoilla kulkee myös heitä, jotka janoavat kuulla Jumalan elävyydestä ja toiminnoista tässäkin ajassa.

Pilkkaajat ovat pilkanneet itsensä suurin vaikeuksiin, ahdistuksiin ja sairauksiin ja koska heillä ei ole elävää ja toimivaa Jumalaa he eivät löydä apua.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu