Sitten alkaa voitonjuhlat. On hieno kun USA vapautui narsistisesta sekopää-öykkäri Trumpista. Onnea Amerikan kansalle!
Joe Biden pitää kohta voittopuheen
Anonyymi
7<50
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 7
Vanhimmat
Nevada julistettanee lähitunteina ehkä jopa tunnin sisällä virallisesti Bidenille. Sen jälkeen on hänen voittonsa sinetöity ilman Pennsylvanian ja Georgian tuloksiakin.
Trump on jo varannut ajan häviöpuheelle.
Muistaakohan se mitkä vaalit voitti?
Viimeksi Trump voitti vaikka sain noin 3 miljoonaa ääntä vähemmän.
Trump odotti tälläkin kertaa samanlaista ihmettä.
USA äänestäjät äänestäneet ehdokastaan sisäpolitiikan takia.
Näin sivullisena on vaikea käsittää, että Trump saa noin paljon ääniä, vaikka jatkossa tie vie vankilaan ja muihin rangaistuksiin.
Äänioikeutettuja oli n. 240 miljoonaa. Vaaleissa annettiin yli 170 miljoonaa ääntä, joista lähes puolet Trumpille. Onko siis 85 miljoonaa amerikkalaista väärässä kannattaessaan häntä ?
Pönttö yhteiskunta ei jatkon omituista jahkailua?🇨🇦🇨🇦 Ranskalaiset valloittavat a tuovat sivistystä yhteiskuntaan! ⛄☃️⛄☃️
Mutta kuulin, että Trump on voittanut!