Ennen kristinuskon tuloa, suomessa oli voimissa kalevalainen shamaaniusko, missä suomalaisten esi-isillä oli paljon erilaisia uskomuksia ja jumalia. Muutamia esimerkkejä näistä, on metsänjumala Tapio ja Liekkiö, joka oli puiden ja ruohon jumala. Turisas oli sodan jumala ja Hiisi oli pyhä lehto, tai kultti tai uhripaikka, toisinaan myös hautapaikka.
Suomalaisilla oli tapoja, joista joitain mainitaan myös Raamatussa epäjumalanpalvontana. Esimerkkinä karsikot, jotka olivat vainajanpalvontaa.
Mikael Agrigola, kääntäessään Raamattua suomeksi ja tehdessään kristillista kirjallisuutta, kirjoitti myös listan muinaissuomalaisista epäjumalista. https://fi.wikipedia.org/wiki/Mikael_Agricolan_jumalaluettelo
Suomalaisilla oli myös jonkunlainen kuvitelma maailmasta ja sen syntyhistoriasta. Tämä käsitys oli oikeastaan aikalailla samanlainen kun babylonialaisilla oli ja se oli tällainen:
Maanpinnan peitti taivaankansi valtavana kupuna. Taivaankantta saatettiin verrata padan, tai saviruukun pohjaan. Esimerkiksi saamelaisten uskomuksissa on viitteitä tästä. Taivaankantta tuki ns. maailmanpylväs, joka oli kiinni pohjantähdessä. Uskottiin, että maailmanpylväs oli äärimmäisessä pohjolassa ja sen ajateltiin juurtuneen maaemään, joka oli muinaissuomalainen käsitys luontoäidistä, tai maaemosta, tai äiti maasta, jonka ajateltiin olevan henkiolento joka hallitsee maata, tai on itse maa. Tähtien liikkeen ajateltiin liittyvän tämän taivaankannen pyörimiseen, jonka akselina oli se maailmanpylväs.
Joissain muinaissuomalaisissa loitsuissa mainitaan tulen iskentä taivaan navalla, jonka päällä ajateltiin olevan rahi, tai tuoli. Taivaalle oli mainittu muitakin rakenteita, kuten "ilman akkunat", sekä sisä ja välikattoa merkitsevä "laipio".
Ajateltiin, että äärimmäisessä pohjoisessa oli jättimäinen meripyörre maailmanpylvään juurella. Kinahmo, eli Kurimuksen kurkku. Pyörteen ajateltiin johtuvan maailmanpylvään pörimisestä taivaankannen mukana. Pyörre oli myös ns. tuonen koski, joka oli reitti manalaan. Tarinasta riippuen koskessa saattoi virrata teräaseet, miesten miekat ja kirveet, tai naisten neulat satuttaen pahoja vainajia. Tarinoissa pohjoisessa sijaitsi myös pohjola, jonka ajateltiin olevan sairauksien ja monien ongelmien lähde.
Äärimmäisessä etelässä ajateltiin taas, että oli ns. lintukoto, jossa muuttolinnut asuivat talvet. Ajateltiin, että linnut seurasivat tähdissä näkyvää linnunrataa seuraten lintukotoon ja takaisin.
Auringon ajateltiin laskevan illalla länteen, jossa oli sen maa ja koti. Nykyäänkin sanotaan, että "aurinko laskee mailleen". Aamulla ajateltiin, että aurinko syntyy uudelleen idästä, tai siirtyy itään sieltä noustakseen. Itä tarkoittaa sitä, että päivä "itää" idässä.
Muinaissuomalaiset palvoivat aurinkoa ja päivä olikin todennäköisesti synonyymi auringolle, Päiväntasausjuhlissa käytännössä juhlittiinkin nimenomaan aurinkoa. Joissain kulttipaikoissa on nimenä "päivä", joka viittaa siihen että päivää on palvottu. Saattaa olla, että Agricola keksi sanan "aurinko", tarkentaakseen suomen kieltä, mutta ehkä myös erottuakseen noista vanhoista pakanallisista tavoista. Tästä tosin ei ole kirjallista lisätietoa, joten Agricolaan liittyvä kommentti on puhtaasti spekulointia.
Kuuhun liittyi myös paljon uskomuksia ja taruolentoja, kuten "kapeet", joiden ajateltiin olevan ilman ja taivaan asukkaita, heidän tehtävänsä shamaaniuskossa oli suurentaa kuun vaiheita. Kuumet taas olivat pirun kaltaisia olentoja, joiden vastuulla oli kuun vaiheiden "pienentäminen". Myös rahko oli kapeen kaltainen olento, joka liittyi kuun vähenemiseen. Hänen ajateltiin olevan varas, jonka tekosia kuun valo häiritsi. Niinpä uskomuskissa hän otti tervaämpärin ja tikapuita pitkin kiipesi maalaamaan kuuta.
Kointähteä, eli Venus planeettaa käytettiin loitsuissa ja nimensä se sai siitä, että se näkyi koillisessa.
Näiden tarinoiden, uskomusten, loitsujen, epäjumalanpalvonnan ja vastaavan loppu tuli kuitenkin kristinuskon saapumisessa, missä näillä uskomuksilla ei enää ollut sijaa. Vanhat uskomukset alkoivat pikkuhiljaa hävitä kadoten lopulta kokonaan. Nykyään shamaaniuskonto on kuitenkin hiukan tekemässä paluuta. Ehkä eniten nimenomaan Venäjän karjalassa, missä monet näistä tavoista edelleen pysyivät jollain tavalla muistissa ja josta ne nyt saattavat olla myös tulossa takaisin Suomeen. Nykyään näistä shamaaniuskoista otettuja teemoja pidetään "coolina" ja on paljon orkestereita, joiden koko tuontanto pohjautuu tällaisiin uskomuksiin, tai niistä laulujen tekemiseen.
Tässä esimerkiksi videoleike shamaani Johannes Setälän tilaisuudesta:
https://www.youtube.com/watch?v=q9Y7mL6Vvd0
Muinaissuomalaiset uskoivat litteään maahan
13
75
Vastaukset
- Delphin
Kiitos hyvästä kirjoituksesta josta riittää keskusteltavaa pidemmäksikin aikaa.
"Taivaankantta tuki ns. maailmanpylväs, joka oli kiinni pohjantähdessä. Uskottiin, että maailmanpylväs oli äärimmäisessä pohjolassa ja sen ajateltiin juurtuneen maaemään, joka oli muinaissuomalainen käsitys luontoäidistä, tai maaemosta, tai äiti maasta, jonka ajateltiin olevan henkiolento joka hallitsee maata, tai on itse maa. Tähtien liikkeen ajateltiin liittyvän tämän taivaankannen pyörimiseen, jonka akselina oli se maailmanpylväs."
Erikoista, muistan nimittäin lukeneeni lapsena jostain kirjasta tuosta asiasta. Olisiko ollut Kalevala? Tai minkälie kirja, en muista.
Vanhempani ja koulun opettaja nauroi asialle kun kerroin heille siitä. Unohdin asian kunnes se nyt muistui mieleeni.
Uskon että kirjastojen aineistoissa vanhoissa kirjoissa saattaa olla paljonkin litteämaa v tietoutta joka on meiltä yritetty salata.
Taisi olla ne NASA n lavastamat kuulennot kun litteämaa aate painui unholaan muutaman vuosikymmenen ajaksi.
Nyt kun kuulennot on todettu feikatuiksi niin moni on avoimempi tutkimaan myös litteämaa teoriaa.
Itse uskon taivaankannen olemassaoloon, mutta en osaa ottaa kantaa onko pohjoisnavalla taivaankantta kannattelevaa pylvästä? 🤔
Jos sellainen pohjantähteen ulottuva pylväs sieltä kuitenkin löytyisi niin se olisi oiva todiste litteästä maasta ja taivaankannen olemassaolosta.- Anonyymi
Näitä ei ole mitenkään piilotettu suomalaisilta. Meille ainakin opetettiin kalevalan perusteet koulussa ja muistan kuulleeni "maailmanpylväästä" ensimmäistä kertaa nimenomaan koulussa. Kalevalaa on monissa kouluissa myös luettu kirjana, jota meillä ei sentään tehty, vaikka perusteet opeinkin. Nämä ovat muinaisia pakanallisia henkioppeja, samalla tavalla kun litteä maakin on. Kalevalaa opetetaan edelleenkin peruskouluissa: https://trepo.tuni.fi/bitstream/handle/10024/80297/gradu03309.pdf?sequence=1&isAllowed=y
Litteä maa opetukset hävisivät kristinuskon tuloon. Euroopassa maan oli tiedetty olevan pyöreä jo paljon pidempään, vaikka Suomessa vielä edettiin lähes kivikautta. Jossain metsissä, missä edelleen taputeltiin rumpuja ja palvottiin henkiä ehkä uskottiin litteään maahankin kristinuskosta huolimatta ja varmaan uskotaan vieläkin. - Anonyymi
Väität että kuulennot on todettu feikatuiksi?
Väitän taas , että kuulennot ovat täyttä totta, SINULLA on tämä todistusvelvollisuus, koska nämä kuulennot ovat niin moneen kertaan todistettu, nimenomaan SINULLA on se todistusvelvollisuus, muutoin olet tuollainen typerä huuhaakirjoittaja, joita tämä palsta on täynnä. - Anonyymi
Litteän maan uskomus hävisi koska tieto lisääntyi ja saimme tietää 100% elävämme maapallolla.
- Anonyymi
"Muinaissuomalaiset palvoivat aurinkoa ja päivä olikin todennäköisesti synonyymi auringolle, Päiväntasausjuhlissa käytännössä juhlittiinkin nimenomaan aurinkoa."
Aurinko ei ole tosijumala vaan ns. välijumala. Jaacob paini jumalan kanssa ja voitti. Is Ra El = Jaacob eli tarkoittaa noin, on kamppaillut egyptiläisen RA -jumalan kanssa voitokkaasti.- Anonyymi
Ei se taida nyt ihan noin mennä. "yiś·rā·’êl", tai "יִשְׂרָאֵ֑ל" ei liity egyptiläiseen kulttiin, eikä heidän jumalaansa. Se koostuu kahdesta sanasta "yisra" "taistella / kamppailla" ja loppuosa tarkoittaa Jumalaa, joka on "el".
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei se taida nyt ihan noin mennä. "yiś·rā·’êl", tai "יִשְׂרָאֵ֑ל" ei liity egyptiläiseen kulttiin, eikä heidän jumalaansa. Se koostuu kahdesta sanasta "yisra" "taistella / kamppailla" ja loppuosa tarkoittaa Jumalaa, joka on "el".
Tuo "jumalan taistelija" on se virallinen näkökanta mutta siinä voi olla oikeasti enemmän merkityksiä kuten itsekin osoitat että tavuja on kolme. Joka tapauksessa siinä viitataan Jaakobiin ja kenties hänen painiinsa. El tavua on pidetty jumalana toisinaan taas taistelua / kamppailua tarkoittavana.
Tavallaan ei liitykään egyptiläiseen kulttiin mutta Ra edustaa tässä sitä monijumalaisuutta jota israelilainen usko lähtökohtaisesti yksijumalaisena vastustaisi. Tiedämmehän että Ra oli egyptissä palvottu aurinkojumala ja Mooses johdatti israelilaiset pois sieltä luvattuun maahansa. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tuo "jumalan taistelija" on se virallinen näkökanta mutta siinä voi olla oikeasti enemmän merkityksiä kuten itsekin osoitat että tavuja on kolme. Joka tapauksessa siinä viitataan Jaakobiin ja kenties hänen painiinsa. El tavua on pidetty jumalana toisinaan taas taistelua / kamppailua tarkoittavana.
Tavallaan ei liitykään egyptiläiseen kulttiin mutta Ra edustaa tässä sitä monijumalaisuutta jota israelilainen usko lähtökohtaisesti yksijumalaisena vastustaisi. Tiedämmehän että Ra oli egyptissä palvottu aurinkojumala ja Mooses johdatti israelilaiset pois sieltä luvattuun maahansa.Tavuja on kolme tässä, kun teksti on käännetty näille meidän kirjoitusmerkeillemme jonkun toimesta. Sillä on varmaankin koitettu osoittaa sitä, että miten teksti lausutaan. En tokikaan ole heprean asiantuntija, joten joudun turvautumaan päättelyyn.
Alkuperäisessä hepreassa ei ollut kirjoituksessa ollenkaan vokaaleita, joten tuo teoria egyptiläisestä jumalasta juontaisi juurensa pelkästään lausuntatapaan, eikä sillä siten voi olla perusteita kirjoituskielessä ollenkaan. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tavuja on kolme tässä, kun teksti on käännetty näille meidän kirjoitusmerkeillemme jonkun toimesta. Sillä on varmaankin koitettu osoittaa sitä, että miten teksti lausutaan. En tokikaan ole heprean asiantuntija, joten joudun turvautumaan päättelyyn.
Alkuperäisessä hepreassa ei ollut kirjoituksessa ollenkaan vokaaleita, joten tuo teoria egyptiläisestä jumalasta juontaisi juurensa pelkästään lausuntatapaan, eikä sillä siten voi olla perusteita kirjoituskielessä ollenkaan.Tuo ettei hepreassa käytetty vokaaleja ei poista sitä että äänne on selkeä. Se ei ole mikään nielaisu tai puolittainen kurkkuäänne lausuttaessa. Eikö tämä ole olennaista.
Toisaalta oli hieman hätäistä väittää että RA viittaisi johonkin välijumalaan "pelkkänä" aurinkona tai aurinkojumalana jos sillä siis olisi merkitys. RA voinee edustaa myös tuota juutalaista yksijumalaisuutta aurinkona. Onhan aurinko selkeästi planeettakunnan keskus eli jokin ykseys.
Huomiodaan sekin että Jaakobin eli Israelin veli oli Esau eli Ismael josta polveutuivat arabit? Eikö näissä sanoissa tai nimissä voi olla äänteellisesti eri merkityksiä. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tuo ettei hepreassa käytetty vokaaleja ei poista sitä että äänne on selkeä. Se ei ole mikään nielaisu tai puolittainen kurkkuäänne lausuttaessa. Eikö tämä ole olennaista.
Toisaalta oli hieman hätäistä väittää että RA viittaisi johonkin välijumalaan "pelkkänä" aurinkona tai aurinkojumalana jos sillä siis olisi merkitys. RA voinee edustaa myös tuota juutalaista yksijumalaisuutta aurinkona. Onhan aurinko selkeästi planeettakunnan keskus eli jokin ykseys.
Huomiodaan sekin että Jaakobin eli Israelin veli oli Esau eli Ismael josta polveutuivat arabit? Eikö näissä sanoissa tai nimissä voi olla äänteellisesti eri merkityksiä.Äänteitä on monenlaisia. Ei jonkun sanan keskellä olevan 2 äänteen varaan voi rakentaa kokonaista maailmankatsomusta / teologiaa. Sanassa "vara" on myös "RA", taitaa olla aika yleinen äänneyhdistelmä monessa eri kielessä.
Ajaudut muutenkin kauemmas faktoista väittäessäsi Ismaelia Jaakobin veljeksi.
Ismael oli Jaakobin isän, Iisakin velipuoli.
Iisak syntyi Rebekasta ja Ismael Hagarista. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Äänteitä on monenlaisia. Ei jonkun sanan keskellä olevan 2 äänteen varaan voi rakentaa kokonaista maailmankatsomusta / teologiaa. Sanassa "vara" on myös "RA", taitaa olla aika yleinen äänneyhdistelmä monessa eri kielessä.
Ajaudut muutenkin kauemmas faktoista väittäessäsi Ismaelia Jaakobin veljeksi.
Ismael oli Jaakobin isän, Iisakin velipuoli.
Iisak syntyi Rebekasta ja Ismael Hagarista.Ei RA suinkaan ole mikään poikkeuksellinen äänne mutta miksi se vähentäisi merkityksiä silloin kun sanaa tarkastellaan kielitieteellisesti. Ei siihen liittynekään mitään maailmaa mullistavaa salaliittoa tai edes doktriinia vaan jotain mistä se voi kertoa.
On hienoa havaita että tiedetään genesiksen sukupuusta mutta mitä loppupeleissä havainnollistettiin oli että israelilla ja ismaelilla on eri selkeästi eri merkitys pelkästään yhden kirjaimen ansiosta. Kuinka voidaan siis olla ettei äänteellä tai jopa kirjaimella olisi merkitys.
- Anonyymi
Ettekö nyt ymmärrä, muinaisilla ihmisille se maailma oli se joka näkyi , oli tasankoja oli mäkiä oli laaksoja, mitä oli niiden ulkopuolella oli täysin merkityksetöntä.
Ei siinä mietitty sen enempää tasaista kuin pallomaatakaan niillä ei ollut ihmisten arkielämään mitään merkitystä.- Anonyymi
Varmastikin juuri noin. "Maailman reunat" näille ihmisille käytännössä oli horisontissa.
Sitten saatettiin iltanuotiolla keksiä vähän kalevalalauluja ja tarinoita maailman reunoista viihdytykseksi ja uskomusten vahvistajaksi muille. Se oli sen ajan ihmisten viihdettä.
Näkisin, että salaliittoteoriatkin on oikeastaan enemmänkin viihdettä.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Ukrainan ulkoministeri: Moskova aistii tappion Ukrainassa
Dmytro Kuleban mukaan Venäjä yrittää puheillaan pelotella länsimaita. Ukrainan ulkoministerin Dmytro Kuleban mukaan Venäjän esittämät varoitukset kol2734532Stefu haikailee
Julkaisi stooreissa kuvan vickestä. Sitten Martinasta treenaamassa Hangossa ulkona. Hmm.2673649Harmi mies ettet arvostanut
Minua tarpeeksi. Myöhemmin kaikki olisi palkittu ja olisin antanut sinulle aitoa rakkautta. Tämä sattuu mutta yritän ajatella, että ehkä se rakkaus ku1621938Oi! Legandaarinen Vesa-Matti "Vesku" Loiri, 77, poseeraa kahdessa eri kuvassa - Some riemastui!
Vesa-Matti "Vesku" Loiri on kyllä legenda jo eläessään. Hienoa nähdä, että virtaa piisaa. Voimia, iloa ja eloa, Vesku! https://www.suomi24.fi/viihde261839Lavrov väläyttelee WW3:sta
Venäjän ulkoministeri Sergei Lavrov varoittaa, että kolmannen maailmansodan uhka on todellinen. Lavrov sanoi venäläiselle uutistoimisto Interfaxille,3021499Ketä Sofia fanit veikkaatte seuraavaksi lompakoksi?
Kenestä Sofia höynäyttää itselleen seuraavan lompakon?1351045Suomi24 kysely: ihmisten kuplautumista ei pääosin koeta vakavaksi ongelmaksi
“Kuplautumista on mahdotonta estää. Ihmiset ovat aina viihtyneet samankaltaiset arvot ja maailmankatsomuksen jakavassa seurassa ja muodostaneet sen pe18986en vaan saa häntä pois
Mielestäni pyörimästä. Onko kellekään toiselle käynyt näin? Ihastuin pakkomielteisesti noin vuosi sitten erääseen naiseen. Ei vaan katoa mielestä va124938Voiko hyvää omatuntoa ostaa?
Olen tässä nyt muutaman päivän paininut erään rahaan liittyvän pulman kanssa. Kerron ensin vähän taustaa ... Eli erosin 15 vuoden parisuhteesta 9 vuo235885