Eikä USA ymmärrä että Trump on sen pelastus

Trump ei alkanut sotia. Amerikka ja Israel tulee aina ensin ja uusia kansalaisia suojataan naisten tekemistä aborttimirhilta. Öljuteollisuus kukoistaa ja pethearvot kukoistaa ja Jumalan sana leviää. Miksei tämän hyvyyden anneta levitä toiset 4 v. No siksi että presidentti Trumpia vainotaan, lippuja väärennetään, ja lasketaan Bidenin eduksi. hän ei saa puhua Jumalalta saamiaan ennusteita ja viestejä ja tviititkin häirintään.

Mutta Jumala rankaisee teitä Bideniläiset kun otatte vallan väkisin trumpilta. Jumala voi muuttaa postilaput Trumpin nimelle.
5<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

"Jumala voi muuttaa postilaput Trumpin nimelle."

Vaan eipä tuo näytä muuttaneen. Olisiko niin, ettei Jumala pidä Trumpin öykkärimäisestä tyylistä? Vai olisiko niin, ettei Jumala katso sopivaksi vaikuttaa vaalitulokseen?

Osaatko sanoa, mistä johtuu, että koulutettu kaupungeissa asuva väestö äänestää Bideniä ja kouluttamaton maaseudun väestö Trumpia? Olisiko niin, että Trumpin äärioikeistolainen ja jopa rasistinen populismi puree juurikin kouluttamattomaan väestöön; samaan väestönosaan kuin fundamentalistinen uskonnollisuuskin?

1Äänestä
  • Luin että collegen käyneistä enemmistö oli Trupin puolella. Työväestöä äänet jakautuivat kahtia.

    Äänestä

trumpissa ei ole mitään hyvää ja on mahtavaa että fundamentalisti kristityt nyt kiemurtelevat kun trump häviää vaalit. Toivottavasti biden peruu suurlähetystön siirron jerusalemiin

Äänestä

Koska Matteus kirjoittaa:
”Varokaa vääriä profeettoja. He tulevat luoksenne lampaiden vaatteissa, mutta sisältä he ovat raatelevia susia. Hedelmistä te heidät tunnette. Eihän orjantappuroista koota rypäleitä eikä ohdakkeista viikunoita. Hyvä puu tekee hyviä hedelmiä, huono puu kelvottomia hedelmiä.
-
Ei hyvä puu voi tehdä kelvottomia eikä huono puu hyviä hedelmiä.
-
Jokainen puu, joka ei tee hyvää hedelmää, kaadetaan ja heitetään tuleen. Hedelmistä te siis tunnette heidät.”

Trumpin hedelmät ovat mätiä.

Äänestä

1Moos.49:18 Sinulta minä odotan pelastusta, Herra. Ps.119:166 Minä odotan sinulta pelastusta, Herra, ja täytän sinun käskysi. Ps.119:174 Minä ikävöitsen pelastusta, Herra, ja sinun lakisi on iloni. Hes.7:25

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Trump ei alkanut sotia. Amerikka ja Israel tulee aina ensin ja uusia kansalaisia suojataan naisten tekemistä aborttimirhilta. Öljuteollisuus kukoistaa ja pethearvot kukoistaa ja Jumalan sana leviää. Miksei tämän hyvyyden anneta levitä toiset 4 v. No siksi että presidentti Trumpia vainotaan, lippuja väärennetään, ja lasketaan Bidenin eduksi. hän ei saa puhua Jumalalta saamiaan ennusteita ja viestejä ja tviititkin häirintään.

Mutta Jumala rankaisee teitä Bideniläiset kun otatte vallan väkisin trumpilta. Jumala voi muuttaa postilaput Trumpin nimelle.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu