Irak, öljyrikas valtio, 38, 4 miljoonaa asukasta.
Somalia, 15,1 miljoonaa asukasta.
Afganistan, 37,2 miljoonaa asukasta.
Siis yhteensä yli 90 miljoonaa asukasta.
Juuri näistä maista on Suomeen tunkenut suuri määrä elätettäviä, ja suurin osa laittomasti eli heillä ei ole ollut minkäänlaista turvapaikan tarvetta.
Tuon asian on maahanmuuttovirastokin todennut pitkäaikaisissa ja todella kalliissa tutkimuksissaan.
Miksi pienen Suomen veronmaksajien on kannettava taakkaa näiden maiden ihmisten elättämisestä ?
Eivätkö poliitikkomme ja virkamiehemme tunne minkäänlaista vastuuta ja pistoa sydämessään , koska esimerkiksi lasten , nuorten ja vanhustenkin asioissa olisi paljon parantamisen varaa ihan oman kotimaan tasolla.
Poliitikot ja virkamiehet on valittu tehtäviinsä Suomen ja suomalaisten asioiden hoitajiksi eikä yleisiksi maailmanparantajiksi.
Somalia, 15,1 miljoonaa asukasta.
Afganistan, 37,2 miljoonaa asukasta.
Siis yhteensä yli 90 miljoonaa asukasta.
Juuri näistä maista on Suomeen tunkenut suuri määrä elätettäviä, ja suurin osa laittomasti eli heillä ei ole ollut minkäänlaista turvapaikan tarvetta.
Tuon asian on maahanmuuttovirastokin todennut pitkäaikaisissa ja todella kalliissa tutkimuksissaan.
Miksi pienen Suomen veronmaksajien on kannettava taakkaa näiden maiden ihmisten elättämisestä ?
Eivätkö poliitikkomme ja virkamiehemme tunne minkäänlaista vastuuta ja pistoa sydämessään , koska esimerkiksi lasten , nuorten ja vanhustenkin asioissa olisi paljon parantamisen varaa ihan oman kotimaan tasolla.
Poliitikot ja virkamiehet on valittu tehtäviinsä Suomen ja suomalaisten asioiden hoitajiksi eikä yleisiksi maailmanparantajiksi.
Vastaukset 21
Vanhimmat
Poseeraus ja häpeäkulttuuri yhdessä saa rumaa jälkeä aikaan. On se niin hävettävää, ettei osata olla omaa mieltä, eikä ole rohkeutta ajatella oman isänmaansa ja kansansa hyvinvointia. Ja sitten päälle valehdellaan kansalle, että hyvin on kaikki ja menee ihan oikein.
Ja sitten on vielä elinagrundströmeitä, ainopennasia ja toiviaisia kaksin kappalein !
Mitähän noiden päissä oikein liikkuu ? Ainakin sahanpurut ovat varmasti märät.
Koittakaa nyt jo ymmärtää ettei Suomen hallitusta kiinnosta tavallisen kansan hyvinvointi vaan kansan ja valtion käyttö oman edun tavoitteluun tulevia EU, Maailmanpankki, YK, ja vastaavien järjestöjen huippuvirkoja varten.
Ei EU:n tai YK:n johtoportaita kiinnosta pätkääkään jos Sanna Marin ja hallitus budjetoi vaikka miljardi euroa ensi vuonna Suomen maaseudun mummojen ja pappojen auttamiseen ja vanhusten eläkkeiden nostoon. MUTTA jos hallitus myöntää 200 miljoonaa vaikkapa Ruandan internet-verkon kehittämiseen, 100 milliä Afganistanin maaseudun paikallishallinnon kehittämiseen ja 300 miljoonaa YK:n kautta toteutettavaan Sudanin maanviljelyprojektiin niin sehän on jo eri juttu...tällaisilla toimilla saa huomiota ja selkääntaputtelijoita EU:n ja YK:n cocktail kutsuilla, nimensä esille, ja kannatusta huippuvirkoihin kaikenlaisten Afrikan pikkuvaltioiden edustajien tuella, joiden taskuihin Suomen jakamat avustusmiljoonat ovat valuneet.
Tärkeää muistaa kun arvostelee Suomen poliitikkojen päätöksiä, ettei jonkun Pihtiputaan mummon kiitollisuudella ole Marinille, Ohisalolle tai Anderssonille mitään merkitystä tai arvoa, mutta EU:n tai YK:n hallintoelimissä tai äänestyksissä istuvan virkamiehen kiitollisuudella on...
Kaiken lisäksi Suomi on maksanut ja maksaa yhä suuria summia noille maille kehitysapua!
Luulisi edes sillä hinnalla estävän matuvirran noista maista? Mutta ei...
V 2008 Irak oli maailman toiseksi suurin öljyn tuottaja saudien jälkeen
Miksi ne ei mene upporikkaisiin Persian Lahden maihin joissa on miljoonia vieras työläisiä
OSaatkohan kertoa, minne ne öljyrahat sitten menevät? Kuulema Saddam oli ihan hirveä hirmuhallitsija, kuin mikäkin Englannin tai Ranskan kuningas, ja käytti öljytulot kuulema vain sukunsa hyväksi. Ehkä koko maa sitten oli hänelle sukua, kun siihen aikaan Irakista ei valunut tasaisena virtana kerjäläisiä ulos kuten nyt on tehnyt jo pitkään.
Yhdysvallathan kuulema pelasti ihmiset sorrolta siellä. Nyt kuitenkin vuodessa kuolee väkivaltaisuuksiin enemmän kuin Saddamin aikana koskaan.
Jos Saddam Husseinin olisi annettu hallita Irakissa, näitä ongelmia irakilaisten kanssa
ei olisi Suomessa eikä koko Euroopassa.
Oliko kyseessä siis Amerikan siionistien ja erityisesti miljardööri George Sorosin salajuoni Saddamin kaatamiseksi ja kaaoksen aiheuttamiseksi Eurooppaan ?
Niinpä. Kuka muistaa, kun länsimaiden suvakit, vasurit ja media hihkuivat innosta ” arabikevään” takia?
Ja mitäs siitä seurasi!? Pelkkää kaaosta, sotaa, kärsimystä ja....mamutulvaa. Tuollaisia idiootteja mamuttajasuvakit ja vasuritoimittajat ovat.
Julkkeus ja röyhkkeys, sillähän noi näyteliijät on voijeltu ja vallehin vielä rinta pystys kuniallisesti muuten elämä siis täyttä tyhjiää vallan himomoo vetkaalehtien
Afrikan ja lähi-itän täytäjät ja tuhoojat, noille ei piä muruakkaan enään luovutta ja anttaa luonnon hoittaa tehtäväsä, muuten nuo kuluttaa mailmasta kaiken hapen
Saddam Hussein ja Muammar Gaddafi olivat varsinaisia rauhanmiehiä.
Miten paljolta Eurooppa olisikaan säästynyt jos heitä ja heidän valtioitaan olisi tuhottu.
...jos heitä ja heidän valtioitaan EI olisi tuhottu.
Itse tuhoovat, jotta saavat pääsevät levitäytyä valtausmielin nyt eurooppaan
USA-Nato ne tuhosi. Ja niiden tuhon raunioilta lähti ja niiden kautta kulki ne laumat jotka nyt katkovat päitä vanhan, sivistyneen Euroopan pääkaupungeissa.
Sieltä lähti sen väkivallan aallon, jota vapautena ja demokratiana esiteltiin, seurauksena se raakuus ja väkivalta jota nyt näemme.
Niiden yhteiskuntien tuhoamiseen liittyi lupaus PÄÄSTÄ Eurooppaan.
Kukaan suurinkaan typerys ei voi kuvitella että valtiot tuhoaisivat itsensä tuollaisten seurausten vuoksi.
Nämä sen taijon kyllä osaavat ja sehän on sitä että ns. omiakin pitää mennä että hommat etenee ja sutjakkaasti, niin kuin nyt näyttää menevän kaikilla kumiveneilla ylitävät vesiä ja ankara synytys sitten päälle saavutetussa sillanpääasemassa jonka isäntämaa kustantaa vielä omiksi tappioikseen
Obama ja Ranskan Nicolas Sarkozy olivat pääarkkitehdit tuossa Libyan tuhossa.
Valtava väestö, ei ole ainakaan työvoimasta kiinni. Mutta eivät saa aikaan muuta kuin lisää ja lisää samanlaisia kuumakalleja.
Suomessakin vihervasemmisto kiljui riemusta kun tuli se ns. "arabikevät".
Siis amerikkalaisten siionistien rahoilla ja aseilla toteutettu myllerrys, jossa vanhat
arabimaiden johtajat , jotka olivat pitäneet yllä järjestyksen , syöstiin vallasta.
Tällä aiheutettin kansainvaellus ja sekasorto koko Eurooppaan . Tätä Euroopan siionistit ja korruptoituneet johtajat ovat tukeneet vielä näihin päiviin asti.
Totta diktaattorit haluttiin syöstä vallasta ”arabikevään” nimissä. Unohtui vaan se tosiasia ettei nämä kehitysmaataustaiset Islamin palvojat kykene omaan ajatteluun, vaan tarvitsevat diktaattorit ja varsinkin ”uskonoppineet” Imaamimit määrittämään niiden tekemisen. No tässä on lopputulos Islam vyöryy länsi-eurooppaan ja päät irtoilee Allaahin ja profeetta Muhamatin oikeuttamana. Mitä muuta te odotititte näiltä Islamia palvovilta kehitysmaataustaisilta Islamin palvojilta? PS. Meillä on jo 30 vuoden kokemus Somaleista Suomessa ja tulokset ovat nyt nähtävissä, ainoa mitä ne osaavat tehdä on holtiton lisääntyminen ja pyllistely. Allaahakbar! Inshallaah! Maashallaah!
Suomen vihervasemmisto oli innoissaan kun tuli mahdollisuus Islamoida Suomi ja saada uusia äänestäjiä. Tosin eivät rassukat ymmärrä sitä että niillä on omat muslimiveljeskuntansa joiden ehdoilla mennään kohti Islailasa kalaatia Suomessa.
joo
ja lisäksi ne lisääntyy kuin kanit
esim somaliassa naisilla on keskimäärin 9 lasta