Lapsilla oikeus oikean isään, DNA testit ilmaiseksi.

Varsinkin Suomalaiset naiset ovat kovia harrastamaan yhden yön seksi suhteita. Ev, Lut uskontokin on vapaamielinen, Katolilainen ja Trumpin rukousaamiaiset abortti kieltoineen on erisarjaa. Suomessa tuhansia lapsia joiden oikea isä on salattu, äippä tietää, mutta maksattaa elämistään aviomiehellään, lapsen oikea isä oli vain yliryömijä, menköön pois kuvioista. Lakiin pitäisi tehdä muutos joka velvoittaisi perheen isän ja lapsien käymään DNA testeissä. Nuorena kaljuuntuneet, viina, huume ja karaokeen hurahtaneet miehet ovat saanee rodunjalostamisen aatoksiin, tulevan äidin etsimään parempaa siittäjää.
Isoisä, siis pappa lausahti, että jos olisi tiennyt kuinka mukavia on lastenlapset, niin en olisi tehnyt omia lapsia ollenkaan.
5<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Avaus OK, mutta keskustellaan mieluummin sadoistatuhansista.

Äänestä

Kaikille vaan Dna testit heti laitoksella. Näin on paree.

Äänestä

No onpas hyvä idea. Kun perheessä on kymmenen lasta, niin ilman muuta isyystestit on tehtävä. Miesparka ei voi tietää, onko hän biolooginen isä yhdellekään niistä.
Ihan miehen turvallisuussyistä DNA-testit pakolliseksi kaikille, myös niille miehille, jotka mököttävät yksin peräkammarissa. Unohtamatta miesparisuhteessa eläviä miehiä, heillähän ei ole tietoa miten isäksi tullaan, joten vahinkoja voi sattua!

Äänestä

Paljastuksia on aikoinaan tullut kuolinvuoteellakin. Hallituksen ministerit tuskin suostuu, kun isä paljastuisikin omaksi isäksi, tylsää.

Äänestä

miksi tavallinen perusmies ei kelpaa nykynaiselle?
Luonnonlain valinnan johdosta naineen automaattisesti hakee urosta joka on hänelle etäisintä sukua jolloin jälkeläisten saamat geenit on yleensä parhaat.

Suomeen on tuotu noin 300000 nuorta naimaikäistä yleensä komeaa ulkomaalaista nuorukaista.
On ihan selvää ettei suomipojan mahdollisuudet TÄSSÄ KILVASSA OLE KASEVAT.
Suomipoka kuitenkin sosiaalihuollonkautta makselee veroillaan tämän puoliukonmaalaisen pariskunnan elämisen, yleensähän nämä ulkokomistukset elää jonkun sosiaaliavun varassa.

Ihan uutena ajatuksena esittäisin että nämä parikunnat karkoitettaisiin miehensä kotimaihin parantamaan paikallista geenipohjaa, yleensähän nainen menee miehelään elämään.
Nauttikoot siellä naisen valitsemasta elintasosta.

Yleensähän näiden komistuksien geneettisestä perimästä johtuen kotimaissaan ihmisten elämä on maanpäällinen helvetti josta kaikki yrittää paeta Eurooppaan.
Isoihin kikkeleihin ihastuneet suomineidot toisivat paikalle huomattavasti parempaa geneettistä perimää ja heidän kansallaan olisi joskus tulevaisuudessa mahdollisuus inhimilliseen elämään.

Lisäksi voitaisiin näistä maista tuoda Suomeen todella hädässä olevia kauniita naisia suomopoikien kumppaniksi ja samaan parannusta geneettiseen perimäänsä.
Suomitytöt ovat ihastuneet miehiin joille sallitaan useampi vaimo ja näin täytyisi sallia oikeutetusti myös suomipojalle.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Varsinkin Suomalaiset naiset ovat kovia harrastamaan yhden yön seksi suhteita. Ev, Lut uskontokin on vapaamielinen, Katolilainen ja Trumpin rukousaamiaiset abortti kieltoineen on erisarjaa. Suomessa tuhansia lapsia joiden oikea isä on salattu, äippä tietää, mutta maksattaa elämistään aviomiehellään, lapsen oikea isä oli vain yliryömijä, menköön pois kuvioista. Lakiin pitäisi tehdä muutos joka velvoittaisi perheen isän ja lapsien käymään DNA testeissä. Nuorena kaljuuntuneet, viina, huume ja karaokeen hurahtaneet miehet ovat saanee rodunjalostamisen aatoksiin, tulevan äidin etsimään parempaa siittäjää.
Isoisä, siis pappa lausahti, että jos olisi tiennyt kuinka mukavia on lastenlapset, niin en olisi tehnyt omia lapsia ollenkaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu