Katkerat/kateelliset ystävät

Anonyymi

Minusta tuntuu että omaan muutamia todella kateellisia tai katkeria ystäviä tai ainakin olen aina luullut heitä ystäviksini. Mutta selkäni takana he puhuvat minusta rumasti ja vähätellen vaikken ole koskaan tehnyt heille mitään väärää tai pahaa. Jos kerron omista asioistani niin minulle tulee nykyään todella vaivautunut olo ja ei tee mieli kertoa mitään omista henkilökohtaisista asioista kun tuntuu että he katkeroituvat. Jos kerron jonkun hyvän jutun mikä menee hyvin he kertovat heti itsestään samaa. Tuntuu välillä että he ottavat sen kilpailuna. En tiedä mitä tekisin tai sanoisin koska muiden ystävien kanssa ei ole moisia pulmia. Voidaan vaivatta kertoa kuulumisia ja asioita hyvistä ja huonoista ilman että hyviä aletaan kateellisiksi ilmeiden ja kommenttien perusteella tai että huonot jutut muistetaan monen kuukauden päästäkin ja kerrotaan eteenpäin. Olisi myös inhimillistä jos hekin pystyisivät avautumaan minulle ”huonoistakin” asioista kun tuntuu etteivät he ikinä niistä puhu vaikka tiedän niistä vähän jotain sivusta katsojana.

En muutenkaan ymmärrä semmoista haukkumista ystävistä näin 23 vuotiaana, mielestäni se kertoo vain huonosta itsetunnosta tai että jotain muuta on vialla? Onko muilla ollut kateellisia/katkeria ystäviä vai onko yllä mainitut edes sen tunnusmerkkejä vai ehkä mahdollisesti aivan jotain muuta? Millaista ystävyys on katkeran ystävän kanssa?

5

276

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Katkera ja kateellinen ystävä on entinen ystävä.
      On ikävää kun ystävä ei voi aidosti iloita onnistumisestasi ja saavutuksistasi. Hän ei ole ystävä koska väliin tulee kateutta ja selkään iskemistä.
      ”Ystävät valitaan” on hyvä ohje kenelle tahaansa.

      • Anonyymi

        se on kyllä totta, että kateutta löytyy ihan mistä asiasta vaan !!
        jos on vaikkapa, parempia, tyylikkäämpi jokin vaate, tai vaikka kengät paremmat, nii, oh, oh . . .
        puhumattakaan, jos on itse paremman näköinen, tai hoikka, mikäli toinen on paksu, jne.

        "nainen on naiselle susi"


      • Anonyymi

        En ole koskaan ollut kateellinen ystävilleni, enkä kenellekään muullekaan.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        se on kyllä totta, että kateutta löytyy ihan mistä asiasta vaan !!
        jos on vaikkapa, parempia, tyylikkäämpi jokin vaate, tai vaikka kengät paremmat, nii, oh, oh . . .
        puhumattakaan, jos on itse paremman näköinen, tai hoikka, mikäli toinen on paksu, jne.

        "nainen on naiselle susi"

        Voihan olla myös niin, että joku on todella jostain veen monoista kateellinen, mutta aika kaukaa haettua on. Yritätkö luoda naisista materiaaliskapitalistista ja yksinkertaisen turhamaista kuvaa? En nimittäin usko, että kateus liittyy mihinkään ulkoiseen asiaan tai seikkaan, jos sellaista ilmenee.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        En ole koskaan ollut kateellinen ystävilleni, enkä kenellekään muullekaan.

        tyylikkäälle ystävälle, en ainakaan ole kateellinen, koska paljon mieluummin kuljen hyvännäköisen naisystävän kanssa, kuin jonkun "verkkari-henkilön, tms. kanssa.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kiitos nainen

      Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik
      Tunteet
      11
      3485
    2. MTV: Kirkossa saarnan pitänyt Jyrki 69 koki yllätyksen - Paljastaa: "Se mikä oli hyvin erikoista..."

      Jyrki Linnankivi alias Jyrki 69 on rokkari ja kirkonmies. Teologiaa opiskeleva Linnankivi piti elämänsä ensimmäisen saar
      Maailman menoa
      68
      1878
    3. Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?

      Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun
      Maailman menoa
      541
      1566
    4. Kirjoita yhdellä sanalla

      Joku meihin liittyvä asia, mitä muut ei tiedä. Sen jälkeen laitan sulle wappiviestin
      Ikävä
      81
      1194
    5. Olet hyvin erilainen

      Herkempi, ajattelevaisempi. Toisaalta taas hyvin varma siitä mitä haluat. Et anna yhtään periksi. Osaat myös ilkeillä ja
      Ikävä
      61
      992
    6. Yksi syy nainen miksi sinusta pidän

      on se, että tykkään luomusta. Olet luonnollinen, ihana ja kaunis. Ja luonne, no, en ole tavannut vielä sellaista, joka s
      Ikävä
      33
      958
    7. Hyödyt Suomelle???

      Haluaisin asettaa teille palstalla kirjoittelevat Venäjää puolustelevat ja muut "asiantuntijat" yhden kysymyksen pohditt
      Maailman menoa
      213
      886
    8. Hyvää talvipäivänseisausta

      Vuoden lyhyintä päivää. 🌞 Hyvää huomenta. ❄️🎄🌌✨❤️😊
      Ikävä
      170
      823
    9. Hyvää Joulua mies!

      Toivottavasti kaikki on hyvin siellä. Anteeksi että olen hieman lisännyt taakkaasi ymmärtämättä kunnolla tilannettasi, o
      Ikävä
      59
      816
    10. Paljastavat kuvat Selviytyjät Suomi kulisseista - 1 päivä vs 36 päivää viidakossa - Katso tästä!

      Ohhoh! Yli kuukausi viidakossa voi muuttaa ulkonäköä perusarkeen aika rajusti. Kuka mielestäsi muuttui eniten: Mia Mill
      Suomalaiset julkkikset
      3
      768
    Aihe