Barack Obama oli humanitäärinen imperialisti

aivan kuten meidän vihreittein Pekka Haavisto.
1083
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

Barack Obama on Setä Tuomo.

Äänestä

Edes USAn mustat ei äänestä sitä enää.

Miten pitkälle ryöstelyn voi viedä?

Kehitysmaiden ihmiset lisääntyy ku kanit,ja
länsimaiden demokratia romahtaa silmien edessä.

kaikki pekalle ja saulille
muille ei mitään

pekka ja sauli

jopa palstan taistolaiset tietää olevansa rosvoja
eipä se aiheuta narskussa häpeää, eikä katunusta

sauli teki mitä teki, koska palleissa tuntui kihinää
pekka teki, koska tiesi ettei suomessa saa sen suurempaa paikkaa
vaikka sen tehtävä olis olla risusoikko

Äänestä

obama oli kul aika yllättävä pommimies
ja sai nobelin

ja eurooppa siivoaa sen sotkuja

ihmeellistä, tää taistolaisten bisneslogiikka

Äänestä
  • ja sen vaimo nuhteli Trumppia

    aikamoista teatteria

    Äänestä

Trump ei aloittanut yhtään uutta sotaa päinvastoin kuin tuo Setä Tuomo.

Äänestä
  • Mutta jätti Irakin, Afganistanin, Libyan ja muut oman onnensa nojaan. Ei siivonnut sotkuja missään maassa, missä USA oli "vienyt demokratiaa" asein.
    Trump oli kyvytön luomaan suhteita ulkovaltoihin, ei onnistunut Pohjois-Korean tai Kiinan kanssa. Kyvytön presidentti edistämään ulkosuhteita, eli kuin sika vatukossa.

    Äänestä

Obaman aikana mustat mellakoi kadulla ja tappoi poliiiseja. Suomalainen media oli hiljaa, koska Obama on musta ja sille oli annettu Nobelin rauhanpalkinto.

Äänestä
  • obaman aikana työpaikat katos kiinaan,
    eikä media hiiskunut työttömyydestä.

    Rikkaat rikastui, jenkkien lainapaukut valui euroopan maksettavaksi,
    deutche bank - ei ole ehkä ihan syytön siihen härdelliin.

    Rosvoille jäi vähemmän, siis niille ”duunarin tovereille” eli rosvoille.
    Keskiluokka - on kadotettu punaisten vallassa
    Ei ole demokratiaa, ei ole keskiluokkaa - KOSKA KESKILUOKKA HALUAA ÄÄNESTÄÄ.
    Tilalle PALJON KÖYHIÄ JA VÄHÄN RIKKAITA.


    Eikö porukat edelleenkään tajua, mistä sosialismissa on kyse?
    Miten te selitätte, että vaurauteen pystyvä
    venäjä oli kuin virusten ja loisten vankina
    koko kommunismin ajan?

    Äänestä

Barry ja Hillary pommittivat Libyan kaaokseen ja aiheuttivat massiivisen pakolaisaallon Eurooppaan. Oliko tarkoitukseni siis tuhota Eurooppa, USA:n taloudellinen kilpailija? Ja senkö vuoksi Barry tuki muslimiuiguureja Kiinan luoteisessa provinssissa? Tästä YLE ei tietekään puhu mitään.

Äänestä

muslimeilla alkaa olla nyt ote usasta. trump tuki juutalaisia kun taas biden on muslimien ystävä ja aikoo purkaa matkustusrajoitukset terroristimaihin jotka trumpin hallinto asetti. toivotaan ettei tämä politiikka aiheuta terroristiaaltoa usaan.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

aivan kuten meidän vihreittein Pekka Haavisto.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu