tämä on nyt todettu ihan Ruotsin SVT:ssä. (Kovasti muuten Suomessakin uhottiin, että nämä tulijat ovat suuri rikkaus maalle. No, jos katsotaan raiskaustilastoja, niin siinä mielessä.....)
Ruotsiin tuli 2015 reilu 160 000 tulijaa, joista noin 100 000 on saanut oleskeluluvan ja heistä 67 500 on yli 16-vuotiaita.
Tilastojen mukaan tuosta ryhmästä 31 % käy jonkinlaisessa työssä, joka lasketaan oikeaksi työksi. Tällä tarkoitetaan työtä, jossa palkka on yli 96 000 kruunua vuodessa eikä henkilöllä ole palkan lisäksi muita sosiaalitukia tai avustustuloja. Työ on siis päätoiminen elinkeino.
17 % tulijoista saa edelleen ns. kotoutumisrahaa, 8 % saa sosiaalitukea, 12 % opintotukia, 5 % työttömyystukea ja 3 % vanhempainrahaa tai sairaspäivärahaa. Lopuilla tulot ovat niin pienet, että niitä ei lasketa kokopäivätoimiseksi, tai tulot ovat muuten vähän sitä ja tätä.
Toisin sanoen, kun maahan vuonna 2015 tuli yhteensä 160 000 tulijaa, niin heistä vain noin 21 000 henkilöä käy oikeissa töissä viiden vuoden maassaolon jälkeen!
Melkoinen rikkaus.

Vastaukset 1
Vanhimmat
Muslimeista ei juuri hyötyä ole.