9.11 klo 20 TV1 MOT Kepun murheenkryyni Nuorisosäätiö vaikeuksissa

Anonyymi

Vanhanen oli Suomen hallituksen jäsenenä hyväksymässä RAY:n avustuspäätöksiä. Julkisia varoja meni mm. keskustalaiselle säätiölle, joka kierrätti rahoja
keskustalaisille poliitikoille, mm. Vanhaselle itselleen vaalikampanjan rahoitukseen.
Niistä ajoista eli ns. vaalirahasotkusta lähti Kepun alamäki.

13

70

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      On mielenkiintoista nähdä, mistä nyt on kysymys. Aikoinaan Nuorisosäätiö ja Keskustapoliitikkojen toiminta ei kestänyt päivänvaloa ja poliisi tutki asiaa.
      Mm. sitä oliko Vanhanen pääministerinä ollessaan syyllistynyt virkarikokseen.
      Vanahsen täyttäessä 50v marraskuussa 2005 kepu-Laaninen kirjoitti Vanhasta ylistävän kirjan työajallaan eli toimiessaan Vanhasen erityisavustajana,
      käytännössä Laaninen teki vaalityötä veronmaksajien rahoilla.

      Suomalaiset johtavat poliitikot mukaanlukien Vanhanen ottivat vastaan
      liikemiesten rahaa, joiden hankkimisessa ja jakamisessa oli mukana liikemies
      Arto Merisalon tapaisia tuomittuja rikollisia.

      Rahaa kierrätettiin, sen saamista peiteltiin ja tehtiin kaikkia mahdollisia
      temppuja, jotta vaalirahan korruptiivinen luonne jäisi pimentoon.

      Liikemiehet odottivat, että taloudellinen tuki varmistaisi porvahallituksen
      synnyn ja rahapiireille suotuisia päätöksiä.

    • Anonyymi

      Siitä on viitisentoista vuotta, mutta politiikkaa seuraavat eivät unohda.
      Kepu ryvettyi niin pahasti, ettei sen kannatus ole koskaan enää noussut entisiin
      lukuihinsa. Ei ihme. Kerran pahasti ryvettynyt ei herätä luottamusta.

      Vanhasen valtionvarainministerinä kun näkee, se tuo kyseiset ryvettymisajat
      mieleen, jolloin hän oli itsekin "suossa" ja epäiltynä.
      Jos mitä vain häneltä kysyttiin, hänellä oli aina sopivasti "muisti mennyt".
      Aika huonomuistinen mies on nyt valtiovarainministerinä....

      Laaninen kuului muuten Sipilän taustavoimiin Sipilän pääministerinä ollessa.

    • Anonyymi

      Joo siis ministeri Kaikkonen korruptiorikollinen tuhosi yhden kaupunginosankin Espoossa Nuorisosäätiön puuhastelujen kanssa

      Iconin konkurssi jätti montun myös Espoon Suurpeltoon

      Suurpeltoa varten oli suuret suunnitelmat: Plaza, johon tulee kahviloita ja ravintoloita ja viereen nuorille asuntoja. Sitten Nuorisosäätiö joutui vaikeuksiin ja kiinteistösijoitusyhtiö meni konkurssiin.

    • Anonyymi

      Antti Kaikkonen sai tuomion valtakunnanoikeudessa.
      Matti Vanhasella kun "meni muisti", ei saatu todisteita, mutta "varjo" jäi hänen päälleen. Ei kai kukaan hänen viattomuuteensa ole koskaan uskonut ?
      Nyt tuli tämä jatkojuttu ilmi. Osa samoja henkilöitä.
      Tuttuja "vanhoja" nimiä Aki Haaro jne, ja ketä liekään mukana....

      • Anonyymi

        MISSÄ emäkonna Perttu Nousiainen luuraa??


    • Anonyymi

      Perhana. Meni MOT ohi. Mitä on tapahtunut nuorisosäätiössä ?

    • Anonyymi

      Tulee tänään uusintana 13.30 ! TV1. Katsokaa, Kepulaisten aikaansaannos alunperin.

    • Anonyymi

      Kepulaiset pitäisi viedä saunan taakse ja laskee lävitte! 😈👿

    • Anonyymi

      Maakuntien kukkas säätiö-bisnesmiehet ( ja poliitikot ?) yrittävät tehdä hyvää tiliä,
      ostaa itselleen asunnot, joista ovat jo päässeet hyötymään rakennusvaiheessa.
      20 henkilöä on poliisitutkinnassa.

      • Anonyymi

        2018 asti Nuorisosäätiötä johtaneita Aki Haaroa ja Perttu Nousiaista epäillään
        useista talousrikoksista.
        Eikö ne ole kaikkia samaa "kepuilua" ? Kukkasrahastot ja säätiöt.


    • Anonyymi

      Kepu tuhosi Espoossa kaupunginosan Suurpelto
      https://keskustelu.suomi24.fi/t/16647382/#comment-105006313

      Asia nousi esille tänään, kun rakennuttaja ICON on myös syytteessä

      KEPULLA ON SUOMEN ENNÄTYS OIKEUSJUTTUJEN MÄÄRÄSSÄ JOLLA SE TUKKI OIKEUSLAITOKSEN PARHAILLAAN YLI SATA JUTTUA SAMALLA KERTAA JA LISÄÄ TULI JA MENI

    • Anonyymi
    • Anonyymi

      Iconin kiinteistöt nyt syytteessä

      Syytteet liittyvät Icon Corporation Oy:öön ja sen tytäryhtiöihin. Väitetyt rikokset ajoittuvat alkuvuodesta 2016 alkuvuoteen 2019. Asianomistajina väitetyissä törkeissä velallisen epärehellisyyksissä on kaksitoista Icon-konsernin konkurssipesää.

      Väitetyissä törkeissä petoksissa on noin 440 uhria. Kaikki syytetyt ovat esitutkinnassa kiistäneet syyllistyneensä asiassa rikokseen. Asiaa käsitellään myöhemmin Pohjanmaan käräjäoikeudessa.

      https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/ec4e5b67-cc72-4231-a6e6-0d67657cf487

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Takaisin ylös

    Luetuimmat keskustelut

    1. Taisin tehdä virheen

      Kaipaan sua enemmän kuin kuvittelin. Luulin, että helpottuisin, mutta olinkin täysin väärässä. Vieläkö vastaisit minulle
      Ikävä
      44
      2992
    2. Hyvä että lähdit siitä

      Ties mitä oisin keksinyt jos oisit jäänyt siihen, näit varmaan miten katoin sua.... 😘🤭😎💖
      Ikävä
      36
      2631
    3. Et siis vieläkään

      Et ilmeisesti ole vieläkään päässyt loppuun asti mun kirjoituksissa täällä. Kerro ihmeessä sit, kun valmista 😁 tuskin k
      Ikävä
      53
      2584
    4. Koronarokotus sattui oudon paljon nyt sairaanhoitaja Tanja 46 istuu pyörätuolissa

      Pitkä piina piikistä Kun Tanja Vatka käy suihkussa, tuntuu kuin ihoa revittäisiin raastinraudalla irti. Hän on kärsinyt
      Maailman menoa
      102
      2258
    5. Nyt tuntuu siltä, että on pakko päästä puhumaan kanssasi

      Tuntuu että sekoan tämän kaiken takia. Miehelle
      Ikävä
      48
      2094
    6. Olisitko mies valmis?

      Maksamaan naisellesi/vaimollesi/tyttöystävällesi elämisestä syntyvät kulut, ruokailun, vuokran ja muut välttämättömät me
      Ikävä
      342
      1893
    7. Mitä haluat sanoa kaivatullesi?

      Onko ikävä? Milloin näitte viimeksi?
      Ikävä
      150
      1546
    8. Nainen, mulla olisi sulle pari vinkkiä

      Kerro vain ongelmasi niin annan siihen vinkin. :/
      Ikävä
      73
      1408
    9. vieläkin sanoa voin...

      💖💛💖💛💖💛💖💛💖 💛 Beijjjbeh 💛 Kaks vuotta tänään täällä. Miten hitossa jotkut on jaksaneet kymmeniä vuos
      Ikävä
      23
      1188
    10. Nainen onko sulla supervoimmia ?

      Voisitko auttaa miestä mäessä? Tarjota auttavan käden ja jeesata tätä miestä? Tai antaa olla et sä kuitenkaan auta.
      Ikävä
      28
      1175
    Aihe