Mieleeni sinusta haavemaan tein,
piilopaikan kätköön sydämein.
Sinut sinne sijoitin,
erikoistapausten hyllylle,
keskelle kunniapaikalle.
Luokses päähäni pakenin,
satumaahan katosin,
maailmani ahdistusta väistin.
Silti vain kaikki kuvitelmaa oli,
vierähti niissä pitkä tovi.
Kunpa sulle kaiken kertoisin,
miten sinua paljon kaipasin,
päivieni valoksi haaveilin.
Kaiken vuokses jättäisin,
jos voisit olla omanain.
Ehkä aika jo ohi juoksi,
juna asema
piilopaikan kätköön sydämein.
Sinut sinne sijoitin,
erikoistapausten hyllylle,
keskelle kunniapaikalle.
Luokses päähäni pakenin,
satumaahan katosin,
maailmani ahdistusta väistin.
Silti vain kaikki kuvitelmaa oli,
vierähti niissä pitkä tovi.
Kunpa sulle kaiken kertoisin,
miten sinua paljon kaipasin,
päivieni valoksi haaveilin.
Kaiken vuokses jättäisin,
jos voisit olla omanain.
Ehkä aika jo ohi juoksi,
juna asema
Vastaukset 13
Vanhimmat
Ehkä aika jo ohi juoksi,
juna asemalle jätti,
mies perään naisen vuoksi,
silti itseään vain sätti,
saamaton hölmö pässi.
Kiskoilla mies käveli,
lauloin omin sävelin,
naiselle kaipaustaan,
sydämensä tyhjyyttään.
Kiskoilla hiljaa resiina rullaa
Käveli mies aikana kiskoja,
näkyi edessä jälleen taloja.
Siellä radalta pois hyppäsi,
päänsä jäähtyi, kaipuu haihtui.
Nainen kaunis mielessä viipyi.
Mies oli mulle tuttu,
peilistä katsoi joka ruttu.
Matkan pitkän itse kuljin,
naisen sydämeeni suljin.
Siellä aina paikka hällä,
talvella taikka kesällä.
Lähtenyt ei koko nainen,
sydämestä haavemainen.
Yksin taidan tunnetta kantaa,
rakennan keskellä hietarantaa.
Aallot elämän vain liplattaa.
En taida häntä koskaan saada,
ellei onni syliin naista kaada.
Lottovoitolla matkalle mukaan,
tropiikin lämpöön toisiin tutustumaan,
tai vuokses piirille latautumaan.
Lottovoitolla lataamolle?
Aika ihana! :)
Tästä piti tulla neutraalin pohtiva, mutta hiukan lipesi taas hempeilyn puolelle. Olen kai parantumaton romantikko?
Parantumaton Haaveilijamies Pohjolasta
Sen karaokeravintolan nainenko? Jo lopettanut ravintola Eduskuntatalon nurkilla?
Ei. Ihan väärään kaupunkiin väärälle puolelle Suomea. Tämä kyseisen nainen asuu ja elää pohjan perukoilla.
Hymynsä pysäyttää kiireen,
katseensa lamauttaa miehen.
Pysähdyn puhumaan niitä näitä,
vaikka sydän kertoisi kaiken.
Uskallus, se kielletty on.
Katsomalla häntä hetken,
lataudun lailla akkujen.
Olisipa laturi mun ikioma,
siitä sähkö iloa voima.
Odottavat hetket hukattu on.
Satumaassani olet mukanani,
olisitpa myös todellisuudessani.
Sinulle sen kertoa mä voisin,
haluistani kaiken sulle sanoisin.
Olet haaveideni hehku, arkeni valo.
-Parantumaton runoseppä
Todellisuuden kylmä vesi kasvoille iski;
pian erilleen hänestä joutuisi,
haihtuvaan hahmoon vain kaipaus jäisi.
Aika kaikki selväksi puhua on,
ettei elefantti huoneessa seisoisi,
päässä hiipuva muisto happanisi.
Siteen häneen haluan pitää,
kosketuksen tavalla joka kestää.
Parantumaton runomies
Kylmä tuuli meille puhalsi,
ihokarvat pystyyn nosti,
huolen ilmeen kasvoille toi.
Sinulle siksi sanoa haluan,
elämän uutta eteen heittävän,
vain vahvojen siteiden kestävän.
Sen kanssas toivon lujittuvan,
ettei syystuuli erilleen vie,
vaan meitä lähemmäs tuo.
-Parantumaton runomies-
Mukavaa työtä, jos oot töissä.
Nyt hiljennytään , avara luonto. . Moi
Päiväsin ma-pe arkena toimessa,
viikonloppuisin vain haaveilemassa:
Jospa maailma valoisaksi muuttuis,
tulevaisuus kirkkaammin loistais.
Vuoden harman päivä jatkuu vaan,
vain hymynsä mielessäin sen kirkastaa.
Yksi pinkki elefantti seisoo välissämme,
sen puhua selväksi haluan,
että voisin olla levollinen.
Sama se jäänkö yksin fiilistelemään,
kun tiedän miettees sisällä pään.
Yksin on turha tunteilla haaveilla,
kaksin moiset syytä keskustella.
Helppoa se ei ole, uskallusta vaatii,
ajatuksia sydäntä toiselle avata,
avoin yhteys välillemme jälleen kasata.
-Parantumaton runomies-
Aamukahvin ääressä heränneenä,
hän mielessä ensimmäisenä,
silmät auki saanena,
tulevaa miettien:
Miten meille käy?
Saanko häntä enää nähdä,
voinko vielä luokseen tulla,
kun virta on lopussa mulla?
Kuka miehen nukkuvan herättää,
sielunsa kohmeesta sulattaa,
ja valonsa harmauteen tuo?
Hän se ollut on, hänen toivon
vielä myöskin jatkavan.
Olet mulle erityinen,
olet nainen satumainen.
-Parantumaton runomies-
Syystalven myrskytuuli puhalsi,
viima kylmä linnut erilleen veisi.
Minne tuuli meidät kuljettaisi,
sitä kukaan ei vielä tietäisi.
Ehkä saman puun oksalle,
tai pois aivan muualle.
Kenties vielä palaisimme,
parveen samaan lentäisimme.
Sinun odotan silti palaavan.
Etäisyys antaa minulle horisontin,
tunteen ja järjen rajan hämyisän.
Sitä olen katsellut ja pohtinut,
miksi toinen on aina toinen.
Molemmat aina oltava,
sydämessä ne kuljettava.
Haluan sinulle vielä silmiin sanoa,
en koskaan sinua unohda.
Vaikka en sinua omakseni saa,
voi mukanani silti kuljettaa.
Teit minuun pysyvän jäljen,
naarmun pintaan sydämeen.
Siitä muistan sinut aina,
valoni nainen satumaan.
-Parantumaton