Koskaan aiemmin ei kakkoseksi jäänyt ei ole saanut yhtä paljon ääniä kuin Trump, joka sai enemmän ääniä kuin esim Obama voittaessaan! Kaiken lisäksi Bidenin voittoa varjostaa ilmiselvä vaalivilppi, kun kuolleetkin ovat häntä äänestäneet. Suuri osa kansasta ei tule ikinä pitämään Budeniä laillisena presidenttinä.
Tuleeko Bidenistä USAn historian vihatuin presidentti?
Anonyymi
2653
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 26
Vanhimmat
Aloittaja tarkoittaa varmaan että koskaan aiemmin ei USA:n presidentiksi valittu ole ollut yhtä pahasti ympäri maailman skitsofreenikkojen vihaama vaalien jälkeen.
Ne skitsothan vihasivat Trumpia vaalien jälkeen ja ahdistelivat häntä mielikuvituksellisilla salaliittoteorioillaan Venäjä- kytkennöistä, kunnes joutuivat lopettamaan kun tutkijat kertoivat ettei mitään kytkentöjä ollut.
Viime vaalien aikaan Venäjä totesi, että "If it's Hillary, it's nuclear war". Biden ei paljoa eroa Hillaryn jalanjäljistä, joten Biden saattaa hyvinkin päästä listan kärkeen kaikkien aikojen vihatuimpana presidenttinä aloittamalla sodan Venäjän kanssa, mikä tietää USA:n tarun päättymistä.
"Viime vaalien aikaan Venäjä totesi,..."
No ei Venäja sitä todennut, vaan eräs kylähullu Zhirinovsky. Olihan se sitäkin mieltä, että Suomi kuuluu Venäjälle. En ole ainakaan vielä nähnyt mitään Venäjän miehitysjoukkoja täällä.
Jotkut tollot suomalaiset Trumpin kanbattajat kannattavat Zhirinovskya, joka haluaisi Suomen osaksi Venäjää. Onhan tuollaisille ihan oma sanansa heitä kuvaamaan, ja rikoshan se on.
Ei tule. Moiseen ei ihan riitä se että jokunen nettihöpisijä on tuota mieltä.
71 miljoonaa amerikkalaista lienevät olevan eri mieltä kanssasi
Onko ne kaikki 71 miljoonaa nettihöpisiköitä?
Älykääpiöitä joka tapauksessa tai pahimman laadun opportunisteja, jotka valmiita tukemaan narsisti Trumpia oman edun nimissä.
no, mä en muista
Biden on KKK miehiä se on suurin vaalivilippi 😁😁tummat saatiin äänestämään rasistia.
Enpä ole typerämpää kuullut.
Vihatuimman presidentin tittelin on jo voittanut Trump eikä hän sitä tule hevin menettämään.
Jos ei vihatuin, niin ainakin huonoimman presidentinvaalien häviäjän tittelen hän on saanut jo ennen vaaleja. Kaikka tämä nyt tapahtuva vain todistaa siitä.
on todella liberal,dekraatian tominnassa aidpn vilpöttömyyde löyhkä,,,esimerk,,,
koko euro,amer,,media oksenta liskoja la sammakkoita,,kuinka noin kauheasti yks poliis potki naista,,tosi on,,,pitiis opia etettei potkia vain halaaman,,,,,nin,kuin ranskassa,,,keltais paidat,,,saks,,,engll,,näissä maissa potkitan vain lalkapalo
vaalit,,,,,tekoäly,,,,,arvonimet,,,nano,,super,,kyber,,,,y,,,m,,,
nyt absoluuttisen vaikuttaja CORONA,,,on,,pannut polvilla koko,globuksen,väen,,,ellellei
yumalattomuuden lopetetaan,,,,sillon pannan mahalla,,,
kun ollan nöyrija kiltteja ja rehellisija silloincorona väisty,,antaaksen siujan siunaukselle
Bidenin+kannatus++on+noin+70+%+ensi+kyselyjen+perusteella.
Se+on+noin+kaksinkertainen+Trumpiin+verrattuna.+Hän+joutuu+syytetyksi+virkarikoksesta.
Trump+hävisi+vaalit+2016+noin+2,8+miljoonalla+äänellä+ja+nyt+2020+noin+7+miljoonalla+äänellä.
Sen+pitäisi+riittää++tyhmimmällekin+trumpistille!
Biden sai kuitenkin enemmän ääniä kuin hävinnyt ehdokas.
Trump ei saanut missään vaaleissa enemmistöä äänestäjien äänistä.
Äänien siirtely Trumpilta Bidenille on uusimpien tietojen mukaan ollut hajasijoitettuna ulkomaille (kullekin omat vaalipiirit) ja vain Italian osuudesta on tekijä laverrellut julkisuuteen.
https://greatgameindia.com/alfio-durso-leonardo-arturo-delias/
Äänestäjäluettelot on lähetetty moneen pisteeseen ulkomaille niin että feikkiäänet on osattu kohdistaa todelisille henkilöille.
Tietoliikenne eri väärentelupisteisiin toistaat säännönmukaisuutta jonka mukaan joka kahdeksastoista Trumpin ääni siirrettiin Bidenille.
Kun Trumppikaan ei jaksa enää suoltaa tuota vaalipetostuubaa, niin älä sinäkään.
Kaikki kymmenet kanteet vaalitulosta vastaan eri osavaltioissa on hylätty. Minkään tueksi ei eri oikeusasteet ole löytäneet minkäänlaisia todisteita. Vaaleissa oli vain "väärä" lopputulos jota huonon, narsistisen häviäjän oli mahdoton tunnustaa.
Ei ole sinunkaan tolloudella mitään rajaa. Pitäisi olla todisteita ja esittää ne oikeudessa. Trump hävisi 60 oikeudenkäyntiä vaalivilpistä. Ai niin mutta oikeuslaitos on epäluotettava.
Mutta Trumpin nimittämät tuomaritkin sanoivat että ei löydy näyttöä vilpistä, samaa sanoi oikeusministeri Barr, joka teki uupumatta ja nurisematta melkein mitä vain Trumpin eteen, laittomuuksien rajoille, mutta ei enää viime metreillä halunnut ottaa liian suurta riskiä ja yrittää varastaa vaaleja Trumpille valheilla, koska siitä olisi jäänyt kiinni ja joutunut vankilaan piiiitkäksi ajaksi, ja siksi hän erosi.
Trumpin älykääpiö, sarjavalehtelija, "tiedottaja" Kayleigh McEnany teki sopimuksen FoxNewsin kanssa jo silloin kun valehteli vaalivilpistä, ja esitti että Trump muka lopulta jatkaisi presidenttinä.
Tiesi siis puhuvansa palturia, valmistautuen jo Trumpin jälkeiseen Bidenin aikaan. Skeidan jauhamisen jatkaminen oli tietenkin edellytyksenä sille että Fox hänet palkkasi, mutta nythän Trump ja trumpistit ovat jo hylänneet Foxin, ja siirtyneet katselemaan vielä hullumpia kanavia.
Kohta tulee siihenkin rakkauteen ryppy. Sellaisia on trumpistit, kuin uskovaiset. Aina löytyy omien joukosta niitä, jotka eivät usko oikein, ole tarpeeksi hulluja ja riita on valmis. Tumpistit tulevat hajoamaan jakautumaan lukuisiksi pienemmiksi lahkoiksi niin kuin kristityt ovat aikojen kuluessa jakautuneet pientenkin erimielisyyksien takia.
Koetapa tavata ja ymmärtää.
Paljon riippuu siitä, onnistuuko Bidenin hallinto saamaan koronapandemian hallintaan. Se joko kasvattaa Bidenin suosiota tai sitten laskee sitä riippuen lopputuloksesta.
Bidenillä ei ollut osaa eikä arpaa rokotteen kehittelyssä. Rokottaminen aloitettiin jo joulukuulla, presidentti Trumpin aikana.
Amerikkalaiset eivät ole niin ääliöitä, että he nimeäsivät sen Joe Bidenin pontevien tekojen ja tekemisten ansioksi, mikäli rokotuskampanjalla koronaepidemia Amerikassa alkaisi taittua.
Kyllä Bidenin hallintoineen pitää saada jotain ihan muuta aikaiseksi. Vaikka amerikkalaisille työpaikkoja, edes lähelle sen verran mitä Trumpin aikana, vielä 1 vuosi sitten oli työpaikkoja tarjolla USA:ssa.
Niin, näillä mennään, tykkäsi tai ei..
Juuri näin. Näillä mennään. Osa Trumpin hallinnon rebublikaaneistakin on tullut ulos kaapeistaan. Turhauttavaa se oli, eräskin heistä tilitti.
Ei tule, Trumpia ei siinä voita kukaan. Yksi asia missä Trumpmon mestari parempi kuin kukaan muu. Kerrankin hän voitti, hänhän vihaa häviämistä, eikä pysty häviötään myöntämään missään asiassa. Nyt ei tarvi möyntää häviötä, kun hän voittaa ylivoimaisesti vihatuimman pressan tittelin. Ikuisesti. Sitä titteliä ei kukaan pysty häneltä viemään.