Kun ei ikinä ole tarpeeksi sopiva.

Anonyymi

Mikä tässä suomalaisessa järjestelmässä mättää? Voisin oikeasti tapetoida varmaan ainakin yhden kerrostalo kerroksen verran asuntoja hylkäyksillä, etten saa jotain terveydenhoitoa tai koulutusta - koska olen joko liian sairas tai liian terve.
Byrokratiassakin joka kerta kun muita päätöksiä tehdään joudun vääntämään asiaa. Olen todellakin olemassa oleva ihminen, vaikka poikkeavuuteni ei näkyisikään visuaalisesti missään kasvotusten tai kuvissa. Minun tyyppisiä ihmisiä on kumminkin aika paljon, että kuin muka ei olla aikaisemmin kohdannut?

Aloin sitten miettimään, että ehkä ei virkamiehet sun muutkaan edes ole kohdanneet näitä elossa selvityneitä, koska ovat niin syvälle syrjäytyneet tai yhteiskunta syrjäyttänyt.

Onko mahdollisesti kyse ihan suomalaisista itsestään, että minkälainen kansa me ollaan? Onko siksi täälläkin palstoilla paljon ihmisiä, joiden pienistä ongelmista on tullut tarpeettoman isoja ja he ovat vain jääneet yksin omaan todellisuuteensa?

Paljon on sitä yksinäisyyttä (moni "kärsii" mm. sinkuudesta tahtomattaan) ja siitä puhutaan.. Johtuuko osa siitä yksinäisyydestä, koska meillä on jokin päähänpinttymä, että toisen ihmisen täytyy olla just näin? Että vaikka olisi virheitä niin silti meidän pitää viallisuuksienkin kanssa sopia täydellisesti edes johonkin valmiiseen laatikkoon?

Edelleen on paineita, että naisten täytyy näyttää tältä ja miesten tältä sekä sukupuoliroolitukset, mutta tavallaan vähemmän kuin ennen. Muuttuiko nämä ulkonäköön ja tapoihin liittyvät epärealistiset oletukset ja paineet mentaaliselle tasolle? Aivoiltaan täytyisi olla tasan niihin etukäteen sovittuihin kohtiin sopiva?

Mistä sellaisille yhteiskunnassa laatikko, joille jätettiin sopiva loota rakentamatta? Menee hankalaksi kun yksi jalka mahtuu yhteen, oikea käsi toiseen ja kolmenteen sopii ehkä sormi, mutta muuten jää ulkopuolelle.

Onko tämä myös yleinen käytös ja asenne ongelma, eikä vain byrokratian aiheuttamaa? Ihmettelen siis periaatteessa kumpi tuli ensin, muna vai kana?

- ARGH!

PS. Täytyy sanoa kun kokemuksesta näissä palsta aiheesta tietää mitä kommenttia tulee: Saa huutaa jotain vihervasemmistohallituksesta, mutta ei tämä ongelma edelleenkään heidän aikana kehittynyt. Silti, jos on kerta niin paha olla, että pakko helppoa kohdetta syytellä, niin purkakaa ihmeessä.

12

99

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Taidan puhua liian vaikeita. Olisi vain pitänyt valittaa siitä kun ei naista saa niin millään. :D

    • Anonyymi

      Kaikki ne hylkäykset unohtaa, kun vastaan tulee se yksi, jonka mielestä olet ihanin.

      • Anonyymi

        Ei se yksi ihminen auta siihen, että ei saa koulutus ym. paikkaa, mutta ihan söpö ajatus.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei se yksi ihminen auta siihen, että ei saa koulutus ym. paikkaa, mutta ihan söpö ajatus.

        Koulutuspaikan saat kun osoitat, että pystyt suorittamaan kyseisen koulutuksen. Jos et pysty sitä osoittamaan, et todennäköisesti selviä kyseisen koulutuksen vaatimuksista ja on aika miettiä muita vaihtoehtoja.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Koulutuspaikan saat kun osoitat, että pystyt suorittamaan kyseisen koulutuksen. Jos et pysty sitä osoittamaan, et todennäköisesti selviä kyseisen koulutuksen vaatimuksista ja on aika miettiä muita vaihtoehtoja.

        Sitten ne kertoisi, että mitä puutteita minulla on ja voinko pisteytyä paremmin. Alkaa muutenkin koulutusvaihtoehdot mihin hakea niin loppua kesken. Tyhmää minun yrittää hakea kouluttautumaan, kun tiedän, etten sitä työtä pysty tekemään. Haen sinne minne sovellun ja mitä pystyn tekemään, enkä vain yhdentyyppistä koulutustarjousta, lyhyt, pitkä, työssäoppiminen.. Silti hylkyä tulee. Alkaa rasittamaan kun yritän kysyä, että mitä teen väärin, missä pitää korjata itseään, niin ei saa siihen vastausta.

        Sama juttu kun vuosia sitten olin sairaana, aina kun siihen jotain käytännön tukea esim. terapiaa tai muuta haki niin oli liian sairas tai liian terve. Alkaa vaikuttamaan, että jolalin samalla periaatteella tämä miksi en kelpaa minnekään niin menee - mutta ne ei saa vain sanoa ääneen, että se on syy. Kun et ole ihan samanlainen kuin kaikki muut.

        Eikä se sinällään haittaisi jos johtuu minun poikkevuudesta (on tullut totuttua), koska se sentään olisi selkeää informatiota. Ärsyttävintä on tämä kun ei tiedä missä on ongelma ja tuntuu, että hukkaan menee resursseja kaikilla tässä vatvoamisessa.

        On huono juttu, jos on samanlainen kuin muut. Oma erilaisuus täytyy kääntää suurimmaksi vahvuudeksi. Sen olet velkaa itsellesi ja muulle ihmiskunnalle.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        On huono juttu, jos on samanlainen kuin muut. Oma erilaisuus täytyy kääntää suurimmaksi vahvuudeksi. Sen olet velkaa itsellesi ja muulle ihmiskunnalle.

        Velasta en tiedä, mutta sitä minä juuri yritän tehdä, mutta aina tulee seinä vastaan. Minun vahvuudet olisi seinänpurkaminen jos sitä mitenkään pystyisi/saisi purkaa, mutta täytyy taas vain yrittää jos löytyy kiertotie.

    • Disse

      Nytkö napsahti? :oD

      No ainakin jos tätä palstaa lukee, niin aika paljon saa varmasti sellaista käsitystä, että on tosi huonosti asiat.
      Ja lisäksi jos seuraa mediaa, niin sielläkin on vaan juttuja kaikenlaisista ongelmista..
      Niin painetussa mediassa, kuin sosiaalisessa, niin hirveä mankuminen siitä ja tästä..

      No minä veikkaan syyn siihen olevan MYYMINEN!

      Noi marinat, ongelmat, kauhukuvat ja provoilut myy...

      Jos kerrotaan jotain peruskivaa, ei ketään kiinnosta.

      Siihen marinaan ja shaibaan väsyy ja muuta ei näykkään.... jos ei etsi sitä. :o)

      Joskus huvitti jossain lehdessä juttu, missä oli niinkuin tarra otsikon vieressä. Siinä mainostettiin kivaa juttua. :oD Että HALOO; TÄÄLLÄ OIS MUUTEN MUKAVA UUTINEN!!!

      Uskaltikohan muut lukee kun mä?

      • Anonyymi

        Jotenkin enemmän mietin sitä kuin omassa elämässä päätyy aina sinne kaivon pohjalle, vaikka kuinka yrittäisi. Tottakai se media ja täällä valittajat alkoi mietityttämään, että onko se ongelma laajempi kuin vain byrokraattinen.
        Sitä tässä nyt tosiaan pohdin, että kun tätä yksinäisyyttä ja sitä kun ihmiset ei pariudu ja tee niitä vauvoja pidetään muka niin suurena ongelmana - miksi sen ongelman korjaaminen ei sitten yleisesti näy asenteissa, käytöksessä ja teoissa.
        Onko se ongelma kokonaan vain keksitty ja teennäinen median myyntiä varten? Kun itseäni ei mitenkään haittaa olla yksin ja ei tarvetta perheeseen, mutta usealle tämä yksinäisyys ja muu tuottaa tunnontuskia... mikä sitten tavallaan on sen mediankin aikaansaamaa, että siitä kärsii... Mutta...

        En tiedä. Kunhan vain ajatukset päässeet minulla taas harhailemaan. Pitäisi kai käyttää sitä hirttoköyttä niiden lassoamiseen, etteivät vain julkea karata minnekään.

        No kannattaa katsella vähän kaikkea omin silmin ja paikallisesti. Noista isommista koko yhteiskuntaa koskevista asioista ei kannata murhetta suotta ottaa, jos ei sitten ole joku sen alan päättäjä...ja on siellä monta muutakin murehtijaa vierellä, ettei oo siinäkään työssä yksin.

        Jotenkin itse olen jo sulkenut korvat sellaisilta epämiellyttäviltä jutuilta ja en murehdi liikoja. Tässä omassa elämässä riittää haastetta riittämiin. :o)

    • Anonyymi

      Eiköhän niitä muutama satatuhatta ole Suomessakin näitä, joille sopivia paikkoja ei riitä. Näitä varten on sitten se oma armeijansa, joka äkseeraa tätä syrjäkansaa kulloistenkin korkeampien tahojen asettamien pykälien mukaan. Töihin ei pääse, kesken jääneitä opintoja ei saa suorittaa työttömänä, välillä passitetaan turhaa toimittamaan 9 euron päivärahalla, sitten keksitään kursseja, koulutuksia, jotka täysin hyödyttömiä. Kurssittajat tietenki tienaa. Leipäjonoissa näkee ihan selviä ADHD ym tapauksia, "oppimisrajoitteisia", joilla ei mitään mahdollisuutta työmarkkinoille. Parasta keskittyä itseen, omasta terveydestä, hyvinvoinnista huolehtimiseen, ottaa rennosti, jos ei kelpaa, ei pakolla. Leipäjonossa myös hullun papereilla eläkkeelle päässeitä duunareita, nuo työt ovat niin paskoja, ettei kenenkään pitäisi joutua tekemään niitä koko elämäänsä. Se on liikaa vaadittu, lääkäritkin myöntää sen eläkepapereita kirjoittaessaan.

      • Anonyymi

        Minä olen juuri tuo ADD ja kaikkeni yritän, etten sinne leipäjonoon joudu, mutta tässä kyllä alkaa taas tuhoutua se terveys kun missään ei tulla tämän asian kanssa vastaan. Vain koska en pysty mitenkään kasvattaa aivojani uudestaan "normaaliksi". Helpompaa olisi jos käsi puuttuisi, sentään siihen saisi vähintään puujalan proteesiksi kun aivoihin ei ole muuta proteesia kuin riittävä koulutus, ohjeistus ja tuki (viimeistä en tarvitse paljoa jos kaksi ensimmäistä toteutuisi).

        On se kumma kun haluaa olla hyödyllinen yhteiskunnan jäsen niin väkisin vain työnnetään takaisin sinne sossupummiksi, ei vain innokkuudella ja ahkeruudella saa oikein mitään, jos ei ole tasan sellainen kun sinun kuuluisi olla. Pakko jossain vaiheessa vain hyväksyä näemmä määrätty paikkansa yhteiskunnassa, ennen kuin sen kaiken lisäksi palaa kiinni ja tulee hulluksi.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Ukrainan ulkoministeri: Moskova aistii tappion Ukrainassa

      Dmytro Kuleban mukaan Venäjä yrittää puheillaan pelotella länsimaita. Ukrainan ulkoministerin Dmytro Kuleban mukaan Venäjän esittämät varoitukset kol
      NATO
      273
      4510
    2. Stefu haikailee

      Julkaisi stooreissa kuvan vickestä. Sitten Martinasta treenaamassa Hangossa ulkona. Hmm.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      267
      3632
    3. Harmi mies ettet arvostanut

      Minua tarpeeksi. Myöhemmin kaikki olisi palkittu ja olisin antanut sinulle aitoa rakkautta. Tämä sattuu mutta yritän ajatella, että ehkä se rakkaus ku
      Ikävä
      162
      1928
    4. Oi! Legandaarinen Vesa-Matti "Vesku" Loiri, 77, poseeraa kahdessa eri kuvassa - Some riemastui!

      Vesa-Matti "Vesku" Loiri on kyllä legenda jo eläessään. Hienoa nähdä, että virtaa piisaa. Voimia, iloa ja eloa, Vesku! https://www.suomi24.fi/viihde
      Suomalaiset julkkikset
      26
      1830
    5. Lavrov väläyttelee WW3:sta

      Venäjän ulkoministeri Sergei Lavrov varoittaa, että kolmannen maailmansodan uhka on todellinen. Lavrov sanoi venäläiselle uutistoimisto Interfaxille,
      Maailman menoa
      301
      1491
    6. Ketä Sofia fanit veikkaatte seuraavaksi lompakoksi?

      Kenestä Sofia höynäyttää itselleen seuraavan lompakon?
      Kotimaiset julkkisjuorut
      135
      1037
    7. Suomi24 kysely: ihmisten kuplautumista ei pääosin koeta vakavaksi ongelmaksi

      “Kuplautumista on mahdotonta estää. Ihmiset ovat aina viihtyneet samankaltaiset arvot ja maailmankatsomuksen jakavassa seurassa ja muodostaneet sen pe
      Suomi24 Blogi ★
      18
      979
    8. en vaan saa häntä pois

      Mielestäni pyörimästä. Onko kellekään toiselle käynyt näin? Ihastuin pakkomielteisesti noin vuosi sitten erääseen naiseen. Ei vaan katoa mielestä va
      Ikävä
      123
      928
    9. Voiko hyvää omatuntoa ostaa?

      Olen tässä nyt muutaman päivän paininut erään rahaan liittyvän pulman kanssa. Kerron ensin vähän taustaa ... Eli erosin 15 vuoden parisuhteesta 9 vuo
      Sinkut
      235
      884
    Aihe