Puolueiden kannatus perustuu osittain valheisiin

Trumppimaista kohkaamista ja valheita on kuultu Suomessa etupäässä vasemmistopuolueista, vasemmistoliitto ja sdp suoltavat puhetta, joka sisältää valheita, osittain tahallaan tai tietämättömyyttään. Vihreiden viherhömppä ei myöskään perustu tieteelliseen tutkimukseen.

Kokoomus on totuuspuolue. Nyt galluppien osoittaessa Kokoomukselle hieman enstistä alhaisempia lukuja, kysytään, pitäisikö puolueen olla enemmän räväkkä? Olla trumpimainen, kuten vasemmistoliitto ja demarit olivat oppositiossa?

Ei missään nimessä! Totuus on totuus ja se kestää vaikka tulessa. Kokoomuksen pitää pysyä totuudessa, ei alistua vääristelyyn kosiskellakseen kannatusta. Valheeseen perustuva kannatus siirtyy valheen perässä sinne, missä komeimmin retostellaan.

Trumpin populismia on pidetty oikeistolaisena. Meidän maassa sellaista on enemmän vasemmalla kuin oikealla. Perussuomalaiset ovat eri asia, mutta heidänkin sanomansa perustuu suurelta osin enemmän faktoihin ja kyseenalaistamiseen kuin valheisiin ja tutkimattomaan tietoon.

Gallupeissa on usein virhemarginaali 3% suuntaansa, mikä tarkoittaa, että kannatus voi olla sama kuin ennen vaikka luvut muuta näyttäisi. Toimittajat haluavat osallistua puolueiden hiekkalaatikkoleikkeihin ihan kuin se ihmisiä kiinnostaisi. Poliittiselle toimittajalle siitä maksetaan. Vain 10% ihmisistä osallistuu aktiivisesti poliittiseen toimintaan. Saman verran suomalaisista uskoo poliitikkoihin. Asioiden hoitaminen ja politikointi ovat nääs eri asoita. Ehkä pitäisi lehdistössäkin panostaa enemmän siihen 90%;iin eli realismiin kuin poliittiseen populismiin.
9<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

>> Totuus on totuus ja se kestää vaikka tulessa. Kokoomuksen pitää
pysyä totuudessa, ei alistua vääristelyyn kosiskellakseen kannatusta. >>

Kerro joku tällainen kokoomuslainen totuus? Kokoomuksesta ei oikein ole aikoihin tiennyt, että mitä se oikein ajaa.
Sipilän hallituksessa Kokoomuksen yksi tärkeimmistä hankkeista oli rakentaa kolmen jättimäisen terveystalon varaan rakennettu Bisnes-Sote.

Tämä on aivan suoraa seurausta sille, kun Kokoomus ajoi Fortumin sähköverkkojen yksityistämistä ja myyntiä Carunalle. Nyt ne verkot on sitten yksityistetty.

Kuluttajana maksetaan satumaisia summia Carunan australialaisille "yksityisille" sijoittajille, että saamme sähköä siirrettyä suomalaisten rakentamassa sähköverkossa.

Siksi kiinnostaisi kuulla joitakin kokoomuslaisia faktaksi tiedettyjä totuuksia.

Mitä te oikein siellä Kokoomuksessa ajatte, minkälaisten intressiryhmien etuja?

Äänestä
  • Kaksi niin mitäänsanomatonta puoluetta ovat Perussuomalaiset ja Kokoomus.
    Persut osaa puhua vain ja ainoastaan maahanmuutosta ja kaikki muu aika heillä menee Marinin hallituksen haukkumiseen somessa ja valeuutisten levittämiseen ihan kuin trumpillakin, heidän esikuva toka heidän esikuva pjutin. Voivoi

    Entäs sitten Kokoomuksen agenda, se on hyväveli julkisten terveyspalvelujen yksityistäminen ja varakkaiden verohelpotukset, ihan kuin usa trumppikin, trumppi hyysäsi myös varakkaita verohelpotuksin ja siellähän myöskin sairastaminen on todellakin vain varakkaille helpotus, ei , tavikset eivät saa juurikaan mitään terveyspalveluja, koska se on yksityisten terveyspalvelujen tuottamaa , usassa ei ole julkisia terveyspalveluja, kuyen meillä suomessa.

    Kaksi todella huonoa vaihtoehtoa , ovat Perussuomalaiset ja Kokoomus kansalaisille. Kumpikaan ei sovi päättäviin toimiin Ei kuntavaaleihin, eikä päättäjiksi hallitukseen.

    Luojalle kiitos, nyt ovat molemmat 2015 leikkaaja puolueet oppositiossa valittamassa , toinen matuista yhdenasianpuolueet ja toinen , kun ei julkisia palveluja yksityistetä.....ja verovarat onneksi menee vieläkin julkiselle puolelle, eikä yksityisten lompsaan.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kaksi niin mitäänsanomatonta puoluetta ovat Perussuomalaiset ja Kokoomus.

    Hyvin kirjoitettu, täyttä asiaa näistä porvaripopulistipuolueista. Ovat yhdenasianpuopuolueita.

    Kokoomuksen otitkin jo esille mutta et maininnut Vihreitä. Vihreät ja Kookoomus ajoivat Fortumin jakeluverkon myymistä Carunalle. Siinä on kaksi puoluetta josta voimme kiittää sähkön siirtohintojen nousua.

    Caruna on pakoillut veroja ja hiljattain saimme lukea miten suurta palkkaa ovat toimarille maksaneet. Kiitoksia Kokoomus ja Vihreät.

    Äänestä

Perussuomalaiset ovat patologisia valehtelijoita.

Äänestä
  • Aloitus on persujen puoluetoimiston roskaposti jote levitetään eri paikkakuntien palstoille.

    Äänestä

  • "Suvaitsevaisilla" ei näytä olevan minkäänlaisia todellisia perusteita agendalleen. On vain sama aivopesty mantra, jota toistetaan, kuten "Natsit, persut, rasistit" yms. Oikeasti ei siis löydy mitään järkevää perustelua tai järjellistä sanomaa asialle. Tuohon listalle voidaan nyt myös lisätä valehtelijat. Ei mitään perusteluja miten on valehdeltu.

    Äänestä

> Persut osaa puhua vain ja ainoastaan maahanmuutosta

Kuitenkin ja nimenomaan tämä massiivinen haittamaahanmuutto Eurooppaan, se on kuitenkin se asia jota lapsesi ja lapsenlapsesi tulevat ihmettelemään.

Miksi tällaisen kurjistumisen annettiin tapahtua Euroopalle? Muka hyvän, humaanin auttamisen kaapuun verhottuna, koko maanosan hyvinvointi tuhottiin.

Ruotsissa kehitys on noin 10 vuotta pidemm'ällä kuion Suomessa. Ruotsissa poliisilta ovat loppuneet keinot tilanteen hallitsemiseksi. Sikäläiset poliisit voivat vain *toistuvasti* varoittaa suomalaisia tekemästä samaa virhettä kuin Ruotsi.

Äänestä
  • Siinä kohtaa mennään metsään, kun humanitaariset arvot ajavat oman kansan hyvinvoinnin ja turvallisuuden ohi. Oman kansan etu pitää aina olla ensisijainen asia. Heti jos vähänkään kritisoi maahanmuuttoa, niin haukutaan "persuksi".

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Anonyymi kirjoitti:

Trumppimaista kohkaamista ja valheita on kuultu Suomessa etupäässä vasemmistopuolueista, vasemmistoliitto ja sdp suoltavat puhetta, joka sisältää valheita, osittain tahallaan tai tietämättömyyttään. Vihreiden viherhömppä ei myöskään perustu tieteelliseen tutkimukseen.

Kokoomus on totuuspuolue. Nyt galluppien osoittaessa Kokoomukselle hieman enstistä alhaisempia lukuja, kysytään, pitäisikö puolueen olla enemmän räväkkä? Olla trumpimainen, kuten vasemmistoliitto ja demarit olivat oppositiossa?

Ei missään nimessä! Totuus on totuus ja se kestää vaikka tulessa. Kokoomuksen pitää pysyä totuudessa, ei alistua vääristelyyn kosiskellakseen kannatusta. Valheeseen perustuva kannatus siirtyy valheen perässä sinne, missä komeimmin retostellaan.

Trumpin populismia on pidetty oikeistolaisena. Meidän maassa sellaista on enemmän vasemmalla kuin oikealla. Perussuomalaiset ovat eri asia, mutta heidänkin sanomansa perustuu suurelta osin enemmän faktoihin ja kyseenalaistamiseen kuin valheisiin ja tutkimattomaan tietoon.

Gallupeissa on usein virhemarginaali 3% suuntaansa, mikä tarkoittaa, että kannatus voi olla sama kuin ennen vaikka luvut muuta näyttäisi. Toimittajat haluavat osallistua puolueiden hiekkalaatikkoleikkeihin ihan kuin se ihmisiä kiinnostaisi. Poliittiselle toimittajalle siitä maksetaan. Vain 10% ihmisistä osallistuu aktiivisesti poliittiseen toimintaan. Saman verran suomalaisista uskoo poliitikkoihin. Asioiden hoitaminen ja politikointi ovat nääs eri asoita. Ehkä pitäisi lehdistössäkin panostaa enemmän siihen 90%;iin eli realismiin kuin poliittiseen populismiin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu