Seksitön suhde, olenko minä syyllinen?

Anonyymi

Olen seurustellut 4 vuotta saman miehen kanssa, enkä ole koskaan saanut häneltä (tai keneltäkään) hyvää seksiä.

Suhteen alussa seksiä oli monesti viikossa, lähes aina minun aloitteesta. Ja aina se oli samanlaista jyystöä ilman, että minä saan mitään esileikkiä.

Olen pyytänyt miestä tekemään alotteita ja asioita joista tykkään. Olen esim. sanonut, että kaulaani syömällä on saanti taattu, mutta ei.

Olen pyytänyt suuseksiä, mutta ei. Hän kuulemma tykkää nuolla, mutta koko suhteen aikana olen saanut suuseksiä kahdesti hänen ollessa kännissä. Se ei ollut hyvää eikä sitä todellakaan tee mieli.

Hän ei hyväile, ei suutele, ei sormeta, ei nuole. Ja kun niitä asioita ei koskaan tee, ei niissä voi olla hyvä. Olen koittanut lukemattomia kertoja keskustella asioista tuloksetta.

Nyt tilanne on se, että ollaan harrastettu seksiä kerran puolen vuoden aikana. Minun aloitteestani, mutta siinä hetkessä iski valtava ahdistus ja teki mieli itkeä. Se ei tuntunut hyvältä. Se ei tuntunut oikestaan miltään muulta kuin ahdistavalta ja kamalalta.
Mies mököttää kaikki illat yksinään ja nukkuu selin minuun.

En jaksa enää tätä! Mies valittaa kun ei saa ikinä ja syyttää siitä yksin minua. Hän huomasi seksin puutteen vasta kun lopetin alotteiden lisäksi suihinotot. Ainoa huomio mitä hän minuun nykyään kohdistaa on piilokuittailut pihtaamisestani.

En enää halua miestäni vaikka halut ovat muuten tallella. Ahdistaa pelkkä ajatuskin hänen kosketuksesta. En enää edes pysty olemaan alasti hänen seurassaan ja itsetuntoni on laskenut nollaan.

Onko tämä riittävä syy erota? Meillä on yhteisiä lapsia.

6

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Elämä on...valintoja täynnä.

    • Anonyymi

      Enpä osaa neuvoa mitään. Samantapaisen kokenut ja aikani kun jaksoin sietää erosin.
      Meilläkin yksi yhteinen tytär.
      Katsoin kuitenkin että lapselle parempi eronneet vanhemmat ja koti ilman jatkuvia jännitteitä ja kiistoja vanhempien välillä. Kodissa missä ei saa normaalia parisuhdemallia miehen ja naisen välillä koska isä ei suostu koskemaan äitiin ja kaikki läheisyys puuttuu. Koti missä äiti on turhautunut ja kiukkuinen koko ajan.
      Jos saat miehen mukaan johonkin terapiaan tai hänet yksin puhumaan jonnekin voi sitä ehkä kokeilla. Meillä ei onnistunut sillä mies vaikeni kuin osteri ja vetäytyi entistä enemmän.
      Hassua tässä oli se,e ttä hän oli varsin tyytyväinen elämäänsä sen jälkeen kun lakkasin koskemasta häneen kokonaan. Ei olisi halunnut erota ja ihmettteli miksi minä haluan kun kaikki oli hänen mielestään niin kovin hyvin!
      Hän löysi sitten naisen elämäänsä, reilusti vanhemman ja jolla oli leikattu virtsarakon syöpä, siitä parantunut mutta joutuu käyttämään virtsakatetria. Ehkä hän on turvallinen valinta sitten tämän takia. Minä en ole ketään vakituista ottanut koska en halua uutta miestä tyttäreni elämään. Hänellä on kuitenkin isä ja hyvä koti yhdessä minun kanssani.
      En siis osaa neuvoa mitään mutta älä missään nimessä sorru syyttelemään itseäsi! Ulkopuolisenahan ei tiedä teidän elämäänne mutta tosi on ettei yhdessä vika kun kaksi tappelee. Syitä on niin sepissä kuin sysissäkin.

    • Anonyymi

      Joillekin (usein miehille) seksi tarkoittaa yksipuolista jyystöä jossa idea on vain laueta. Eli periaatteessa jatkavat sooloseksin ideaa parisuhde seksissä.
      Parisuhdeseksinä jyystö seksi on yksipuolista ja huonoa, siitä puuttuu vastavuoroisuus, vuoropuhelu, toisen kanssa läsnäoleminen.
      Itse tuossa tilanteessa valitsisin seksittömyyden. Yrittäisin vielä puhua toisen kanssa erilaisista seksin tavoista. Kuulostaa kyllä siltä että kumppanisi on jämähtänyt tähän seksitapaan... en osaa sanoa onko tuollaisesta jyystö seksi taipumuksesta mahdollisuus muuttua ja opetella muuta. Ei ainakaan jos siihen ei ole halua.
      Oon elämässäni kohdannut pari jyystäjää. Eikä puhettakaan että olisivat suostuneet muuhun. Tai osanneet muuta kuin soolo seksissä omaksutun pikahelpotuksen. Sellaisen kanssa en parisuhteeseen enkä seksiin enää alkaisi.

      • Anonyymi

        Sulle kuka lienetkin, älä yleistä. Monet miehet haluu muutakin kuin pelkkää jyystöä, mun kohdallani ainakin. Miehiä on ollut kumppaneina, nyt viimeinen suhteeni joka kestänyt kauan eikä ole valittamista petipuuhien suhteen ollut. Alkulämmitykset, asennot kaikkinensa ja lopussa ongasmit. Mun mieheni ainakin kuuntelee mitä haluan sängyssä ja tekee kuten haluun.


    • Pidemmän päälle lapset kyllä huomavat että olet onneton eikä se ole hyväksi teille. Kuinka moni parisuhde suomessa pelastuisikaan jos osattaisiin ja uskallettaisiin puhua ongelmista ääneen ilman että ne kääntyvät syyllisen hakemiseksi ja riidan haastamiseksi. Mielestäni voisit vielä yrittää ja ns nostaisit kissan pöydälle. Älä suoraan töksäytä asioita toisen naamalle sillä se yleensä aiheuttaa vain vastapallon ja riita on valmis. Kerro vaikka että haluat puhua sinulle tärkeästä asiasta vaikka tänä iltana ja lämmitä vaikka sauna. Kerro tunteistasi ja miltä sinusta tuntuu ja että olet onneton. Kerro että haluat niitä asioita joista kerroit ja ettet voi elää ilman niitä. Kerro että haluat jatkaa mutta asioiden täytyy muuttua... ❤

    • Anonyymi

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Tyttäreni kuoli lihavuusleikkaukseen.

      Miettikää kuiten 2 kertaa, ennenkuin menette lihavuusleikkaukseen.
      Terveys
      235
      4471
    2. Pilasit mun

      Elämän. Sitäkö halusit?
      Ikävä
      124
      2214
    3. Suomessa on valittava 2 lucia neitoa...

      Maahanmuuttajille oma lucia neito ja Suomalaisille oma SUOMALAINEN Lucia neito....sama juttu on tehtävä miss Suomi kisoi
      Maailman menoa
      219
      1862
    4. Viiimeinen viesti

      Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill
      Suhteet
      64
      1794
    5. Mikä olisi sinun ja kaivattusi

      Tarinan kertovan elokuvan nimi?
      Ikävä
      180
      1660
    6. Analyysiä: Kiuru-keissi oli ja meni - demarit hävisi tässäkin

      Tapauksen tultua julki alkoi demarit ja muu vasemmisto selittään, että tämä oli poliittista väkivaltaa, siis ennen kuin
      Maailman menoa
      187
      1513
    7. Lasse Peltonen on kunnanjohtaja

      18/21 ääntä 1 Stoor ja 2 Vauhkonen
      Sysmä
      54
      1364
    8. Syntymäpäivä

      Milloin on kaipaamasi henkilön syntymäpäivä!? Hänellä miehellä on tammikuussa.
      Ikävä
      61
      1298
    9. Olet tärkeä

      mutta tunnen jotain enemmän ja syvempää. Jos voisinkin kertoa sinulle... Olen lähinnä epätoivoinen ja surullinen.
      Ikävä
      75
      1291
    10. Onko kaivattusi täysin vietävissä ja

      vedätettävissä?
      Ikävä
      119
      1161
    Aihe