"Kansanterveysviranomaisen mukaan vuorokauden kuluessa on kirjattu 40 uutta kuolemantapausta ja yli 4 600 tartuntaa".
https://demokraatti.fi/ruotsissa-40-uutta-koronakuolemaa-vuorokaudessa/
Yhteensä epidemian aikana Ruotsissa kuolleita on nyt 6 122.
Kansanterveysviranomainen ilmoitti samalla antaneensa tiukemmat ohjeistukset tartuntojen hillitsemiseksi neljälle uudelle alueelle, muun muassa Värmlantiin ja Gotlantiin.

Vastaukset 6
Vanhimmat
Älä sinä höpötä.
Euroopan päivittäiset koronakuolemat ovat juuri saavuttamassa kevään pahimman aallonhuipun, ja hengitystieinfektiokausi on vasta alkamassa poikkeuksellisen lämpimän alkusyksyn jälkeen. Tämä aalto tulee hakkaamaan kevään ensimmäisen aallon vakavuudellaan reilusti nousten talven yli ja jatkuen huhtikuulle 2021.
Ja lisää tulee solkenaan.
Taijat valehella?
Kuka sano että tullee?
Tegnellin lupauksen mukaan ruotsalaiset saavuttivat laumaimmuniteetin jo toukokuussa.
https://www.worldometers.info/coronavirus/country/sweden/
Tuostahan tilanteen näkee. Ikävästi 7 päivän keskiarvo päivittäisten uusien havaittojen tartuntojen osalta on Ruotsissa taas karannut käsistä. Siellä on nyt 4000 tartuntaa vuorokaudessa ja nousussa. Tilanteen vuoksi siellä neljäsosa kaikista olemassaolevista tehohoitopaikoista on koronapotilaiden täyttäminä.
Suomen vastaava käppyrä on sekin nousussa mutta meillä seitsemän päivän keskiarvo on vain noin 200 tartuntaa per vrk eli kymmenesosa siitä mitä Ruotsissa. Meillä päivittäisten tartuntojen määrä lakkasi kasvamasta lokakuun puolivälin paikkeilla eli noin viikon päästä siitä kun uudet rajoitukset tulivat ravintoloissa käyttöön (8.10.2020).
Rajoitukset näyttävät toimivan.