Hei,
Itselläni on suunnitelmissa lähteä elokuussa tai syyskuussa ulkomaille viettämään välivuotta. Vanhempani eivät vain tunnu tajuavan että olen ihan vakavissani lähdössä vaan pitävät tätä vain "suunnitelmina" (suunnitelmat tosin ovat olleet mielessäni jo kohta puoli vuotta). He vain toitottavat jostain opiskelu jutuista yms. ÄRSYTTÄVÄÄ! Onko muilla samanlaisia kokemuksia?
Itselläni on suunnitelmissa lähteä elokuussa tai syyskuussa ulkomaille viettämään välivuotta. Vanhempani eivät vain tunnu tajuavan että olen ihan vakavissani lähdössä vaan pitävät tätä vain "suunnitelmina" (suunnitelmat tosin ovat olleet mielessäni jo kohta puoli vuotta). He vain toitottavat jostain opiskelu jutuista yms. ÄRSYTTÄVÄÄ! Onko muilla samanlaisia kokemuksia?
Vastaukset 6
Vanhimmat
Mun vanhemmatkin suhtautuivat aluksi kamalan nihkeästi, mutta kun olen menossa suomalaisperheeseen ja pystyin tapaamaan yhden perheestä jokin aika sitten, ja äitini oli mukana (tai osan aikaa), niin sitten hän tajusi, että olen ihan oikeasti tosissani. Eikä vanhempani aluksi tajunneet sitäkään, että olen harkinnut tätä jo vuosia! Ei tämä ole siis mikään hetken päähänpisto.
Ja välivuoden pitämiseen mun vanhemmat suhtautui aluksi melkein raivoissaan, että mä en muka saa sit käytyä lukiota loppuun ollenkaan ja etten selviä yo-kirjoituksissa muista aineista jne.. :D Mutta tottakai saan, käyn vain neljässä vuodessa. Mun mielestä ihan yksinkertaista. Pahimmat aineet on jo suoritettu pois alta (esim. kemia, fysiikka...), ei tarvitse enää niitä miettiä ikinä.
Mutta kyllä mun vanhemmat on alkanu nyt ymmärtää mun aietta. Ja oon esittänyt niille hienovaraisest 1001 positiivista kantaa au pair-vuodesta. Ja olen myös myöntänyt, että jokin VOI mennä pieleen, mutta että olen tarpeeksi viisas varautuakseni siihen jo.
Muutama pikku vinkki sulle ja muillekin vanhempien taivutteluun:
1. Valitse oikea paikka ja hetki. Älä ala jutella au pair-asiasta silloin, kun vanhemmillasi on kauhea kiire. Esim. aamupalakaan ei ole hyvä vaihtoehto. Valitse hetki, jolloin vanhemmat on hyvällä tuulella ja olet juuri esim. tiskannut. ;)
2. Puhu rauhallisesti, älä suutu vaikka vanhempien mielipiteet ärsyttäisivätkin.
3. Ennen keskustelua muista miettiä todella paljon erilaisia hyviä puolia au pair-vuodesta!
Jne.. :) Tsemppiä.. älä anna sun vanhempien päättää liikaa sun elämästä, mutta älä anna vanhemmillesi sitä kuvaa, että niissä on jotain vikaa ja sä olet siksi lähdössä ovet paukkuen.. vaikka niin olisikin.
En ole vielä vanhemmille suunnitelmistani kertonut. Pitää ensin selvittää, onko lähteminen todella mahdollista. Eli siis soitella noihin hakukohteisiin, että saako olla ekan vuoden poissaolevana. Jos homma toimii näiltä osin, niin ilmoittelen vanhemmille varmaan ennen lähtöä. Saa nähdä mitä ne sanovat, joka tapauksessa lähden jos perheen löydän ja saan rahat lentolippuun kasaan.
mun porukat ei kans ottanu tata ollenkaan tosissaan. puhuin koko ajan etta meen ja nyt lahetan niita hakemuksia ja pidin niita ajan tasalla mutta silti tuntui etta ei ne sita oikeesti ottanu tosissaan. harmi, silla tassa asiassa tarvii paljon tukea, on se niin iso asia kuitenkin lahtea ihan vieraaseen maahan yksin. mutta niin eniveis, taalla ma olen nyt briteissa ollut kahdeksan kuukautta ja maanantaina kotiinpaluu :/ mutta hirmusti tsemppia ja koita kestaa. ma tiedan etta se arsyttaa mutta.. no, ehka vanhemmat vain haluaa uskoa etta pysyt heidan luona loppuikasi etka lahde maailmalle yksin seikkailemaan.
Kiitos kaikille hyvistä vinkeistä. Mä oon siis jo puhunu äitin ja muidenkin kanssa asiasta eikä niillä sinänsä tunnu olevan mitään sitä vastaan että lähden mutta kuitenkin.. NE EI OTA TOSISSAAN..
Ehkä sitten kun oon jo lähetelly hakemuksia niin.. Nyt on vaan kova paikan ettiminen käynnissä!!:)
Sano niille että "kerkiän kyllä olla Suomessa lopun ikääni istumaan kaljabaarissa työttömänä maisterina"
Ja toisaalta, voit myös sanoa että keskustellaanko tästä vakavasti vai pitääkö minun lähteä salaa - luulisi järki-ihmisten tajuavan.
Tai sitten tule meille au pairiksi ja mä soitan sun vanhemmille. Olen hyvä suostuttelemaan :) Tarvitaan au pair syyskuusta alkaen, meidän tiedot löytyy mm. aupairworldistä
Mun äiti on suhtautunut kokoajan todella hyvin mun lähtöön... ainoa mitä se kokoajan höpöttää on että se ei päästä musta irti lentokentällä!:D Se on 100% mukana tässä jutussa vaikka myönsi että kova ikävähän siinä tulee.:] Toinen juttu on mun mummi joka aattelee että USA on jotenkin paha paikka niin se ei ole kovin innoissaan:/ mutta ei se mua haittaa!:D Kyllä se kohta varmaan leppyy:D