Eriarvoisuus, syrjäytyminen, väkivalta...

Sanna Marinin hallitus edistää työttömyyden kasvua, mikä lisää eriarvoisuutta ja syrjäytymistä. Viime aikoina on uutisoitu nuorison rikollisuudesta. Syrjäytyminen on ollut tärkeä syy tekoihin. Jos vanhemmat eivät pääse töihin, se näkyy myös lapsien huonovointisuutena ja oireiluna. Työtön jo kolmannessa polvessa. Missä on parhaat leipäjonot? Milloin sosiaalitantan luukku aukeaa?

Sanna Marinin hallituksen yritysvastaisuus ja työllisyystoimien jättäminen tekemättä lähes tyystin ovat huono asia. Jos työpaikkoja tarvitaan nyt, niin hallituksen tavoite, 50.000 uuden työpaikan syntyminen kymmenen vuoden päähän lisää työttömyyttä, mikä lisää eriarvoisuutta ja syrjäytymistä.

Sanna Marinin hallituksen velalla eläminen lisää eriarvoisuutta. Tutkimukset ovat osoittaneet, että Suomessa veronkorotukset lisäävät tuloeroja, siis lisäävät tuloeroja, mikä lisää eriarvoisuutta. Sen on tilastot yllätten todenneet tapahtuneen 1990 jälkeen. Velaksi eläminen tarkoittaa, että veroja pitää nostaa. Veronkorotus lisää siis tutkitusti tuloeroja ja eriarvoisuutta. Kaikki verot ovat kilpailukykyveroja. Verojen korotus heikentää yritysten kilpailukykyä ja siten myös lisää työttömyyttä, mikä lisää eriarvoisuutta ja syrjäytymistä.

Työllisyystoimet ja tuloerojen alentaminen ovat parasta syrjäytymisen ja eriarvostumisen ehkäisyä.
466
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Sipilän hallituksen aikana syntyi 140.000 uutta työpaikkaa. Se vähensi tuloeroja ja syrjäytymistä.

Äänestä

Palkkarahoissa säästettäisiin mojovasti, jos eduskunta laitettaisiin kävelemään. Näyttää siltä aloitteen mukaan, että hallituksessakin riittäisi pelkkä Sanna Marin!

Äänestä

Kiuru, Pekonen ja Paatero haluavat seisottaa ihmisiä hoitojonoissa vaikka terveydenhoitoyrityksillä on kapasiteettia tehdä koronatestejä, hoitaa hampaita, antaa mielenterveyspalveluja, tehdä leikkauksia, hoitaa terkkaripalveluita jne.

Vasemmistoministerit vannovat julkisen terveydenhoidon nimiin, vaikka se ei selviä hoitovelvollisuudestaan. Se on jo nähty. Hoitotakuut eivät toteudu. Henkilöstömitoitukset eivät toteudu. Julkisen puolen ontumista peitellään. Mutta tilastot eivät valehtele.

Yksityiset hoivayritykset työllistävät yli 50.000 ihmistä Suomessa, maksavat veroja valtiolle. Ne eivät ole pahiksia, vaikka vasemmistoministerit niin väittävät ja Arhinmäki ja Lindtman Eduskunnassa suu vaahdossa panettelivat vuosi kaksi sitten. Se oli veroparatiisinäytelmää, jossa kaadettiin Sipilän hallitusta. Trumppimaista menoa. Esimerkiksi Terveystalo ja Pihlajalinna ovat pörssiyhtiöitä, kuten ay-liikkeelle rakas Kojamo. Onko Kojamokin pahis?

Ei pitäisi politikoida ihmisten hengillä ja hyvinvoinnilla!

Äänestä

Yllä olevat kaksi viestiä ovat persujen puoluetoimiston valtakunnalliseen jakeluun tarkoitettuja roskaposteja.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Sanna Marinin hallitus edistää työttömyyden kasvua, mikä lisää eriarvoisuutta ja syrjäytymistä. Viime aikoina on uutisoitu nuorison rikollisuudesta. Syrjäytyminen on ollut tärkeä syy tekoihin. Jos vanhemmat eivät pääse töihin, se näkyy myös lapsien huonovointisuutena ja oireiluna. Työtön jo kolmannessa polvessa. Missä on parhaat leipäjonot? Milloin sosiaalitantan luukku aukeaa?

Sanna Marinin hallituksen yritysvastaisuus ja työllisyystoimien jättäminen tekemättä lähes tyystin ovat huono asia. Jos työpaikkoja tarvitaan nyt, niin hallituksen tavoite, 50.000 uuden työpaikan syntyminen kymmenen vuoden päähän lisää työttömyyttä, mikä lisää eriarvoisuutta ja syrjäytymistä.

Sanna Marinin hallituksen velalla eläminen lisää eriarvoisuutta. Tutkimukset ovat osoittaneet, että Suomessa veronkorotukset lisäävät tuloeroja, siis lisäävät tuloeroja, mikä lisää eriarvoisuutta. Sen on tilastot yllätten todenneet tapahtuneen 1990 jälkeen. Velaksi eläminen tarkoittaa, että veroja pitää nostaa. Veronkorotus lisää siis tutkitusti tuloeroja ja eriarvoisuutta. Kaikki verot ovat kilpailukykyveroja. Verojen korotus heikentää yritysten kilpailukykyä ja siten myös lisää työttömyyttä, mikä lisää eriarvoisuutta ja syrjäytymistä.

Työllisyystoimet ja tuloerojen alentaminen ovat parasta syrjäytymisen ja eriarvostumisen ehkäisyä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu