"Terrorismin uhka on Suomessa otettava tosissaan"

sanoo kokoomuksen kaupunginvaltuutettu Dani Niskanen, ja kritisoi Ohisalon toimintaa.

Niskasen mukaan terroristi on tietoinen toimija eikä ressukka.

"Itsessäni eniten kummastusta on kuitenkin herättänyt Sanna Marinin (sd.) hallituksen kykenemättömyys linjata Niinistön tavoin, että Suomi puolustaa eurooppalaisia arvoja taistelussa terrorismia vastaan. Jälleen väkivallanteot on toki tuomittu, mutta kannanotot sananvapauden tai muiden pelissä olevien arvojemme puolesta loistavat poissaolollaan. Jää vaikutelma, että aihe on Suomen hallitukselle syystä tai toisesta epämieluisa.

Jotta taistelu terrorismia vastaan voidaan voittaa, on ilmiöstä oltava realistinen kuva. Myöskään tämän asian suhteen eivät punavihreän hallituksen edesottamukset vakuuta.

Wienin iskujen suunnitelmallinen luonne oli taas hyvä osoitus siitä, että terroristi on tietoinen ja suunnitelmallinen toimija, ei ressukka. Tässä suhteessa sisäministeri Maria Ohisalon (vihr.) puhetapa, jossa terroristiset teot tyhjentyvät yhteiskunnan syrjäyttämien ihmisten viimeisiksi turvattavaksi oljenkorreksi, kummastuttaa.

Ohisalo toi ajattelunsa, jossa ihmiset ”turvautuvat” terroristisiin tekoihin selkeästi esiin kyselytunnilta 22.10. Ohisalo totesi: ”Eli ennaltaehkäisevällä toiminnalla, syrjäytymisen ehkäisytyöllä, kaikella tällä, panostamme siihen, että ihmisten ei tarvitsisi turvautua tällaisiin järkyttäviin toimintoihin.”

Sisäministerin analyysi terrorismin luonteesta on väärä. Terroristit eivät ole tiedottomia raukkoja, joita yhteiskunta jotenkin ajaa tekemään terrori-iskuja. Terroristit ovat tietoisia toimijoita, jotka uskovat vahvasti asiaansa – ja juuri siksi niin vaarallisia. Tämä olisi Suomen kansallisesta turvallisuudesta vastaavan ministerin syytä ymmärtää"
0<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta

Anonyymi kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu