Vanha juttu mutta pakko avautua

Anonyymi

Vanhasta jutusta kyse. Kävi kuitenkin ilmi että toinen osapuoli on luullut jotain suurempaa.

Kuulin sattumalta bileissä vanhan hoitoni sopivan seuraavalle päivälle treffejä yhden ikävän ihmisen kanssa. Päätin kokeilla huvikseni -hyi kauhea- josko saisin pokattua entisen hoitoni lähinnä vain ärsyttääkseni tätä ikävää ihmistä, mä imen hoidon kuiviin ja hänelle jää täysin kuivaa ruutia.

No onnistuihan se. Seuraavana päivänä hoito ei häipynytkään vaan jäi kököttämään ku tatti paskaan vaikka mulkoilin kyllä siihen malliin että ois pitänyt tajuta. Treffiaikakin tuli ja meni eikä mitään liikettä tapahtunut. Vielä seuraavanakaan päivänä hoito ei liikkunut mihinkään ja mulla alko jo hermo mennä, onneksi meillä oli perheen kesken menoja, ja siinä se kökötti edelleen. Pääsin eroon hoidosta vasta seuraavana aamuna ja päätin etten enää tee tällaista koska itselleni mä siinä kuoppaa kaivan.

Nyt siis entinen hoito innoissaan selittää kuinka hyvältä se tuntui kun minä lähdin urheilemaan ja tulin posket punaisina takaisin ja hyvillä mielin halailin häntä innoissani siitä että hän odotti minua (kotonani)

Emmä tiedä voinko ikinä kertoa hänelle asiain oikeaa laitaa. Antaa muistojen kultaantua rauhassa. Eikä mulla edelleenkään ole voittajaolo tästä.

8

1140

    Vastaukset 8

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      täh

    • Anonyymi

      En ehtinyt lukea vastinettasi. Eli?

      • Anonyymi

        anna olla jo...

        puhelin---

        Uskon että sama

        aika sama paikka...

        Doc martensit, käykö


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        anna olla jo...

        puhelin---

        Uskon että sama

        aika sama paikka...

        Doc martensit, käykö

        Kuinka monta silmukkaa?


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kuinka monta silmukkaa?

        No niin.


    • Anonyymi

      huom ja se ei kyllä mennyt noin.
      älä enää sotkeudu jatkossa.

    • Anonyymi

      loppu.

    Ketjusta on poistettu 8 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"

      Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va
      Suomalaiset julkkikset
      110
      2311
    2. Mitä tapahtuu?

      Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???
      Haapavesi
      23
      1014
    3. T rakastan sua

      vaikket sitä usko
      Ikävä
      71
      912
    4. Mitäpä luulet että tykkääkö

      kukaan kaivatustasi ?
      Ikävä
      103
      906
    5. Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...

      ...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha
      Maailman menoa
      583
      855
    6. Varmaan aika moni

      Haluaisi sinut enemmän kuin mielellään
      Ikävä
      48
      845
    7. Miksi et lähesty minua

      Jos kerran kaipaat, mies? Mitä pelkäät?
      Ikävä
      82
      738
    8. Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti

      Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk
      Ikävä
      76
      670
    9. Kai sä olet

      Luovuttanut mun suhteen.
      Ikävä
      68
      641
    10. Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen

      Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik
      Ikävä
      30
      627
    Aihe