Kauppalehden uutisen mukaan tutkinnan piiriin on liitetty vuosien 2012–2018 aikana valmistuneet Model S-mallit ja vuosien 2016–2018 kuluessa valmistuneet Model X-mallit. Alustava tutkinta kattoi 63 000 Teslan Model S-mallia.
NHTSA:n mukaan vika ei koske auton hallintajärjestelmiä. Viranomaisten mukaan taustalla saattaa olla auton keskusmuistiyksikön hyödyntämä puolijohdetekniikka, joka ajan ja päivitysten myötä voi tulla elinkaarensa päähän.
Joidenkin reklamaatioiden mukaan tämä voi vaikuttaa myös ajoneuvon lataustehoon ja mahdollisesti myös turvajärjestelmiin. Eräs omistaja kertoi, ettei voinut enää poistaa huurua ikkunoista kun ilmastointilaitteen säädöt eivät toimineet.
Teslan mukaan asiakkaiden on itse kustannettava mahdolliset korjaukset takuun umpeuduttua.
Liikenneturvllisuuviraston mukaan vikoja löytyi noin 30 prosentissa joidenkin tuotantokuukausien kuluessa valmistetuista autoista. Vikojen määrä alkoi voimakkaasti lisääntyä 3–4 käyttövuoden jälkeen.
Tesla on yrittänyt viraston mukaan hoitaa ongelmaa langattomin päivitysten avulla.

Vastaukset 7
Vanhimmat
Ovat omaksuneet käytäntönsä VAG-konsernilta..
Tätä yhtä ja samaa Teslan eMMC (embedded multimedia card tallennusmoduuli) vikauutista on nyt nostettu viikkokaupalla. Eiköhän tämä ole jo nähty riittävän monta kertaa?
Mielenkiintoista, että mediassa ei ole pihahdustakaan Teslan nousemisesta S&P 500 indeksiin, mutta vanhoja negatiivisia "uutisia" kyllä märehditään uudestaan.
Mikä kerran on verkkoon laitettu se ei ikinä sieltä katoa. Näin se vaan menee Teslankin kohdalla. Negatiiviset asiat kaivetaan ensiksi.
Tesloissa käytetään massamuistina eMMC-muistipiiriä, joka on siis vähän saman tapainen tekniikka kuin kotikäytössä tuttu muistitikku, eli se säilyttää tiedot virran katkettua, mutta Teslassa muisti on rakennettu kiinteästi auton keskusyksikön sisälle. Ongelma tässä on, että eMMC sietää vain rajallisen määrän kirjoituskertoja, ennen kuin se kuluu loppuun ja lakkaa toimimasta. Teslan tietokone kirjoittaa eMMC:lle jatkuvasti paljon dataa, mistä seuraa muistipiirin ennenaikainen loppuunkuluminen. Sen jälkeen Tesla muuttuu verkonpainoksi. Uudemissa vuosimalleissa valmistaja on rajoittanut kirjoitettavan datan määrää ja sitä kautta pidentänyt muistin käyttöikää, mutta juurisyy on edelleen korjaamatta
Tässä noin 9 minuutin kohdalta alkaen kerrotaan Teslan muistipiiriongelmasta
https://www.youtube.com/watch?v=o-7b1waoj9Q&t=520
Haisevaa elektroniikka on kasapäin, 500 kiloa per biili?🤑🤑🤑