Joulu ja loma

Anonyymi

Kertoisiko joku, olenko väärässä. Jos osa vuosilomasta pidetään, kun pakko pitää, jouluviikolla, niin kuluttavatko jouluaatto, joulupäivä vuosilomaa? Tapaninpäivähän on sunnuntai eikä lasketa mutta hypätäänkö aaton ja joulupäivienkin yli?
Ja 6 päivän lomaahan ei saa pätkiä?
Työnantajani oli sitä mieltä että jouluviikolla vuosiloman osa on (ne 6 päivää), pidetty jo. Pitääkö tuo paikkaansa? Ja miksi olin käsittänytkään sen niin kuin ylempänä kirjoitin?
Loman osa ei omasta aloitteestani olisi tuona ajanjaksona.

4

378

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Joulukuun lomaa kuluttamattomat päivät on itsenäisyyspäivä, jouluaatto, joulupäivä, toinen joulupäivä eli tapaninpäivä ja tietysti kaikki sunnuntait. Ne siis ei ole arkipäiviä. Lisäksi uudenvuodenpäivä ei kuluta lomaa, mutta uudenvuodenaatto on arkipäivä.

      Jos pitää lomaa viikon ma 21.12. - su 27.12.20, niin siinä menee kolme lomapäivää.

    • Anonyymi

      Miksi brinkkalassa yhä sotketaan joulupukki taivaan ja maan luojaan?

      • Anonyymi

        Ei työnantaja ja yksi työkavereista yhdessä ole tai Sam ja maan luoja. Siksi kysyinkin,kun muka kauan yrittäjänäkään ollut ei 'tiedä', ja vuosilomasäännösten pitäisi olla hänelle tuttuja.


    • Anonyymi

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.

      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p
      Maailman menoa
      45
      5250
    2. Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?

      Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?
      Maailman menoa
      130
      1691
    3. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      51
      1680
    4. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      15
      1619
    5. Aleksi Rytilä

      Räppäri saa haluamaansa julkisuutta.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      14
      1315
    6. Kulukusuunnat

      Eikö kuhmolaiset iha oikiasti tiiä kumpi o vasen ja kumpi oikia? Tuolla ku liikennemerkissä näkyy nuolet ylös ja alas, v
      Kuhmo
      4
      1220
    7. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

      Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
      Ikävä
      22
      1140
    8. 81-vuotias Frederik avoimena - Ei omasta mielestä kelpaa tästä syystä realityihin: "Veemäinen..."

      Junttidiscon kuninkaana tunnettu Frederik, 81, on esiintymislavoilla suvereeni tekijä. Mies on viihdyttänyt ympäri Suome
      Suomalaiset julkkikset
      17
      1067
    9. Muusikko yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan

      Karu epäily: Muusikko, 32, yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan Oulussa. IS:n selvityksen perusteella miestä ei ole syy
      Maailman menoa
      77
      1028
    10. Tynkä Eläintarha ei ole enää visiitin väärti

      Ähtärin MesiZoo on vajonnut alas. Näytillä olevien eläinten määrä on romahtanut lähemmäs -40%. Paikat ovat päässeet pah
      Ähtäri
      60
      867
    Aihe