Paha ongelma jota ei pysty ymmärtämään kuten ei sitä vääryyttä mitä on tullut tehtyä!
Naimisissa, mutta rakastuin toiseen vaikka luulin ettei niin voisi koskaan tapahtua. Se kuitenkin oli jotain uskomatonta eikä kaikesta vääryydestä huolimatta sitä poista mikään. Se suhde tosiaan oli "täydellistä" niissä puitteissa mihin sillä oli mahdollisuudet ja kaikki oli jo osaltani selvää. Kuitenkin jotenkin kummasti se loppui uskomattomalla ja minulle selittämättömällä tavalla. Syistä viis, se ei ole ongelma vaan se kuinka jatkaa???
Siis milloin pääsee tunteesta jonka eteen oli valmis tekemään kaikkensa? Voiko elämä palautua entisille ihan onnellisille raiteille kaikesta tällaisesta huolimatta? Kannattaako siis taistella kun suurin ongelma tuntuu kuitenkin olleen omat virheet ja luottamus, jonka osoitin väärälle ihmiselle? Ja miten se menee että kaipaa sitä "täydellisyyttä" vaikka se ilmeisesti sitä ollutkaan? Ei osaa päästää irti!!!
Ei välttämättä tarvitse alkaa arvostelemaan, sitä teen itse ja kaikki muutkin, jos vain saisi neuvoja kuinka hoitaa asiat oikeiksi vihdoin kun niin väärin on tullut toimittua. Vaikka tunteillehan ei mitään voi?! Myönnän siis syyllisyyteni ja kärsin sen seuraukset.
Tällaisia kokemuksia on oltava muillakin. Kertokaa kuinka selvitä ja korjata asiat?
"Ihmisen on turha esittää viisasta ja täydellistä tässä asiassa ennen kuin on itse kokenut saman."
Naimisissa, mutta rakastuin toiseen vaikka luulin ettei niin voisi koskaan tapahtua. Se kuitenkin oli jotain uskomatonta eikä kaikesta vääryydestä huolimatta sitä poista mikään. Se suhde tosiaan oli "täydellistä" niissä puitteissa mihin sillä oli mahdollisuudet ja kaikki oli jo osaltani selvää. Kuitenkin jotenkin kummasti se loppui uskomattomalla ja minulle selittämättömällä tavalla. Syistä viis, se ei ole ongelma vaan se kuinka jatkaa???
Siis milloin pääsee tunteesta jonka eteen oli valmis tekemään kaikkensa? Voiko elämä palautua entisille ihan onnellisille raiteille kaikesta tällaisesta huolimatta? Kannattaako siis taistella kun suurin ongelma tuntuu kuitenkin olleen omat virheet ja luottamus, jonka osoitin väärälle ihmiselle? Ja miten se menee että kaipaa sitä "täydellisyyttä" vaikka se ilmeisesti sitä ollutkaan? Ei osaa päästää irti!!!
Ei välttämättä tarvitse alkaa arvostelemaan, sitä teen itse ja kaikki muutkin, jos vain saisi neuvoja kuinka hoitaa asiat oikeiksi vihdoin kun niin väärin on tullut toimittua. Vaikka tunteillehan ei mitään voi?! Myönnän siis syyllisyyteni ja kärsin sen seuraukset.
Tällaisia kokemuksia on oltava muillakin. Kertokaa kuinka selvitä ja korjata asiat?
"Ihmisen on turha esittää viisasta ja täydellistä tässä asiassa ennen kuin on itse kokenut saman."
Vastaukset 4
Vanhimmat
Toi painaa sua aina. En sano et tulee oleen helppoa jatkaa aviossa, jotkun asiathan sut pettämään ajo. Erota pitäisi aina siksi että ITSE tahtoo eikä toisen ihmisen takia.
Täydellistä suhdetta ei olekkaan, sen olet itse keksinyt päästäsi, jokainen ihminen tekee virheitä ja niiden kanssa on opittava elämään.
En itse lainkaan uskokaan että ilman syytä olisin moiseen ajautunut mutta kaikessa tuskassa niitä syitä on vaikea nähdä tai paremminkin ajatella kun vaan sattuu. Yksinäisyys on pahinta mutta se kun ei saa todellakaan olla mikään syy!
Olis edes joku asia mikä hetkeksi saisi olon paremmaksi pahentamatta itse tilannetta. Ja tuntuu että itselleen anteeksi antaminen on vaikeinta.
Anteeksi antamalla itselle ja toisille pääsee eteenpäin.
Jos eronne oli selvittämätön ja sen takia olet kiinni asiassa, selvitä asia, niin pääset asiassa eteenpäin.
Jos molemmat pystytte puhumaan, ota yhteyttä asianomaiseen ja puhu ja selvitä asiat. Asiat etenevät suuntaan jos toiseen sitten. Avoimuus ja rehellisyyys yleensä palkitaan.
Täydellisyyttä ei ole. Voi olla elämäntilanne, joka on harmooninen ja tasapainoinen. On asioita, jotka vaikuttavat positiivisesti elämään. Tiedät varmaan sen itsekin.
Olet oikeassa, kun itse on kokenut saman ymmärtää paremmin.
Ongelmahan on juuri siinä etten pääse missään eteenpäin kun en saa asiaa asianomaisen kanssa selvittää. Hänelle kaikki on kuulemma selvää ja siitä ei puhuta! Tämä kertoo minulle ihmisestä paljon mutta silti en pääse siitä yli mitä oli ja miltä tuntui vaikka kovasti haluaisinkin.
Ja pahinta on tällaiset ajat jollon ei pysty muuta kuin itsekseen kieriskelemään tuskissa vaikka elämää olisi vaikka ja kuinka vielä elettävänä. Jo toistenkin takia! Tuntuu NIIN pahalta!