Epävarma suhteestani

Huvittaa, että tänne kirjoittelen mutta menköön... Koitan selvittää, sekoitanko rakkauden ja välittämisen yhteen. Jokaisesta suhteesta on puuttunut jotain mikä itselle tärkeää. Nykyinen suhde on turvallinen, hauska, rento ja luottamus täysi 100. En silti tunne halua suudella saati sitten tehdä muutakaan... Toisen lähellä on hyvä olla ja voin olla oma itseni. Yritin erota, mutta se kesti vain päivän.. Tuli paniikki ja paha olo toisen puolesta ja omasta olosta. En pystynyt syödä, itkin ja tunsin oloni toivottomaksi, pelko kaapi vatsanpohjaa. Miksi tunsin noin suuria tunteita, vaikka itse erosin hänestä? Sen kyllä myönnän, että olen hänestä riippuvainen... En osaa olla yksin omassa asunnossani. Täällä on yhteiset lemmikit, telkkarit sun muut. Oma koti ei tunnu edes kodilta. Tähän lisään vielä, että ihastuin ja tunne syveni enemmän rakkaudeksi toista ihmistä kohtaan, joka johti hätiköityyn eroon. Nyt sitten kaipaan tätä toista henkilöä ja mietin häntä päivittäin. Pelkään, että hän löytää jonkun muun, jos aina epäröin.
24<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 24

Vanhimmat

Lisäisin vielä, että se tärkeä asia mikä puuttuu, on parempi kommunikaatio ja syvällinen yhteys. Toivon kumminkin mahdottomia, sillä kumpikaan ei häneltä onnistu. Välillä intohimon puutteen vuoksi olen miettinyt, onko tämä enemmän välittämistä. En kyllä mieti, missä toinen on tai kaipaa häntä. Ikävää kyllä tunnen jos olen jonkin aikaa muualla. Emme kysele miten päivä mennyt, emme juttele pitkään asioista...

Äänestä

Huuhhuh, taas osasit vetää riman alta. Tietenkään et suhteestasi lähde koska silloin sulla ei ole 'oikeita' suhteita, välineitä eikä rahaa tehdä sitä pahaa mitä teet päivästä toiseen. Putoaisti ojaan, kirjaimellisesti.

Äänestä
  • Tietenkin trolli heti ensimmäisenä :D hohhoi

    Äänestä

  • Ootpas sinä sekaisin...

    Mutta aloittajalle: hyvältä suhteeltahan tuo päällisin puolin kuulostaa, mutta kyse on kai siitä oletko siinä onnellinen ja tyytyväinen. Kaipaat kuitenkin yhteyttä ja intohimoa. Intohimo noista on ailahtelevampi.
    Tuo yhden päivän ero ei riitä, jos erolla tai tauolla haluat tunteitasi selvittää, pitäisi olla joku kolmen kuukauden breikki, että ne oikeat tunteet tulisi esiin.
    Ikäkin vaikuttaa, jos olet nuori, kehoittaisin ehkä herkemmin tutkimaan mitä muuta maailmalla olisi tarjota. Näin keski-ikäisenä tarjonta taas on sen verran heikkoa, että sinuna jäisin tuohon.
    Mutta...koska mietit asiaa, et tyytyväinen ole.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ootpas sinä sekaisin...

    Olen 24 ja ollut nykyisessä suhteessa n. pari vuotta... Tuntuu, että toisen tunteiden satuttaminen estää myös suuresti poistumisen. Huoli toisen jaksamisesta. Tauko voisi olla paikallaan, ja kuten sanoit, pidempi tauko. Kiitos kun jaksoit lukea ja vastata <3

    Joo, yksinolo on tietty aluksi pelottavaa, mutta ehdottomasti kannattaa sitäkin kokeilla. Siinä oppii ihan erilailla tuntemaan itsensä ja luottamaan itseensä. Ihana että otat toista noin paljon huomioon, mutta ei hänenkään tunteet sun vastuulla ole. Ehkä voisitte yhdessä sopia jotenkin niin, ettette heti häviä toistenne elämästä vaikka taukoa pitäisikin? Tsemppiä sulle!

    Niin, pitäisi käsitellä ja tuntea tunteita ja ottaa vastuu omasta hyvinvoinnista. Helposti sitä tuudittautuu siihen, että vierellä on joku joka haluaa pysyä oli mikä oli. Sillon vain ei tule työskenneltyä, jos pakenee aina turvaan. Yhteydenpidon katkeaminen ei olisi edes vaihtoehto, kun lemmikkejä en raaski taas siirrellä eri ympäristöön. Ainahan voin käydä hänen luonaaan ja hoitaa eläimiä, vaikka sitten tiettyyn kellonaikaan jos toinen ei kykene minua näkemään... Kiitos kun jaksoit vastailla <3

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Olen 24 ja ollut nykyisessä suhteessa n. pari vuotta... Tuntuu, että toisen tunteiden satuttaminen estää myös suuresti poistumisen. Huoli toisen jaksamisesta. Tauko voisi olla paikallaan, ja kuten sanoit, pidempi tauko. Kiitos kun jaksoit lukea ja vastata <3

    Kerkeää huh huh

    Miksi edellisen kanssa suhde päätyi nopeaan eroon? Oletko ottanut selvää olisiko vielä mahdollisuuksia.. meinaan pari vuotta on todella pitkä aika, että ajattelee edellistä melkein päivittäin. Tuommoinen tunne tulee jollain tavalla olemaan ehkä aina, sinuna jos uskaltaisin ottasin henkilöön yhteyttä. Edes ystävinä!

    Äänestä

No voi että...

Kyllä sun jotain täytyy tehdä epäröintisi kanssa.

Syö vaikka lääkkeitä,kyllä ne sua sut rauhoittumaan.

Äänestä
  • Lääkitys on kunnossa, kiitos huolenpidosta (((:

    Äänestä

"Yritin erota, mutta se kesti vain päivän.. Tuli paniikki ja paha olo toisen puolesta ja omasta olosta"

Epäilisin että sulla on riippuvainen persoonallisuushäiriö. Tykkäät nuohota "jossain" kiinni kaikki päivät ja ihmettelet kun et ikinä rakastu sohvatyynyihisi. Ei sun pitäisikään ihminen hyvä. Kannattaa miettiä oletko aina valinnut turvallisimman vaihtoehdon sen sijaan että ottaisit RISKIN ja kerrankin jahtaisit jotain mitä oikeasti haluat. Riskejä on otettava, ne ovat elämän suola. Jos otat hyllystä aina halvinta extraa niin älä ihmettele kun elämässä ei ole mitään makua. Jos alla oleva linkki kuulostaa tutulta niin suosittelen asiansa osaavan terapeutin etsimistä.

https://www.terve.fi/artikkelit/riippuvainen-persoonallisuus

Äänestä
  • Kiitos rehellisestä vastauksesta! Oon kans miettinyt et miks en vaa uskalla ottaa riskiä..monesti ajatukset menee suuntaan Mitä Jos ja et mitä jos tulee olo et matto vedetään jalkojen alta kun tuttu ja turvallinen poissa. Hyvä pointti sulla

    Äänestä

  • 4/8 kriteeriä täyttyi, 5 pitäisi olla vähintään. Olen myös itsenäinen, ero vain oli turhan nopea. Minua ärsyttää, jos minua aletaan hoivaamaan tai asioihini puututaan liikaa.. Päätän itse ilman muita missä elän ja missä työskentelen enkä pelkää, että minut jätetään. Eli en koe että minulla olisi kyseistä ongelmaa. Tekstini toki saattoi siltä vaikuttaa

    Äänestä

  • Kyllä!!! Veit sanat suustani. Hyvin kirjoitettu. Tietenkin tunteiden kohdalla riskien otto tuntuu pelottavalta kun voi satuttaa itseään, mutta se on aina sen arvoista kun tietää mitä voi saada!

    Äänestä

Voin kertoa kokemuksesta että kuulostaa paljolti samalta tilanteelta mikä itselläni oli. Eli olin yhden miehen kanssa jonka kanssa minusta tuntui juurikin mitä yllä kuvailit ja pidin kyllä hänestä kovasti. Mutta tuntui että jotain intohimoa puuttui ja se harmitti minua koska olisin toivonut että välillämme olisi jotain semmoista. Erokaan ei tuntunut hyvältä idealta, koska en halunnut olla yksin. Mielessäni pyöri monia skenaarioita entä jos en ikinä löydä ketään ”parempaa” itselleni ja jos eroan menetän hänetkin ja kadun sitä päätöstä lopulta, koska siinä oli ihan kivaa parempi kuin yksin olo.

Sitten tapasin hänet. Jonka kanssa olemme nyt yhdessä ja tuntuu kuin hän olisi täydentänyt koko elämäni ja sopi siihen kuin nenä päähän. Hänen kanssaan se tuntui rakkaudelta ja intohimoakin oli. Ja näin jälkikäteen voin todeta, että se mitä intuitioni sanoi hiljaa mielessäni edellisen suhteen aikana välillä piti kyllä paikkaansa. Ja olisin voinut alusta alkaen luottaa siihen. Kun se oikeanlainen henkilö tulee ja iskee sinuun se ei ole ikinä epäröinnin paikka, ehkä suhteen todella alussa ok mutta kun se on jo jatkunut jo pidempään niin ei semmoista tunnetta kuuluisi tuntea. Se minusta vaan kertoo siitä että suhde ei tarjoa sinulle sitä kaikkea mitä siltä toivoisit eikä se tunne lähde pois odottelemalla ajan kanssa. Päätös on tietenkin sinun omasi, tsemppiä!

Äänestä
  • Ja eikös se onnellisuus ja rakkaus ole se elämän tarkoituskin loppu peleissä. Molemmat ovat asioita jotka jokainen ansaitsee ja pitää kokea. Ja todellakin laittaisin nämä asiat kaikessa prioriteeteiksini.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ja eikös se onnellisuus ja rakkaus ole se elämän tarkoituskin loppu peleissä. Molemmat ovat asioita jotka jokainen ansaitsee ja pitää kokea. Ja todellakin laittaisin nämä asiat kaikessa prioriteeteiksini.

    Onnellisuus ja rakkaus ovat melkeinpä vastakohtia. Onnen saavuttaa mutkattomimmin, kun ketään ei rakasta. Ja rakkaus täyttää mielen huolella ja surulla rakkaan puolesta.

    Äänestä

Olipa ristiriitainen aloitus.
Aloittaja itse ei niin kauheasti välitä kumppanistaan, mutta silti pystyi olemaan erossa vain päivän! Oma koti tuntui vieraalta ja kaikki oli pielessä. Apllä on ollut useita suhteita ja aina on käynyt näin. Jokaisesta suhteesta puuttuu jotain.
Jospa niistä aiemmistakaan kumppaneista ei ole puuttunut mitään, se puuttuva pala on apn omassa mielessä.

Aloittajan nykyinen kumppani ei, apn mukaan, pysty kommunikoimaan eikä läheisyyteen kunnolla. Ei kaipaa ap:tä eikä kysele perään, silti aloittaja on huolissaan nimenomaan kumppanin voinnista eron jälkeen.
Eihän sillä kumppanilla mitään hätää ole erojen aikana. Hyppii apn mielen mukaan. Ei ilmeisesti hetkauta suuntaan eikä toiseen pahemmin. Tiesi varmaankin, että tämä on taas tätä aloittajan "ns. kuukautistunnehosumista" sinne sun tänne.

Onkohan ap epävarma itsestään ja omista tunteistaan, Ei osaa ajatella, eikä hyväksy kumppaniaan järki-ihmisenä joka ei hötkyile päivittäin eroon ja takaisin yhteen. Ehkä apn kumppani puhuu vähän, mutta asiaa, näyttää tunteensa silloin kun siihen on aihetta. Ei ole mikään tuuliviiri joka kääntyilee mielialojen vaihdellessa äkkinäisesti miten sattuu.

Äänestä
  • Anteeks mut mitä tämä on 😂 hervotonta

    Äänestä

Kun on toisen kanssa ensisijaisesti omasta turvattomuuden tunteesta käsin, se sammuttaa kyllä intohimon. Ja siitä syystä että suhteessa ei ole tällöin kaksi aikuista vaan aikuinen joka hakee lapsenomaisen pelkonsa vuoksi toisesta turvaa.

Kyky kohdata oma elämä, yksinolo, kantaa omaa elämää omillaan kuuluu "aikuiseen" maailmaan.

Äänestä
  • Naisen intohimo on joka tapauksessa häilyvää sorttia, eikä sitä pysty ympäristöolosuhteilla hallitsemaan. Mies taas panee mielellään ketä vaan eteen tulevaa.

    Äänestä

Kuulostaa siltä, ettet ehkä välttämättä tunne itseäsi kunnolla, oikeastaan täysin sama mitä tuossa jo useampi on vastannutkin.

Kun ei tunne itteensä, ei oikein tiedä mitä todella haluaa. Eikä osaa haluta sitäkään, minkä on jo saanut. Kumpikaan ei ole hyvä, tässä asiayhteydessä ei yhdessä, eikä erossa. Kumppani on hyvä, muttei kuitenkaan riittävän hyvä. Tehty valintoja, sinällään ihan hyviä, muttei silti olla tyytyväisiä niihin eikä eletä niiden mukana, jos kohta ei myöskään haluta vaihtaa, kun pelottaa ettei saa yhtään parempaa.

Äänestä

Kuulostaa siltä, että sinulta puuttuu jotain mikä on sinulle itsellesi tärkeää ja merkityksellistä. Puute ei ole parisuhteessa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Anonyymi kirjoitti:

Huvittaa, että tänne kirjoittelen mutta menköön... Koitan selvittää, sekoitanko rakkauden ja välittämisen yhteen. Jokaisesta suhteesta on puuttunut jotain mikä itselle tärkeää. Nykyinen suhde on turvallinen, hauska, rento ja luottamus täysi 100. En silti tunne halua suudella saati sitten tehdä muutakaan... Toisen lähellä on hyvä olla ja voin olla oma itseni. Yritin erota, mutta se kesti vain päivän.. Tuli paniikki ja paha olo toisen puolesta ja omasta olosta. En pystynyt syödä, itkin ja tunsin oloni toivottomaksi, pelko kaapi vatsanpohjaa. Miksi tunsin noin suuria tunteita, vaikka itse erosin hänestä? Sen kyllä myönnän, että olen hänestä riippuvainen... En osaa olla yksin omassa asunnossani. Täällä on yhteiset lemmikit, telkkarit sun muut. Oma koti ei tunnu edes kodilta. Tähän lisään vielä, että ihastuin ja tunne syveni enemmän rakkaudeksi toista ihmistä kohtaan, joka johti hätiköityyn eroon. Nyt sitten kaipaan tätä toista henkilöä ja mietin häntä päivittäin. Pelkään, että hän löytää jonkun muun, jos aina epäröin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu