Kannasta terveystietojen luovutus?

Anonyymi

Kävin hammaslääkärillä, jolla en ole aiemmin käynyt. Katsoin Kannasta käynnin kirjaukset ja huomasin samalla, että "Luovutetut terveystiedot" kohdassa maininta, että ko. puljulle on luovutettu tietojani. Saako tällaista tehdä kysymättä potilaalta?!? Sinänsä ei hätää kun minulla on kaikki näkyvyyteen liittyvät kieltoruksit ruksattuna (pl. elinluovutustahto) eikä sen kummempaa tietoa saanut. Mutta saako näin toimia?

4

122

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Minä kävin yksityisellä hammashoitajalla. Olin kiletänyt heitä hankkimasta sairaustietojani. Ei tullut mieleenikään, että he pystyisivät kirjaamaan käyntiäni omakantaan ilman lupaani. Sinne sitä kuitenkin vaan oli sepusteltu, ja ihan soopaa. Hammaskiveä poistaessaan hoitaja ei puhua pukahtanut. Sitten menee kertoilemaan hirveän kauheasta ientulehduksesta ja huonosta hampaidenharjauksesta ja että en kuulemma aio tulevaisuudessakaan käydä. Siis miten asiatonta! Oli kuin olisi ollut poliisikuulustelussa. Sataviisikymppiä oli iso hinta, ja olin pitkään säästänyt pennosistani. Kasvokkain ei uskaltanut sanoa mitään, ja sitten liero menee lavertelemaan ilkeänsävyistä höpinää kantaan, jonne monella on pääsy.

      Onko tosiaan jo lakia huononnettu entisestään: voiko yksityinen hammashoitolakin jo päästä omakantaan vastoin asiakkaan kieltoa?

      • Anonyymi

        Se on terveydenhuollossa ihan käytäntö, että faktan sijasta kirjailevat pelkkää fantasiaa ja fiktiota eli oleellisen sijaan pelkkää epäoleellista soopaa.

        SINNE VOI KIRJAILLA IHAN MITÄ VAAN.


    • Anonyymi

      Ei saa tehdä, jos sulla on tietojen luovutuskielto ruksittuna.

    • Anonyymi

      Voit kieltää tietojesi lukemisen muilta kuin hoitavilta henkilöiltä. Tällöin kukin terveydenhuollon ammattilainen näkee vain omat merkintänsä tai määräämänsä lääkkeet, poisluettuna keskushermostoon vaikuttavat lääkkeet jotka näkyvät kaikille. Kaikki terveystietosi kuitenkin tallentuvat Kantaan riippumatta siitä, tahdotko vai et.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Ukrainan ulkoministeri: Moskova aistii tappion Ukrainassa

      Dmytro Kuleban mukaan Venäjä yrittää puheillaan pelotella länsimaita. Ukrainan ulkoministerin Dmytro Kuleban mukaan Venäjän esittämät varoitukset kol
      NATO
      273
      4510
    2. Stefu haikailee

      Julkaisi stooreissa kuvan vickestä. Sitten Martinasta treenaamassa Hangossa ulkona. Hmm.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      267
      3632
    3. Harmi mies ettet arvostanut

      Minua tarpeeksi. Myöhemmin kaikki olisi palkittu ja olisin antanut sinulle aitoa rakkautta. Tämä sattuu mutta yritän ajatella, että ehkä se rakkaus ku
      Ikävä
      162
      1928
    4. Oi! Legandaarinen Vesa-Matti "Vesku" Loiri, 77, poseeraa kahdessa eri kuvassa - Some riemastui!

      Vesa-Matti "Vesku" Loiri on kyllä legenda jo eläessään. Hienoa nähdä, että virtaa piisaa. Voimia, iloa ja eloa, Vesku! https://www.suomi24.fi/viihde
      Suomalaiset julkkikset
      26
      1830
    5. Lavrov väläyttelee WW3:sta

      Venäjän ulkoministeri Sergei Lavrov varoittaa, että kolmannen maailmansodan uhka on todellinen. Lavrov sanoi venäläiselle uutistoimisto Interfaxille,
      Maailman menoa
      301
      1491
    6. Ketä Sofia fanit veikkaatte seuraavaksi lompakoksi?

      Kenestä Sofia höynäyttää itselleen seuraavan lompakon?
      Kotimaiset julkkisjuorut
      135
      1037
    7. Suomi24 kysely: ihmisten kuplautumista ei pääosin koeta vakavaksi ongelmaksi

      “Kuplautumista on mahdotonta estää. Ihmiset ovat aina viihtyneet samankaltaiset arvot ja maailmankatsomuksen jakavassa seurassa ja muodostaneet sen pe
      Suomi24 Blogi ★
      18
      979
    8. en vaan saa häntä pois

      Mielestäni pyörimästä. Onko kellekään toiselle käynyt näin? Ihastuin pakkomielteisesti noin vuosi sitten erääseen naiseen. Ei vaan katoa mielestä va
      Ikävä
      123
      928
    9. Voiko hyvää omatuntoa ostaa?

      Olen tässä nyt muutaman päivän paininut erään rahaan liittyvän pulman kanssa. Kerron ensin vähän taustaa ... Eli erosin 15 vuoden parisuhteesta 9 vuo
      Sinkut
      235
      884
    Aihe