Ei helv. Rahahanat kiinni Somalian suuntaan

Somalia on kolmessa vuodessa saanut Suomen veronmaksajilta yli 25 miljoonaa euroa maan kehitysyhteistyöhankkeisiin. Mutta Somalian viranomaiset ovat vuodesta toiseen kieltäytyneet tekemästä palautussopimusta Suomen kanssa. Palautussopimusta pidetään laittomasti maassa olevien pakkopalautusten edellytyksenä.

Kyllähän Somalialta pitää alkaa vaatimaan jotain, eli rahahanat kiinni jos ei palautukset onnistu.
20<50
1Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 20

Vanhimmat

Somaliasta pääsee lähtemään ainoastaan eliittiin kuuluvat. Ei sieltä tavallinen tallaaja lähde minnekkään. Kuuluu kuvioon, ettei palautussopimusta tehdä, ettei ala päitä lentelemään, kun on karkotettu takaisin.

Äänestä
  • Suomen tulisi lopettaa Somalian avustaminen ja kertoa, että suomalaiset elättävät Suomessa 20.000 somalia, se riittäkööt.

    1Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Suomen tulisi lopettaa Somalian avustaminen ja kertoa, että suomalaiset elättävät Suomessa 20.000 somalia, se riittäkööt.

    Somalian Kuningashuone saisi kyllä maksaa rikollistensa elatuksen

    1Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Suomen tulisi lopettaa Somalian avustaminen ja kertoa, että suomalaiset elättävät Suomessa 20.000 somalia, se riittäkööt.

    19 900 voisi noista lähettää kotimatkalle, vaikka ilman laskuvarjoa. Loput sata vuorotöihin tuuraamaan itseään älykkäämpiä apinoita Korkeasaareen, Särkänniemeen, Ranualle.

    Äänestä

Sompuilla ei tee Suomessa yhtään mitään.

1Äänestä
  • Monet ovat jo tullessaan lihavuusleikkaus kuntoisia .

    1Äänestä

Ps valtaan niin tuo rahan laivaaminen loppuu

Äänestä

Voi paska!

Äänestä

Noilla kehitysrahoilla on hankittu somali-merirosvoille uudet nopeat veneet ja avattu somppulan merirosvorannikolle Allahu xxx-bar, - länsityylinen tissibaari, jossa elämää nähnyttä länsiläskiä pääsee päristämään rahalla - myös Kela-Gold hyväksytään.

Äänestä

Sama kuin heittäisi rahaa apinatarhaan.

Äänestä

Mukavampi shoppailla mokadishun hulppeissa ostoskeskuksissa kun kela rahaa tili pullollaan.

Äänestä

Somalia saa miljoonansa ja Suomi saa pulaansa kaipaamasnsa työvoimaa.

Äänestä
  • Vielä kun kerrot että mitä sellaisella työvoimalla tehdään joka ei osallistu työn tekemiseen?

    1Äänestä

  • Somppu ja työ = mahdoton yhtälö.

    1Äänestä

25 miljoonalla asuttaa jokaisen nykyisin kaduilla elävän suomalaisen pysyvästi. Ja jää paljon rahaa.

Nyt kerran vuoteen menee 25 MILJOONAA EUROA TÄYSIN Vieraan maan ihmisille toiselle puolelle maapalloa

1Äänestä
  • Ihmisille?????

    Äänestä

Suomalaiset kaikki jotka on valtiolla töissä, virastoissa, tai poliitikassa, ministeriöissä on erittäin sellaista varovaista ja pelkäävää sakkia, sairaanloisen.

Eli kun ulkomailla ihmiset osaa puhua sanoa suoraan ja suomalainen poliitikko/virkavies jää aina ns alakynteen ja kärsijä on suomalainen ja suomen maa.

Näkyy ihan kaikessa

Äänestä
  • Voisitko kirjoittaa tuon saman Suomeksi ? Kiitos!

    Äänestä

Kuka perkele on käynyt mainostamassa Suomea kehitysmaassa, Onko Ahtisaari vai YLE tai puppeli Pekka?

Äänestä

Ja kiitoksena saamme herjaamista ja rasisti syyttelyä ihan ameriikan mustilta saakka. Jospa nämä "kultturelli" flösö mustat jenkki eukot rupeaisivat rahoittamaan sitä armasta kotimaatansa pikkuhiljaa. Suomella ei ole MITÄÄN tekemistä afrikan kanssa.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 5 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Somalia on kolmessa vuodessa saanut Suomen veronmaksajilta yli 25 miljoonaa euroa maan kehitysyhteistyöhankkeisiin. Mutta Somalian viranomaiset ovat vuodesta toiseen kieltäytyneet tekemästä palautussopimusta Suomen kanssa. Palautussopimusta pidetään laittomasti maassa olevien pakkopalautusten edellytyksenä.

Kyllähän Somalialta pitää alkaa vaatimaan jotain, eli rahahanat kiinni jos ei palautukset onnistu.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu