Turhat toiveet sais jo haihtua

On niin ikävä sua, eikä nähdä viikkoon. Viime kuukaudet on menneet niin, ettei ole usein törmätty tai ainakaan ehditty jutella kunnolla. Välillä pelkään, että sun tunteet on jo haihtuneet, kun olen niin hidas tajuamaan. Vaikka ehkä niitä ei koskaan ollutkaan.

Joskus tuntuu, että järjestät meille tapamisen ja sitten aina jänistät ja keksitkin jotain muuta, minkä vuoksi et pääsekään. Kerran järjestit miehesikin toiselle paikkakunnalle viikonlopuksi, mutta en mä silti uskaltanut toimia.

Näin susta untakin viime yönä. Siinä tulit mun huoneeseen, suljit oven perässäsi ja halasit mua. Suuteluunhan se sitten johti. Siksi tänään tuntuu, että sydän repeää, kun en voi suhun olla yhteydessä.

Jos et olisi naimisissa, olisin jo aikoja sitten kysynyt, onko kiinnostus molemminpuolista. Välillä musta tuntuu, että on, mutta sitten taas ignoraat mut niin täysin, että luovun kaikesta toivosta. Toisin sanoen vuorotellen herätät mun toiveet ja taas murskaat ne, vaikka et ehkä itse tiedä siitä mitään.

Olisko arvon kanssakeskustelijoilla vinkkejä, miten kertoa tälle kollegalle, että olen kiinnostunut, jotta saisin pakit ja voisin jatkaa elämää? Kuitenkin niin, että voidaan jatkaa yhteistyötä senkin jälkeen.