Tavattuani Jennan, vaistosin jonkin olevan vialla. Tunne syntyi välittömästi. En liikuttanut mitään hänessä. Seisoin Jennan edessä punaisenkirjavalla kokolattiamatolla toisessa kädessä viskilasi ja toisessa puolitäysi olutlasi. Olut oli lämmintä, ja se piti huuhtoa alas tiukemmalla. Jenna johti keskustelua ja valitsi aihepiirit, eikä minulla ollut, - vielä - tarvetta johtaa mitään. Suhtauduin baarikeskusteluihin täysin joutavina ilmiöinä, sillä kukaan ei koskaan seuraavana aamuna muistanut, mitä oli tullut sanoneeksi. Suuretkin keskustelut sammuivat ennen aamunkoittoa.
Jenna puheli itsestään ja suhteestaan opintoihinsa, siirtyi sitten virusrajoituksiin ja kertoili kaikenlaista siitä ja tästä kuulemastaan. Oli miten oli, Jennan katseessa oli jotain, joka ei syttynyt minusta. Hänen silmäluomensa olivat vedetty puolitiehen ylös, ja katse oli väsynyt. Oli kuin hän olisi seissyt siinä edessäni yksikseen ja puhellut itselleen. Vaistosin hänen olevan sen luokan naisia, jotka halusivat etsiä itselleen haasteita. Jenna oli sen tyypin naaras, joka halusi näyttää itselleen, että kykeni taluttamaan kuin koiraa perässään kuolemanvaaraa, ylivoimaa ja vanhoja asetelmia miesten ja naisten välillä.
(hihitystä)

Vastaukset 7
Vanhimmat
Mjoo
Kimurantti tilanne.
Jos Funeau olisi oikein näppärä kaiffa, niin hän yrittäisi luoda itsestään kuvan jännittävänä miehenä, eikä minään baarilapasena. Eihän jännittävyyteen tarvita kuin se että tumppaa jotain kusipäätä vessassa dunkkuun. Rähinän lopputuloksellakaan ei ole mitään väliä, sillä jännittävyyselementti olisi jo näin syntynyt.
Sitten Jenna lämpenisi.
(hihitystä)
Olen vahvasti sitä mieltä, että jännitysmomenttia miehistä etsivät naiset ovat sisäisesti epävarmoja ja henkisesti heikkolahjaisia.
Heissä menon sanelee vaistot.
(naurua)
"Rähinän lopputuloksellakaan ei ole mitään väliä"
On sillä sitään väliä että jos kusipää tumppaa tykimmin ja niin että funeualta lähtee leegot tai menee nenä solmuun niin se sattuu.
-harmiseikirj-
Höpö höpö
Jennasta sukeutuu välittömästi sairaanhoitaja, jos Funeau istuu vessan lattialla ja sulloo vessapaperia verta vuotavaan nenäänsä.
(hirn)
Samaistuin enemmän Raimo Kukkuun.. ja etenkin sen vetobasuuna-röyhtäilyyn..
Samaistuminen on vaarallista, sillä julkisella tasolla se avaa ihmistä asiattomille tahoille ehkä liikaakin.
(hirn)
Jenna on sellainen Tove Janssonin keksimä hahmo kuin näkymätön lapsi. Ei häneen kannata kiinnittää mitään huomiota. Aivan turha kapistus.