Helsingin korona luvut jo New Yorkin tasolla

"Tuuli Lappalaisen mukaan epidemiatilanne ei kestä nykyistä parveilua".

https://www.verkkouutiset.fi/huippututkija-varoittaa-helsinkia-nama-luvut-jo-new-yorkin-tasolla/

Koronan esiintyvyys on nyt Helsingissä suunnilleen sama kuin New Yorkissa ja kasvaa nopeammin, Yhdysvaltain Columbian yliopiston apulaisprofessori, geenitutkija Tuuli Lappalainen toteaa Twitterissä.

Helsingin koronaluvut ovat viime aikoina olleet jyrkässä kasvussa. Lauantaina Suomessa todettiin yhteensä 469 uutta koronatartuntaa, joista peräti 341 todettiin Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin alueella. New Yorkissa uusia tartuntoja todettiin lauantaina noin 6 000.

Lappalaisen mukaan ihmisten suhtautuminen koronaan on kaupungeissa kuitenkin täysin erilainen. New Yorkissa esimerkiksi koulujen ovet laitettiin tutkijan mukaan torstaina kiinni, kun koronatesteissä positiivisia oli yli 3 prosenttia testatuista. Helsingissä luku oli Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin diagnostiikkajohtaja Lasse Lehtosen mukaan perjantain osalta Uudellamaalla peräti 4,6 prosenttia.

Erityisesti yökerhoja ja pubeja tulisi tutkijan mukaan nyt välttää.

– Helsingin epidemiatilanne ei nyt kestä tällaista parveilua, Lappalainen totaa.

– Nyt tarvitaan ryhtiliike.

Koronan esiintyvyys on nyt Helsingissä suunnilleen sama kuin New Yorkissa ja kasvaa nopeammin. Mutta homma saataisiin siellä helposti haltuun, jos jaksaisitte edes muutaman viikon elää kuten me täällä elämme vuoden päivät.
0<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

"Tuuli Lappalaisen mukaan epidemiatilanne ei kestä nykyistä parveilua".

https://www.verkkouutiset.fi/huippututkija-varoittaa-helsinkia-nama-luvut-jo-new-yorkin-tasolla/

Koronan esiintyvyys on nyt Helsingissä suunnilleen sama kuin New Yorkissa ja kasvaa nopeammin, Yhdysvaltain Columbian yliopiston apulaisprofessori, geenitutkija Tuuli Lappalainen toteaa Twitterissä.

Helsingin koronaluvut ovat viime aikoina olleet jyrkässä kasvussa. Lauantaina Suomessa todettiin yhteensä 469 uutta koronatartuntaa, joista peräti 341 todettiin Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin alueella. New Yorkissa uusia tartuntoja todettiin lauantaina noin 6 000.

Lappalaisen mukaan ihmisten suhtautuminen koronaan on kaupungeissa kuitenkin täysin erilainen. New Yorkissa esimerkiksi koulujen ovet laitettiin tutkijan mukaan torstaina kiinni, kun koronatesteissä positiivisia oli yli 3 prosenttia testatuista. Helsingissä luku oli Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin diagnostiikkajohtaja Lasse Lehtosen mukaan perjantain osalta Uudellamaalla peräti 4,6 prosenttia.

Erityisesti yökerhoja ja pubeja tulisi tutkijan mukaan nyt välttää.

– Helsingin epidemiatilanne ei nyt kestä tällaista parveilua, Lappalainen totaa.

– Nyt tarvitaan ryhtiliike.

Koronan esiintyvyys on nyt Helsingissä suunnilleen sama kuin New Yorkissa ja kasvaa nopeammin. Mutta homma saataisiin siellä helposti haltuun, jos jaksaisitte edes muutaman viikon elää kuten me täällä elämme vuoden päivät.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu