Trump hävinnyt jo yli 30 juttua

Anonyymi

CNN: Trump on hävinnyt tai vetänyt pois jo ainakin 30 vaaleihin liittyvää oikeusjuttuaan
Trump hävisi nyt myös tärkeän oikeusjuttunsa Pennsylvaniassa, mutta aikoo valittaa päätöksestä.

USA väistyvä presidentti Donald Trump on hävinnyt tärkeän oikeusjuttunsa Pennsylvaniassa, jossa presidentin edustajat yrittivät estää osavaltiossa presidentinvaaleissa annettujen äänten virallisen vahvistuksen. Asiasta kertovat muun muassa Bloomberg sekä CNN:n ankkuri Jim Sciutto Twitterissä.

Tärkeän vaa'ankieliosavaltion voittajaksi nousi demokraattien Joe Biden, joka on suurten mediatalojen ennusteiden pohjalta julistettu presidentinvaalien voittajaksi. Biden voitti Pennsylvanian 20 valitsijaa saamalla yli 80 000 ääntä enemmän kuin vastaehdokkaansa.

Pennsylvanian hylkäyspäätöksen tehneen liittovaltion tuomarin mukaan Trumpin kampanjaväellä ei kuitenkaan ollut esittää todistusaineistoa vaalivilpistä.

– Tämän tuomioistuimen eteen on tuotu äärimmilleen venytettyjä laillisia argumentteja sekä spekulatiivisia syytöksiä, joita todistusaineisto ei tue. Amerikan Yhdysvalloissa tällä tapaa ei voi perustella äänioikeuden viemistä edes yhdeltä ainoalta äänestäjältä, puhumattakaan siitä, että se vietäisiin väestöltään kuudenneksi suurimman osavaltion kaikilta äänestäjiltä, tuomari Matthew Brann sanoi päätöksessään.

Trump haukkui tuomarin Twitterissä
Presidentti Trump hyökkäsi päätöksen jälkeen tuomaria vastaan kovasanaisesti Twitterissä ja väitti ettei ole yllättynyt päätöksestä, koska tuomari "ei ole hänen ystävänsä". CNN:n mukaan tuomari Brann on tunnettu republikaani.

Trump ilmoitti myös Twitterissä valittavansa päätöksestä.

Pian tuomarin päätöksen jälkeen myös Pennsylvanian republikaanisenaattori Pat Toomey onnitteli Bidenia vaalivoitosta. Toomey otti tässä eri linjan kuin valtaosa republikaanien senaattoreista, jotka ovat tukeneet Trumpin väitteitä vaalivilpistä.

Trump voittanut vain muutamia pieniä oikeusjuttuja
Valtakunnallisesti Bidenin katsotaan voittaneen 306 valitsijaa, kun voittoon tarvitaan 270. Trump on saanut taaksensa 232 valitsijaa. Ääniä Bidenin arvioidaan haalineen yli kuusi miljoonaa istuvaa presidenttiä enemmän.

Istuva presidentti on kieltäytynyt tunnustamasta tappiotaan. Trump on pyrkinyt kääntämään tuloksen muuksi lukuisilla oikeusjutuilla sekä vetoamalla osavaltioiden republikaanijohtajiin, jotta nämä kumoaisivat äänestystulokset.

CNN:n mukaan Pennsylvanian vaalituloksen haastaminen oli ainakin toistaiseksi viimeinen merkittäviä äänimääriä koskeva oikeusjuttu, jossa Trumpin kampanja on pyrkinyt haastamaan vaalitulosta.

Kanavan mukaan se oli samalla jo 30. kerta, kun Trumpin kampanja on hävinnyt tai vetänyt pois presidentinvaaleihin liittyvän oikeusjutun. Toistaiseksi Trumpin tukijat ovat onnistuneet voittamaan vain kaksi vaaleihin liittyvää oikeusjuttua. Ne ovat koskeneet hyvin pientä osaa äänistä.

Yhdysvaltain vaaliviranomaisten mukaan mitään todisteita laajasta vilpistä ei ole löytynyt.

42

115

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Uskotko todellakin cnn:n uutisiin? Seuraa mieluummin riippumattomia uutislähteitä jenkeistä, niin tiedät, missä mennään. En usko enää yhtään näiden f-medioiden uutisointia ko. vaaleista.

      Tämä "media" pyysi näyttöjä vaalivilpistä Trumpin lakimiestiimiltä. Todisteet esitetään oikeudelle, ei medialle.

      Viestistäsi päätellen olet täysin tietämätön, miten prosessi etenee. Netistä löytyy tiedotustilaisuuksia Trumpin lakimiestiimiltä ym. vaaleihin liittyviä videoita, asiakirjoja ym, joita seuraamalla totuus tulee selville.

      On uskomatonta, minkä paskamurskyn presidentti Trump on saanut kokea yli neljän vuoden ajan. Sitä paskaa on syytäneet valemediat ja demokraatit, jotka yrittävät ryöstää vaalit siinä onnistumatta. Esille tulleet väärinkäytöset ovat olleet niin järkyttäviä ja vilppiin on osallistunut suuri määrä globalisteja ja politiikkoja ympäri maailman media mukaan lukien.

      Trump voitti vaalit ylivoimaisesti, se nähdään lähipäivinä.

      • Anonyymi

        Toivossa on hyvä elää sanoivat satiaiset.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Toivossa on hyvä elää sanoivat satiaiset.

        CNN, hah sama kuin yle sanoisi jotain.


      • Anonyymi

        "Trump voitti vaalit ylivoimaisesti, se nähdään lähipäivinä."

        Että ihminen voi olla sekaisin.


      • Anonyymi

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tarkista oma kantasi, on suomeksi

        https://www.youtube.com/watch?v=4mRIfrISt94

        Täyttä sontaa, esim Michiganissa on jo laskettu äänet käsin uudelleen, eikä mitään merkittäviä muutoksia tulokseen tullut, Biden voitti selvästi.


      • Anonyymi

        Melkoista itsepetosta etsiä epätoivoisesti uutislähteitä ja huhuja jotka tukevat omia kuvitelmia. Ei ne jutut sillä muutu todeksi.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Täyttä sontaa, esim Michiganissa on jo laskettu äänet käsin uudelleen, eikä mitään merkittäviä muutoksia tulokseen tullut, Biden voitti selvästi.

        Voidaanhan ne valeäänet laskea vaikka 666 kertaa uudelleen, ei se tulos ikinä muutu. Mutta kun pyydettiin tarkistamaan myös rekisteröityneet äänestäjät, hohps, eipä onnistunutkaan! Miksi ei voi tarkistaa kunnolla, eihän mitään salattavaa pitäisi olla koska jos Biden voitti rehellisesti?


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Voidaanhan ne valeäänet laskea vaikka 666 kertaa uudelleen, ei se tulos ikinä muutu. Mutta kun pyydettiin tarkistamaan myös rekisteröityneet äänestäjät, hohps, eipä onnistunutkaan! Miksi ei voi tarkistaa kunnolla, eihän mitään salattavaa pitäisi olla koska jos Biden voitti rehellisesti?

        Voithan sinä tuota samaa skeidaa lässyyttää vaikka 666 kertaa, ei se ikinä tulosta muuta.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tarkista oma kantasi, on suomeksi

        https://www.youtube.com/watch?v=4mRIfrISt94

        Katsoin tuon tuoteeltaan. Eihän tuota lehdistötilaisuutta ota tosissaan kuin tolloimmat Trumpistit. Ei edes FoxNews ja nythän onkin ryppy rakkaudessa Foxin ja Trumpin välillä.
        Trump antoi tänään potkut tuolle leopardikuosiselle lakinaiselle, nimi taisi olla Sydney Powell.
        Tuossa tilaisuudessa hänet esiteltiin Trumpin lakitiimin jäsenenä, tänään Trump ilmoitti että nainen ei ole hänen tiimissään. Powellin vaalivilppiväitteet ovat todella kaukaa haettuja, mielikuvituksellisia. Ei Trump häntä tietenkään valehtelun ja typreryyksien laukomisen takia erottanut, siitähän Trump tykkää, ilmeisesti Powell ei vaan nuoleskellut tarpeeksi Trumpia.
        Kayleigh McEnanyn kameran edessä, toisessa tv -ohjelmassa, heiluttelema paksu nippu valaehtoisia todisteita vaalivilpistä todettiin oikeudessa ihan huuhaaksi, pelkkiä Trumpin kannattajien toistamia huhuja, salaliittoteorioita.
        Hupaisinta oli se kun Trumpia edustavat lakimiehet sekoittivat Michiganin ja Minnesotan oikeudessa. MI = Michigan, MN = Minnesota. Siinä vasta huippulakimiestiimi.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Voidaanhan ne valeäänet laskea vaikka 666 kertaa uudelleen, ei se tulos ikinä muutu. Mutta kun pyydettiin tarkistamaan myös rekisteröityneet äänestäjät, hohps, eipä onnistunutkaan! Miksi ei voi tarkistaa kunnolla, eihän mitään salattavaa pitäisi olla koska jos Biden voitti rehellisesti?

        Nii ja sitten vasta on tarkastettu kunnolla kun saadaan Trump voittajaksi, vaikka sitten laillisia ääniä hylkäämällä, niin kuin mm. senaattori Lindsay Graham yritti painostaa tekemään. Mutta puolueTOVERI kieltäytyi


    • Anonyymi

      Mielestäni USA:ssa ei enää koskaan pitäisi järjestää presidentin vaaleja. Eihän koko maassa ole minkäänlaista väestörekisteriä ja jos ei muu auta, heitetään kehään muutama miljoonaa mystistä postiääntä. Nämä vuoden 2020 vaalit on yksi kaikkien aikojen suurimpia farsseja koko maailmassa.

      • Anonyymi

        "Eihän koko maassa ole minkäänlaista väestörekisteriä"

        Kyllä on.


      • Anonyymi

        Äänestyslomakkeita jaetaan holtittomasti. Myös olemattomille.
        Onneksi äänestäjän ei tarvitse tunnistautua.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Äänestyslomakkeita jaetaan holtittomasti. Myös olemattomille.
        Onneksi äänestäjän ei tarvitse tunnistautua.

        Ei jaeta.


    • Anonyymi

      "Pennsylvanian hylkäyspäätöksen tehneen liittovaltion tuomarin mukaan Trumpin kampanjaväellä ei kuitenkaan ollut esittää todistusaineistoa vaalivilpistä."

      Ei tietenkään ole. Sen takia niitä ei mediallekaan esitetä, koska nämä todisteet ovat mitä sattuu, eivätkä kestä tarkastelua.

      "Trump haukkui tuomarin Twitterissä
      Presidentti Trump hyökkäsi päätöksen jälkeen tuomaria vastaan kovasanaisesti Twitterissä ja väitti ettei ole yllättynyt päätöksestä, koska tuomari "ei ole hänen ystävänsä". CNN:n mukaan tuomari Brann on tunnettu republikaani."

      Ensin Trumppi fanit huutelevat oikeuden päätöksiä, jonka jälkeen voi kasata salaliittoteoriaa tuomareista, kun ne hylkäävät kanteita todisteiden puuttuessa.

    • Anonyymi

      CNN on mielestäni luotettavampi kuin palstan tubettava vakiotrolli.

    • Anonyymi

      "Trump hävisi nyt myös tärkeän oikeusjuttunsa Pennsylvaniassa, mutta aikoo valittaa päätöksestä."

      Taitaa olla vaikeaa valittaa päätöksestä, koska koko kanne hylättiin mikä tarkoittaa, että Trump ei voi valittaa siitä ylempään oikeusasteeseen.

    • Anonyymi

      Monia satoja taviksien lausuntoja, jotka pyydettässä valalla vannovat tosiksi.

      • Anonyymi

        Eipä noi kanteet kaadu jos on näyttöä. Pelkkä syyttäminen ei riitä oikeuteen.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Eipä noi kanteet kaadu jos on näyttöä. Pelkkä syyttäminen ei riitä oikeuteen.

        Näyttöä ei kuitenkaan ole ollut, joten ne on hylätty.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Näyttöä ei kuitenkaan ole ollut, joten ne on hylätty.

        Yhtään ton porukan kannetta ei ole hylätty.
        Tuossa tilaisuudessa toimittaja yritti vääntää eräästä kanteesta ja Rudy samoi 10 kertaa, ei ole meidän kanne.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Yhtään ton porukan kannetta ei ole hylätty.
        Tuossa tilaisuudessa toimittaja yritti vääntää eräästä kanteesta ja Rudy samoi 10 kertaa, ei ole meidän kanne.

        Katsoisit joskus ne tiedotustilaisuudet, ei niitä järjestetä hiusvärien takia.

        https://www.youtube.com/watch?v=4mRIfrISt94


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Yhtään ton porukan kannetta ei ole hylätty.
        Tuossa tilaisuudessa toimittaja yritti vääntää eräästä kanteesta ja Rudy samoi 10 kertaa, ei ole meidän kanne.

        Trumpin porukka on tähän asti voittanut kaksi pientä oikeuskannetta ja 34 kannetta on joko hylätty tai vedetty pois todisteiden puuttuessa.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Trumpin porukka on tähän asti voittanut kaksi pientä oikeuskannetta ja 34 kannetta on joko hylätty tai vedetty pois todisteiden puuttuessa.

        Päivitysta:

        Yksi Trumpin porukan voitoista joka saatiin Pennsylvanian Alleghenyn piirikunnassa on osavaltion korkein oikeus kääntänyt Trumpin porukan tappioksi. Yksi voitettu kanne ja 35 hävittyä kannetta.


    • Anonyymi

      "Ihmetys heräsi – Mitä oli ruskea neste, jota Trumpin asianajajan kasvoilla valui tiedotustilaisuuden aikana?"

      Veikkaan, etä kyseessä oli sama ruskea neste, jota jokaisella Trumpistilla hölskyy pääkopassaan? Nyt kameroiden eedssä lämmössä se vain pursui yli?

    • Anonyymi

      Huijari Trumpilla on tuhansien oikeudenkäytien kokemus. On hävinnyt niistä suurimman osan. On kuitenkin onnistunut pelottamaan tuhansia velkojiaan lopettamaan velkomiset oikeudella uhkaamisella. Kokonaisuutena kannattavaa touhua Trumpille. Muille kymmenien miljoonien tappiot.

      • Anonyymi

        Niin Trump osaa esittää vakuuttavaa sosiopaattisen luonteensa vuoksi.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Niin Trump osaa esittää vakuuttavaa sosiopaattisen luonteensa vuoksi.

        Ei Trump noita hommia itse hoida. Sitä varten on provisiopalkkaiset asianajajat.


    • Anonyymi

      Trump on hävinnyt ja sillä hyvä, miksi hän enää jatkaa kiukutteluaan? Toiminnallaan hän vaarantaa demokratian ja viestittää maailmalle että USA ei ole kovinkaan demokraattinen.

    • Anonyymi

      Ylen uutisissa juuri äsken: "Trump on pian entinen presidentti, asiaa käsitellään puoli yhdeksän uutisissa. Persut katsokaa!!!

      • Anonyymi

        Trumpin virkarikossyyte käsitellän nopeutetusti. Keskiviikkona lopullinen äänestys senaatissa. Ja sitten Trump talutetaan ulos.


      • Anonyymi

        Taisi olla väärä hälytys. Joku avustaja keksii aina jonkun keinon viivyttää prosessia.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Taisi olla väärä hälytys. Joku avustaja keksii aina jonkun keinon viivyttää prosessia.

        Joskus vielä Trump valitsee väärän neuvon. Eikä ehdi perua.


    • Anonyymi

      USA:n presidentinvaalien oikeusjutuista on luettelo täällä:

      https://en.wikipedia.org/wiki/Lawsuits_related_to_the_2020_United_States_presidential_election

      Siitä näkee mitkä keissit on edelleen auki ja mitkä jo hävitty tai vedetty pois. Ainoa USA:n liittovaltion korkeimpaan oikeuteen (SCOTUS) tällä hetkellä tarjottu asia on se, pitääkö Pennsylvanian vaaleissa vaalipäivän klo 8pm jälkeen vastaanotettuja ääniä laskea vai ei. Niistä oli osavaltion päätös että pitää laskea mutta korkein oikeus antoi luvan ottaa nuo äänet erilleen muista. Sieltä ei vielä ole kuulunut otetaanko asia käsittelyyn vai ei.

      Erillään olevien äänien lukumäärä kaikkiaan on pienempi kuin mitä Bidenin johto Trumppiin nähden Pennsylvaniassa. Joten Biden voittaa osavaltion valitsijamiehet riippumatta siitä miten SCOTUS päättää jos se ottaisi asian käsittelyyn. Amy Barrett eli se Trumpin nimeämä uusin tuomari jo kieltäytyi kommentoimasta asiaa vedoten siihen ettei tiedä tarpeeksi voidakseen mitään sanoa.

      Korkeimpaan oikeuteen ei ole menossa yhtään keissiä joka liittyisi vaalivilppiin. Ne Trumpin joukkojen yritelmät ovat kaatuneet todisteiden puutteeseen jo alimmassa oikeusasteessa. Tyhjästä kun on paha nyhjästä.

      • Anonyymi

        Tuolla näkyy vain muutamia julkisia oikeudenkäyntejä. Trumpin ja pankin yhdessä junailemat tuhannet salatut oikeudenkäynnit puuttuvat kokonaan. Tiedät varmasti tuon, joten ...

        Kaikki Trumpin vaalivilpit käsitellään vasta Bidenin astuttua valtaan. Ja kymmenet virkarikokset ja sadat verorikokset ja useat raiskaukset jne... Tiedät nämäkin varmasti.

        Puhut asioista joista et ymmärrä tai tiedä yhtikäs mitään. Pelkkää suunsoittoa. Jos sinä et jotain jostain tiedä, ei todista mistään yhtikäs mitään. On vain merkki tyhmyydestäsi.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tuolla näkyy vain muutamia julkisia oikeudenkäyntejä. Trumpin ja pankin yhdessä junailemat tuhannet salatut oikeudenkäynnit puuttuvat kokonaan. Tiedät varmasti tuon, joten ...

        Kaikki Trumpin vaalivilpit käsitellään vasta Bidenin astuttua valtaan. Ja kymmenet virkarikokset ja sadat verorikokset ja useat raiskaukset jne... Tiedät nämäkin varmasti.

        Puhut asioista joista et ymmärrä tai tiedä yhtikäs mitään. Pelkkää suunsoittoa. Jos sinä et jotain jostain tiedä, ei todista mistään yhtikäs mitään. On vain merkki tyhmyydestäsi.

        #Puhut asioista joista et ymmärrä tai tiedä yhtikäs mitään. Pelkkää suunsoittoa. Jos sinä et jotain jostain tiedä, ei todista mistään yhtikäs mitään. On vain merkki tyhmyydestäsi.

        Ihme länkytystä sulta ihmiselle, joka linkkiä myöten on asiallisesti kirjoittanut vain pressanvaaleihin liittyvistä oikeudenkäynneistä, ei noista muista esim. pankkioikeudenkäynneistä.


    • Anonyymi

      Kylläpä Trumppi-poika on valinnut kehnot asianajajat. Osannevatko edes laskua kirjoittaa?

      • Anonyymi

        Se laskun kirjoittamisen taito opetetaan ensimmäisellä oikeustieteen kurssilla.

        Vaan löytyykö laskulle maksajaa vaikka sellainen kirjoitetaan? Se se on mielenkiintoinen kysymys. Trumpilla kun tuota velkaa on ennestään noin miljardin dollarin verran.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Se laskun kirjoittamisen taito opetetaan ensimmäisellä oikeustieteen kurssilla.

        Vaan löytyykö laskulle maksajaa vaikka sellainen kirjoitetaan? Se se on mielenkiintoinen kysymys. Trumpilla kun tuota velkaa on ennestään noin miljardin dollarin verran.

        Trump on jättänyt satojen asianajajien palkkiot maksamatta elämänsä aikan. Siksi ei kukaan oikea asianajaja ota mitään hommia Trumpilta. Sama juttu pankkien kanssa. Ja monien muiden yritysten.


    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Ukrainan ulkoministeri: Moskova aistii tappion Ukrainassa

      Dmytro Kuleban mukaan Venäjä yrittää puheillaan pelotella länsimaita. Ukrainan ulkoministerin Dmytro Kuleban mukaan Venäjän esittämät varoitukset kol
      NATO
      272
      4468
    2. Stefu haikailee

      Julkaisi stooreissa kuvan vickestä. Sitten Martinasta treenaamassa Hangossa ulkona. Hmm.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      267
      3601
    3. Harmi mies ettet arvostanut

      Minua tarpeeksi. Myöhemmin kaikki olisi palkittu ja olisin antanut sinulle aitoa rakkautta. Tämä sattuu mutta yritän ajatella, että ehkä se rakkaus ku
      Ikävä
      159
      1897
    4. Oi! Legandaarinen Vesa-Matti "Vesku" Loiri, 77, poseeraa kahdessa eri kuvassa - Some riemastui!

      Vesa-Matti "Vesku" Loiri on kyllä legenda jo eläessään. Hienoa nähdä, että virtaa piisaa. Voimia, iloa ja eloa, Vesku! https://www.suomi24.fi/viihde
      Suomalaiset julkkikset
      26
      1799
    5. Lavrov väläyttelee WW3:sta

      Venäjän ulkoministeri Sergei Lavrov varoittaa, että kolmannen maailmansodan uhka on todellinen. Lavrov sanoi venäläiselle uutistoimisto Interfaxille,
      Maailman menoa
      299
      1477
    6. Ketä Sofia fanit veikkaatte seuraavaksi lompakoksi?

      Kenestä Sofia höynäyttää itselleen seuraavan lompakon?
      Kotimaiset julkkisjuorut
      134
      1027
    7. Suomi24 kysely: ihmisten kuplautumista ei pääosin koeta vakavaksi ongelmaksi

      “Kuplautumista on mahdotonta estää. Ihmiset ovat aina viihtyneet samankaltaiset arvot ja maailmankatsomuksen jakavassa seurassa ja muodostaneet sen pe
      Suomi24 Blogi ★
      18
      957
    8. en vaan saa häntä pois

      Mielestäni pyörimästä. Onko kellekään toiselle käynyt näin? Ihastuin pakkomielteisesti noin vuosi sitten erääseen naiseen. Ei vaan katoa mielestä va
      Ikävä
      122
      911
    9. Voiko hyvää omatuntoa ostaa?

      Olen tässä nyt muutaman päivän paininut erään rahaan liittyvän pulman kanssa. Kerron ensin vähän taustaa ... Eli erosin 15 vuoden parisuhteesta 9 vuo
      Sinkut
      235
      883
    Aihe