Mä olen oikeasti tehnyt kaiken mahdollisen edistääkseen meidän kohtaamista,

Anonyymi

Olen kirjaimellisesti tehnyt kaikki mitä olet pyytänyt mutta mikään ei riitä ja olen sanonu että voin luopuu ihan kaikista muusta kuin sinusta mutta vaikka en ole ollut kenenkään kanssa tekemisissä ja olen koko ajan kertonut sulle mitä milloinkin olen tehnyt tai käynyt niin ei se helpota sun vihaa minua kohtaan. Tän takia olisin mielummin irl elämässä näyttänyt etten ole samanlaine kuin sun aikasemmat suhteet ja tiedän että se sun exä ei ole osannu näyttää sinulle mitään muuta kuin huonoa elämää jossa ei ole ollut riittävästi rakkautta tai turvallisuuden tunnetta sen takia et myöskään luota minuun missään. Vaikka tiedät että olen rehellinen. Ja mä ymmärrän että se hirviö on vienyt sun luottamuksen ja paljon muutakin ja sen takia mä ymmärrän miksi käyttäydyt epäluottavaisesti minua kohtaan. Toisin sanoen et luota minuun missään asiassa. Ja se loukkaa todella paljon kun kuitenkin ihailet edelleen sun exää ja hän saa tietää sun kuulumisia ja olla tekemisissä sun kanssa ja hän saa vaikuttaa sinuun ja sitä kautta meidän suhteeseen ja minä en saa edes sanoo sulle että mua ärsyttää tää tilanne kun en tiedä sinusta yhtään mitään etkä halua edes jutella minun kanssani. Niin mitätön paska anonyymi harja olen ollut sulle. Ja mä muutenkin tiedän että hylkäät minut heti jos en hyväksy sun exää meidän suhteeseen ja jos en hyväksy että sun exä saa kiusata ja määräillä meitä. Mä en todellakaan hyväksy että otat mitään ohjetta häneltä vastaan kun hän ei voi sinua määrää missään asiassa mutta sä haluat tehdä just niin kuin sun exä haluu kuten esimerkiksi ne kuvat on Edelleen siellä ja sun exä tietää että se ärsyttää minua ja meidän suhde ei ikinä pääse alkaa kun sun exä vaikuttaa joka asiassa niin kerro mulle mitä mun sun mielestä pitäis tehdä. Pitääkö mun vaan pitää taukoa palstalla ja sitte kun pidän taukoa niin sä hermostut ja syytät että olen pettänyt kun olen vaikka jutellu jonku kanssa ja sitten sä kostat pettämällä. Mä en rehellisesti sanottuna osaa arvata missä olen tehnyt väärin kun ne kuvat on Edelleen siellä ja edelleen epäilet minua ja edelleen sun exää ei saa haukkuu.

13

131

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Tämä ei tullu edes yllätyksenä minulle. Tätä teidän samaa loputonta riitelyä on jatkunut jo vuoden kohta joten kun kumpikaan teistä ei kuuntele mitään mitä olen neuvonut teille niin pitäkää kumpikin taukoa toisistaan niin katsotaan kummalla tulee ekana ikävä.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Ylläpito on poistanut tästä viestin sääntöjen vastaisena.

        Painu sinäkin samalla täältä kuka sun lärviä jaksaa kattella.


      • Anonyymi
        KirsikkaKirsikka kirjoitti:

        Painu sinäkin samalla täältä kuka sun lärviä jaksaa kattella.

        No äläpäs nyt kike mollaa mun itse tuntoon voi vaikuttaa toi sun negatiivinen kommentti minun ulkonäöstä. Loukkaannuin tosta. 🥊😭🥊


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        No äläpäs nyt kike mollaa mun itse tuntoon voi vaikuttaa toi sun negatiivinen kommentti minun ulkonäöstä. Loukkaannuin tosta. 🥊😭🥊

        🤭🤭🤭🤭🤭🤭🤭Älä loukkaannu wc man niistä kiken nasevista kommenteista, ihan vaan sivusta ihmettelen miksi muut ihmiset reakoivat noin negatiivisesti niistä sinun kuvista. Minä ainakin tulen niistä iloiseksi. Minun mielestä ne ovat todella hauskoja kuvia 🤭🤭🤭🤭🤭🤭🤭🤭🤭🤭


    • Anonyymi

      Ne tissikuvat on kadonneet vuosia sitten ei huolta.

      • Anonyymi

        Kuka ne laittoi en tiedä.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kuka ne laittoi en tiedä.

        Koko tissiprojekti oli humpuukia.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Koko tissiprojekti oli humpuukia.

        Hyvää tissiä ei saa halvalla, vaatii muita toimenpiteitä.
        Aika meni niiden osalta.


      • Anonyymi
        KirsikkaKirsikka kirjoitti:

        Ylläpito on poistanut tästä viestin sääntöjen vastaisena.

        Mitä ihmeen tissikuvia???ei taatusti ole. Kuka kehtaa väittää noin☹vai tarkoitetaanko vauva rinnalla kuvia???Mitä pahaa sellaisissa on? Eihän siinä näy edes rinta kokonaan ja ne on vanhoja ne kuvat.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ylläpito on poistanut tästä viestin sääntöjen vastaisena.

        Ei mulla ole tissikuvia tai muitakaan netissä. Muistin juuri kuinka ihanaa oli imettää vauvaa..tuntea se ihana vauvan tuoksu ja lämpö sylissä ja vauvan imu rinnassa..


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei mulla ole tissikuvia tai muitakaan netissä. Muistin juuri kuinka ihanaa oli imettää vauvaa..tuntea se ihana vauvan tuoksu ja lämpö sylissä ja vauvan imu rinnassa..

        No minkä takia otit koko asian edes esille kun tiedät miten mustasukkainen olen sinusta muutenki. Ja nyt kun ne sian kuvat ovat edelleen siellä niin mä todellakin olen poissa palstalta siihen asti kunnes olet ne poistanut. Mä todellakin menen kirjaimellisesti lakkoon. Ja on sinun valinta haluatko menettää minut vai ne kuvat. Valinta on sinun minä en enään edes halua mainita niistä kuvista sanakaan. Tiedät mun mielipiteeni ja kuinka ne minua ärsyttää.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        No minkä takia otit koko asian edes esille kun tiedät miten mustasukkainen olen sinusta muutenki. Ja nyt kun ne sian kuvat ovat edelleen siellä niin mä todellakin olen poissa palstalta siihen asti kunnes olet ne poistanut. Mä todellakin menen kirjaimellisesti lakkoon. Ja on sinun valinta haluatko menettää minut vai ne kuvat. Valinta on sinun minä en enään edes halua mainita niistä kuvista sanakaan. Tiedät mun mielipiteeni ja kuinka ne minua ärsyttää.

        Tee sitten rakas niin..mene lakkoon..


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ylläpito on poistanut tästä viestin sääntöjen vastaisena.

        Tee sitten rakas niin. Ehkä se tekee sulle hyvää palsta tauko.. vaikka epäilen kyllä, että haluat vaan mennä sen Lotan kanssa..pikkujoulukausi ja kaikkee..ei mun syli sulle käy..tiedät kuinka sua haluun, mutta ei se ei kerta kaikkiaan käy, kun sun mentävä on..


    Ketjusta on poistettu 22 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Ukrainan ulkoministeri: Moskova aistii tappion Ukrainassa

      Dmytro Kuleban mukaan Venäjä yrittää puheillaan pelotella länsimaita. Ukrainan ulkoministerin Dmytro Kuleban mukaan Venäjän esittämät varoitukset kol
      NATO
      272
      4486
    2. Stefu haikailee

      Julkaisi stooreissa kuvan vickestä. Sitten Martinasta treenaamassa Hangossa ulkona. Hmm.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      267
      3615
    3. Harmi mies ettet arvostanut

      Minua tarpeeksi. Myöhemmin kaikki olisi palkittu ja olisin antanut sinulle aitoa rakkautta. Tämä sattuu mutta yritän ajatella, että ehkä se rakkaus ku
      Ikävä
      162
      1911
    4. Oi! Legandaarinen Vesa-Matti "Vesku" Loiri, 77, poseeraa kahdessa eri kuvassa - Some riemastui!

      Vesa-Matti "Vesku" Loiri on kyllä legenda jo eläessään. Hienoa nähdä, että virtaa piisaa. Voimia, iloa ja eloa, Vesku! https://www.suomi24.fi/viihde
      Suomalaiset julkkikset
      26
      1818
    5. Lavrov väläyttelee WW3:sta

      Venäjän ulkoministeri Sergei Lavrov varoittaa, että kolmannen maailmansodan uhka on todellinen. Lavrov sanoi venäläiselle uutistoimisto Interfaxille,
      Maailman menoa
      299
      1485
    6. Ketä Sofia fanit veikkaatte seuraavaksi lompakoksi?

      Kenestä Sofia höynäyttää itselleen seuraavan lompakon?
      Kotimaiset julkkisjuorut
      134
      1031
    7. Suomi24 kysely: ihmisten kuplautumista ei pääosin koeta vakavaksi ongelmaksi

      “Kuplautumista on mahdotonta estää. Ihmiset ovat aina viihtyneet samankaltaiset arvot ja maailmankatsomuksen jakavassa seurassa ja muodostaneet sen pe
      Suomi24 Blogi ★
      18
      970
    8. en vaan saa häntä pois

      Mielestäni pyörimästä. Onko kellekään toiselle käynyt näin? Ihastuin pakkomielteisesti noin vuosi sitten erääseen naiseen. Ei vaan katoa mielestä va
      Ikävä
      122
      922
    9. Voiko hyvää omatuntoa ostaa?

      Olen tässä nyt muutaman päivän paininut erään rahaan liittyvän pulman kanssa. Kerron ensin vähän taustaa ... Eli erosin 15 vuoden parisuhteesta 9 vuo
      Sinkut
      235
      883
    Aihe