Tyrannosaurus rex oli Nooakin arkissa

Jotkut ateistit on väittänyt että dinosaurukset olisi ollut ongelma arkissa, koska ne olisi syönyt pienemmät eläimet kuten pandakarhut ja oravat, mutta ne ei tiedä että Raamatun mukaan dinosaurukset kuten T.rex siihen aikaan oli vielä kasvissyöjiä, ja siksi ne ei syönyt toisia eläimiä:

"Ja villieläimille ja taivaan linnuille ja kaikelle, mikä maan päällä elää ja liikkuu, minä annan ravinnoksi vihreät KASVIT." (1 Moos. 30)

Toinen väitetty ongelma on että dinosaurukset ei olisi mahtunut arkkiin, mutta Nooa luultavasti otti vauvadinosauruksia tai munia. On myös mahdollista että Nooa otti vain DNA:ta eläimiltä, ja myöhemmin teki ne eläimet DNA:sta. Sillä tavalla ne olisi mahtunut vaikka Nooan taskuun.

Pitää muistaa että Raamattu opetta devoluutioteoriaa joka on evoluutioteorian vastakohta: ihmiset sopeutuu koko ajan huonommin ympäristöön. Siksi ensimmäiset ihmiset oli paljon älykkäämpiä ja suurempia esimerkiksi (ne oli jättiläisiä), ja Nooa esimerkiksi eli 900 vuotta, joten ihmiset siihen aikaan tiesi paljon enemmän kuin nykyajan ihmiset. Devoluutioteorian mukaan ihmiset lopulta sopeutuu niin huonosti ympäristöön että se johtaa teknologian aiheuttamaan maailmanloppuun, josta kerrotaan Raamatussa.

24

132

    Vastaukset 24

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Kerropa miksi rexin hampaat eivät ole kasvinsyöjän hampaat?

      Kerropa miksi tuo "Jumala" päätti luoda sellaisia villieläimiä ja taivaan lintuja jotka EIVÄT PYSTY syömään kasviksia?

      Kerropa miksi tuo "Jumala" päätti antaa kasveille iljettäviä, tappavia myrkkyjä ja repiviä piikkejä jotka tekevät niiden syömisestä vaikeaa?

      Kerropa miksi jättiläiset ovat poikkeuksetta huonovointisia ja heikon terveyden runtelemia?

      • Tuo että olisi jotain kasvissyöjän tai lihansyöjän hampaita on vähä ihmisten keksintöä ja tulkintaa. Pandakarhuilla esimerkiksi on hampaat jotka näyttää lihansyöjän hampailta, mutta ne syö kasviksia (bambua). Siksi T.rexin hampailla ei ole niin suurta väliä.

        Kaikki pystyivät syödä kasviksia alussa, mutta ei enää nykyään.

        Jumala kirosi maan ihmisen syntiinlankemuksen jälkeen, siksi kasveissa alkoi kasvamaan piikkejä ja myrkkyä:
        "Orjantappuroita ja ohdakkeita pitää hänen kasvaman, ja sinun pitää maan ruohoja syömän." (1. Moos 3:18)

        Syy miksi "jättiläiset" nykyään kärsii huonosta terveydestä johtuu osittain devoluutiosta jonka mainitsin: ihmiset muuttuu huonommaksi ajan myötä. Pääasiallinen syy on kuitenkin se että aikoinaan jättiläiset ja yksi toinen ihmisrotu teki lapsia toistensa kanssa (1 Moos 6:4), ja nykyään kun tavalliset ihmiset perii jotain jättiläisgeenejä, ne ei peri kaikkia geenejä, joten ihmisestä tulee viallinen välimuoto, jolla ei ole sitä alkuperäistä vahvempaa ruumiinrakennetta mitä jättiläisillä oli. Ja ne vanhan ajan jättiläiset oli paljon korkeampia kuin 3 metriä. Nykyaikaan kukaan ei ole enää ollut 3 metriä pitkä.

      • Trexnonar kirjoitti:

        Tuo että olisi jotain kasvissyöjän tai lihansyöjän hampaita on vähä ihmisten keksintöä ja tulkintaa. Pandakarhuilla esimerkiksi on hampaat jotka näyttää lihansyöjän hampailta, mutta ne syö kasviksia (bambua). Siksi T.rexin hampailla ei ole niin suurta väliä.

        Niinpä tietenkin.

      • Anonyymi
        Trexnonar kirjoitti:

        Eli tuo "Jumala" on ilkeä psykopaatti ja sinä matkit häntä hyvin.

    • Anonyymi

      "Jotkut ateistit on väittänyt että dinosaurukset olisi ollut ongelma arkissa, koska ne olisi syönyt" Kun suomi on tuota tasoa, ei viestin sisällöltäkään ole paljoa odotettavissa. I rest my case.

      • Saatana estää sinua ottamasta vastaan kreationismin evankeliumia! Jumala vitut välittää kirjoitusvirheistä, Hänelle merkitsee vain sydämmen tila!

      • Mitä vikaa tuossa suomen kielessä muka on?

    • Näinhän asia tietysti on. Kumma etten ole tätä aiemmin hoksannut. Alan vakavasti miettiä uskonratkaisua. Tämä on se Jumalan kutsu, joita ihminen saa elämässään 2 tai 3 kertaa.

    • Anonyymi

      Näinhän siinä sitten kävi. Nooa otti arkkiin vain lähiomaiset ja vedenpaisumuksen jälkeen he alkoivat lisääntyä ja täyttää maan. Sanotaanko raamatussa mitään sukurutsauksesta?

      • Anonyymi

        Alkuajan ihmisillä ei ollut vielä perinnöllisiä sairauksia,joten aivan kuin Aatamin jälkeläisetkin yhtyivät sisaruksiensa kanssa. Vasta Mooseksen laissa kielletään insesti.

    • Anonyymi

      On niille kyllä pitänyt apetta varata, ja vaihtaa ruuanssulatuskanava lennosta mutta äpäräkultin hokkuspokkusjumalallehan kaikki on mahdollista.
      Riitti siinnä Nooalla myös parsista paskan lapioimista muuallekin kuin raamatun lehtiin, samalla kuin satiaiset, sakkeri, kuppa, AIDS ja tippuri kirveli munissa erityisenä suojelukohteena.

      Nooan tarina on kyllä paras. Aina alkaa hymyilyttää koko ajatuskin.

    • Anonyymi

      "Jotkut ateistit on väittänyt että dinosaurukset olisi ollut ongelma arkissa, koska ne olisi syönyt" Kun suomi on tätä tasoa, ei sisällöltäkään voi paljoa odottaa.

    • ”T.rex siihen aikaan oli vielä kasvissyöjiä”

      Taidat olla ensimmäinen, joka esittää evoluutiota ratkaisuksi Nooa-satuun. Saat selityksestä vielä paremman, kun sanot, ettei lintuja, dinosauruksia tai matelijoita vielä ollut tuolloin - arkissa oli vain vain Tiktaalikin tapainen otus, josta kaikki nuo kehittyivät myöhemmin.

    • Anonyymi

      Tuo on ongelmista niitä pienimpiä. Lädetäänpä siitä, miten vedenpaisumus olisi ollut edes mahdollinen. Siis: mistä vesi olisi oikeasti tullut ja minne se olisi tulvan jälkeen joutunut?

      • Raamatun mukaan se vesi tuli osittain maan sisältä. Tiedemiehet on kans todistanut että maan sisällä on enemmän vettä kuin kaikissa maan päällä olevissa merissä, joten se vesi voi riittää vedenpaisumukseen:
        https://www.newscientist.com/article/2133963-theres-as-much-water-in-earths-mantle-as-in-all-the-oceans/

        Luultavasti suuri osa vedestä tuli kans pohjois- ja etelänapojen jäästä. Jos ne sulaa esim. ilmastonmuutoksen takia, ne voi helposti aiheuttaa maailmanlaajuisen tulvan. Jos ihmiset ei kadu heidän syntejä, kuten saastutusta ja ilmaston lämpenemistä, ilmasto tulee jatkamaan lämpenemistä, ja voi aiheuttaa toisen maailmanlaajuisen tulvan, tai jonkin vastaavan katastrofin.

      • Anonyymi
        Trexnonar kirjoitti:

        Raamatun mukaan se vesi tuli osittain maan sisältä. Tiedemiehet on kans todistanut että maan sisällä on enemmän vettä kuin kaikissa maan päällä olevissa merissä, joten se vesi voi riittää vedenpaisumukseen:
        https://www.newscientist.com/article/2133963-theres-as-much-water-in-earths-mantle-as-in-all-the-oceans/

        Luultavasti suuri osa vedestä tuli kans pohjois- ja etelänapojen jäästä. Jos ne sulaa esim. ilmastonmuutoksen takia, ne voi helposti aiheuttaa maailmanlaajuisen tulvan. Jos ihmiset ei kadu heidän syntejä, kuten saastutusta ja ilmaston lämpenemistä, ilmasto tulee jatkamaan lämpenemistä, ja voi aiheuttaa toisen maailmanlaajuisen tulvan, tai jonkin vastaavan katastrofin.

        "Luultavasti suuri osa [vedenpaisumuksen] vedestä tuli kans pohjois- ja etelänapojen jäästä. Jos ne sulaa esim. ilmastonmuutoksen takia, ne voi helposti aiheuttaa maailmanlaajuisen tulvan."

        Osoitit erittäin tehokkaasti, että yleistietosi on alakoululaisen tasolla. Vaikka joka ainoa jäätikkö sulaisi, merenpinnan nousu olisi enintään muutamia kymmeniä metrejä eli koskettaisi vain rannikoita. Missään maapallolla ei ole niin paljoa vettä, että vähänkään ylävämmät seudut peittyisivät, vuoristoista puhumattakaan. Maan sisällä oleva vesi on sitoutuneena tiettyihin mineraaleihin; nestemäistä vettä ei maankuoresaa tai sen alapuolella ole.

        Ja jos alat höpöttää miten vuoret olivat ennen vedenpaisumusta matalampia tai että mantereet siirtyivät nykyisille paikoilleen vasta vedenpaisumuksen jälkeen, luokittelet saman tien itsesi hyväuskoisten hölmöjen joukkoon. Pidä tästedes hauskaa keskenäsi. Minä en sinun kirjoituksiasi enää lue.

    • Anonyymi

      Väitteet dinosauruksien olemassaolosta ovat täysin tietoista harhaanjohtamista. Dinosaurusten luut ovat lavastusta.

      Dinosaurukset ovat vapaamuurareiden juoni jonka avulla yritetään tehdä kristityistä satanistisia tiedeuskovia. Evoluutioteoria ja muuta hölynpölyä,

      Todistakaa makroevoluutio, uskallan väittää että kukaan ei tule elinaikanani (tai sen jälkeen) todistamaan makroevoluutiota. Mikroevoluutiokin on vain tiedemiesten typerä illuusio. Luoja on antanut lajeille synnynnäisen kyvyn sopeutua vaihteleviin olosuhteisiin. Sen nimittäminen evoluutioksi on tarpeetonta ja voidaan johtaa virheelliseen olettamukseen että ihmisapinat liittyisivät jotenkin Aatamiin ja Eevaan joista koko ihmiskunta polveutuu.

      Saatanan viekoittelua se on tuollainen. Tiedeusko johtaa sosialismiin, sosialismi johtaa uuteen maailmanjärjestykseen jossa Saatana on saanut vallan ihmiskunnasta ja kristityistä.

      Uuden maailmanjärjestyksen pääjehu on itse Saatana jota vapaamuurarit salaisissa menoissaan palvovat

      • Tätähän minä olen aina sanonut.

      • Anonyymi

        Mitä tässä yhteydessä tarkoitat makroevoluutiolla? Pitääkö koirasta tulla kissa vai riittääkö, että ahvena kasvattaa itselleen siivet?

        Kerro terveisiä Saatanalle - vaikuttaa siltä että tunnet hänet hyvin.

    • Anonyymi

      Vihreät kasvit tuovat arkki-spekulation oman uuden ongelmansa. Vihreät kasvinosat ovat nimittäin sangen energiaköyhiä. Se on luokkaa 300 kcal - 350 kcal per kilo. Sitten kun puhutaan "kasvissyöjädinosauruksista" niin rehua vaaditaan järkyttäviä määriä. Tyrannosaurus Rex oli kaiken lisäksi tasalämpöinen eli sen energiatarve oli norsun luokkaa. Se, että otetaan keskenkasvuisia elimiä ei välttämättä auta, koska kasvavat eläimet syövät enemmän kuin aikuiset suhteessa painoonsa. Koska niiden pitää kasvaa.

    • Anonyymi

      Arkkiin vietiin vain uros ja naaras kutakin lajia. Tietenkin sinne pääsi jokin pieni lisko pari, liskojen edustajina. Muut dinot jäivät hukkumaan, koska ne eivät olis pärjänneet veden paisumuksen jälkeisessä ilmastossa,esim. lentoliskot eivät olisi pystyneet lentämään.

      • Anonyymi

        (1) Raamatun mukaan joitain lajeja vietiin seitsemän paria
        (2) Raamatun mukaan arkkiin otettiin KAIKKIen maaeläinten ja lintulajien edustajat
        (3) Lentoliskot eivät ole dinosauruksia
        (4) Lentoliskot pystyisivät lentämään edelleen - ilmakehä on ollut aina etupäässä typpeä, joka määrää ilman tiheyden ja ilman tiheys ratkaisee sen aerodynamiikan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Etkö tiedä että kretut ovat aina oikeassa? Jos raamatussa sanotaan toisin mitä kretu sanoo, on raamattu väärässä! ;)

    • Anonyymi

      1. Moos. 7:2-3 "Kaikkia puhtaita eläimiä ota luoksesi seitsemän paria, koiraita ja naaraita, mutta epäpuhtaita eläimiä kutakin yksi pari, koiras ja naaras. Niin myös taivaan lintuja seitsemän paria, koiraita ja naaraita, että siemen säilyisi elossa koko maan päällä."

    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Ei käy sääliksi sitä miestä

      Sitä saa mitä tilaa.
      Ikävä
      177
      1580
    2. Muistakaa pojat tämä.

      Mies joka haluaa naisen, löytää keinon. Ei epäröi eikä hämmennä. Tekee kaiken eteenne.
      Ikävä
      104
      793
    3. En ehkä onnistu siinä

      Kovasti minä yritän näyttää kauniilta, vain sinua varten, mutta en taida onnistua siinä.
      Ikävä
      58
      735
    4. Muhun rakastuu kaikki naiset, mut mä en rakastu niihin

      Mun vaatimustaso on 10+ Mut mua tavottelee 7+ naiset
      Ikävä
      203
      598
    5. Mies,oletko koskaan...

      Käyttänyt maksullista naista?
      Ikävä
      128
      561
    6. Oletko päättänyt

      Että luovutat minun suhteeni
      Ikävä
      48
      546
    7. Pahoin pelkään nainen

      että pidät minua epäempaattisena, itsekeskeisenä, narsistisena ja kylmänä ihmisenä. Oletko koskaan ajatellut, että minus
      Ikävä
      50
      528
    8. Kirjoita kolme sanaa

      mistä kaivattusi voisi sinut tunnistaa.
      Suhteet
      37
      526
    9. Viesti jonka haluaisit lähettää...

      hänelle. Onko jokin pieni tunniste jonka vain te tiedätte. Onko naiselta miehelle tai toisinpäin, joku joku päivämäärä
      Ikävä
      15
      510
    10. toivottavasti kohta jo kohdataan

      😍😍😍😍😍 sinua olen odottanut varmasti koko elämäni
      Ikävä
      25
      493
    Aihe