Suomi - Ruotsi puolustusyhteistyö - ompa erikoista

Professori Hain Rebas huolsestui Ruotsin Suomea koskevista kirjauksista.

Lainaus:

"Vaikka yhteistyö Suomen ja Ruotsin välillä on kehittynyt lupaavasti, Ruotsin valtiopäivien syyskuussa hyväksymää lakia maiden keskinäisestä sotilaallisesta avunannosta Rebas pitää osittain ongelmallisena.

– Se koostuu kuudesta pykälästä, joista useimmat – peräti viisi kuudesta – käsittelevät Suomen apua Ruotsille sodassa tai sodan uhatessa. Jokseenkin merkillisesti vain yksi pykälä koskee Ruotsin mahdollista apua Suomelle, hän toteaa.

– Siinä sanotaan, että Ruotsin hallitus SAA tukea Suomea asevoimin, mutta vain sillä edellytyksellä, että (1) Ruotsi ei itse ole sodassa ja (2) että Suomen alueella ei ole käynnissä aseellista konfliktia.

Rebasin mielestä on erikoista, että lain mukaan Ruotsi siis voi lähettää joukkoja Suomen avuksi, mutta sen ei tarvitse niin tehdä, ja silloinkin joka tapauksessa vain rauhan aikana.

– Niin pian kuin Suomen ja Venäjän rajalla tai ilmatilassa sen yläpuolella roihahtaa, Ruotsi voikin sitten jälleen rauhassa keskittyä omiin asioihinsa, hän sivaltaa."

Eli Ruotsi pystyisi taas luistamaan tositilanteesta, ei yllätä.
2<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Väärä kuva yhteistyöstä annettu jos näin on. Täytyy muistaa että kun jas kaupat on tekeillä kaikki mahdollinen tehdään mitä voidaan kaupan eteen.

Äänestä

No vedettiinkö persu-puolustusministeriäkin nenästä kun Suomeen rahdattiin ruotsin ongelma-pakolaisia?

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Professori Hain Rebas huolsestui Ruotsin Suomea koskevista kirjauksista.

Lainaus:

"Vaikka yhteistyö Suomen ja Ruotsin välillä on kehittynyt lupaavasti, Ruotsin valtiopäivien syyskuussa hyväksymää lakia maiden keskinäisestä sotilaallisesta avunannosta Rebas pitää osittain ongelmallisena.

– Se koostuu kuudesta pykälästä, joista useimmat – peräti viisi kuudesta – käsittelevät Suomen apua Ruotsille sodassa tai sodan uhatessa. Jokseenkin merkillisesti vain yksi pykälä koskee Ruotsin mahdollista apua Suomelle, hän toteaa.

– Siinä sanotaan, että Ruotsin hallitus SAA tukea Suomea asevoimin, mutta vain sillä edellytyksellä, että (1) Ruotsi ei itse ole sodassa ja (2) että Suomen alueella ei ole käynnissä aseellista konfliktia.

Rebasin mielestä on erikoista, että lain mukaan Ruotsi siis voi lähettää joukkoja Suomen avuksi, mutta sen ei tarvitse niin tehdä, ja silloinkin joka tapauksessa vain rauhan aikana.

– Niin pian kuin Suomen ja Venäjän rajalla tai ilmatilassa sen yläpuolella roihahtaa, Ruotsi voikin sitten jälleen rauhassa keskittyä omiin asioihinsa, hän sivaltaa."

Eli Ruotsi pystyisi taas luistamaan tositilanteesta, ei yllätä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu