Amerikkalaistutkijat valehtelivat heti pandemian alettua viruksen lähteneen Wuhanin torilla myydyistä lepakoista. Länsimediat julistivat tätä totuutta, kunnes selvisi, ettei torilla ole koskaan myyty lepakoita. Amerikkalistutkijat alkoivat väittää, että virus siirtyi ihmiseen torilla myydystä muuraiskävystä, mitä uutta totuutta mediat alkoivat julistaa.
On useita asioita jotka yhdistettynä medioiden loputtomaan valehteluyhteistyöhön amerikkalistutkijoiden kanssa, todistavat viruksen olevan USA:n kehittämä bioase, jota se käytti vahingoittakseen pahimman talouttaan uhkaavan vihollisen taloutta ja kilpailukykyä.
Erityisen räikeää medioiden valehtelussa on se, että koko ajan on väittätty tieteen todistavan kuinka Wuhanin torilla viruksen eläimestä ihmiseen leviäminen on ainut mahdollinen totuus. Väitettä on todistettu viruksen yhden RNA-palan perimän yhtäläisyydellä Wuhanin alueen muurahaiskävystä löytyneen viruksen kanssa. Kuitenkin tiedejulkaisut ennen pandemiaa kertoivat suuresta huolestaan nimenomaan siitä, miten huippulaborioihin on kerätty vuosikymmenten ajan ympäri maailmaa villieläinten viruksia valtaisat määrät, jolloin niiden RNA-palasia tai muita osia yhdistämällä tunnettuhihin vaarallisiin viruksiin, voidaan valmistaa bioaseita jotka pahimmillaan uhkaavat koko ihmiskunnan olemassaoloa.
Eli, kun ennen pandemiaa tiedejulkaisut kertoivat huippulaboratorioiden maailmanlaajuisesti villielämistä kerättyjen viruskokoelmien mahdollistavat uusien vaarallisten bioaseiden valmistamisen, esim. RNA-ketjuja muokkaamalla, ja kun juuri tämänkaltaisesta RNA-mukkauksesta näyttäisi Covid-19:sta kohdalla olvan kyse, ryhtyivät länsimediat pandemian alettua amerikkalaistutkimuksiin vedoten kertomaan tieteen nimissä täsmälleen päinvastaista.
Yksikään länsimedia tai tiedejulkaisu ei ole pandemian alun jälkeen suostunut kertomaan tiedejukaisujen jo kauan esille tuomasta uhkasta, liittyen labortorioihin kerättyihin maailman villieläinten viruksiin. Eikä ole kirjoitettu siitäkään, kuinka amerikkalainen biotutkimuskonserni EcoHealth Alliance on kerännyt juuri Wuhanin alueelta viruksia villieläimistä vuodesta 2003 lähtien, toimittaen niitä Yhdysvaltoihin laboratorioihin. Mitä suurimmalla todennökäisyydellä USA:ssa joissakin huippulaboratorioissa on ollut jo paljon yli 10 vuoden ajan Wuhanin alueen lepakoiden, muurahaiskäpyjen jne. villieläinten viruksia siinä missä viruksia on muiltakin maailman kohdealueilta kerttynä.
https://www.ecohealthalliance.org/programs
Tässä kaksi YLE:n uutista, joista v. 2017 julkaistu kertoo kuinka helposti uusia viruksia voidaan valmistaa laoratorioissa maailman villieläimistä kerättyjen virusten avulla, ja jälkimmäinen todistaa amerikkalistutkijoiden avulla kuinka edellinen tiedejulkaisuihin perustuva uutinen olikin täyttä puppua.
https://yle.fi/uutiset/3-9716674
https://yle.fi/uutiset/3-11276930

Vastaukset 10
Vanhimmat
Se nyt oli Trumpin paskapuhetta jota tämä huru-ukko Giulianikin on höpötellyt.
"(TiesitköETTÄSOROSonpidätetty)"T:hiihtäjä47härmästä,xxxxxxxx
Tämä covid-19 tautia aiheuttava koronavirus löytyi Katalonian yhdyskuntajätevesinäytteistä jotka ovat keväältä 2019 ja nyt myös Italian 2019 kevään verinäytteistä löytyi samaa virusta. Muistaako väki miten Suomessa talvella 2019 oli poikkeuksellisesti keuhkokuumetta, omillakin tutuilla kolmella. Olikohan covid-19 täällä jo viime talvena?
Viruksen alkuperä lienee jo 1970-luvulta hahmotettavissa ja on vain yksi mutaatio muiden perässä. Yleensä tarvitaan yksi sukupolvi jotta tuollainen virus muuntuu eläimistä ihmiseen tarttuvaksi.
Entä tuo mitä YLE julkaisi v. 2017 tiedejulkaisujen pohjalta? Maailman huippulaboratorioilla on valtaisat kokoelmat ympäri maailmaa eläimistä kerättyjä viruksia, joiden osasia yhdistämällä tunnettuihin vaarallsiin viruksiin, tai kekskenään, voidaan hyvin nopeasti luoda uusia viruksia jotka alkavat tekemään tuhoa saman tien. Eihän tuossa mitään sukupolvien ikää tarvita.
Olihan tuokin mielenkiintoinen "sattuma" kun kahdessa USA:n eniten vihaamassa valtiossa, Kiinassa ja Iranissa räjähti yhtäaikaa tuhoisa viruspandemia päälle.
Ei Korkeasaaressa apinatkaan käytä maskeja, onkohan tässä jokin yhteys ????
Uskottavinta tässä jutussa on se että Trumpin toimintatyyli on kyllä koko ajan ollut että syytetään räikeästi muita juuri siitä mihin itse on syyllistytty.
Salaliittoteorioita varten on oma palstansa. Olette nyt erehtyneet tänne Maailman menoa puolelle joka siis on aivan eri palsta.
Onko saliittoteoriaa todeta miten v. 2017 YLE julkaisi tiedelehtien jutut siitä kuinka laboratorioissa voidaan valmistaa hetkessä viruksia maailmalta eläimistä kerättyjen virusten avulla, ja kuinka v. 2020 YLE kiisti että laboratorioihin olisi kerätty mitään eläinten viruksia.
Lue nuo YLE:n jutut ja lopeta salaliittoteorioiden hokeminen asioista, joista et niihi
perehtymättä mitään älyä.