Äkäinen mies

Anonyymi

Olen ollut yhdessä puolisen vuotta miehen kanssa, joka on perusäkäinen koko ajan. Aluksi tuo ominaisuus jopa viehätti, mutta nyt alkanut aina vaan enemmän ottamaan päähän.

Tunnen että minun tehtäväni on tehdä hänet hyväntuuliseksi, mutten edes onnistu tässä. En saa enää juuri kehuja mistään, tai hyvin nihkeästi saattaa sanoa että ruoka oli ihan hyvää, on ihan asiallinen jne. kaikki alisanat mitä vaan keksii.

Olemus on koko ajan kärsivä ja hiukan arvosteleva. Mutta silti sanoo rakastavansa. Niin olen sanonut itsekin, mutten enää kohta usko tätä itsekään. Voinko välittää ihmisestä joka seurassa tulee aina ajoittain todella paska olo. Olen tästä jo aikaisemminkin puhunut hänelle. Turhaan, ehkä tuo on perusolemuksessa.

Todella patti tilanne, ja tiedän että asiasta on puhuttava. Mietin vaan, jos on hankalaa puolen vuoden jälkeen, miten sitten tästä pidemmälle. Kohta pidän jo kurjaa oloa täysin vakiona.

12

88

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Onko hän masentunut? Minkä ikäisiä olette?

    • Anonyymi

      Näitten tietojen mukaan täällä vain kerran eletään! Älä haaskaa ainutlaatuista aikaasi ihmiseen joka ei tee sinua onnelliseksi.

    • Anonyymi

      Äkäinen mies tietää sulle loppua. Äkäiset miehet on arvaamattomia ja väkivaltaisia. Niin moni nuori nainen kuollut äkäisen miehen kanssa seurustellessa.

    • Anonyymi

      jos mies on itse äkäinen, eikä pidä naista äkäisenä, niin.....
      ehkä mies on kuten saatana, mikä joutui jo muinaisaikoina eroon äidistään, sinne ylhäälle helvettiinsä, sielähän se paskiainen ränkkää, joo ei se pukupelle ole meikäläistä tullut vastaan, kurkusta kiinni, niin päähän ite saatanaltakin lähtee irti, perkele....
      tämä on kuitenkin Suomi.fi
      rauhallista illanjatkoa, turvallista
      https://www.youtube.com/watch?v=bkYVr9ZVxfw

    • Anonyymi

      Kesäni muuttui vuosien kuluessa äkäiseksi. Riiteli joka asiasta, myös muiden läheisten kuin minun kanssa. Olisi saanut varmaan riidan yksinkin aikaiseksi. Lääkäri ehdotti hänelle kerran muun käynnin yhteydessä masennuslääkkeitä, mutta ei hän niitä halunnut syödä .

      Sinuna kertoisin mielipiteeni asiasta ja antaisin ehkä hänelle mahdollisuuden korjata käytöstään, jos asiat muuten hyvin. Älä katso kuitenkaan liian pitkään asiaa. Jos tilanne ei muutu, eroa. Vaikka ei olis väkivaltaakaan, muuta äksyilyä vaan, ei se ole mukavaa sinullekaan ja mahdollisille lapsille

    • Anonyymi

      Eksäni muuttui ... (ei kesäni)

    • Anonyymi

      Ehkä miehellä on jokin asia tai asioita menneisyydessä, jotka ovat käsittelemättä. Saattaa olla sen myötä masennusta. Hänen kannattaisi käydä niitä läpi ja sitä kautta tulla enemmän sinuiksi itsensä kanssa. Elämänlaatu paranisi ja parisuhteella olisi mahdollisuus voida paremmin. Tietysti hänen itse täytyisi olla valmis käsittelemään asioita. Voisi varata ajan esim. terveysaseman psykiatriselle sairaanhoitajalle. Mielenterveysjärjestöillä on nettisivustoja, heillä on tarjolla tukea esim. keskusteluapua, chat, vertaisryhmät. Kannattaa myös katsoa: mielenterveystalo.fi
      Jos on masennusta niin siihen on tärkeä saada apua mahdollisimman varhaisessa vaiheessa. Tsemppiä teille! Toivottavasti saatte asiasta rauhallisen, hyvän keskustelun aikaan.

    • Anonyymi

      Äkäisyys voi johtua masennuksesta tai äkkipikaisuus.

    • Anonyymi

      Äkäisyyshän paranee, ei niinkään vaihtaminen.

    • Anonyymi

      Voisiko olla masennusta tai työuupumusta. Oli miten tahansa, hänen pitäisi itse alkaa selvittää tilannetta, koska suhteenne ei voi hyvin. Eihän tuota kukaan pidemmän päälle jaksa.

      • Anonyymi

        Juoko alkoholia paljon, sekin syy.


    • Anonyymi

      Stressi ja epävarmuus seikat voivat aiheuttaa äkäisyyttä? Pettymysten pelko. Oletko toimillasi voinut olla syypää toisen äkäisyyteen, kysy jollet ole varma? Kysy vaikka olisitkin varma, ettet ole? Ehkä toinen helpommin avautuu, jos kokee, et olet huolestunut ja valmis syyttömänä jopa ottamaan osa syytä niskoillesi hänen käytöksestään?

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kuka paiskasi vauvan betoniin Oulussa?

      Nimi esiin.....
      Oulu
      126
      8897
    2. Riikan kukkaronnyöri on umpisolmussa

      Kulutus ei lähde liikkeelle, koska kansalaiset eivät usko, että: – työpaikka säilyy – tulot eivät romahda – talous ei h
      Maailman menoa
      145
      5374
    3. Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.

      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p
      Maailman menoa
      33
      3825
    4. Tanskan malli perustuu korkeaan ansioturvaan

      Ja vahvoihin työllisyys- ja kotoutumispalveluihin. Suomessa Riikka on leikannut juuri näitä: palkkatukea, työttömyysturv
      Maailman menoa
      131
      3585
    5. Anteeksipyyntöni

      Jätän tähän anteeksipyyntöni sinulle, koska en voi sanoa sitä missään muuallakaan. Pyydän anteeksi, jos purkamani tuska
      Järki ja tunteet
      35
      2634
    6. Sydämeni valtiaalle

      En täältä aio asioita kysellä. Haluan tuoda tiedoksesi, että pohjimmiltani en ihmisiä tahdo satuttaa ja ajattelen muiden
      Ikävä
      119
      1906
    7. Mikseivät suomalaiset kuluta? istutaan vaan säästötilirahojen päällä..

      ...Ihan haluamalla halutaan että maa menee konkurssiin? Ihan käsittämätöntä, ennätymäärät säästöjä sekä konkursseja sam
      Maailman menoa
      358
      1562
    8. Oletko tyytyväinen

      Tämän hetkiseen tilanteeseenne? Odotatko, että lähennytte vai yritätkö päästä yli ja eteenpäin?
      Ikävä
      98
      1557
    9. Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?

      Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?
      Maailman menoa
      71
      1410
    10. Jos oikeasti haluat vielä

      Tee mitä miehen täytyy tehdä ja lähesty rohkeasti 📞 laita vaikka viestiä vielä kerran 😚
      Ikävä
      131
      1376
    Aihe