Yhä syvemmälle Suureen Babyloniin

Olen jo kauan sitten kertonut, että Vartiotorniseura/ Jehovan todistajat on osa Suurta Babylonia, rahanahne osa.
Nyt he ankkuroivat itsensä vielä tiiviimmin siihen kiinni ja pyrkivät vapauttamaan järjestön pedofiliakorvauksista.

Tulee seurakuntajärjestys muutos. Järjestö muutetaan korporaatioksi.
Vanha Vartiotorniseura nimitys pyritään häivyttämään.
Seurakunnan vanhimmille sälytetään suurempi vastuu esim. pedofiili asioissa.

Jäseniksi korporaatioon otetaan hyvämaineisia julistajia jotka ovat säännöllisiä raportoijia.
Jos lipeät esim. säännöllisyydestäsi, sinut voidaan erottaa.
585
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

" Vartiotorniseura/ Jehovan todistajat on osa Suurta Babylonia, rahanahne osa "

-Niin, Herrick Åberg päätyi samaan ja jätti Babylonin, kirjoitti kirjan Nykyajan Baabelin orjat.
Kirjassa totesi mm. heittäneensä 30 v elämästään hukkaan, vartiotornikaupusteluun.
Sen myöntää nyt vartiotorniuskontokin.
Åberghan erosi v. 1975 alussa, ja hänen kaupittelunsa kuuluu nyt sitten vartiotorniuskonnon määräämiin ostajan revittäviin.

Tuolloin oli värvättävien rakkauspommitusaika, aika joka yksittäisen ihmisen lahkoviettelyyn käytettiin, lahkon rajoittama.
Miksikö ?
Jotta mahdollisimman moni kerkeäisi kuulla syksyn 1975 maailmanlopusta.

Äänestä
  • Mä sulle vartiotornin myytätytin
    Sen nyt sitten taas jo revitytin

    Laulaako
    a) Könönen
    b) Hallintoelimen kuoro

    Äänestä

  • Siis oikee maan tieteellinen Babylon on Arabiassa mesopotania ja kaldean Ur .

    Äänestä

Vartiotornin sortuessa tilalle syntyy Itsenäisten Valtakunnansalien Yhteisö, IVY?

Äänestä
  • Tai:Suuren Babyloni pentu.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Olen jo kauan sitten kertonut, että Vartiotorniseura/ Jehovan todistajat on osa Suurta Babylonia, rahanahne osa.
Nyt he ankkuroivat itsensä vielä tiiviimmin siihen kiinni ja pyrkivät vapauttamaan järjestön pedofiliakorvauksista.

Tulee seurakuntajärjestys muutos. Järjestö muutetaan korporaatioksi.
Vanha Vartiotorniseura nimitys pyritään häivyttämään.
Seurakunnan vanhimmille sälytetään suurempi vastuu esim. pedofiili asioissa.

Jäseniksi korporaatioon otetaan hyvämaineisia julistajia jotka ovat säännöllisiä raportoijia.
Jos lipeät esim. säännöllisyydestäsi, sinut voidaan erottaa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu